Te jotka matkustatte lentokoneella paljon
Mitkä on teidän must have-jutut, jotka teillä on aina mukana lennolla?
Tuli mieleen, kun oltiin työmatkalla ja työkaveri ihmetteli omiani. Minulla on AINA lennolla mukana oma viltti, unimaski, matkatyyny, korvatulpat, vastamelukuulokkeet, varavirta, oma vesipullo ja jotain pientä syötävää.
Työkaverista siis roudaan kohtuuttomasti tavaraa mukanani. Omasta mielestä taas nuo kulkee kivasti mukana ja lisää merkittävästi mukavuutta lennolla. Etenkin viltti oli hänestä turha.
Kommentit (48)
Oma vesipullo ja kirja. Toisaalta lennän Pohjoismaissa lyhyitä lentoja, niin enemmän melkein kuluu aikaa lentokentillä kuin itse lentokoneessa. Lennän yleensä super light -lipulla pienen repun kera ja vältän kaiken turhan tavaran roudaamista.
Ei oikeastaan tarvitse mitään. Kaiken tarvittavan saa koneesta, eli kaljaa ja välipaloja.
Vesi ja kuulokkeet äänikirjaa varten
No pitkillä lennoilla on ollut viltti tarjolla ihan lentoyhtiön puolesta. Tosin ei niitä varmaan kaikille ole tarpeeksi.
Passin ja lompakon lisäksi se, mitä käsimatkatavaan pakkaan. Eli kaikki tarvittava pariksi päiväksi, jos matkalaukku häviää matkalla, kuten joskus on käynyt. Toilettilaukku lääkkeineen, vaihtovaatteet pariksi päiväksi, läppäri ja muut sähköiset pientarvikkeet ja jotain lukemista matkalle.
Muistan yhden kaverin kanssa tehdyn etelänmatkan, jossa kaveri sanoi, ettei hänellä koskaan ole käsimatkatavaroita, koska se on niin hankalaa. Matkalaukku sitten hävisi ja ei kun kohteessa ensimmäisenä kauppaan hommaamaan yhtä sun toista.
Allergialääke täytyy aina olla mukana, olen kalalle allerginen. Muuten ei ole mitään niskatyynyjä tms, lyhyillä euroopan sisäisillä niitä ei tarvitse ja pitkät lennot lennän aina vähintään busineksessä.
Matkustan lentokoneella paljon, mutta suurimmalta osalta Euroopassa - eikä minulla ole mitään erityisiä must have juttuja. Ei näillä etäisykyyksillö tarvitse vilttejä, maskeja tai tossuja, eikä niitä yleensä mahdu sen enempää matkatavaraan kuin niihin lentokoneiden paikoillekaan. Vesipullon ostan yleensä kentältä.
Ainoa, minkä yritän muistaaa pakata mukaan, on muovinen partilaislusikkahaarukkayhdistelmä, sillä jos lentokentällä ostaa jonkun takeawaysalaatin tms, niihin ei aina tule automaattisesti mitään välineitä ja joskus ei ole aikaa (ja kotimatkalla ihmistensietokykyä) alkaa kysellä. Enkä tykkää kertakäyttövälineitä käyttääkään.
Vierailija kirjoitti:
Passin ja lompakon lisäksi se, mitä käsimatkatavaan pakkaan. Eli kaikki tarvittava pariksi päiväksi, jos matkalaukku häviää matkalla, kuten joskus on käynyt. Toilettilaukku lääkkeineen, vaihtovaatteet pariksi päiväksi, läppäri ja muut sähköiset pientarvikkeet ja jotain lukemista matkalle.
Muistan yhden kaverin kanssa tehdyn etelänmatkan, jossa kaveri sanoi, ettei hänellä koskaan ole käsimatkatavaroita, koska se on niin hankalaa. Matkalaukku sitten hävisi ja ei kun kohteessa ensimmäisenä kauppaan hommaamaan yhtä sun toista.
Tämä ei varmaankaan ollut se mitä ap kysyi.
Varmaan riippuu millaisia lentoja tekee. Yhteen aikaan lensin paljon Helsingistä Kuopioon, eikä siinä matkalla tarvinnut mitään sen kummempaa, koneessa vietin saman ajan kuin pahimmillaan pääkaupunkiseudun ruuhkissa normaalilla työmatkalla.
Sinä ilmeisesti lennät usein yöaikaan tai olet muuten väsynyt, kun otat noin paljon nukkumiseen liittyviä tarvikkeita mukaan? Jos työkaveri lentää pääasiassa päiväsaikaan ja haluaa seurustella matkakumppaninsa kanssa, puolet tavaroistasi kuulostaa turhilta.
Käsitavaroissa on vettä, litran pussissa nesteitä, vaihtovaatteet ja kuulokkeet. Tietysti rahat, passi jne..
Minullakin on nykyisin aina oma viltti mukana. Yhdellä lennolla kastuin kaatosateessa ihan läpimäräksi lentokenttäbussista koneeseen siirtyessäni. En kuivunut koko lennolla vaan tärisin ja palelin. Euroopan lento, joten koneessa ei ollut vilttejä jaossa. Käytävän toisella puolella olevalla perheellä oli kaikilla lämpimän näköiset viltit ympärillä. Niitä katsellessa päätin, että alan pitämään vilttiä itsekin mukana. Aina ei ole tarvetta, mutta en halua enää ikinä palella sillä tavalla.
Muuten sitten on aina mukana kuulokkeet ja vesipullo. Riippuen lennon ajankohdasta joskus mukana myös nukkumiseen tarkoitetut härpäkkeet. Pitkillä lennoilla aina myös omaa evästä.
Must-have on mukavat vaatteet, vastamelukuulokkeet ja läppäri. Koneessa istuminen on tehokkainta työaikaa kun ei ole keskeytyksiä.
Vettä kannattaa juoda paljon ja pitää kahvi ja alkoholi minimissä (tai nollassa). On sitten perillä pirteämpi.
Vierailija kirjoitti:
No pitkillä lennoilla on ollut viltti tarjolla ihan lentoyhtiön puolesta. Tosin ei niitä varmaan kaikille ole tarpeeksi.
Ne on harvoin mitään oikeasti lämpimiä. Ja tosiaan usein loppuvat kesken. Ja kylmä voi tulla lyhyelläkin lennolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Passin ja lompakon lisäksi se, mitä käsimatkatavaan pakkaan. Eli kaikki tarvittava pariksi päiväksi, jos matkalaukku häviää matkalla, kuten joskus on käynyt. Toilettilaukku lääkkeineen, vaihtovaatteet pariksi päiväksi, läppäri ja muut sähköiset pientarvikkeet ja jotain lukemista matkalle.
Muistan yhden kaverin kanssa tehdyn etelänmatkan, jossa kaveri sanoi, ettei hänellä koskaan ole käsimatkatavaroita, koska se on niin hankalaa. Matkalaukku sitten hävisi ja ei kun kohteessa ensimmäisenä kauppaan hommaamaan yhtä sun toista.
Tämä ei varmaankaan ollut se mitä ap kysyi.
Mitä se sitten kysyi?
Vesipullo, lukemista, ehkä joku purtava itsestäänselvien passin, lompakon, huulirasvan, puhelimen lisäksi. Vaihtovaatetta jos erilaiseen lämpötilaan menossa. Toiset kalsarit ja joku iso kaulahuivi.
Vastamelukuulokkeet, ipad, vesipullo tai 2,
Pitkillä lennoilla geelityyny pään taakse. Teen myös sämpylöitä evääksi ja tummaa suklaata levy.
Olet selkeä amatööri matkustamaan. Harjoittele lisää.
N. 400 lentoa takana, 35 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu millaisia lentoja tekee. Yhteen aikaan lensin paljon Helsingistä Kuopioon, eikä siinä matkalla tarvinnut mitään sen kummempaa, koneessa vietin saman ajan kuin pahimmillaan pääkaupunkiseudun ruuhkissa normaalilla työmatkalla.
Sinä ilmeisesti lennät usein yöaikaan tai olet muuten väsynyt, kun otat noin paljon nukkumiseen liittyviä tarvikkeita mukaan? Jos työkaveri lentää pääasiassa päiväsaikaan ja haluaa seurustella matkakumppaninsa kanssa, puolet tavaroistasi kuulostaa turhilta.
Ohis, mutta itse ainakin nukun aina aamulennoilla, vaikka ne kestäisi vain tunnin, jos olen menossa suoraan jonnekin työtapatuhtumaan. Kivempi olla siellä levännyt ja virkeä, kun monesti ne kestää iltaan saakka. Samoin nukun, jos lento on myöhään illalla perillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Passin ja lompakon lisäksi se, mitä käsimatkatavaan pakkaan. Eli kaikki tarvittava pariksi päiväksi, jos matkalaukku häviää matkalla, kuten joskus on käynyt. Toilettilaukku lääkkeineen, vaihtovaatteet pariksi päiväksi, läppäri ja muut sähköiset pientarvikkeet ja jotain lukemista matkalle.
Muistan yhden kaverin kanssa tehdyn etelänmatkan, jossa kaveri sanoi, ettei hänellä koskaan ole käsimatkatavaroita, koska se on niin hankalaa. Matkalaukku sitten hävisi ja ei kun kohteessa ensimmäisenä kauppaan hommaamaan yhtä sun toista.
Tämä ei varmaankaan ollut se mitä ap kysyi.
Mitä se sitten kysyi?
Must have-juttuja lennolla. Ei pyytänyt luettemaan kaikkia käsimatkatavaroita.
Lompakko, passi, puhelin ja kuulokkeet, lääkkeet ja nenäliina.
Suklaapatukka ja 1/2 l vesipullo lyhyillä (max 4h) lennoilla.
En minä junaan tai bussiinkaan raahaa koko omaisuuttani