Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?
Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat. Tiesin, että kun asumme lähempänä niin kyläilyä tulee molemmin puolin enemmän, mutta homma on lähtenyt aivan lapasesta ja mua ahdistaa. Meillä käy joka päivä ilmoittamatta vieraita. Vähintään yksi miehen sukulainen paukkaa ovesta sisään, yleensä yhden saavuttua saapuu pian toinen ja kolmaskin. Ei soittoa etukäteen, ei edellisenä päivänä sopimista, ei edes ovikellon soittoa vaan ovista suoraan sisään taloon ja ilmoitus että tulin nyt kahville, mitäs te teette ja miten ole kahvia valmiina. Vierailut kestävät tunteja, eikä kyläväkeä lainkaan haittaa vaikka sanoisimme olleemme juuri päiväunilla, väsyneitä tai tekemässä jotakin akuuttia. Sukulaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta en enää edes viitsi suunnitella päivälle ohjelmaa kun tiedän että koska tahansa saattaa tulla suunnitelmiin muutos ja loppupäivä onkin kahvinkeittoa ja seurustelua. En edes aloita anopin kauhisteluista kuinka tiskit häiritsevät hänen kahvihetkeään.
Ensinnäkin tuo ilmoittamatta tuleminen. Eihän niin vaan tehdä? En koskaan kehtaisi vierailla heillä yllättäen. Tai voisiko sitä himputin ovikelloa edes soittaa? Saako teille tulla kylään kysymättä ensin? Olen tosi yksityisyydestäni huolta pitävä, omasta rauhasta nauttiva ihminen, ja vaikka pidän sukulaisista niin huomaan olevani tosi ahdistunut ja ajattelevani etten ole tässä uudessa kodissa tuntenut hetkeäkään vielä olevani kotona, kun en voi rentoutua yllätysvierailun pelossa. Soimaan itseäni, kun anopin tai miehen siskon kaartaessa pihaan huomaan toteavani ääneen että voi vattu, ei kai taas.
Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä? Ovat muutenkin sen luontoisia, että lomareissujakaan ei saa sopia edes päivän tarkkuudella etukäteen tai alkaa ahdistaa. Pidän kovasti siitä, että vieraat kutsutaan ja heitä varten laitetaan pöytä koreaksi (KUN TIEDETÄÄN ETUKÄTEEN ETTÄ VIERAITA ON TULOSSA!) Minä en kuitenkaan pysty elämään hyvinvoivana tällaisessa tosielämän serranon perhe -parodiassa. Uskon että kyläily harvenee kunhan uutuudenviehätys häviää, mutta olen niin väsynyt että tuntuu raskaalta odottaa koska tilanne rauhoittuu itsestään. Mies kuulemma ymmärtää, mutta hänestä tuntuu pahalta jos joutuisi vetämään kyläilylle rajoja. Kuulemma voin mennä toiseen huoneeseen jos en halua seurustella. Miten, jos ruoka on hellalla kun herrasväki paahtaa kahvipöytään? Haluaisin voida vaikka keittää makaronia pikkuhoususillani keittiössä silloin kun siltä tuntuu.
En tiedä mitä nyt eniten tarvitsisin; käytännön neuvoja, myötätuntoa vai vertaistuellisia kauhukertomuksia. Ehkä kaikkia noista. Olen suhteellisen nuori vaimo ja vieraalla paikkakunnalla vieraassa tapakulttuurissa.
Kommentit (421)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli niin tylppä miniä ja käly, että jäi kyllä kyläilyt tekemättä. Kyllä sillä käytöksellä ON väliä ja ei tupata jos ei tykätä.
Ai sen takia olivat "tylppiä", kun tuppasitte kutsumattomina vieraina kylään? Hyvä, että meni perille.
No olipa sen verran tylppä, että erohan siinä tuli pojallemme ja tuolle itsekkäälle miniällemme. Tavat on oltava. Ja suku ei tarkoita vain sitä omaa napaa, sullekin tiedoksi. Älä itke, jos et saa sukulaisia edes kutsumalla luoksesi..
;)
Nimenomaan. Tavat on oltava. Toisten kotiin meneminen ilmoittamatta ei kuulu hyviin tapoihin.
Silloin, kun maailma oli mallillaan, 80-90-luvulla, oli sukulaisten ja perheystävien kesken tapana vierailla ennaltasovittuina aikoina ja vuorotellen. Pöytä laitettiin koreaksi ja vieraat toi jotain tuliaisia, monesti kahvipaketin ja jotain hyvää lapsille tai kahvipöytään.
Minun lapsuudenkotini oli samassa pihapiirissä toisten isovanhempien talon kanssa, ja isoäidillä oli tämä inhottava tapa paukata koputtamatta meidän puolelle milloin milläkin "asialla". Joskus istui tuntikausia höpöttämässä. Äitini teki samalla töitä ja yritti olla kohtelias, minulta meni sitten jossain vaiheessa jo lähes täysi-ikäisenä kuppi lopullisesti nurin ja käskin muorin opetella koputtamaan tai peräti pysymään kokonaan poissa, jos se ainoa asia mitä tulee toimittamaan, on muiden sukulaisten haukkuminen (syyttä suotta). Välithän siinä meni, mutta tilanne myös rauhoittui huomattavasti.
Kun etsimme miehen kanssa omaa kotia, yksi ehto oli, että molempien sukulaisiin pitää olla tarpeeksi pitkä välimatka. Kun asuimme lähempänä, miehen vanhemmilla oli vähän sitä taipumusta, että soitetaan 5 minuuttia ennen kuin ollaan pihassa, että me tullaan nyt käymään. Oma isäni harrasti ilmoittamatta tulemista ja aika tiukasti joutui sanomaan ennen kuin oppi soittamaan etukäteen.
Hiukan vajaa sata kilometriä on riittänyt takaamaan, ettei tulla ihan ilman ilmoittamatta. Miehen vanhemmat edelleen tekee näitä "olemme muutaman minuutin-puolen tunnin päässä, tullaan poikkeamaan"-kyläilyjä. En oikein arvosta niitäkään, mutten kehtaa kieltää, koska mies ei koskaan kutsu sukulaisiaan kylään. Minua ei siis haittaa, että käy vieraita, kunhan tulevat kutsuttuina tai edes sen verran pitkällä varoitusajalla, että ehtii vaikka kaupasta hakea jotain kahvin kanssa (en pidä mitään vierasvaraa, koska vieraita käy niin harvoin). Miehen sukulaisuussuhteita en ole ruvennut hänen puolestaan hoitamaan, mistä varmaan johtuu, ettei hänen puoleltaan juuri kukaan meillä käy. Omat sukulaiseni käyvät niinikään harvoin, mutta niin olen itsekin laiska kyläilemään.
Tuollaista menoa kuin ap:lla en sietäisi yhtään. Jollei mies hoitaisi asiaa kuntoon, laittaisin itse sukulaiset ruotuun. Ja jos olisivat niin rajattomia, ettei menisi perille, mies saisi jäädä ihan yksin kahvittamaan äitiään ja sisaruksiaan.
Kyllä on myrkyllisiä miniöitäkin ja senhän me kaikki tiedämme. Äärimmäisen mustasukkaisia miehensä lapsuusperheelle ja samalla pilaavat kaikkien välit. On näitä nähty.
Lopulta mieskin kyllästyy määräilevään vaimoonsa ja sillat menee poikki.
Lapsuudenkodissani oli just tuollaista, aina pelmahti joku naapuri tai sukulainen kyläilemään jos ei ollut joku heinäntekoaika tai vastaava. Kahvit keitettiin aina ja jos oli ruoka-aika niin katettiin lisää lautasia. Tosin muutenkin oli erilaista kuin nykyään. Heinätyöt tehtiin yleensä isän siskon perheen kanssa talkoilla ja osa koneistakin oli yhteisiä. Serkut piipahtivat viikonloppuisinkin ja kyllä mekin veljien kanssa heidän kotonaan käytiin.
Miksi hitossa pitää olla aina keksejä kaapissa? Sehän on passaamista!
Voivat soittaa aina miehelle, että tulepa käymään meillä. Menköön.
Johan tuossa menee omaisuus niihin tarjottaviin ja kahviin, tuoko ne koskaan niitä mukanaan vai tekö aina tarjoatte?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on myrkyllisiä miniöitäkin ja senhän me kaikki tiedämme. Äärimmäisen mustasukkaisia miehensä lapsuusperheelle ja samalla pilaavat kaikkien välit. On näitä nähty.
Lopulta mieskin kyllästyy määräilevään vaimoonsa ja sillat menee poikki.
Jankutijankuti.
En kyllä jaksaisi, eläisin omaa elämää ja tekisin omia juttuja ja huutaisin miehen passaamaan moikkauksen jälkeen. Kerran pariin viikkoon ehkä istuisin seuraksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin mekin taajaman laidalle ja anoppi hehkutti etukäteen, että voi sitten kävelylenkillä käydä meillä vaikka joka päivä. Matkaa on 3 km. Ilmoitin, että meille sopii tulla vain kutsuttuna.
Kohta on 5 vuotta täällä asuttu, ei ole näkynyt miehen sukulaisia kertaakaan. Anoppi käy kävelyllä jossain muualla eikä ole ollut oven takana, mutta eipä tulleet aikanaan auttamaan muutossa, vaikka pyydettiin. Appi ilmoitti, että menevät jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaisiin. Miehen sisarukset käy ahkerasti vanhemmillaan, kertaakaan ei ole ollut aikaa käväistä meillä samalla. Ekana jouluna kutsuttiin kaikki sukujoulua viettämään, mutta kukaan ei tullut, kaikilla sisaruksilla oli muuta menoa. Jälkikäteen kuulimme, että olivat mummolassa, meille ei kutsua tullut.
Saadaan olla rauhassa, mutta aika yksinäisiä.
No on kyllä ihmeellistä sakkia kun kanssakäymisen vaihtoehdot ovat joko rajaton "pistäytyminen" kutsumattomana joka päivä tai sitten ettei kanssakäymistä ollenkaan. Aika sekopäistä touhua. Normaalit ihmiset kyläilee ennalta sovittuna aikana puolin ja toisin.
Eipä tuon kirjoittajan anoppi pistäytynyt kertaakaan eli mistä me tiedämme, oliko tosissaan edes tulossa käymään. Sai kuitenkin kirjoittajan laittamaan rajat, joita anoppi on kunnioittanut, joten missä ihmeessä tuossa nyt sitten on vika? Siinäkö, että siellä miehen sisatukset vietti joulua vanhaan tapaansa lapsuudenkodissa eikä hyppineet veljensä vaimon sukujoulukutsun perässä.
Jos noin usein kyläilee niin pyytäisin tuomaan kahvia ja pullaa tullessaan ja jos minulla olisi jotain kesken, siivous, netflix, päikkärit tms jotain menoa niin jatkaisin niitä ihan rauhassa. Mies hoitaisi perheensä.
Kehoita miestäsi suuntaamaan suoraan töistä sukulaisille kyläilemään muutamiksi tunneiksi. Joka päivä.
Hän kaipaa niin kovasti heitä. Äitiäkään ei voi olla näkemättä alituiseen.
Vapaa päivinä menette yhdessä anoppilaan. Jääkää sinne yöksi. Olkaa kaikki vapaa-aikanne anopin nurkissa.
Siinä tulee nuo miehen sisarukset kateelliseksi äidistään, ja he alkaa ravaamaan äidillänsä.
Tätä jatkatte kuuriluontoisesti niin kauan, että teille kerrotaan käytöksenne olevan sopimatonta.
Tsemppiä kokeiluun! Kyllä sinä tämän kestät muutamia kuukausia.
Pari sataa kilometriä välimatkaa auttaa jo huomattavasti. Kuinka paljon asia sinua häiritsee? Jos paljon eikä mies muuta kantaansa, en jäisi. Suurinta osaa elämästään ei loppujen lopuksi kannata tuhlata siihen, että omassa kodissaan ei voi elää kuten haluaisi. Eikä sellainen puoliso, joka ei välitä itse valitsemansa elämänkumppanin hyvinvoinnista, ole erityisen arvokas löytö.
Kummasti alkaisi varmaan sitä miestäsi ärsyttämään, jos sinun sukulaiset alkaisi hyppäämään teillä päivittäin samalla tavalla. Hän ei osaa nähdä asiaa kuin vaan omin silmin, että hänelle se on ok, koska ne ovat hänen sukulaisia. Hänen pitäisi myös huomioida sinun mielipiteesi ja sinun tuntemukset. Ei hän ehkä osaa asettua sinun saappaisiin, kun sinun sukulaiset ei teillä ramppaa. Hänelle se voi olla ok olla veljensä edessä pelkät bokserit jalassa ja tukka sekaisin, mutta sinä et voi samalla tavalla olla rennosti hänen veljensä edessä. Näin esimerkkinä.
Minä sanoin sukulaiselle, joka pukkas omalla kutsullaan itsensä meille säännöllisesti, että tuo minulle voileipäkakkua ja miehelle donitseja ja kahvia tuo myös.
Jostain syystä hänen kyläilyinto lopahti siihen.
Tätä ennen sanoin hänelle, että sun pitää kysyä etukäteen, sopiiko tulla. Siinä väheksyen tahtoani, hän tuumaili, että riittääkö, jos hän soittaa vähän ennen, kun on perillä meillä. Sanoin, ei riitä. Ei me täällä sinun takia päivystetä. Ei me täällä odotella kieli pitkällä, milloin sinä taas tulet sopimatta. Meilläkin on menoja.
Kuulostaa raskaalta että joka päivä kyläillään. Olisi kiva tietää missä päin ap nykyään asustaa. Edelleen löytyy paikkoja joissa etukäteen ilmoittamatta voidaan tulla kylään eivätkä vieraat välttämättä siis ymmärrä että tämä ei ole ok jollekulle. Suoraan siis vaan sanot että nyt ei käy vierailu, muuten et pääse niistä koskaan
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Melkein kaikessa muussa voin joustaa ja taipua toisten tapoihin, mutta koti on minulle pyhä. Sinne ei tule kukaan kutsumatta tai etukäteen ilmoittamatta, eivät omat eivätkä miehen sukulaiset tai ystävät. Tarvitsen paljon yksinoloa ja omaa tilaa, ja lisäksi sen yhden paikan maailmassa, jossa saan olla varmasti vapaa-aikanani rauhassa. En pidä yllätyksistä enkä ennakoimattomista suunnitelmien muutoksista muutenkaan, ja tuollaista ap:n kuvailemaa kaoottista ja rajatonta tunkeilua en sietäisi lainkaan.
En osaa kyllä sanoa, mitä tuolle voisi tehdä loukkaamatta ketään pahemmin. En usko, että kyläilijät ymmärtävät käytöksensä olevan häiritsevää, eivätkä tee sitä tahallaan. Ovea pitäisin kyllä ainakin lukossa, vaikka se olisi hiukan epäkäytännöllistä.
Ehkei ne osaa ajatella, että siinä vaivaksi olisi. Jos emännän täytyy passata vieraita, niin voihan se rasittaa. Olisi tosiaan hyvä jollakin tavalla kysyä sitä sopiiko tulla. Varsinkin nykyään kun kännykät kaikilla ja helppo kommunikoida. Luulen tosiaan, että on vaan ajattelemattomia eikä tahalteen tee. Ainakin niin haluaisin uskoa.
Teitte siis yllätysvisiittejä toistuvasti? Näitte vielä, että toinen ei tykkää ja silti pakko kiusata?