Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ja lapsen biologisten sukulaisten oikeudet
04.09.2022 |
Meillä on siis tilanne, että veljelläni on olemassa lapsi. Veljeni kuoli lapsen ollessa pieni, ja lapsi on elänyt siitä asti äitinsä sekä myöhemmin myös isäpuolensa kanssa. Emme silloinkaan nähneet lasta kuin harvoin ja yhteydenpito oli vähäistä, koska lapsen äiti halusi niin.
Nyt kuitenkin isäpuoli on adoptoinut lapsen, he muuttivat jopa lapsen sukunimen. Lapsen äiti ei ole halunnut enää sen jälkeen olla missään tekemisissä meidän sukumme kanssa. Emme nykyään edes tiedä mitä lapselle kuuluu. Onko mitään neuvoja, mikä olisi tässä tilanteessa avuksi?
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Käsittääkseni oikeus on vain tietää bio-isän henkilöllisyys, ja tämäkin vain jos lapsi on saanut alkunsa lahjasiittiöillä keinohedelmöityksessä. Jos isyyttä ei ole kirjattu, äidillä ei ole mitään velvollisuutta kertoa kenen kanssa teki lapsen.
Eikä sen puoleen isälläkään ole velvoitetta kertoa, onko hänellä lapsia muualla. Oman isäni kohdalla en yllättyisi, jos tunnustamattomia jälkeläisiä jossain olisi.
Pahoittelen mutta olet väärässä. Kyllä lapsella on oikeus kysyä ja tarvittaessa selvittää asiaa muutoinkin. Toki äiti saa olla vastaamatta kysymykseen lapsen iästä mutta jos lapsi hankkii (tai saa) tuon tiedon muualta, äiti ei mahda asialle yhtään mitään.
Näin geenitestien aikakaudella tuo selvittely on vieläpä todella helppoa, siis jos lapsi haluaa lähteä sille tielle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On hyvä tuntea monenlaisia ihmisiä ja koittaa pitää välit kunnossa. Kun tietää, mistä tulee, ei tule niin helposti yllätetyksi.
Outoa vallankäyttöä äidiltä ja adoptioisältä päättää lapsen puolesta, keneen tämä kiintyy tai tutustuu. Laittaa niin kuin omat tunteensa ja tahtonsa määrääviksi. Mahtaa käydä vielä ovelasti tuossa jutussa, manipulointi pärskähtää usein omille munille loppupeleissä.
Höpönpöpön.
Onko sekin vallankäyttöä lapsen vanhemmilta, että vanhemmat päättää mm. perheen asuinpaikan, sen meneekö lapset päivähoitoon, mihin kouluun lapsi menee, mitä perheessä tehdään jouluna ja että millaisia vaatteita lapselle ostetaan, sekä milloin kaverit saa kyläillä?
Ihmettelen näitä jotka toistelevat että "adoptio on katkaissut sukuyhteyden". Ai niinkö?
Ajatellaanpa että lapsi olisi adoptoitu vaikka kansainvälisessä adoptiossa. Kuinka moni pitäisi normaalina, että "adoptio on katkaissut sukuyhteyden" ja sen logiikan mukaan lapselle ei kerrottaisi hänen adoptiostaustastaan ja kotimaastaan? Kansainvälisessä adoptiossa käsittääkseni pidetään erittäin toivottavana, että nämä asiat kerrotaan ja mahdollisuuksien mukaan käydään entisessä kotimaassa jne.
Ei tule mieleen nämä varsin yleiset kertomukset aikakauslehdissä, missä joku yleensä tukevasti keski-ikäinen ihminen rupeaa selvittämään adoptionsa taustoja. Ikävimmässä tapauksessa adoptio selviää vasta adoptiovanhempien kuoltua kun setvitään kuolinpesän arkistoa... tosi "kiva" juttu.
Tai vaikka nämä nyt jo vanhat ihmiset, jotka etsivät esim. isiään jotka olivat venäläisiä sotavankeja (saksalaisia isiä oli etsitty jo aikaisemmin).
Salailu ei auta mitään. Yhteyttä ei ole pakko pitää, mutta lapsi aikuistuessaan voi hyvinkin haluta tietää siitä toisen biologisen vanhempansa puolesta. Nimittäin ne lapset eivät pysy pikkulapsina ikuisesti.
Vaikka adoptio katkaisee juridisessa mielessä sukuyhteyden, tämä ei muuta biologista yhteyttä mihinkään. Edelleen jokaisella ihmisellä on biologinen äiti ja isä, jokaisella on oma etninen tausta, omasta suvusta tulevat geneettiset sairaudet ja ominaisuudet (mm likinäköisyys, lättäjalkaisuus, diabetes ja useat syövät ovat voimakkaasti periytyviä). Pikkuvauvana adoptoidun tytön osalta tuo sukuyhteys saattaa nousta esille esimerkiksi ensimmäisen raskauden myötä kun nainen miettii millaisia hänen sukulaisnaisten synnytykset ovat olleet. On todella julmaa yrittää kieltää tätä yhteyttä vaikka joskus takavuosikymmeninä alemmuuskompleksin omaavat virkamiehet tätä yrittivätkin.
Adoptiovanhempien tulisi ymmärtää ettei heidän arvonsa vähene biologisten juurien etsimisen myötä. Tuo juurien etsiminen ei poista jo elettyä elämää, yhteisiä kokemuksia, yhteistä perhehistoriaa tai mitään muutakaan vastaavaa. Sen sijaan kieltoyritykset rapauttavat luottamusta ja se voikin sitten olla jo tuhoisampaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä jotka toistelevat että "adoptio on katkaissut sukuyhteyden". Ai niinkö?
Ajatellaanpa että lapsi olisi adoptoitu vaikka kansainvälisessä adoptiossa. Kuinka moni pitäisi normaalina, että "adoptio on katkaissut sukuyhteyden" ja sen logiikan mukaan lapselle ei kerrottaisi hänen adoptiostaustastaan ja kotimaastaan? Kansainvälisessä adoptiossa käsittääkseni pidetään erittäin toivottavana, että nämä asiat kerrotaan ja mahdollisuuksien mukaan käydään entisessä kotimaassa jne.
Ei tule mieleen nämä varsin yleiset kertomukset aikakauslehdissä, missä joku yleensä tukevasti keski-ikäinen ihminen rupeaa selvittämään adoptionsa taustoja. Ikävimmässä tapauksessa adoptio selviää vasta adoptiovanhempien kuoltua kun setvitään kuolinpesän arkistoa... tosi "kiva" juttu.
Tai vaikka nämä nyt jo vanhat ihmiset, jotka etsivät esim. isiään jotka olivat venäläisiä sotavankeja (saksalaisia isiä oli etsitty jo aikaisemmin).
Salailu ei auta mitään. Yhteyttä ei ole pakko pitää, mutta lapsi aikuistuessaan voi hyvinkin haluta tietää siitä toisen biologisen vanhempansa puolesta. Nimittäin ne lapset eivät pysy pikkulapsina ikuisesti.
Ei kai kukaan ole mitään salaillutkaan?
Tässä keskustelussa vaan kerrottiin aloittajalle, että adoptoidun lapsen biologisilla sukulaisilla on yhtä vähän oikeuksia lapseen kuin kehenkään toiseenkaan muiden ihmisten lapseen. Sitä tarkoitetaan, kun puhutaan sukuyhteyden katkeamisesta biologiseen perheeseen ja sukuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptiossa lapsi toki otetaan omaksi, mutta adoptiovanhemmat tekevät todella väärin, jos eivät kerro lapselle tämän taustoja. Samalla he tekevät karhunpalveluksen itselleen. Nimittäin se lapsi saa asiat kyllä selville aikanaan, ja jos lapsi silloin huomaa, että hänelle on valehdeltu ja häneltä on pimitetty biologinen suku, niin siinä ei hyvä heilu. On lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka välit adoptiovanhempiin menevät lopullisesti pilalle.
Viisaat vanhemmat antavat lapselle molemmat, koska he ymmärtävät, että muuten menettävät lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Ja todella törkeää on jos lapselle ei kerrota että hänellä on biologinen isä joka on eri kuin juridinen isä jota hän pitää isänä. Sehän vasta identiteettishokki on jos myöhemmin saa kuulla olevansa biologisesti eri sukua kuin isänsä. Lapsi voi sitten aikuisena päättää ottaako yhteyttä biologisen vanhempansa sukuun. Yleensä kun ikää tulee, niin haluaa kuulla molemman puoleisista suvuista ja esi-isistä, ei se ole adoptioisältä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaamiset eivät tässä vaiheessa onnistu, voit silti kerätä lapselle tulevaisuutta ajatellen vaikka jonkinlaisen muistokirjan jossa on tarinoita ja kuvia hänen isästään ja isovanhemmistaan ja muustakin perheestä. Jonain päivänä lapsi saattaisi olla kiinnostunut tuosta, usein vanhemmiten tuollaiset asiat saattaa alkaa kiinnostaa ihan eri tavalla.
Nykyisellään kunnioittaisin lapsen vanhempien toiveita ja pysyttelisin erillään jos he niin haluavat vaikka se itselle ei niin mukavaa olisikaan. Voisin lähettää kortin syntymäpäivänä ja jouluna, vaikkapa sitten vanhempien kautta, he voivat päättää antavatko ne lapselle vai ei. Tuolla tavalla et astu heidän varpailleen.
Et taida tajuta. Vanhemmat säätelevät sitä, keitä lapsi tapaa. Tässähän neuvot vieraita ihmisiä menemään ja kertomaan lapselle jossain vaiheessa sukulaisuusjuttuja, joista lapsi ei välttämättä edes aikuisena ole ikinä kuullut mitään. Älä sekaannu. Kenenkään ei pidä sekaantua perheen asioihin. Ei ennen täysi-ikäisyyttä eikä sen jälkeen. Aloite on jätettävä lapselle ja jos sitä ei kuulu, täytyy olettaa, ettei biologisesta suvusta ole kerrottu lapselle ja sitä täytyy vain kunnioittaa. Kaikki muu on tunkeutumista perheen sisäisiin päätöksiin. On syynsä sille, miksi adoptiolaki on säädetty niin kuin se on.
Kun lapsi täysikäistyy, hän ei ole enää vanhempiensa määräysvallan alla. Kyllä hänellä on halutessaan oikeus saada tietoja alkuperästään ja suvustaan vaikka tämä kuinka kiukuttaisi jotain muuta.
Se on sitten eri asia jos tuo täysikäistynyt lapsi ei halua kuulla eikä pitää yhteyksiä. Tuo on sääli mutta kyllähän sitä pitää kunnioittaa.
Ja todella törkeää on jos lapselle ei kerrota että hänellä on biologinen isä joka on eri kuin juridinen isä jota hän pitää isänä. Sehän vasta identiteettishokki on jos myöhemmin saa kuulla olevansa biologisesti eri sukua kuin isänsä. Lapsi voi sitten aikuisena päättää ottaako yhteyttä biologisen vanhempansa sukuun. Yleensä kun ikää tulee, niin haluaa kuulla molemman puoleisista suvuista ja esi-isistä, ei se ole adoptioisältä pois.
Kukaan ei ole edelleenkaan nyt jättämässä kertomatta lapselle, että biologinen isä on eri kuin oma isä. Miksi siis meuhkaat aiheesta?
Keskustelun aiheena oli adoptio biologisten sukulaisten näkökulmasta ja aloittajan kyselemistä biologisten sukulaisten oikeuksista. Joita ei nyt toki heillä lapseen ole minkäänlaisia. Kyse ei ollut adoptoidun lapsen oikeuksista.
Totta kai se lapsi saa aikanaan itse päättää, miten suhtautuu biologisiin sukulaisiinsa. Mutta lapsella on lisäksi myös oikeus olla pitämättä mitään yhteyttä biologiseen sukuun. Biologisten sukulaistenkin pitäisi osata kunnioittaa sitä sen lapsen omaa toivetta.
Eihän tuossa voi muuta kuin odottaa, että lapsi joskus itse haluaa ottaa teihin yhteyttä. Ei äiti tuota pahuuttaan tee, puolison kuolema on varmasti ollut traumaattista ja hän on sitten käsitellyt asiaa katkaisemalla suhteita puolison sukuun. Odotellessa voitte lähettää lapselle vaikka kortteja ja äiti voi sitten päättää antaako ne lapselle vai ei. Äidille voi myös viestittää, että teitä kiinnostaisi olla yhteydessä ja hän voi ottaa yhteyttä milloin vain haluaa. Painostamalla tai syyttämällä asia ei varmasti ratkea, mutta lempeyttä ja ystävällisyyttä kannattaa kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko lapsen äiti ajatella, että te ette hyväksy sitä, että isäpuoli on adoptoinut lapsen? Olettehan ilmaisseet, että heidän koko perhe on teille tärkeä ja hyväksytty. Että on hienoa, kun he ovat löytäneet rakkaan ihmisen elämäänsä veljesi kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen äiti ajatella, että te ette hyväksy sitä, että isäpuoli on adoptoinut lapsen? Olettehan ilmaisseet, että heidän koko perhe on teille tärkeä ja hyväksytty. Että on hienoa, kun he ovat löytäneet rakkaan ihmisen elämäänsä veljesi kuoleman jälkeen.
Vai onko ehkä tullut haukuttua koko tämä perhe, lapsi, äitinsä ja lapsen isä?
Ehkä jopa syyllistetty aiheesta?
Sitten ihmetellään, että mites ne ei nyt enää pidäkään yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tiedän kyllä että valitettavasti meillä ei ole mitään varsinaisia oikeuksia. Mutta silti tilanne tuntuu surulliselta, miten näin voidaan tehdä?
Haluaisimme vain tutustua uudestaan ja olla tekemisissä lapsen kanssa. Voisimme myös kertoa hänen oikeasta isästään ja siitä minkälainen hän oli.
Eli haluatte sepittää lapselle oman kaunistellun versionne asioista?
Joo ei.
Olen itsekin adoptoitu. Isäni, joka on myös pikkuveljeni isä, adoptoi minut kun olin ala-asteikäinen. Biologinen isäni kuoli kun olin 7-vuotias, mutta minulla ei ollut häneen tai hänen sukuunsa juuri mitään yhteyttä. En siis voi sanoa tunteneeni ketään sieltä. Olen kutsunut isääni aina isäksi niin kauan kuin muistan, biologista isää kutsuin etunimellä.
Biologisen isän kuoleman jälkeen suku vyöryi kerralla meidän perheen niskaan ja oli jopa vaatimassa minua heille, siis asumaan isovanhempien tai tätini perheen luo. Ihan absurdi ajatus, en tiedä mistä oli lähtöisin. Adoption kohdalla sama juttu, kun saivat vihdoin kuulla siitä. Tilanne rauhoittui vuosiksi, mutta kun täysikäistyin, niin yhteydenottoyritykset alkoi taas. Suurin virhe minkä he tekivät oli se, että heitä ei koskaan kiinnostanut miltä minusta tuntuu tai että mitä minä haluan. Heille olin vain poikansa tai veljensä tytär, ihan kuin joku heidän suvulleen kuuluva esine. Ei kiitos.
Aika karu kirjoitus ja kuulostaa, että sinut on aivopesty. Jokainen kiinnostuu juuristaan joskus, viimeistään kun saa omia lapsia. Älä ihmeessä katkaise yhteyksiä biologisiin sukulaisiasi, koska sieltä sinun geenisi tulevat. Sinulla voi olla adoptioisä, mutta hän ei koskaan tule olemaan biologinen isäsi. Hän ei pysty kertomaan suvun sairauksista ym. tärkeistä asioista. Älä kavenna turhaan elämääsi, vaikka adoptioisäsi niin haluaisi.
En ymmärrä miksi ap. ja hänen sukunsa on kiinnostunut vasta nyt lapsesta ja halu hämmentää lapsen elämää yhteydenotoilla.
Jos lapsi on kiinnostunut ap. ja hänen suvustaan, hän ottaa kyllä yhteyttä, kun täyttää 18v, jos kiinnostaa.
Miksi repiä lapsen elämä, jos ette ole olleet läheisiä aikaisemminkaan ja lapselle te olette vieraita, eikä mitään tunnesidettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmiset täällä oikein meuhaavat, eivätkö osaa lukea vai eivätkö ymmärrä lukemaansa.
ap. ei ole kertonut, että lapselta salataan biologinen isä, vaan kysymys on biologisen suvun oikeudesta pitää yhteyttä lapseen.
Sitä oikeutta ei ole, vaan lapsella on se oikeus, niin halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tiedän kyllä että valitettavasti meillä ei ole mitään varsinaisia oikeuksia. Mutta silti tilanne tuntuu surulliselta, miten näin voidaan tehdä?
Haluaisimme vain tutustua uudestaan ja olla tekemisissä lapsen kanssa. Voisimme myös kertoa hänen oikeasta isästään ja siitä minkälainen hän oli.
Eli haluatte sepittää lapselle oman kaunistellun versionne asioista?
Joo ei.
Olen itsekin adoptoitu. Isäni, joka on myös pikkuveljeni isä, adoptoi minut kun olin ala-asteikäinen. Biologinen isäni kuoli kun olin 7-vuotias, mutta minulla ei ollut häneen tai hänen sukuunsa juuri mitään yhteyttä. En siis voi sanoa tunteneeni ketään sieltä. Olen kutsunut isääni aina isäksi niin kauan kuin muistan, biologista isää kutsuin etunimellä.
Biologisen isän kuoleman jälkeen suku vyöryi kerralla meidän perheen niskaan ja oli jopa vaatimassa minua heille, siis asumaan isovanhempien tai tätini perheen luo. Ihan absurdi ajatus, en tiedä mistä oli lähtöisin. Adoption kohdalla sama juttu, kun saivat vihdoin kuulla siitä. Tilanne rauhoittui vuosiksi, mutta kun täysikäistyin, niin yhteydenottoyritykset alkoi taas. Suurin virhe minkä he tekivät oli se, että heitä ei koskaan kiinnostanut miltä minusta tuntuu tai että mitä minä haluan. Heille olin vain poikansa tai veljensä tytär, ihan kuin joku heidän suvulleen kuuluva esine. Ei kiitos.
Aika karu kirjoitus ja kuulostaa, että sinut on aivopesty. Jokainen kiinnostuu juuristaan joskus, viimeistään kun saa omia lapsia. Älä ihmeessä katkaise yhteyksiä biologisiin sukulaisiasi, koska sieltä sinun geenisi tulevat. Sinulla voi olla adoptioisä, mutta hän ei koskaan tule olemaan biologinen isäsi. Hän ei pysty kertomaan suvun sairauksista ym. tärkeistä asioista. Älä kavenna turhaan elämääsi, vaikka adoptioisäsi niin haluaisi.
Voi hersileijaa, kaikkea se leipä elättää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No asialle ei mitään voi. Mutta jotenkin mulle äitinä olisi kyllä tärkeää, että lapsi olisi tekemisissä isänsä sukulaisten kanssa, vaikka isä olisi kuollut. Isä mietityttää kuitenkin lasta jossain vaiheessa elämää.
Se lapsi on adoptoitu ja hänellä on olemassa nyt sekä äiti että isä. Lapsen perheellä ei ole mitään velvollisuutta tutustuttaa lasta ihmisiin, joihin he eivät jostain syytä halua pitää yhteyttä. Sukuyhteys on adoptiossa katkennut biologisen isän sukuun. Ainoa isä, joka lasta mietityttää, on hänen adoptioisänsä. Lapsella on oikeus kasvaa turvatussa suhteessa vanhempiinsa ja vieraiden ihmisten tunkeutuminen tuohon lapsen turvattuun suhteeseen on yksinomaan itsekästä ja lapsen edun vastaista.
Lapsella on oikeus tietää juuristaan ja yleensä vanhemmat niistä kertovatkin. Ei ole pois lapselta, jos hän tietää biologisesta isästään edes jotain tai on heidän kanssaan yhteyksissä. Mutta jos hän saa myöhemmin selville, että häneltä on estetty mahdollisuus tutustua biologisiin sukulaisiinsa niin lapsesta voi tulla aika katkera.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset täällä oikein meuhaavat, eivätkö osaa lukea vai eivätkö ymmärrä lukemaansa.
ap. ei ole kertonut, että lapselta salataan biologinen isä, vaan kysymys on biologisen suvun oikeudesta pitää yhteyttä lapseen.
Sitä oikeutta ei ole, vaan lapsella on se oikeus, niin halutessaan.
Lapsi ei sellaista osaa itse päättää, vaan vanhempi ohjaa lapsen mielipiteitä. Sukulaisena lähettäisin joulu- ja syntymäpäiväkortin sitkeästi vaan. Jos kirjeet heitetään roskiin, niin se kertoo vanhempien ongelmista.
Minulla on perheeseen adoptoitu sisko, jonka biologinen isä hylkäsi jo vauvana, eikä suku koskaan pitänyt mitään yhteyttä.
Kunnes sisko menestyi työuralla ja sai mainetta, silloin siskon biologinen suku heräsi ja riesaksi asti pommittivat siskoa ja halusivat paistatella päivää siskoni menestyksellä.
Ja kun vielä asuttiin pienessä kaupungissa ja piirit pienet. Se oli hyvin oksettavaa ja stressaavaa siskolleni, kun ei halunnut olla missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi ap. ja hänen sukunsa on kiinnostunut vasta nyt lapsesta ja halu hämmentää lapsen elämää yhteydenotoilla.
Jos lapsi on kiinnostunut ap. ja hänen suvustaan, hän ottaa kyllä yhteyttä, kun täyttää 18v, jos kiinnostaa.
Miksi repiä lapsen elämä, jos ette ole olleet läheisiä aikaisemminkaan ja lapselle te olette vieraita, eikä mitään tunnesidettä.
Mikä tämä repimisjuttu on? Eihän siitä ole mitään haittaa lapselle, että hän tuntee sukulaisensa jo lapsena. Miten setänsä tai tätinsä tunteminen repisi mitään?
Kuka jaksaa lukea tuon yhden tyypin jatkuvaa paasausta? Outo ketju, yksi tyyppi julistaa yksinään agendaansa ja yläpeukuttaa omia kommenttejaan. Varmaan paha olla.