Henkilökohtaisia avustajia ei saa töihin enää.
Kommentit (64)
Minun tuntipalkkani on 11,50e/h ja olen osa-aikaisena henk.koht.avustajana. En koskaan tekisi tuolla palkalla kokoaikasesti. Teen työmarkkinatuen ohessa osa-aikatyötä 30-40h/kk. Minun avustettavat ovat helppoja ja mukavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa avustettavista on todella, todella vaikeita. Läheiseni teki tätä työtä muutaman vuoden.
Päihderiippuvainen tai terminaalivaiheen sairaudessa oman kuntonsa väärin arvioinut henkilö eivät vain millään sovi työnantajaksi. Ajatelkaa vaikka, että etenevässä sairaudessa puhkeaa anaali-inkontinenssi, josta avustettava ei kerro eikä myönnä edes tapahtuneen äärellä.
Surullista, inhimillistä, työntekijälle täysin sietämätöntä.
Ja ajatelkaa, että tällaisia avustettavia ja heidän käyttäytymisen ja tilanteiden aiheuttamia tunteita käydään läpi yksin. Ei työyhteisön tuomaa henkisestä tukea ja vertaistukea, ei työterveyshuoltoa, ei mitään!
Ainakaan minulla itselläni ei olisi valmiuksia kohdata kuolemansairasta ihmistä, eikä minulla olisi voimia auttaa päihteiden käyttäjää (olen itse alkoholistiperheestä ja asiat vielä osittain käsittelemättä). Ja kuitenkin avustajalta ei vaadita koulutusta! Se koulutus tuo kuitenkin myös henkistä valmiutta kohdata asioita, jotka ovat raskaita kaikille - myös työntekijälle.
Tämän vuoksi avustajien kannattaa olla yritysten listoilla, ei suoraan avustettavien. Yritys takana tuo tukea, turvaa ja apua vaikeisiin tilanteisiin, eikä koskaan tarvitse yksin miettiä asioita.
Juu tosi kova on turva jollain nollatuntisopimuksilla.
LakiAki vois tähänkin säätää pakkolain kaikille, jotka on joskus vähääkään tehneet henkilökohtaisen avustajan töitä. Vaihtoehtoisesti työttömät vois velvoittaa avustajan töihin.
Siitä palkasta ei ihan oikeasti ole mihinkään, ja se on työn fyysiseen ja henkiseen kuormittavuuteen nähden aivan liian pieni. Tein itse opiskelujen ohessa osa-aikaisesti avustusta ja vaikka pidin avustettavastani tosi paljon, en lähtisi työhön enää ihan vain palkan takia. Sama vika koko sote-alalla, valitetaan että työntekijöitä ei löydy... mutta ne harvat yritykset jotka maksavat minimiä enemmän palkkaa, eivät koe tätä työntekijäpulaa. Minun alkaa olla rehellisesti vaikea ymmärtää, miten tästä asiasta keskustellaan vuosi toisensa jälkeen - joko työntekijöille maksetaan enemmän palkkaa, tai niitä työntekijöitä ei ole, ja sen kanssa sitten on pärjättävä.
Vierailija kirjoitti:
TE-toimisto ei hyväksy osa-aikatyötä enää nykyään, on pakko hakea kokoaikatyötä. Jos on osa-aikatyössä, niin on haettava silti kokoaikaista, että saisi hiukan lisää rahaa palkan päälle.
Lisäksi sinusta voi kiertää tieto, että et ole työnantajana asiallinen. Kaikki ei jaksa olla vanhanajan piikoja.
TE-toimisto hyväksyy osa-aikatyön ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. Aina se on niin ollut, että ohessa pitäisi etsiä kokoaikaista hommaa, sitä vaan valvotaan nyt enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Etovaa! Hyi helvetti!
Vierailija kirjoitti:
LakiAki vois tähänkin säätää pakkolain kaikille, jotka on joskus vähääkään tehneet henkilökohtaisen avustajan töitä. Vaihtoehtoisesti työttömät vois velvoittaa avustajan töihin.
Mietipä nyt vielä kertaalleen tuota kuningasideaasi.
Mun kokemukseni mukaan se on aika paskaduunia.
Mielestäni ihminen, joka tarvitsee henkilökohtaista avustajaa, ei monesti ole kykenevä toimimaan työnantajana. Itse jouduin nuorempana avustamaan katkeraa ihmistä, joka työsuhdeen loputtua ei meinannut suostua laittamaan mulle tuntilistoja tai työtodistusta (jotka olisin tarvinnut työkkäriä varten), vaan jouduin hoitamaan asian työsuojeluvaltuutetun kautta. Vielä pitkään työsuhteen päättymisen jälkeen hän laittoi mulle todella sekavia ja herjaavia kirjeitä ja yritti soitella. Kehui vielä kertovansa kaikille avustettavaa hakeville tuttavilleen ja verkostoilleen, että minua ei kannata palkata. Ikään kuin olisin tuon kokemuksen jälkeen enää ikinä edes halukas olemaan henkilökohtaisena avustajana kenellekään.
työelämä se vaan jatkaa itsensä jalkaan ampumista.
nykykäsitys toimivasta työelämästä on, että kaikki säädetään mahdottomaksi ja sitten passaakin ihmetellä ettei toimi.
Vaikuttaa kyllä riskaabelilta hommalta. Jos avustettava kohtelee avustajaa epäasiallisesti, tilanteesta on vain sana sanaa vastaan. Työkkäri ei katso hyvällä jos lähdet työsuhteesta ilman pätevää syytä, ja karenssihan siitä napsahtaa.
On kyllä riskaabelia ottaa avustajan työ vastaan.
Siitähän seuraa karenssi, jos kemiat ei kohtaa ja on lopetettava työ.
Palkka on pieni. Minulla ei ole varaa kokeilla, natsaako kemiat.
Kaksi avustettavaani teki juuri tuon tempun, ettei kuitanneet tehtyjä tunteja. Nämä olivat harrastaneet tämän sortin vallan näyttöä ennenkin, kertoi vammaispalvelun palkanmaksaja, joka suostui maksamaan palkan tehdyistä tunneista avustettavan allekirjoituksen puuttumisesta huolimatta.
Kaksi avustettavaa taas syytti varkaudesta. Toinen heistä sanoi, että olen vienyt puuhelmet heiltä.
Totesin, että teillä ei ole mitään sellaista, mitä minä tarvitsisin. Sitä paitsi tälle oli myönnetty aivan liikaa avustajatunteja. 8 tuntia päivässä. Käytännössä tehtävää oli vain 2 tunniksi.
Toinen avustettava teki rikosilmoituksen ja kävin kuulustelussa. Oli valehdellut, ettei kotonansa ollut käynyt minun työskennellessä siellä ketään muuta. Tosiasiassa siellä oli 4 henkilöä samaan aikaan. Tuon avustettavan sukua. Poliisi totesi, ettei minua epäillä enää mistään, kun tämä selvisi. Siis törkeesti vaivaa seurasi tuosta työkeikasta.
Jos elät nyt kädestä suuhun, niin en suosittele avustajan työtä. Sulla voi mennä koko pienibudjettinen talous muutamaksi kuukaudeksi sekaisin jonkun sekaisin olevan avustettavan takia. (karenssi)
Ja lisään tuohon kommenttiini nro 53.
Samat nimet on vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen hakemassa avustajaa avoimissa työpaikoissa.
Muistan nimet ulkoa.
Yksikin heistä mainosti oikein lehden haastattelussa, että heillä vaihtuu avustajat tiheästi, kun on hänen mies niin tempperamenttinen jne. Haastattelu on kaikkien luettavissa nettilehdestä.
Kuka uskaltaa mennä kokeilemaan?
Homma toimisi paremmin, kun avustajan työnantajana olisi kunta.
Silloin voisi sujuvasti vaihtaa kunnan työntekijänä toiseen paikkaan, kun niitä paikkoja on paljon auki.
Käsittääkseni avustettava on lähes aina se työnantaja. On melkonen homma ravata työhaastattelussa ensin joka avustettavalla, jos ottaa useamman osapäivätyön. Monille on myönnetty esim. 30 tai 60 tuntia KUUKAUDESSA avustustunteja. Kokopäiväpalkalle pääsäkseen, on otettava monta avustettavaa.
On käynyt niin, että ottaessani toisen tai kolmannenkin avustettavan, niin joku alkaa purnaamaan näistä avustettavista, että sinä haalit lisää työtä. Siis mitä? Sanoinkin, että minun pitää tulla toimeen palkalla, enkä voi olla vain sinulle osapäiväisessä työssä, jossa töitä oli 3 pvänä viikossa 5 tuntia kerrallaan.
No mieti. Huono palkka,ärsyttävät avustettavat. En jaksa enempää selittää.
Riippuu ihan tunneista lähdenkö töihin. Oma tuntipalkkani avustajana on tällä hetkellä ikälisien kanssa 13.20€ ja tunteja viikossa 40.
No laita vaikka kiinteä 5000e kuukausipalkka, niin johan alkaa tekijöitä löytymään.
Tätä teki moni työtön kun saimlisähiluja. Nyt lisähiluista vietiin 50%. Tekeekö enäää?
No mitä avustajille maksetaan? 13-14€/h?