Ellaa, 29, odotettiin työpaikalle aamupalaveriin, mutta hän ei tullut nuoret työntekijät kertovat, että vaatimus lähitöistä stressaa
Ella, 29, aloitti asiantuntijatyön pienessä vaikuttajaorganisaatiossa viime vuoden toukokuussa.
Etätyö oli tuolloin koronapandemian vuoksi normi.
Ella asuu Tampereella ja työpaikan toimitilat ovat Helsingissä. Sopimukseen kirjattiin, että hänen pitäisi tulla lähitöihin muutaman kerran kuussa koronatilanteen jälleen salliessa.
Nyt etätyösuositusta ei enää ole, ja Ella on joutunut kulkemaan Helsinkiin useammin kuin hän olisi tahtonut.
Hän ei ole taipunut pomon toiveisiin mukisematta.
"Nytkin minua odotettiin saapuvaksi paikan päälle aamupalaveriin, mutta en vain tullut. Olin ainoa, joka osallistui etänä."
https://yle.fi/uutiset/74-20000112
Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele. Jos Tampereelta Helsinkiin on liian pitkä matka, etsii töitä lähempää tai muuttaa. Myös asennemuutos auttaisi. Ylipäänsä työ, josta tykkää ja viihtyy eikä työpaikalle meno ahdista silloin kun pomo pyytää!
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta asiaa pitää lähestyä siltä kantilta että miksi toimistolle ei haluta mennä? Pitääkö toimistolle vääntäytyä vain siksi, että lähipäivä vai onko siihen joku järkevä (=motivoiva) syy? Korona-aikaan huomattiin, että todella monet hommat hoituvat etänä. Siksi toimistolle ei ole usein mitään järkeä mennä.
Itse tykkään käydä toimistolla vähintään kerran-pari viikossa sosiaalisista syistä. Työkaverien kanssa aamukahvit ja lounas jossain hyvässä ravintolassa. Paskanpuhuntaa ja sosiaalista toimintaa. Olen huomannut että minulle tekee henkisesti hyvää käydä välillä ns. ihmisten ilmoilla. Muut tiimini jäsenet ovat toisella paikkakunnalla, joten työtehtävien kannalta toimistolla käynnistä ei ole mitään hyötyä. Omat motiivini ovat siis puhtaasti sosiaalisella puolella.
Jos tulisi joku ääliömäinen pakkotoimistopäivä, kokisin sen erittäin epämotivoivaksi. Jos sen sijaan muutkin tiimini jäsenet olisivat samalla paikkakunnalla ja tekisimme jotain yhteistä, jossa voisi vaikka ideoida, workshopata, pohdiskella tms. yhdessä, toimistopäivä olisi tosi hyvä juttu!
Mä ymmärrän sosiaalisten kontaktien tarpeen, mutta mä käyn mieluummin kahvilla tai ravintolassa syömässä ystävieni kanssa kuin työkavereiden kanssa. Varsinkin, jos työkavereiden kanssa kahvittelu ja syöminen edellyttää 2 tuntia matkustamista julkisilla ja työntekoa toimistolla, jossa ei ole edes kunnollista työpistettä.
Joo. Vaikka usein työpaikoille kertyy samanhenkistä seuraa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, ei se mikään automaatio ole. Esim. iso ikäero tai erilainen koulutus tai tehtävänkuva voi jo tehdä sen eron, että työkavereihin ei ole tarvetta muodostaa muuta kuin kohtelias jutteluväli.
Ei se pakollinen lounastauko parin tunnin matkojen kanssa silloin hyvinvointia tai kanssakäymistä lisää. Moni vaan loukkaantuu siitä, jos heidän kanssaan ei haluta vielä aikaa.
Totta. Mulla on ihan kivat työkaverit, mutta ei heidän kanssaan muuta yhteistä kuin työ. Emme siis ole mitenkään samanhenkisiä emmekä samoista asioista kiinnostuneita. Lisäksi kahvi- ja lounastaukojen idea on puhua jostain muusta kuin työasioista, joten se ainoa yhdistävä asiakin on tavallaan "kielletty" puheenaihe.
No ei kun varoitus ja parin seuravan jälkeen voikin sitten jäädä tamperelle
Vierailija kirjoitti:
Jos ei työpaikalle ilmaannu ei silloin tee tehtäviään, joista yksi on tarvittaessa ilmaantua sinne työpaikalle. Ei ole työntekijän vastuulla tai oikeus arvioida työpaikalle saapumisen tarpeellisuutta. Viimekädessä tulee kyseeseen irtisanominen.
No, minun työssäni ainakaan työpaikalle ilmaantuminen ei ole työtehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Minä en ole koskaan onnistunut lähitöistä käsinkään etenemään. Se, sekä palkankorotus, onnistuu parhaiten vaihtamalla työpaikkaa.
Osaamisen näytän tekemällä töitä, mutta perseennuolija en ole. Sellaista se.
Ikävä fakta: kun palkankorotuksia jaetaan, pomo muistaa paremmin pärstän kuin suorituksen.
Työttömiä on satoja tuhansia. Moni suostuu tulemaan työpaikalle pyydettäessä. Nyt päätöksiä työnantajat! Js ei kermaperse suostu työpaikalle saapumaan voi ihan hyvin irtisanoa työsopimuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Jaa, sain muutama kuukausi sitten erillisen palkkion erityisen hyvästä työstä ja tämän järjesti eri maassa oleva isompi pomo, jonka olen fyysisesti tavannut kerran. Ilmeisesti osaaminen välittyi kuitenkin etänä.
Kansainvälisessä työssä on väistämättä osa porukasta etäyhteydellä kokouksissa eikä kukaan luonnollisestikaan odota, että kokoonnuttaisiin yhteen eri mantereilta monta kertaa viikossa. Silti tulosta tulee ja yhteydenpito on tiivistä kun on tarvetta.
Etätyö on työnantajalle silloin hyvinkin mieluinen ja sopiva vaihtoehto, kun työntekijä on sairas tai lapsensa sairastaa. Entisaikaan olisi jääyt kotiin ja pois töistä. Nyt töitä tehdään pikku sairauksista huolimatta etänä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin Ellaa...
Koko hybridimalli missä täytyy käydä työpaikallakin vaikka voisi tehdä kaiken etänä on mikromanageri / narsistijohtajien keksintöä jotta saadaan olla alaisen selän takana ja päästä pätemään niin paljon kuin ehtii... etätyöhän on ollut aivan kauhea ratkaisu em. johtamismallille ja sitä edustaville henkilöille...
Nyt kun ollaan etenkin avokonttoreissa niin se ei ainakaan työtehokkuutta paranna eikä keskittymiskykyä eikä luovuutta...
Todella vanhanaikainen malli tämä edellä mainittu johtamismalli minkä vuoksia työntekijöitä pakotetaan työpaikalle...
Vanhanaikaisena ihmisenä olen ihan samaa mieltä! Meille on tullut korona-aikana puolisen tusinaa uutta työkaveria, joiden työteho ja osaaminen ovat olemattomia, koska kukaan ei ole heitä perehdyttänyt. perehdytystä varten on olemassa itseopiskelumateriaali, mutta ei ole ketään, kenen kanssa siitä keskustella. Me vanhat työntekijät olemme täyttäneet kalenterimme töillä, ei siihen mahdu väliin mitään 15 minuutin juttutuokiota, joka toimistolla lähitöissä järjestyisi. Näin olemme varmistaneet sen, että uudet eivät opi työtä yhtä syvällisesti kuin me jäärät, jotka emme etätöistä toimistolle lähde jonkun toisen töitä opettamaan.
Siksi pidän uudesta työnteon tavasta. Jokainen vastatkoon itse itsestään, opiskelkoon intran webinaareista osaamista ja meille vanhoille työntekijöille annetaan työrauha ja mahdollisuus pitää näpeissämme ne asiat, jotka ovat yritykselle elintärkeintä. Tähän kun lisätään pelkkään johtamiseen keskittynyt esimieskunta, jolla ei ole mitään käsitystä substanssista, niin saadaan kahden kerroksen työntekijät eli osaajat ja hengailijat.
Asunnon löytö ja saanti voi kestää kuukausia, ja pitäisi niissä käydä paikallakin, ja kaikilla ei enää välttis ole luottotietoja kunnossa, vaikka aikoinaan ollu kun nykyinen kämppä otettu, epätoivosena otettu töitä kauempaa.
Tottakai maalaisjärjellä töitä haetaan lähinurkilta, mutta jos onjo alan kokemus mikä takaa paremman palkan niin siitä ei halua luopua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Jaa, sain muutama kuukausi sitten erillisen palkkion erityisen hyvästä työstä ja tämän järjesti eri maassa oleva isompi pomo, jonka olen fyysisesti tavannut kerran. Ilmeisesti osaaminen välittyi kuitenkin etänä.
Kansainvälisessä työssä on väistämättä osa porukasta etäyhteydellä kokouksissa eikä kukaan luonnollisestikaan odota, että kokoonnuttaisiin yhteen eri mantereilta monta kertaa viikossa. Silti tulosta tulee ja yhteydenpito on tiivistä kun on tarvetta.
Minäkin olen töissä kansainvälisessä yrityksessä ja meillä erillisistä lisäpalkoista tms. korvauksista vastaa lähiesimies ja edelleen HR-yksikkö. Jokaisella maalla on oma budjettinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin Ellaa...
Koko hybridimalli missä täytyy käydä työpaikallakin vaikka voisi tehdä kaiken etänä on mikromanageri / narsistijohtajien keksintöä jotta saadaan olla alaisen selän takana ja päästä pätemään niin paljon kuin ehtii... etätyöhän on ollut aivan kauhea ratkaisu em. johtamismallille ja sitä edustaville henkilöille...
Nyt kun ollaan etenkin avokonttoreissa niin se ei ainakaan työtehokkuutta paranna eikä keskittymiskykyä eikä luovuutta...
Todella vanhanaikainen malli tämä edellä mainittu johtamismalli minkä vuoksia työntekijöitä pakotetaan työpaikalle...
Vanhanaikaisena ihmisenä olen ihan samaa mieltä! Meille on tullut korona-aikana puolisen tusinaa uutta työkaveria, joiden työteho ja osaaminen ovat olemattomia, koska kukaan ei ole heitä perehdyttänyt. perehdytystä varten on olemassa itseopiskelumateriaali, mutta ei ole ketään, kenen kanssa siitä keskustella. Me vanhat työntekijät olemme täyttäneet kalenterimme töillä, ei siihen mahdu väliin mitään 15 minuutin juttutuokiota, joka toimistolla lähitöissä järjestyisi. Näin olemme varmistaneet sen, että uudet eivät opi työtä yhtä syvällisesti kuin me jäärät, jotka emme etätöistä toimistolle lähde jonkun toisen töitä opettamaan.
Siksi pidän uudesta työnteon tavasta. Jokainen vastatkoon itse itsestään, opiskelkoon intran webinaareista osaamista ja meille vanhoille työntekijöille annetaan työrauha ja mahdollisuus pitää näpeissämme ne asiat, jotka ovat yritykselle elintärkeintä. Tähän kun lisätään pelkkään johtamiseen keskittynyt esimieskunta, jolla ei ole mitään käsitystä substanssista, niin saadaan kahden kerroksen työntekijät eli osaajat ja hengailijat.
Kertoo vain huonosta johtamisesta, jos kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää.
Vierailija kirjoitti:
Etätyö on työnantajalle silloin hyvinkin mieluinen ja sopiva vaihtoehto, kun työntekijä on sairas tai lapsensa sairastaa. Entisaikaan olisi jääyt kotiin ja pois töistä. Nyt töitä tehdään pikku sairauksista huolimatta etänä.
Ei sovi etätyökään monille, jos vaikka hieman nuhaa tulee. Ollaan ihan poikki ja pois pelistä. Sairaslomaan kannustavat kaikki kuorossa. Samoin, jos iso lapsi on hieman kipeänä kotona, kyllä siihen koko aika kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Jaa, sain muutama kuukausi sitten erillisen palkkion erityisen hyvästä työstä ja tämän järjesti eri maassa oleva isompi pomo, jonka olen fyysisesti tavannut kerran. Ilmeisesti osaaminen välittyi kuitenkin etänä.
Kansainvälisessä työssä on väistämättä osa porukasta etäyhteydellä kokouksissa eikä kukaan luonnollisestikaan odota, että kokoonnuttaisiin yhteen eri mantereilta monta kertaa viikossa. Silti tulosta tulee ja yhteydenpito on tiivistä kun on tarvetta.
Minäkin olen töissä kansainvälisessä yrityksessä ja meillä erillisistä lisäpalkoista tms. korvauksista vastaa lähiesimies ja edelleen HR-yksikkö. Jokaisella maalla on oma budjettinsa.
Ja tämä liittyy asiaan miten? Et usko, että voi olla erilaisia käytäntöjä muualla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Minä en ole koskaan onnistunut lähitöistä käsinkään etenemään. Se, sekä palkankorotus, onnistuu parhaiten vaihtamalla työpaikkaa.
Osaamisen näytän tekemällä töitä, mutta perseennuolija en ole. Sellaista se.
Ikävä fakta: kun palkankorotuksia jaetaan, pomo muistaa paremmin pärstän kuin suorituksen.
Tällainen kommentti nimenomaan alleviivaa sitä miksi tämä kulttuurinmuutos etätyöhön päin on niin tärkeä. Se toimistolla patsastelu, itsestään metelin pitäminen ja töiden tekemisen esittäminen jää unholaan, ja itse työt alkavat merkata. Meillä ainakin löhityön puolesta rummuttajat ovat juurikin niitä ekstroverttejä hölöttäjiä jotka tuntee kyllä koko firma UK:n konttoria myöden, mutta joilla ei mitään työtuloksia ole esittää. Ja näiden pillin tahdissa olemme me hiljaiset puurtajat joutuneet tanssimaan. Mutta ei enää ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin Ellaa...
Koko hybridimalli missä täytyy käydä työpaikallakin vaikka voisi tehdä kaiken etänä on mikromanageri / narsistijohtajien keksintöä jotta saadaan olla alaisen selän takana ja päästä pätemään niin paljon kuin ehtii... etätyöhän on ollut aivan kauhea ratkaisu em. johtamismallille ja sitä edustaville henkilöille...
Nyt kun ollaan etenkin avokonttoreissa niin se ei ainakaan työtehokkuutta paranna eikä keskittymiskykyä eikä luovuutta...
Todella vanhanaikainen malli tämä edellä mainittu johtamismalli minkä vuoksia työntekijöitä pakotetaan työpaikalle...
Vanhanaikaisena ihmisenä olen ihan samaa mieltä! Meille on tullut korona-aikana puolisen tusinaa uutta työkaveria, joiden työteho ja osaaminen ovat olemattomia, koska kukaan ei ole heitä perehdyttänyt. perehdytystä varten on olemassa itseopiskelumateriaali, mutta ei ole ketään, kenen kanssa siitä keskustella. Me vanhat työntekijät olemme täyttäneet kalenterimme töillä, ei siihen mahdu väliin mitään 15 minuutin juttutuokiota, joka toimistolla lähitöissä järjestyisi. Näin olemme varmistaneet sen, että uudet eivät opi työtä yhtä syvällisesti kuin me jäärät, jotka emme etätöistä toimistolle lähde jonkun toisen töitä opettamaan.
Siksi pidän uudesta työnteon tavasta. Jokainen vastatkoon itse itsestään, opiskelkoon intran webinaareista osaamista ja meille vanhoille työntekijöille annetaan työrauha ja mahdollisuus pitää näpeissämme ne asiat, jotka ovat yritykselle elintärkeintä. Tähän kun lisätään pelkkään johtamiseen keskittynyt esimieskunta, jolla ei ole mitään käsitystä substanssista, niin saadaan kahden kerroksen työntekijät eli osaajat ja hengailijat.
Kertoo vain huonosta johtamisesta, jos kenelläkään ei ole aikaa perehdyttää.
Sekä kyvyttömistä työntekijöistä. Minä rakastan perehdyttämistä ja olen siinä tosi hyvä. Kirjoitan ohjeet, käyn läpi ne suullisesti ja kerron samalla miksi joku asia tehdään tyhmästi. Sille on yleensä joku hyvä syy (järjestelmä on huono, joku muu taho tarvitsee tietoa juuri näin, laki tms.).
Joku toinen taas kokee, että perehdyttämiseen riittää sanoa "kysy jos on jotain kysyttävää, vastaan mielelläni!" ja "kyllä sä nyt ite keksit miten nää hommat tehdään, niin mekin ollaan keksitty". Sitten ihmetellään, kun uusi tekee ne väärin. Saadaanpahan nauraa päin naamaa ja etenkin selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Jaa, sain muutama kuukausi sitten erillisen palkkion erityisen hyvästä työstä ja tämän järjesti eri maassa oleva isompi pomo, jonka olen fyysisesti tavannut kerran. Ilmeisesti osaaminen välittyi kuitenkin etänä.
Kansainvälisessä työssä on väistämättä osa porukasta etäyhteydellä kokouksissa eikä kukaan luonnollisestikaan odota, että kokoonnuttaisiin yhteen eri mantereilta monta kertaa viikossa. Silti tulosta tulee ja yhteydenpito on tiivistä kun on tarvetta.
Eivät nämä änkyrät ymmärrä, että eri maissa oleminen on ihan arkipäivää jo. Koko maailmankuva perustuu siihen vanhaan malliin, kun vanhanaikaisella konttorilla ovat Lasse, Sirkka, Pena ja Maija kokoustamassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut kenenkään etätöistä pitävän yrittävän pakottaa kaikkia etätöihin.
Sen sijaan lähes kaikki lähitöitä hehkuttavat ovat pakottamassa kaikki muutkin toimistolle.
Mikähän tässä on takana? Boomer-logiikka jossa nähdään vain se oma pylly, ja kun itse ei kykene etätöihin niin ei ymmärretä ettei se koskekaan kaikkia muitakin?
Lisäksi näiden perustelut ovat aina sellaisia että ne vain paljastavat oman osaamattomuuden, kuten kykenemättömyyden käyttää etätyökaluja tai puhua palaverissa (!!), tai sen ettei ihmissuhdetta koeta oikeaksi jos se ei ole fyysisesti lähietäisyydeltä tapahtuva (kuinka 80-lukulaista tämä onkaan, kun vuonna 2022 valtaosa monien ystävyyssuhteistakin on pääosin virtuaalisia, ilman mitään ongelmaa).
Olen kolmikymppinen ja näen kyllä erittäin suurena ongelmana sen, että moni ystävyys ei ole enää aito vaan tapahtuu somen tms. kautta. Työyhteisö ei tarvi samanlaista läheisyyttä, mutta väittäisin että olet väärässä kun puhutaan ystävyydestä. Ihmiset ovat nykyään hyvin yksinäisiä, riippuvaisia älylaitteistaan.
Vähemmän on tullut poissaoloja kun on tehnyt etätöitä. Kotona kukaan ei ole levittelemässä pöpöjä ja työmatkaan ei mene 2 tuntia. Se 2 tuntia menee nyt liikuntaa jota en jaksanut harrastaa ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele."
Ja kas millaiseen hyvinvointiin tämä teidän vanhojen asenne onkaan työmarkkinoilla johtanut: Työntekijöitä riittää ja jokainen hyppii iloisesti töihin innolla aloittamaan uuden työpäivän, mikään ei stressaa ja työnantajat ymmärtävät kunnioittaa myös työntekijöiden henkilökohtaista elämääkin.Eikun..oliko sittenkään ihan niin? Pirun hyvä ettei nykyään työntekijät ole mitään aivottomia zombeja ja anna kohdella itseään kuin jotain orjaa, esim. niin että antaa pompotella paikasta toiseen täysin ilman perusteita.
Meillä ollaan töissä ja tehdään tulosta. Jos tekee etänä vain sen, mitä kehityskeskustelussa sovitaan eikä ota vastaan "nakitettuja" hommia, niin sitten on turha pyydellä palkankorotusta tai kysellä etenemismahdollisuuksista. Osaaminen, tekeminen ja ihmissuhdetaidot välittyvät paremmin lähi- kuin etätyössä, joten vain etänä töitä tekevä jämähtää siihen omaan pestiinsä, halusi tai ei.
Mitä teen mielelläni vain etänä, ei ole tarvetta edestä uralla, mutta moni nuorempi pitää epäreiluna sitä, että lähitöissä (ja lähellä pomoa) olevat etenevät etätyöläisiä paremmin.
Jaa, sain muutama kuukausi sitten erillisen palkkion erityisen hyvästä työstä ja tämän järjesti eri maassa oleva isompi pomo, jonka olen fyysisesti tavannut kerran. Ilmeisesti osaaminen välittyi kuitenkin etänä.
Kansainvälisessä työssä on väistämättä osa porukasta etäyhteydellä kokouksissa eikä kukaan luonnollisestikaan odota, että kokoonnuttaisiin yhteen eri mantereilta monta kertaa viikossa. Silti tulosta tulee ja yhteydenpito on tiivistä kun on tarvetta.
Eivät nämä änkyrät ymmärrä, että eri maissa oleminen on ihan arkipäivää jo. Koko maailmankuva perustuu siihen vanhaan malliin, kun vanhanaikaisella konttorilla ovat Lasse, Sirkka, Pena ja Maija kokoustamassa.
Jep, mulla on mielestäni ihan tavallinen työ, ja olen päivittäin tekemisissä kollegojen kanssa, joiden fyysinen sijainti on Iso-Britannia, Irlanti, Ranska, Saksa, Portugali, Espanja, Ruotsi, Tanska, Norja, Puola, Tsekki, Itävalta, Sveitsi, Italia, Arabiemiraatit, Meksiko ja Kanada. Arkipäivää nykyään.
Täällä on ihmeellistä mutuilua. Hesarissa oli joskus kesällä juttua etätöistä ja niiden vaikutuksesta yrityksen tulokseen ja toimintaan. Etätyöt eivät ainakaan heikentäneet yrityksen toimintaa vaan joissakin yrityksissä tulos parani ja työntekijät voivat paremmin. Oma tunne ei ole sama kuin totuus.