Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ellaa, 29, odotettiin työpaikalle aamupalaveriin, mutta hän ei tullut nuoret työntekijät kertovat, että vaatimus lähitöistä stressaa

Vierailija
06.09.2022 |

Ella, 29, aloitti asiantuntijatyön pienessä vaikuttajaorganisaatiossa viime vuoden toukokuussa.

Etätyö oli tuolloin koronapandemian vuoksi normi.

Ella asuu Tampereella ja työpaikan toimitilat ovat Helsingissä. Sopimukseen kirjattiin, että hänen pitäisi tulla lähitöihin muutaman kerran kuussa koronatilanteen jälleen salliessa.

Nyt etätyösuositusta ei enää ole, ja Ella on joutunut kulkemaan Helsinkiin useammin kuin hän olisi tahtonut.

Hän ei ole taipunut pomon toiveisiin mukisematta.

"Nytkin minua odotettiin saapuvaksi paikan päälle aamupalaveriin, mutta en vain tullut. Olin ainoa, joka osallistui etänä."

https://yle.fi/uutiset/74-20000112

Mikä ihmisiä, etenkin nuorempia, vaivaa? En tee koska en tahdo? En minäkään, mutta työ on työ ja kunnioitan työtäni, enkä kiukuttele. Jos Tampereelta Helsinkiin on liian pitkä matka, etsii töitä lähempää tai muuttaa. Myös asennemuutos auttaisi. Ylipäänsä työ, josta tykkää ja viihtyy eikä työpaikalle meno ahdista silloin kun pomo pyytää!

Kommentit (522)

Vierailija
241/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko vielä meitä jotka jaksaa ihan normaalisti tehdä toimistolla koko päivän ma-pe? Mulle ei ole mikään ongelma, tykkään mennä töihin...mulla hajoaisi pää jos olisin kaikki päivät kotona.

Vierailija
242/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työntekijä tekee niinkuin työnantaja sanoo.

Piste.

Muuten se on potku perseelle ja lopputilili.

Moni työnantaja muuten sanoo myös sitovan lainsäädännön tai sopimusten vastaisia asioita. Haluatko lukita vastauksen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en jaksa kuunnella sitä boomereiden flexausta, kuinka kävivät sähköautolla ranskassa ja vuokrasivat sieltä huvijahdin ja asuntoauton, jolla kiertelivät viinitiloja lentokoneella kolme viikkoa. Loput 4 viikkoa olivat Suomessa mökillä johon asensivat ilmalämpöpumpun ja aurinkopaneelit.

Boomerit ei ole enää työelämässä.

Osan mielestä boomeri on kuka tahansa jolla on jotakin omaisuutta eikä ole teini. Osoittaa lähinnä puutteellista yleissivistystä, oikeat buumerit on Suomessa jo eläkkeellä.

Vierailija
244/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä meitä jotka jaksaa ihan normaalisti tehdä toimistolla koko päivän ma-pe? Mulle ei ole mikään ongelma, tykkään mennä töihin...mulla hajoaisi pää jos olisin kaikki päivät kotona.

Oletkin onnekas, koska työnantajasi antaa sinun tehdä työtäsi sillä tavalla, joka sinulle mieluisin.

Vierailija
245/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä meitä jotka jaksaa ihan normaalisti tehdä toimistolla koko päivän ma-pe? Mulle ei ole mikään ongelma, tykkään mennä töihin...mulla hajoaisi pää jos olisin kaikki päivät kotona.

Mullakin hajoaisi pää, jos olisin kaikki päivät kotona. Mä en kuitenkaan ole, vaikka teenkin 100% etätöitä. Keksin muitakin paikkoja, mihin mennä, kuin vain työpaikka. Etätyön hyviä puolia on paljon ja yksi niistä se, että voin käydä lounastauolla koiran kanssa lenkillä. Varsinkin päivän lyhentyessä mulle on tärkeää päästä valoisaan aikaan edes hetkeksi aikaa ulos raittiiseen ilmaan. Ja työpäivän jälkeen voi tietenkin mennä ihan mihin vaan haluaa. 

Vierailija
246/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä meitä jotka jaksaa ihan normaalisti tehdä toimistolla koko päivän ma-pe? Mulle ei ole mikään ongelma, tykkään mennä töihin...mulla hajoaisi pää jos olisin kaikki päivät kotona.

Miksi sinä olet koko päivän vaan kotona? 

Ja mitä siellä töissä on? Joko menet julkisella ja se on täynnä yskijöitä, tai sitten omalla autolla jonka tankkaaminen maksaa mansikoita. TYömatkaan menee aina aikaa.

Ja työpaikalla kukin tekee omaa työtään, kokouksiinkin moni osallistuu omasta huoneesta käsin etänä, koska silloin voi tehdä muutakin samalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen mikä ongelma on mennä Tampereelta Helsinkiin palaveriin (tai samalla tehdä koko työpäivä).

Juna Tampere - Helsinki maksaa n. 10 € suuntaan (käyn joka toinen viikko), kestää 1,5 tuntia ja matka-ajan voi varmaan hyödyntää työn tekoon, joten päivä ei ole sen pitempi kuin etätöissäkään. Toki ei voi ehkä verkkareissa ja villasukissa lähteä mutta kun ei tuotakaan tarvitse tehdä joka päivä, kerran viikkoon voi kyllä vaatia kampaamaan hiukset ja lähtemään työmaalle.

Meillä on joka tiistai päivä, jolloin kaikki on toimistolla. Saa toki olla jonkun muunkin päivän lisäksi tai vaikka joka päivä mutta tiistai on pakollinen. Ei hommat muuten etene. Jokainen osaa tehdä työt kotonakin - ok -  mutta se ei riitä siihen, että kehitystä tapahtuisi ja päivitettäisiin viikon hommia ja käsiteltäisiin naamatusten ongelmatapauksia. t. hr -tiiminvetäjä

Vierailija
248/522 |

Mikä siinä naaman näkemisessä on niin tärkeää? Eikö teillä toimi teamsin kamerat, vai miksi pitää mennä tunteja junalla vaan näyttämään sitä pärstää livenä? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni säästää perheelleen jauheliharahat, kun saa tehdä työnsä etänä. Autoakaan ei tarvitse uusia niin usein.

Pidemmillä yöunilla on myös takuuvarmasti parempi työntekijä.

Vierailija
250/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sille huonompitaitoiselle esimiehelle, jonka työpäivän suuria iloja on pyydellä alaisiaan toimistoonsa etätyömahdollisuudet on myrkkyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on joka tiistai päivä, jolloin kaikki on toimistolla. Saa toki olla jonkun muunkin päivän lisäksi tai vaikka joka päivä mutta tiistai on pakollinen. Ei hommat muuten etene. Jokainen osaa tehdä työt kotonakin - ok -  mutta se ei riitä siihen, että kehitystä tapahtuisi ja päivitettäisiin viikon hommia ja käsiteltäisiin naamatusten ongelmatapauksia. t. hr -tiiminvetäjä

Ok, mutta tämä on täysin teidän tiimin ja firman asian. Jos te ette saa mitään asiaa etenemään ilman toistenne naamojen tuijottamista niin sittenhän te menette tiistaisin toimistolle.

Omassa tiimissäni asiat etenevät ja kehittyvät erinomaisesti etänäkin.

Vierailija
252/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen mikä ongelma on mennä Tampereelta Helsinkiin palaveriin (tai samalla tehdä koko työpäivä).

Juna Tampere - Helsinki maksaa n. 10 € suuntaan (käyn joka toinen viikko), kestää 1,5 tuntia ja matka-ajan voi varmaan hyödyntää työn tekoon, joten päivä ei ole sen pitempi kuin etätöissäkään. Toki ei voi ehkä verkkareissa ja villasukissa lähteä mutta kun ei tuotakaan tarvitse tehdä joka päivä, kerran viikkoon voi kyllä vaatia kampaamaan hiukset ja lähtemään työmaalle.

Meillä on joka tiistai päivä, jolloin kaikki on toimistolla. Saa toki olla jonkun muunkin päivän lisäksi tai vaikka joka päivä mutta tiistai on pakollinen. Ei hommat muuten etene. Jokainen osaa tehdä työt kotonakin - ok -  mutta se ei riitä siihen, että kehitystä tapahtuisi ja päivitettäisiin viikon hommia ja käsiteltäisiin naamatusten ongelmatapauksia. t. hr -tiiminvetäjä

Häh, ei meillä ainakaan matka-aika toimistolta töihin ole työaikaa. Vain jos pakottavasta syystä etäpäivänä joudutkin yllättäen lähtemään toimistolle, on kodin ja toimiston välinen aika työaikaa. Eli voihan siinä matkalla ehkä tehdä töitä, mutta ei siitä ajasta palkkaa saa. 8 tuntia on toimistolla istuttava, eli siinä sitten on mulla jo 12 tunnin työpäivä joista 8 tunnista saa palkan kun täältä lähtee hankkiutumaan Helsinkiin. Onneksi ei ole pakko, kun meillä osataan kehittää asioita ihan teamsissakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/522 |

Siis matka-aika kotoa toimistolle ei ole työaikaa.

Vierailija
254/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Töiden kautta olen huomannut (psyk), että sekä nuorilla että aikuisilla sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistus ovat lisääntyneet merkittävästi. Jatkuva etänä oleminen tai kontaktien ylläpitäminen pääosin somessa ei kyllä ainakaan kehitä näitä sosiaalisia taitoja tai vähennä niihin liittyvää ahdistusta. Siksi mielestäni on huolestuttavaa, miten sosiaalisten kontaktien merkittävää vähentymistä pidetään hyvänä asiana. Toki joillain sitä tapahtuu harrastuksissa tms mutta paljon on sitä, että ennen täysin hyvin sosiaalisissa tilanteissa pärjänneet ovat ruvenneet niitä jännittämään ja ahdistumaan sen jälkeen, kun etäily on lisääntynyt. Erityisesti nuorista olen tässä suhteessa huolissani.

Hybridimalli on minusta paras. Vaikka en sitä juurikaan voi omassa työssäni toteuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen mikä ongelma on mennä Tampereelta Helsinkiin palaveriin (tai samalla tehdä koko työpäivä).

Juna Tampere - Helsinki maksaa n. 10 € suuntaan (käyn joka toinen viikko), kestää 1,5 tuntia ja matka-ajan voi varmaan hyödyntää työn tekoon, joten päivä ei ole sen pitempi kuin etätöissäkään. Toki ei voi ehkä verkkareissa ja villasukissa lähteä mutta kun ei tuotakaan tarvitse tehdä joka päivä, kerran viikkoon voi kyllä vaatia kampaamaan hiukset ja lähtemään työmaalle.

Meillä on joka tiistai päivä, jolloin kaikki on toimistolla. Saa toki olla jonkun muunkin päivän lisäksi tai vaikka joka päivä mutta tiistai on pakollinen. Ei hommat muuten etene. Jokainen osaa tehdä työt kotonakin - ok -  mutta se ei riitä siihen, että kehitystä tapahtuisi ja päivitettäisiin viikon hommia ja käsiteltäisiin naamatusten ongelmatapauksia. t. hr -tiiminvetäjä

Mikä siinä naaman näkemisessä on niin tärkeää? Eikö teillä toimi teamsin kamerat, vai miksi pitää mennä tunteja junalla vaan näyttämään sitä pärstää livenä? 

Hän on hr-väkeä ja mitä olen nähnyt omissa työpaikoissa, hr-porukka on usein keskimääräistä innokkaampi juuri näihin yhdessä kököttämisiin ja kokoontumisiin.

Vierailija
256/522 |

Edelleen, miksi kuvitellaan, että etätyössä olevat ihmiset olisivat vailla sosiaalisia kontakteja????

Vierailija
257/522 |

Ja onko kukaan miettinyt, onko ne läsnätyön ihmiskontaktit aina niin positiivisia? Aika harvasta työkaverista oikeasti olen pitänyt, työuraa 35 v. 

Ja kun nuorista puhutaan, niin heille se etäystävyys on uusi normaali, ei se että mennään tapaamaan naamakkain.

Vierailija
258/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen mikä ongelma on mennä Tampereelta Helsinkiin palaveriin (tai samalla tehdä koko työpäivä).

Juna Tampere - Helsinki maksaa n. 10 € suuntaan (käyn joka toinen viikko), kestää 1,5 tuntia ja matka-ajan voi varmaan hyödyntää työn tekoon, joten päivä ei ole sen pitempi kuin etätöissäkään. Toki ei voi ehkä verkkareissa ja villasukissa lähteä mutta kun ei tuotakaan tarvitse tehdä joka päivä, kerran viikkoon voi kyllä vaatia kampaamaan hiukset ja lähtemään työmaalle.

Meillä on joka tiistai päivä, jolloin kaikki on toimistolla. Saa toki olla jonkun muunkin päivän lisäksi tai vaikka joka päivä mutta tiistai on pakollinen. Ei hommat muuten etene. Jokainen osaa tehdä työt kotonakin - ok -  mutta se ei riitä siihen, että kehitystä tapahtuisi ja päivitettäisiin viikon hommia ja käsiteltäisiin naamatusten ongelmatapauksia. t. hr -tiiminvetäjä

Mikä siinä naaman näkemisessä on niin tärkeää? Eikö teillä toimi teamsin kamerat, vai miksi pitää mennä tunteja junalla vaan näyttämään sitä pärstää livenä? 

Hän on hr-väkeä ja mitä olen nähnyt omissa työpaikoissa, hr-porukka on usein keskimääräistä innokkaampi juuri näihin yhdessä kököttämisiin ja kokoontumisiin.

Joo, ja intona järjestämään työntekijöille kaikkea mukakivaa läsnäoloa. Työ on työtä, miksi siinä pitää erityisesti olla yhdessä ja kaveerata. Pitkän uran jo tehneet on oppineet pitämään hikirakoa työkavereihin, ihan kokemus on opettanut ettei kannata sekoittaa työtä ja omaa elämää.

Vierailija
259/522 |

Juuri näin!

Vierailija
260/522 |
07.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivoisin että toimistolle paluun järkevyyttä arvioitaisiin faktapohjaisesti eikä sen mukaan miltä pomosta sattuu tuntumaan.

Itse en aio palata toimistolle ja ymmärrän että säännölliset lähipäivät tuntuvat rankoilta. Elämänlaatuni parani huomattavasti kun ei enää tarvitse käyttää lähes kahta tuntia päivässä työmatkoihin ruuhka-aikana.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi seitsemän