Adoptio ja lapsen biologisten sukulaisten oikeudet
Meillä on siis tilanne, että veljelläni on olemassa lapsi. Veljeni kuoli lapsen ollessa pieni, ja lapsi on elänyt siitä asti äitinsä sekä myöhemmin myös isäpuolensa kanssa. Emme silloinkaan nähneet lasta kuin harvoin ja yhteydenpito oli vähäistä, koska lapsen äiti halusi niin.
Nyt kuitenkin isäpuoli on adoptoinut lapsen, he muuttivat jopa lapsen sukunimen. Lapsen äiti ei ole halunnut enää sen jälkeen olla missään tekemisissä meidän sukumme kanssa. Emme nykyään edes tiedä mitä lapselle kuuluu. Onko mitään neuvoja, mikä olisi tässä tilanteessa avuksi?
Kommentit (149)
Ei teillä ole mitään oikeuksia lapseen. Ei olisi edes silloin, vaikka veljesi eläisi eikä lasta olisi adoptoitu, mikäli lapsen vanhemmat ei teidän kanssa haluaisi olla.
Virallisesti lapsi ei ole teille mitään sukua.
Niin se on, että jolleivat huoltajat anna lapsen olla yhteydessä teihin, ette voi perätä mitään "oikeuksia" tavata.
Kun lapsi täyttää 18 vuotta eikä ole enää lapsi vaan aikuinen, täysin määräysvaltainen omista asioistaan, voi hän halutessaan rakentaa suhteen kuolleen biologisen isänsä elossa oleviin sukulaisiin eli omiin verisukulaisiin.
Teidän vastaavan tapauksen, jossa yhteydenotto tuli yllättäen, kun lapsi sairastui 11-vuotiaana sairauteen, johon tarvittiin geneettisen lähisukulaisen selkäytimestä alkusoluja tms. Oli siis pakko olla yhteydessä serkkuihin, täteihin, setiin jne. Siirto onnistui ja lapsi pelastui lopulta, muuten olisi kuollut.
Jonkinlainen yhteys olisi silti hyvä pyrkiä aina säilyttämään, rakentamaan tai ylläpitämään. Ehkä Facebookissa, Instassa, s-postilla tms., jos lapsi on jo nuori ja osaa päättää itse verkostoistaan.
Niin, tiedän kyllä että valitettavasti meillä ei ole mitään varsinaisia oikeuksia. Mutta silti tilanne tuntuu surulliselta, miten näin voidaan tehdä?
Haluaisimme vain tutustua uudestaan ja olla tekemisissä lapsen kanssa. Voisimme myös kertoa hänen oikeasta isästään ja siitä minkälainen hän oli.
Ette varmaan voi muuta kun ottaa yhteyttä suoraan lapseen kun hän on isompi.
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti lapsi ei ole teille mitään sukua.
No onhan. Lääketieteellisesti, geneettisesti ja biologisesti (virallisia tieteenaloja) lapsi on ap:n veljenpoika/veljentytär ja Ap lapsen täti/setä.
Eihän lapsi ole teille juridisesti mitään sukua. Ette myöskään ilmeisesti tiedä lapsen elämästä juuri mitään. Joten miksi ihmeessä haluatte lapsen elämään?
Sille on varmaan ollut joku syy että välit on alusta alkaen olleet etäiset myös silloin lapsen isän elossa ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti lapsi ei ole teille mitään sukua.
No onhan. Lääketieteellisesti, geneettisesti ja biologisesti (virallisia tieteenaloja) lapsi on ap:n veljenpoika/veljentytär ja Ap lapsen täti/setä.
Juridisesti ei ole. Pelkkä biologia ei merkitse mitään.
Tässä nyt turha jankata juridisesta ja biologisesta sukulaisuudesta kun se ei tapauksessa sinänsä merkitse mitään. Sukulaisilla kun ei ole oikeuksia, niin se vaan menee. Nykyisille vanhimmille voi yrittää kertoa toiveistaan ja jos hyvin käy niin saatte tavata. Mutta oikeutta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tiedän kyllä että valitettavasti meillä ei ole mitään varsinaisia oikeuksia. Mutta silti tilanne tuntuu surulliselta, miten näin voidaan tehdä?
Haluaisimme vain tutustua uudestaan ja olla tekemisissä lapsen kanssa. Voisimme myös kertoa hänen oikeasta isästään ja siitä minkälainen hän oli.
Eli haluatte sepittää lapselle oman kaunistellun versionne asioista?
Joo ei.
Olen itsekin adoptoitu. Isäni, joka on myös pikkuveljeni isä, adoptoi minut kun olin ala-asteikäinen. Biologinen isäni kuoli kun olin 7-vuotias, mutta minulla ei ollut häneen tai hänen sukuunsa juuri mitään yhteyttä. En siis voi sanoa tunteneeni ketään sieltä. Olen kutsunut isääni aina isäksi niin kauan kuin muistan, biologista isää kutsuin etunimellä.
Biologisen isän kuoleman jälkeen suku vyöryi kerralla meidän perheen niskaan ja oli jopa vaatimassa minua heille, siis asumaan isovanhempien tai tätini perheen luo. Ihan absurdi ajatus, en tiedä mistä oli lähtöisin. Adoption kohdalla sama juttu, kun saivat vihdoin kuulla siitä. Tilanne rauhoittui vuosiksi, mutta kun täysikäistyin, niin yhteydenottoyritykset alkoi taas. Suurin virhe minkä he tekivät oli se, että heitä ei koskaan kiinnostanut miltä minusta tuntuu tai että mitä minä haluan. Heille olin vain poikansa tai veljensä tytär, ihan kuin joku heidän suvulleen kuuluva esine. Ei kiitos.
Miksi välit oli alunperinkin etäiset. Kerropa ensin se.
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti lapsi ei ole teille mitään sukua.
No onhan. Lääketieteellisesti, geneettisesti ja biologisesti (virallisia tieteenaloja) lapsi on ap:n veljenpoika/veljentytär ja Ap lapsen täti/setä.
No eihän ole.
Virallisesti siis juridisesti, mistä tässä nyt oli kyse, lapsi ei ole ap:lle tai muulle klaanille mitään sukua. Virallinen sukulaisuus tarkoittaa sitä mitä väestötietojärjestelmässä tai papereissa lukee. Lapsen viralliset vanhemmat on tässä tapauksessa lapsen äiti ja isä, suku taas koostuu näiden lapsen äidin ja isän sukulaisista.
Biologinen sukulaisuus pelkästään ei ole virallista sukulaisuutta. Biologista sukua voi olla ilman, että virallista sukulaisuussuhdetta on olemassa missään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Eikö tuo ole aikamoista kiristystä?
En tosiaankaan lähtisi esimerkiksi omaa lastani altistamaan tilanteeseen, missä lapsella olisi joku velvollisuus jonkun luvatun perinnön turvin alkaa tavata lapselle tuntemattomia ties millaisia ihmisiä tietyn verran vuodessa. Pitäköön perintönsä, lapsen etu on tärkein.
Meillä oli vastaava tilanne ja lapset otti meihin yhteyttä 18v täytettyään. Ihan kiva tutustua uudelleen vuosien jälkeen. Odottele vain, ehkä teillä käy samoin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Ja kun lapsen vanhemmat kehoittavat työntämään testamentin minne aurinko ei paista, mitäs sitten tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virallisesti lapsi ei ole teille mitään sukua.
No onhan. Lääketieteellisesti, geneettisesti ja biologisesti (virallisia tieteenaloja) lapsi on ap:n veljenpoika/veljentytär ja Ap lapsen täti/setä.
Tiedätkö, mitä virallinen vanhemmuus tai sukulaisuus tarkoittaa?
Ilmeisesti et.
Adoptio tarkoittaa lapsen ottamista omaksi. Lapsen isä siis on ottanut tämän lapsen omaksi, ja tästä on tehty viralliset paperit. Nämä tiedot on myös kirjattu väestötietoihin. Siellä lukee, että kyseinen henkilö on tämän lapsen isä.
Mehän emme myöskään tiedä, onko tämä ap:n veli koskaan edes ollut lapsen isä virallisesti. Oliko isyydentunnustusta tai isyysolettamaa? Ilman näitä lapsi ei virallisesti koskaan ole ollut ap:n veljen lapsi. Tosin emmehän tiedä myöskään sitä, onko ollut sitä edes biologisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Eikö tuo ole aikamoista kiristystä?
En tosiaankaan lähtisi esimerkiksi omaa lastani altistamaan tilanteeseen, missä lapsella olisi joku velvollisuus jonkun luvatun perinnön turvin alkaa tavata lapselle tuntemattomia ties millaisia ihmisiä tietyn verran vuodessa. Pitäköön perintönsä, lapsen etu on tärkein.
Arvovalinta.
Kuten ap:n alkutilannekin.
Ihmiset ovat ihmisiä, ei voi tietää, mikä kenenkin mielestä lopulta on merkityksellistä. Voi olla, että lapsi ei juuri ilahdu, kun kuulee aikuistuessaan, että äiti ja adoptioisä kielsivät tältä tutustumisen verisukulaisiinsa, ehkä jopa perintöön. Perintö ei tietenkään ole aina vain rahaa vaan esim. suvussa kulkenut mökki, käsityötaidon aikaansaannoksia, vanha instrumentti, valokuvia, kirjeitä, päiväkirjoja, metsää, maata... Ihmisen johonkin kuulumisen tunne, juuret, ovat tulevaisuudessa kasvava arvo.
Ei pidä olla lyhytnäköinen. Raha on ollut vain pienen hetken suomalaisten koneistonpyörittäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilmoittaa, että olette laatimassa testamentilla perintöosuutta ko. lapselle, mutta testamentin täytäntöönpanoehdoissa on kirjattu lauseke, jonka mukaan lapsen on tulla ollut yhteydessä testamentin laatijaan esim. 2x vuodessa vierailun, lounaan tms. merkeissä x pvm:stä lähtien, saadakseen testamentatun osuuden haltuunsa.
Tällöin vastuu tapaamisten järjestämisestä /mahdollistamisesta jää lapsen huoltajille, kun lapsi on vielä pieni. Jatkossa nuorella tulee olla tieto testamentin ehdosta, jotta hän voi itse päättää, pitääkö yhteyttä teihin.
Biologiselta isältä jäänyt rintaperillisen perintöosuus lienee nykyisten huoltajien hallinnoitavana, kunnes lapsi on 18v. Tämä kannattaa saattaa lapsen tietoon hyvissä ajoin, ettei peritty omaisuus "häviä" johonkin.
Eikö tuo ole aikamoista kiristystä?
En tosiaankaan lähtisi esimerkiksi omaa lastani altistamaan tilanteeseen, missä lapsella olisi joku velvollisuus jonkun luvatun perinnön turvin alkaa tavata lapselle tuntemattomia ties millaisia ihmisiä tietyn verran vuodessa. Pitäköön perintönsä, lapsen etu on tärkein.
Arvovalinta.
Kuten ap:n alkutilannekin.
Ihmiset ovat ihmisiä, ei voi tietää, mikä kenenkin mielestä lopulta on merkityksellistä. Voi olla, että lapsi ei juuri ilahdu, kun kuulee aikuistuessaan, että äiti ja adoptioisä kielsivät tältä tutustumisen verisukulaisiinsa, ehkä jopa perintöön. Perintö ei tietenkään ole aina vain rahaa vaan esim. suvussa kulkenut mökki, käsityötaidon aikaansaannoksia, vanha instrumentti, valokuvia, kirjeitä, päiväkirjoja, metsää, maata... Ihmisen johonkin kuulumisen tunne, juuret, ovat tulevaisuudessa kasvava arvo.
Ei pidä olla lyhytnäköinen. Raha on ollut vain pienen hetken suomalaisten koneistonpyörittäjä.
Verisuku varmaan ilahtuisi, kun sukumökki menee tälle 2x/vuosi tapaamisvelvoitetulle.
Kyse on lapsen oikeuksista, ei lapsen sukulaisten oikeuksista.