Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ja lapsen biologisten sukulaisten oikeudet
04.09.2022 |
Meillä on siis tilanne, että veljelläni on olemassa lapsi. Veljeni kuoli lapsen ollessa pieni, ja lapsi on elänyt siitä asti äitinsä sekä myöhemmin myös isäpuolensa kanssa. Emme silloinkaan nähneet lasta kuin harvoin ja yhteydenpito oli vähäistä, koska lapsen äiti halusi niin.
Nyt kuitenkin isäpuoli on adoptoinut lapsen, he muuttivat jopa lapsen sukunimen. Lapsen äiti ei ole halunnut enää sen jälkeen olla missään tekemisissä meidän sukumme kanssa. Emme nykyään edes tiedä mitä lapselle kuuluu. Onko mitään neuvoja, mikä olisi tässä tilanteessa avuksi?
Kommentit (149)
No asialle ei mitään voi. Mutta jotenkin mulle äitinä olisi kyllä tärkeää, että lapsi olisi tekemisissä isänsä sukulaisten kanssa, vaikka isä olisi kuollut. Isä mietityttää kuitenkin lasta jossain vaiheessa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On hyvä tuntea monenlaisia ihmisiä ja koittaa pitää välit kunnossa. Kun tietää, mistä tulee, ei tule niin helposti yllätetyksi.
Outoa vallankäyttöä äidiltä ja adoptioisältä päättää lapsen puolesta, keneen tämä kiintyy tai tutustuu. Laittaa niin kuin omat tunteensa ja tahtonsa määrääviksi. Mahtaa käydä vielä ovelasti tuossa jutussa, manipulointi pärskähtää usein omille munille loppupeleissä.
Se on kyllä useimmissa perheissä ihan normaalia, että lapsen vanhemmat harkitsevat ja päättävät, että keneen lapsi tutustuu. Kiintymys syntyy sitten jos on syntyäkseen. Toki sinä voit kutsua sitä vallankäytöksi, mutta tosiaan yleensä tuollaiset päätökset on vanhempien oikeus, jopa velvollisuus. Yleensä siihen on myös jokin syy, miksei vanhemmat halua että lapsi tutustuu tiettyihin ihmisiin. Usein se syykin liittyy lapsen parhaaseen, mitä useimmat vanhemmat ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
On hyvä tuntea monenlaisia ihmisiä ja koittaa pitää välit kunnossa. Kun tietää, mistä tulee, ei tule niin helposti yllätetyksi.
Outoa vallankäyttöä äidiltä ja adoptioisältä päättää lapsen puolesta, keneen tämä kiintyy tai tutustuu. Laittaa niin kuin omat tunteensa ja tahtonsa määrääviksi. Mahtaa käydä vielä ovelasti tuossa jutussa, manipulointi pärskähtää usein omille munille loppupeleissä.
Outoa vallankäyttöhaaveilua lapsen biologisen isän tuntemattomilta sukulaisilta yrittää päättää lapsen ja lapsen vanhempien puolesta, keneen tämä lapsi tutustuu tai kiintyy. Laittavat omat tahtonsa ja tunteensä ensisijaisiksi ja määräviksi, kun yrittävät tunkeutua toisten lapsen elämään.
Vierailija kirjoitti:
No asialle ei mitään voi. Mutta jotenkin mulle äitinä olisi kyllä tärkeää, että lapsi olisi tekemisissä isänsä sukulaisten kanssa, vaikka isä olisi kuollut. Isä mietityttää kuitenkin lasta jossain vaiheessa elämää.
Se lapsi on adoptoitu ja hänellä on olemassa nyt sekä äiti että isä. Lapsen perheellä ei ole mitään velvollisuutta tutustuttaa lasta ihmisiin, joihin he eivät jostain syytä halua pitää yhteyttä. Sukuyhteys on adoptiossa katkennut biologisen isän sukuun. Ainoa isä, joka lasta mietityttää, on hänen adoptioisänsä. Lapsella on oikeus kasvaa turvatussa suhteessa vanhempiinsa ja vieraiden ihmisten tunkeutuminen tuohon lapsen turvattuun suhteeseen on yksinomaan itsekästä ja lapsen edun vastaista.
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti lapsen perheellä on syynsä miksi eivät halua olla tekemisissä. Lain näkökulmasta ainoastaan tämän lapsen perheen mielipiteellä on väliä. Lapsen äiti ja isä sekä lapsi ikätasonsa mukaisesta saavat ihan kaikilla valtuuksilla itse päättää, kenen kanssa ovat tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin neuvoksi että älä ainakaan tee mitään sellaista mikä voitaisiin kokea painostukseksi tai kiristykseksi koska se vie tilanteen umpisolmuun. Sen sijaan yritä tuoda esiin että te biologisen isän sukulaiset haluaisitte myös olla mukana lapsen elämässä ja toimikaa niissä rajoissa mitkä ovat lapsen äidille ja adoptioisällekin hyväksyttäviä. Tarvittaessa voitte muistaa lasta myös testamentissa tai henkivakuutuksen edunsaajalausekkeessa, toki kannattaa muistaa että jos isyyttä ei ole virallisesti tunnustettu niin perintövero menee noissa kaikkein kalleimman perintöveroluokan mukaan.
Ylläoleva menettely on ehkä se kaikkein kestävin ja fiksuin tapa. Jos lapsen äiti ja adoptioisä eivät kuitenkaan halua teidän oleva missään tekemissä lapsen kanssa, sitten ei voi kuin odotella että lapsi täyttää 18 vuotta ja toivoa että hän suostuisi siinä vaiheessa yhteydenpitoon. Mutta tässäkin tapauksessa lasta voi muistaa niin testamentissa kuin henkivakuutuksessakin siitä riippumatta mitä nuo juridiset vanhemmat tykkäävät asiasta.
kannattaa kuitenkin edetä sen lapsen ehdoilla ja esim. kutsua sen lapsen isää ihan isäksi jos lapsikin näin tekee, ei adoptioisäksi.
En ottanut kirjoituksessani kantaa millä nimikkeellä tuota adoptioisää tulisi kutsua. Käytän sanaa adoptioisä ihan puhtaasti samasta syystä kuin sanaa biologinen isä eli siksi että kirjoitus on helpompi tulkita oikein. Jos nuori kutsuu adoptioisää vaikkapa faijaksi niin antaa kutsua vain.
Toinen asia on sitten se että kun tuohon toistakymmentä vuotta vieraannutettuun nuoreen ottaa yhteyttä niin vain harvoin (itseasiassa hyvin harvoin) vastaus on heti myöntyvä. Eihän tuo nuori osaa kaivata sellaista mistä ei tiedä jääneensä paitsi. Tässäkään ei pidä mennä painostamaan vaan yrittää tarjota nuorelle tietoa sitä mukaan kun tämä on sitä valmis ottamaan vastaan. Tämä kestää ja vaatii pitkämielisyyttä mutta hätäilemällä on iso mahdollisuus tyriä koko homma kunnolla. Oikealla tavalla tehtynä nuorella on mahdollisuus nähdä tämä rikkautena ja etuoikeutena itselleen.
Kaikille ihmisille tulee jossain vaiheessa elämää halu selvittää omia juuriaan, ikävä kyllä se tapahtuu monesti vasta tuossa 40-50 vuoden iässä eli siinä vaiheessa kun omat isovanhemmat ovat yleensä jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Siksi on järkevää tarjota tietoa sukulaisista jo aiemmin.
En puhuisi vieraannuttamisesta, varsinkaan jos lapsen vanhemmilla on ollut jokin syy siihen että ei ole oltu tekemisissä. Vieraannuttaminen kun tarkoittaa jotain ihan muuta.
Ymmärrät varmaan myös sen, että se on ihan yksilöllistä minkä verran kukakin haluaa tietoa. Ei kaikki halua "selvittää juuriaan" siten miten sinä sen asian ajattelet.
Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään sukuni tutkimisesta. En vanhempieni enkä biologisen isän. Koen myös että se on minun asiani ja oikeuteni määritellä, että mikä tieto on minulle riittävä.
Yhteyksien katkeaminen ei ole aina vieraannuttamista mutta kyllä sitäkin esiintyy.
Aikanaan kuulin tapauksen jossa pariskunnan erottua mies sai jälkikäteen kuulla että nainen oli saanut lapsen. Koska parisuhteen päättymisestä ei ollut pitkää aikaa, mies kysyi olisiko lapsi mahdollisesti hänen. Nainen kielsi asian ja ilmoitti että lapsi on hänen uuden aviomiehensä. Mies ei kuitenkaan päässyt ajatuksesta irti ja tavattuaan uuden naisen hän kertoi epäilevänsä että tuo lapsi saattaisi olla hänen. Exän vastustuksesta ja uudesta avioliitosta johtuen asiaa ei kuitenkaan voitu selvittää joten se jäi tässä vaiheessa sikseen. Mies sai uuden vaimon kanssa kaksi lasta joille kerrottiin ihan pienestä pitäen että heillä saattaa olla sisarpuoli.
Eräänä päivänä miehelle soitettiin ja kysyttiin että onko hän mahdollisesti NN. Miehen vastattua myöntävästi luurin toisessa päässä oleva nuori, tosin jo täysikäinen nainen kertoi epäilevänsä että hän saattaa olla miehen tytär. Mies kutsui nuoren naisen käymään ja kertoi että kaikki heillä ovat tietoisia hänestä. Nuoren naisen saavuttua havaittiin heti että hänellä oli huomattava yhdennäköisyys toisen avioliiton lapsiin. Hänet otettiin mielellään vastaan, joskin tietysti miestä harmitti että oli menettänyt tyttärensä lapsuuden ja tytärtä taas harmitti että meni näin kauan ennenkuin sai tavata biologisen isänsä. Hyvä että tytär uskalsi toimia tässä vaiheessa sillä mies kuoli parin vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Älä neuvo sellaista, minkä seurauksia kukaan ei voi hallita. Kuten tässä keskustelussa on jo monta kertaa sanottu, adoptiossa sukuyhteys vanhaan sukuun katkeaa. Lapsen vanhemmilla on oikeus jopa jättää kertomatta lapsen biologisesta isästä. Jos nyt neuvot, että lapseen voi ottaa yhteyttä täysi-ikäiseksi tulon jälkeen, kehotat itse asiassa keittämään sopan, jonka olosuhteista ja ihmisten välisistä riippuvuussuhteista sinulla ei ole mitään käsitystä. Mitäpä, jos lapsi on erityisherkkä tms., jonka haurautta on suojeltu mahdollisimman turvallisella ja yksinkertaisella elämällä. Sinäkö otat vastuun, jos vieraiden ihmisten sekaantuminen lapsen elämään suistaa lapsen terveyden raiteiltaan`? Muista nyt, että et neuvoisi myöskään ventovieraita ihmisiä ottamaan yhteyttä ja tutustumaan jonkun perheen lapseen. Lain silmissä, adoption jälkeen, biologiset sukulaiset ovat vieraita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin neuvoksi että älä ainakaan tee mitään sellaista mikä voitaisiin kokea painostukseksi tai kiristykseksi koska se vie tilanteen umpisolmuun. Sen sijaan yritä tuoda esiin että te biologisen isän sukulaiset haluaisitte myös olla mukana lapsen elämässä ja toimikaa niissä rajoissa mitkä ovat lapsen äidille ja adoptioisällekin hyväksyttäviä. Tarvittaessa voitte muistaa lasta myös testamentissa tai henkivakuutuksen edunsaajalausekkeessa, toki kannattaa muistaa että jos isyyttä ei ole virallisesti tunnustettu niin perintövero menee noissa kaikkein kalleimman perintöveroluokan mukaan.
Ylläoleva menettely on ehkä se kaikkein kestävin ja fiksuin tapa. Jos lapsen äiti ja adoptioisä eivät kuitenkaan halua teidän oleva missään tekemissä lapsen kanssa, sitten ei voi kuin odotella että lapsi täyttää 18 vuotta ja toivoa että hän suostuisi siinä vaiheessa yhteydenpitoon. Mutta tässäkin tapauksessa lasta voi muistaa niin testamentissa kuin henkivakuutuksessakin siitä riippumatta mitä nuo juridiset vanhemmat tykkäävät asiasta.
kannattaa kuitenkin edetä sen lapsen ehdoilla ja esim. kutsua sen lapsen isää ihan isäksi jos lapsikin näin tekee, ei adoptioisäksi.
En ottanut kirjoituksessani kantaa millä nimikkeellä tuota adoptioisää tulisi kutsua. Käytän sanaa adoptioisä ihan puhtaasti samasta syystä kuin sanaa biologinen isä eli siksi että kirjoitus on helpompi tulkita oikein. Jos nuori kutsuu adoptioisää vaikkapa faijaksi niin antaa kutsua vain.
Toinen asia on sitten se että kun tuohon toistakymmentä vuotta vieraannutettuun nuoreen ottaa yhteyttä niin vain harvoin (itseasiassa hyvin harvoin) vastaus on heti myöntyvä. Eihän tuo nuori osaa kaivata sellaista mistä ei tiedä jääneensä paitsi. Tässäkään ei pidä mennä painostamaan vaan yrittää tarjota nuorelle tietoa sitä mukaan kun tämä on sitä valmis ottamaan vastaan. Tämä kestää ja vaatii pitkämielisyyttä mutta hätäilemällä on iso mahdollisuus tyriä koko homma kunnolla. Oikealla tavalla tehtynä nuorella on mahdollisuus nähdä tämä rikkautena ja etuoikeutena itselleen.
Kaikille ihmisille tulee jossain vaiheessa elämää halu selvittää omia juuriaan, ikävä kyllä se tapahtuu monesti vasta tuossa 40-50 vuoden iässä eli siinä vaiheessa kun omat isovanhemmat ovat yleensä jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Siksi on järkevää tarjota tietoa sukulaisista jo aiemmin.
En puhuisi vieraannuttamisesta, varsinkaan jos lapsen vanhemmilla on ollut jokin syy siihen että ei ole oltu tekemisissä. Vieraannuttaminen kun tarkoittaa jotain ihan muuta.
Ymmärrät varmaan myös sen, että se on ihan yksilöllistä minkä verran kukakin haluaa tietoa. Ei kaikki halua "selvittää juuriaan" siten miten sinä sen asian ajattelet.
Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään sukuni tutkimisesta. En vanhempieni enkä biologisen isän. Koen myös että se on minun asiani ja oikeuteni määritellä, että mikä tieto on minulle riittävä.
Yhteyksien katkeaminen ei ole aina vieraannuttamista mutta kyllä sitäkin esiintyy.
Aikanaan kuulin tapauksen jossa pariskunnan erottua mies sai jälkikäteen kuulla että nainen oli saanut lapsen. Koska parisuhteen päättymisestä ei ollut pitkää aikaa, mies kysyi olisiko lapsi mahdollisesti hänen. Nainen kielsi asian ja ilmoitti että lapsi on hänen uuden aviomiehensä. Mies ei kuitenkaan päässyt ajatuksesta irti ja tavattuaan uuden naisen hän kertoi epäilevänsä että tuo lapsi saattaisi olla hänen. Exän vastustuksesta ja uudesta avioliitosta johtuen asiaa ei kuitenkaan voitu selvittää joten se jäi tässä vaiheessa sikseen. Mies sai uuden vaimon kanssa kaksi lasta joille kerrottiin ihan pienestä pitäen että heillä saattaa olla sisarpuoli.
Eräänä päivänä miehelle soitettiin ja kysyttiin että onko hän mahdollisesti NN. Miehen vastattua myöntävästi luurin toisessa päässä oleva nuori, tosin jo täysikäinen nainen kertoi epäilevänsä että hän saattaa olla miehen tytär. Mies kutsui nuoren naisen käymään ja kertoi että kaikki heillä ovat tietoisia hänestä. Nuoren naisen saavuttua havaittiin heti että hänellä oli huomattava yhdennäköisyys toisen avioliiton lapsiin. Hänet otettiin mielellään vastaan, joskin tietysti miestä harmitti että oli menettänyt tyttärensä lapsuuden ja tytärtä taas harmitti että meni näin kauan ennenkuin sai tavata biologisen isänsä. Hyvä että tytär uskalsi toimia tässä vaiheessa sillä mies kuoli parin vuoden kuluttua.
Hieno tarina.
Ei vaan taida olla tosi.
Miksi ihmeessä kukaan sepittäisi lapsilleen pienestä pitäen, että heillä saattaa olla sisarpuoli, ilman mitään varmuutta asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Eikö tuo ole aikamoista kiristystä?
En tosiaankaan lähtisi esimerkiksi omaa lastani altistamaan tilanteeseen, missä lapsella olisi joku velvollisuus jonkun luvatun perinnön turvin alkaa tavata lapselle tuntemattomia ties millaisia ihmisiä tietyn verran vuodessa. Pitäköön perintönsä, lapsen etu on tärkein.
Arvovalinta.
Kuten ap:n alkutilannekin.
Ihmiset ovat ihmisiä, ei voi tietää, mikä kenenkin mielestä lopulta on merkityksellistä. Voi olla, että lapsi ei juuri ilahdu, kun kuulee aikuistuessaan, että äiti ja adoptioisä kielsivät tältä tutustumisen verisukulaisiinsa, ehkä jopa perintöön. Perintö ei tietenkään ole aina vain rahaa vaan esim. suvussa kulkenut mökki, käsityötaidon aikaansaannoksia, vanha instrumentti, valokuvia, kirjeitä, päiväkirjoja, metsää, maata... Ihmisen johonkin kuulumisen tunne, juuret, ovat tulevaisuudessa kasvava arvo.
Ei pidä olla lyhytnäköinen. Raha on ollut vain pienen hetken suomalaisten koneistonpyörittäjä.
Voi myös olla, että lapsi ei aikuistuttuaan juuri ilahdu, kun kuulee biologisen suvun yrittäneen kiristää jollain perinnöllä vanhempiltaan tapaamisia lapsen kanssa.
Lapsella mitä ilmeisimmin on juuret omassa perheessään. Biologiset sukulaiset ei vaikuta kuuluneen lapsen lähipiiriin edes lapsen oletetun biologisen isän eläessä. Lapsi on siis tälle marttyyrisuvulle tuntematon ihminen.
Mikäs tämä nyt on? Joku regressio omasta taustasta vai mistä syntyy käsitys "marttyyrisuvusta", "tuntemattomuudesta", "mitä ilmeisimmin on juuret nykyisessä perheessään"?!?
Mistä päättelet, että biologiset sukulaiset eivät ole kuuluneet lapsen elämään isän vielä eläessä? Ei ap tuollaista sanonut.
Aloituksessa luki, että oli ollut pariskunta, jolla yhteinen lapsi. Sitten lapsen isä kuoli. Kuoleman jälkeen lesken suhde kuolleen miehen sukulaisiin alkoi vähentyä, kun mukaan tuli naisen löytämä uusi kumppani. Sen jälkeen, kun pariskunnan mies adoptoi kuolleen miehen lapsen omakseen, ja tämän sukunimi vaihdettiin samalla, ei uusi perhe ole enää ollut yhteydessä kuolleen isän sukuun eli ap:n suuntaan ollenkaan.
Aloituksessa tai sen jälkeen ei ole missään kohtaa viitattu siihen, miten lapsi itse kokee tai on kokenut asian ja mitä hän toivoisi tai mihin hänellä on oikeus. Se nyt on selvä, että lapsia on helppo manipuloida mihin suuntaan halutaan. Ja jos erossa pidetään, ei mitään suhdetta edes voi syntyä. Tai tulee sellainen Peppi Pitkätossu, kuvittelee poissaolevan vanhemman joksikin taruolennoksi, kuninkaaksi tai sitten hirviöksi, jollain tapaa myyttiseksi hahmoksi, johon voi liittää mitä vain fantasioita. J. K. Rowlingin Harry Potter on hyvä esimerkki tämän työstämisestä.
muistakaa myös että sen "uuden isän " sukulaisille se lapsi ei merkitse mitään eikä me pidetä sitä sukulaisena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin neuvoksi että älä ainakaan tee mitään sellaista mikä voitaisiin kokea painostukseksi tai kiristykseksi koska se vie tilanteen umpisolmuun. Sen sijaan yritä tuoda esiin että te biologisen isän sukulaiset haluaisitte myös olla mukana lapsen elämässä ja toimikaa niissä rajoissa mitkä ovat lapsen äidille ja adoptioisällekin hyväksyttäviä. Tarvittaessa voitte muistaa lasta myös testamentissa tai henkivakuutuksen edunsaajalausekkeessa, toki kannattaa muistaa että jos isyyttä ei ole virallisesti tunnustettu niin perintövero menee noissa kaikkein kalleimman perintöveroluokan mukaan.
Ylläoleva menettely on ehkä se kaikkein kestävin ja fiksuin tapa. Jos lapsen äiti ja adoptioisä eivät kuitenkaan halua teidän oleva missään tekemissä lapsen kanssa, sitten ei voi kuin odotella että lapsi täyttää 18 vuotta ja toivoa että hän suostuisi siinä vaiheessa yhteydenpitoon. Mutta tässäkin tapauksessa lasta voi muistaa niin testamentissa kuin henkivakuutuksessakin siitä riippumatta mitä nuo juridiset vanhemmat tykkäävät asiasta.
kannattaa kuitenkin edetä sen lapsen ehdoilla ja esim. kutsua sen lapsen isää ihan isäksi jos lapsikin näin tekee, ei adoptioisäksi.
En ottanut kirjoituksessani kantaa millä nimikkeellä tuota adoptioisää tulisi kutsua. Käytän sanaa adoptioisä ihan puhtaasti samasta syystä kuin sanaa biologinen isä eli siksi että kirjoitus on helpompi tulkita oikein. Jos nuori kutsuu adoptioisää vaikkapa faijaksi niin antaa kutsua vain.
Toinen asia on sitten se että kun tuohon toistakymmentä vuotta vieraannutettuun nuoreen ottaa yhteyttä niin vain harvoin (itseasiassa hyvin harvoin) vastaus on heti myöntyvä. Eihän tuo nuori osaa kaivata sellaista mistä ei tiedä jääneensä paitsi. Tässäkään ei pidä mennä painostamaan vaan yrittää tarjota nuorelle tietoa sitä mukaan kun tämä on sitä valmis ottamaan vastaan. Tämä kestää ja vaatii pitkämielisyyttä mutta hätäilemällä on iso mahdollisuus tyriä koko homma kunnolla. Oikealla tavalla tehtynä nuorella on mahdollisuus nähdä tämä rikkautena ja etuoikeutena itselleen.
Kaikille ihmisille tulee jossain vaiheessa elämää halu selvittää omia juuriaan, ikävä kyllä se tapahtuu monesti vasta tuossa 40-50 vuoden iässä eli siinä vaiheessa kun omat isovanhemmat ovat yleensä jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Siksi on järkevää tarjota tietoa sukulaisista jo aiemmin.
En puhuisi vieraannuttamisesta, varsinkaan jos lapsen vanhemmilla on ollut jokin syy siihen että ei ole oltu tekemisissä. Vieraannuttaminen kun tarkoittaa jotain ihan muuta.
Ymmärrät varmaan myös sen, että se on ihan yksilöllistä minkä verran kukakin haluaa tietoa. Ei kaikki halua "selvittää juuriaan" siten miten sinä sen asian ajattelet.
Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään sukuni tutkimisesta. En vanhempieni enkä biologisen isän. Koen myös että se on minun asiani ja oikeuteni määritellä, että mikä tieto on minulle riittävä.
Yhteyksien katkeaminen ei ole aina vieraannuttamista mutta kyllä sitäkin esiintyy.
Aikanaan kuulin tapauksen jossa pariskunnan erottua mies sai jälkikäteen kuulla että nainen oli saanut lapsen. Koska parisuhteen päättymisestä ei ollut pitkää aikaa, mies kysyi olisiko lapsi mahdollisesti hänen. Nainen kielsi asian ja ilmoitti että lapsi on hänen uuden aviomiehensä. Mies ei kuitenkaan päässyt ajatuksesta irti ja tavattuaan uuden naisen hän kertoi epäilevänsä että tuo lapsi saattaisi olla hänen. Exän vastustuksesta ja uudesta avioliitosta johtuen asiaa ei kuitenkaan voitu selvittää joten se jäi tässä vaiheessa sikseen. Mies sai uuden vaimon kanssa kaksi lasta joille kerrottiin ihan pienestä pitäen että heillä saattaa olla sisarpuoli.
Eräänä päivänä miehelle soitettiin ja kysyttiin että onko hän mahdollisesti NN. Miehen vastattua myöntävästi luurin toisessa päässä oleva nuori, tosin jo täysikäinen nainen kertoi epäilevänsä että hän saattaa olla miehen tytär. Mies kutsui nuoren naisen käymään ja kertoi että kaikki heillä ovat tietoisia hänestä. Nuoren naisen saavuttua havaittiin heti että hänellä oli huomattava yhdennäköisyys toisen avioliiton lapsiin. Hänet otettiin mielellään vastaan, joskin tietysti miestä harmitti että oli menettänyt tyttärensä lapsuuden ja tytärtä taas harmitti että meni näin kauan ennenkuin sai tavata biologisen isänsä. Hyvä että tytär uskalsi toimia tässä vaiheessa sillä mies kuoli parin vuoden kuluttua.
Hieno tarina.
Ei vaan taida olla tosi.
Miksi ihmeessä kukaan sepittäisi lapsilleen pienestä pitäen, että heillä saattaa olla sisarpuoli, ilman mitään varmuutta asiasta?
Sattuu olemaan tosi, olen itsekin tavannut tuon (nyt jo edesmenneen) miehen ja hänen vaimonsa. Ja miksikö kerrotaan, ihan siksi ettei lapsi koe että häneltä olisi salailtu jotain. Minäkin tiedän omasta suvustani yhtä ja toista mitä moni muu ei vastaavassa tilanteessa ehkä tietäisi. Toki noiden asioiden joukossa on sellaisiakin juttuja joista kaikki eivät välttämättä olisi ylpeitä mutta tuskinpa vainaja isommin pahastuu tiedoistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Eikö tuo ole aikamoista kiristystä?
En tosiaankaan lähtisi esimerkiksi omaa lastani altistamaan tilanteeseen, missä lapsella olisi joku velvollisuus jonkun luvatun perinnön turvin alkaa tavata lapselle tuntemattomia ties millaisia ihmisiä tietyn verran vuodessa. Pitäköön perintönsä, lapsen etu on tärkein.
Arvovalinta.
Kuten ap:n alkutilannekin.
Ihmiset ovat ihmisiä, ei voi tietää, mikä kenenkin mielestä lopulta on merkityksellistä. Voi olla, että lapsi ei juuri ilahdu, kun kuulee aikuistuessaan, että äiti ja adoptioisä kielsivät tältä tutustumisen verisukulaisiinsa, ehkä jopa perintöön. Perintö ei tietenkään ole aina vain rahaa vaan esim. suvussa kulkenut mökki, käsityötaidon aikaansaannoksia, vanha instrumentti, valokuvia, kirjeitä, päiväkirjoja, metsää, maata... Ihmisen johonkin kuulumisen tunne, juuret, ovat tulevaisuudessa kasvava arvo.
Ei pidä olla lyhytnäköinen. Raha on ollut vain pienen hetken suomalaisten koneistonpyörittäjä.
Voi myös olla, että lapsi ei aikuistuttuaan juuri ilahdu, kun kuulee biologisen suvun yrittäneen kiristää jollain perinnöllä vanhempiltaan tapaamisia lapsen kanssa.
Lapsella mitä ilmeisimmin on juuret omassa perheessään. Biologiset sukulaiset ei vaikuta kuuluneen lapsen lähipiiriin edes lapsen oletetun biologisen isän eläessä. Lapsi on siis tälle marttyyrisuvulle tuntematon ihminen.
Mikäs tämä nyt on? Joku regressio omasta taustasta vai mistä syntyy käsitys "marttyyrisuvusta", "tuntemattomuudesta", "mitä ilmeisimmin on juuret nykyisessä perheessään"?!?
Mistä päättelet, että biologiset sukulaiset eivät ole kuuluneet lapsen elämään isän vielä eläessä? Ei ap tuollaista sanonut.
Aloituksessa luki, että oli ollut pariskunta, jolla yhteinen lapsi. Sitten lapsen isä kuoli. Kuoleman jälkeen lesken suhde kuolleen miehen sukulaisiin alkoi vähentyä, kun mukaan tuli naisen löytämä uusi kumppani. Sen jälkeen, kun pariskunnan mies adoptoi kuolleen miehen lapsen omakseen, ja tämän sukunimi vaihdettiin samalla, ei uusi perhe ole enää ollut yhteydessä kuolleen isän sukuun eli ap:n suuntaan ollenkaan.
Aloituksessa tai sen jälkeen ei ole missään kohtaa viitattu siihen, miten lapsi itse kokee tai on kokenut asian ja mitä hän toivoisi tai mihin hänellä on oikeus. Se nyt on selvä, että lapsia on helppo manipuloida mihin suuntaan halutaan. Ja jos erossa pidetään, ei mitään suhdetta edes voi syntyä. Tai tulee sellainen Peppi Pitkätossu, kuvittelee poissaolevan vanhemman joksikin taruolennoksi, kuninkaaksi tai sitten hirviöksi, jollain tapaa myyttiseksi hahmoksi, johon voi liittää mitä vain fantasioita. J. K. Rowlingin Harry Potter on hyvä esimerkki tämän työstämisestä.
muistakaa myös että sen "uuden isän " sukulaisille se lapsi ei merkitse mitään eikä me pidetä sitä sukulaisena
Voi tietämätöntä pimeyttä. Mistä uudesta isästä sinä höpiset? Adoption jälkeen adoptioisä on ainoa isä ja juridisesti lapsella on kaikki oikeudet ja velvollisuudet uuteen sukuunsa nähden kuin biologisellakin lapsella. On ihan yksi lysti, jos adoptioisän suvussa on joku henkinen persu, joka päättää kohdella lasta asiattomasti. Adoptiopäätös on tehnyt lapsesta sukulaisesi ihan siitä riippumatta, mitä sinä siihen sanot. Tuollaisilla lapsellisilla "eikä me pidetä sitä sukulaisena" -heitoilla häpeä on yksinomaan sinun. Tuskinpa adoptioisä haluaa lapsensa edes tapaavan moista öykkäriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin neuvoksi että älä ainakaan tee mitään sellaista mikä voitaisiin kokea painostukseksi tai kiristykseksi koska se vie tilanteen umpisolmuun. Sen sijaan yritä tuoda esiin että te biologisen isän sukulaiset haluaisitte myös olla mukana lapsen elämässä ja toimikaa niissä rajoissa mitkä ovat lapsen äidille ja adoptioisällekin hyväksyttäviä. Tarvittaessa voitte muistaa lasta myös testamentissa tai henkivakuutuksen edunsaajalausekkeessa, toki kannattaa muistaa että jos isyyttä ei ole virallisesti tunnustettu niin perintövero menee noissa kaikkein kalleimman perintöveroluokan mukaan.
Ylläoleva menettely on ehkä se kaikkein kestävin ja fiksuin tapa. Jos lapsen äiti ja adoptioisä eivät kuitenkaan halua teidän oleva missään tekemissä lapsen kanssa, sitten ei voi kuin odotella että lapsi täyttää 18 vuotta ja toivoa että hän suostuisi siinä vaiheessa yhteydenpitoon. Mutta tässäkin tapauksessa lasta voi muistaa niin testamentissa kuin henkivakuutuksessakin siitä riippumatta mitä nuo juridiset vanhemmat tykkäävät asiasta.
kannattaa kuitenkin edetä sen lapsen ehdoilla ja esim. kutsua sen lapsen isää ihan isäksi jos lapsikin näin tekee, ei adoptioisäksi.
En ottanut kirjoituksessani kantaa millä nimikkeellä tuota adoptioisää tulisi kutsua. Käytän sanaa adoptioisä ihan puhtaasti samasta syystä kuin sanaa biologinen isä eli siksi että kirjoitus on helpompi tulkita oikein. Jos nuori kutsuu adoptioisää vaikkapa faijaksi niin antaa kutsua vain.
Toinen asia on sitten se että kun tuohon toistakymmentä vuotta vieraannutettuun nuoreen ottaa yhteyttä niin vain harvoin (itseasiassa hyvin harvoin) vastaus on heti myöntyvä. Eihän tuo nuori osaa kaivata sellaista mistä ei tiedä jääneensä paitsi. Tässäkään ei pidä mennä painostamaan vaan yrittää tarjota nuorelle tietoa sitä mukaan kun tämä on sitä valmis ottamaan vastaan. Tämä kestää ja vaatii pitkämielisyyttä mutta hätäilemällä on iso mahdollisuus tyriä koko homma kunnolla. Oikealla tavalla tehtynä nuorella on mahdollisuus nähdä tämä rikkautena ja etuoikeutena itselleen.
Kaikille ihmisille tulee jossain vaiheessa elämää halu selvittää omia juuriaan, ikävä kyllä se tapahtuu monesti vasta tuossa 40-50 vuoden iässä eli siinä vaiheessa kun omat isovanhemmat ovat yleensä jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Siksi on järkevää tarjota tietoa sukulaisista jo aiemmin.
En puhuisi vieraannuttamisesta, varsinkaan jos lapsen vanhemmilla on ollut jokin syy siihen että ei ole oltu tekemisissä. Vieraannuttaminen kun tarkoittaa jotain ihan muuta.
Ymmärrät varmaan myös sen, että se on ihan yksilöllistä minkä verran kukakin haluaa tietoa. Ei kaikki halua "selvittää juuriaan" siten miten sinä sen asian ajattelet.
Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mistään sukuni tutkimisesta. En vanhempieni enkä biologisen isän. Koen myös että se on minun asiani ja oikeuteni määritellä, että mikä tieto on minulle riittävä.
Yhteyksien katkeaminen ei ole aina vieraannuttamista mutta kyllä sitäkin esiintyy.
Aikanaan kuulin tapauksen jossa pariskunnan erottua mies sai jälkikäteen kuulla että nainen oli saanut lapsen. Koska parisuhteen päättymisestä ei ollut pitkää aikaa, mies kysyi olisiko lapsi mahdollisesti hänen. Nainen kielsi asian ja ilmoitti että lapsi on hänen uuden aviomiehensä. Mies ei kuitenkaan päässyt ajatuksesta irti ja tavattuaan uuden naisen hän kertoi epäilevänsä että tuo lapsi saattaisi olla hänen. Exän vastustuksesta ja uudesta avioliitosta johtuen asiaa ei kuitenkaan voitu selvittää joten se jäi tässä vaiheessa sikseen. Mies sai uuden vaimon kanssa kaksi lasta joille kerrottiin ihan pienestä pitäen että heillä saattaa olla sisarpuoli.
Eräänä päivänä miehelle soitettiin ja kysyttiin että onko hän mahdollisesti NN. Miehen vastattua myöntävästi luurin toisessa päässä oleva nuori, tosin jo täysikäinen nainen kertoi epäilevänsä että hän saattaa olla miehen tytär. Mies kutsui nuoren naisen käymään ja kertoi että kaikki heillä ovat tietoisia hänestä. Nuoren naisen saavuttua havaittiin heti että hänellä oli huomattava yhdennäköisyys toisen avioliiton lapsiin. Hänet otettiin mielellään vastaan, joskin tietysti miestä harmitti että oli menettänyt tyttärensä lapsuuden ja tytärtä taas harmitti että meni näin kauan ennenkuin sai tavata biologisen isänsä. Hyvä että tytär uskalsi toimia tässä vaiheessa sillä mies kuoli parin vuoden kuluttua.
Hieno tarina.
Ei vaan taida olla tosi.
Miksi ihmeessä kukaan sepittäisi lapsilleen pienestä pitäen, että heillä saattaa olla sisarpuoli, ilman mitään varmuutta asiasta?
Sattuu olemaan tosi, olen itsekin tavannut tuon (nyt jo edesmenneen) miehen ja hänen vaimonsa. Ja miksikö kerrotaan, ihan siksi ettei lapsi koe että häneltä olisi salailtu jotain. Minäkin tiedän omasta suvustani yhtä ja toista mitä moni muu ei vastaavassa tilanteessa ehkä tietäisi. Toki noiden asioiden joukossa on sellaisiakin juttuja joista kaikki eivät välttämättä olisi ylpeitä mutta tuskinpa vainaja isommin pahastuu tiedoistani.
Sehän ei olekaan yhtään hämmentävää lapsille kertoa niille pienestä asti, että "sulla on ehkä sisko, mutta me ei varmasti tiedetä että onko".
ja myöhemmin lapsi parkuu jossain kadonneen jäljillä ohjelmassa etsimässä juuriaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Mikä sääli?
Ei sillä lapsella ole mitään velvollisuutta ottaa tai pitää yhteyttä tuntemattomiin ihmisiin, mistään säälistä nyt varsinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Käsittääkseni oikeus on vain tietää bio-isän henkilöllisyys, ja tämäkin vain jos lapsi on saanut alkunsa lahjasiittiöillä keinohedelmöityksessä. Jos isyyttä ei ole kirjattu, äidillä ei ole mitään velvollisuutta kertoa kenen kanssa teki lapsen.
Eikä sen puoleen isälläkään ole velvoitetta kertoa, onko hänellä lapsia muualla. Oman isäni kohdalla en yllättyisi, jos tunnustamattomia jälkeläisiä jossain olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Ei mene perille? Lapsella on oikeus "halutessaan". Huomaa sana "halutessaan". Kyse on siitä, mitä lapsi päättää. Se tarkoittaa myös sitä, että jos lapsi ei tiedä biologisesta suvustaan, kenelläkään ei ole oikeutta mennä sitä hänelle kertomaan aikuisenakaan. Koska adoptio on katkaissut sukuyhteyden, kaikenlainen vieraiden ihmisten tunkeutuminen aikuisenkaan lapsen asioihin, on häirintää. Aikuisellakin lapsella on oikeus olla tietämättä. Tietysti aina on se mahdollisuus, että joku päättää olla kunnioittamatta tuota yksityisyyttä ja menee sekaantumaan asioihin. Mutta miksi kukaan haluaisi sekoittaa täysin vieraan ihmisen elämän sillä tavoin? Itsekkyydestä ja ilkeydestä? - ei ainakaan hyväntahtoisuuttaan.
Elämästä selviää paremmin, kun on selvillä edes sen verran tämän maan lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöistä, että selviää arjestaan. Meillä on kaikki maailman tieto käytettävissä muutamalla näpäytyksellä ja hakukoneen suhauksella, mutta kaikilla eivät aivot pysty ottamaan mitään vastaan. Kannattaako alkaa rähjätä asiasta, josta ei ilmiselvästi ymmärrä edes sidesanoja?