Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin  alkaa usko loppua, mutta olen siis seurustellut vakavasti ja asunut yhdessä jo neljän eri miehen kanssa alkaen siitä, kun olin 18-vuotias (nyt olen 37v). Yhden kanssa olin naimisissakin ja on lapsia.

Vähän lannistunut olo, että osaisinkohan seuraavallakaan kerralla valita paremmin. Pieni toivo kuitenkin on, että jospa joku vielä kolahtaisi loppuelämäksi.

Lähipiirissä (esim. sukulaisissa) paljon itseäni vanhempia, ketkä on onnellisesti yhdessä ja kadehdin heitä. Mun ero oli siis ihan järkytys, kun ei meidän suvussa yleensä erota.

Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP

PItkissä suhteissa on varmasti joitakin harvoja pariskuntia, jotka ovat aidosti onnellisia. Mutta kaikki todella pitkät suhteet mitä itse tiedän perustuvat siihen että ei haluta erota ja siedetään kumppanilta huonoa käytöstä eli suljetaan silmät perseilyiltä. 

Olen 47 v ja olin lasten isän kanssa naimisissa 25 vuotta, nyt siis eronnut. Olin sellainen kiltti lapsiperheen pullantuoksuinen äiti, uskollisuuden perikuva joka siivosi, kokkasi ja pyykkäsi eikä humputellut baareissa. Mies haukkui minua nössöksi vuodesta toiseen ja petti toisten naisten kanssa 9 vuotta. Katsoin itku silmässä sitä touhua liian pitkään ja toivoin että mies alkaisi arvostamaan minua, lapsia ja perhettä. Sitä päivää ei tullut. Mies jätti meidät lopulta toisen (tai kuinkakohan mones nainen se olikaan) vuoksi. Jos olisin ollut topakampi nainen, olisin eronnut miehestä jo heti ensimmäisestä pettämisestä. Eli minä vaan siedin miehen huonoa käytöstä ja toivoin parempaa tulevaisuutta ja halusin pitää perheen kasassa.

Melkoinen oppitunti! Miten sulla menee nyt? Oletko saanut elämän palaset taas koottua?

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Siinä varsinainen kokemusasiantuntija! Jos sun elämä on mennyt näin, niin sitä ei voine yleistää 😂

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse, kuin hiukan lukea tätä palstaa niin huh...

Ihmiset vaikuttavat todella tyhmiltä ja uskomattoman ilkeiltä.

Hyvin harvassa ovat fiksut ja empaattiset.

Ja ihan molemmissa sukupuolissa.

On niitä paljonkin, mutta ei tällä palstalla

Vierailija kirjoitti:

Ulkomuoto kuntoon jolloin ikä on vain numero.

Jos sisus on mätä semmoinen lentää nopeasti roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Etkö ymmärrä, että naiset eivät halua "tavismiestä" jolle 30-vuotias nainen on liian rupsahtanut. He eivät halua tällaista miestä vanhana, koska mies ei ole kiinnostunut heistä, mutta eivät he halua tällaista miestä myöskään nuorena koska tietävät että täyttävät pian 30, jolloin miehen kiinnostus loppuu naisen "rupsahtamiseen". Yksin on todellakin parempi, ihan ilman uskottelua tai egotappiota.

Minä huomasin jo parikymppisenä, että miesten kiinnostus perustuu ulkonäköön ja nuoruuteen. En halunnut sellaista suhdetta. Olin yksin vuosikymmenet, kunnes pitkälle yli nelikymppisenä, kun olin jo rupsahtanut, löysin miehen jonka kanssa oli samanlaiset arvot eikä ulkonäkö ollut hänellä tärkeimpänä kriteerinä, kuten kaikilla miehillä siihen asti. Suosittelen muillekin samaa. Nuorena ei kannata ottaa miestä, koska hyvin todennäköisesti miehen kiinnostus perustuu vain ulkonäköön. Nämähän ovat niitä suhteita jotka katkeavat keski-iässä kun toisen ulkonäkö ei enää viehätä, ja nämä miehet kehuvat täällä että vaihtaisivat vaimonsa heti nuorempaan jos voisivat. Olkaa mieluummin yksin nuoruus ja kehittäkää itseänne. Todellinen rakkaus löytyy todennäköisemmin vanhempana, ja jos ei sitä löydy, rakentakaa elämänne niin että siinä viihtyy yksinäänkin.

Naiset ovat huomattavasti ulkonäkökeskeisempiä kuin miehet, sillä naisten huomiosta valtaosa kohdistuu n. 10%:n miehistä. 

Kuitenkin tämmöisiä uunoturhapuro-myyttejä Suomessa uusinnetaan. 

Ehkä naiset ovat hoksanneet, että silmäkarkki kuuluu kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Täällä minä olen! Mukava mies, jolla on penis kuin pesäpallomaila. Mutta mahtaa se epätoivoisia palsta-pirkkoja harmittaa ku meitsi ei rupea millekään.

Jos kaipaan pesäpallomailaa, ostan sellaisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

Juu tämähän se on miehillä mutta tiedätkö oman viehättävyytesi vastakkaiseen sukupuoleen päin. On aivan uskomatonta minkä näköiset miehet yrittää iskeä vai onko niin ettei miehet noin ylipäätään tiedä miltä itse näyttävät??

Mutta siitä huolimatta, miksi ihmeessä mies ottaisi sellaista naista jota ei pidä viehättävänä? Eihän sillä ole mitään tekemistä oman ulkonäön kanssa kenestä viehättyy. Vaikutat muutenkin vastenmieliseltä tyypiltä, kun lyttäät iskijäsi syvällä halveksunnalla. Saattaa olla, ettet itsekään tiedä miltä näytät. Sisäisesti ainakin olet niin ruma etten huolisi.

T: Komea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä parisuhteessa olemisessa on parempaa kuin sinkkuna oleminen? Ei ole ikinä valjennut tämä.

Saa jakaa elämän rakastamansa ihmisen kanssa. Tehdä asioita yhdessä, jutella, olla lähekkäin. Ei tietenkään ole kaikkien juttu.

Maailma täynnä parisuhteita, joissa ei todellakaan jaeta sisintä toisen kanssa. Tuntuu olevan oikein nykyjan pandemia tämä, läheisyyden ja intiimiyden kammo. Ei kyetä, osata, uskalleta. Silti pakko aina vängätä yhteen, vaikkei ole alkeellisimpiakaan parisuhdetaitoja. Näitähän on paljon, sarjasuhteilijoita, jotka eivät kuitenkaan pysty mihinkään todelliseen, rehelliseen suhteeseen.

Että ei kiitos. Mieluummin valitsen mielenrauhan ja tyytyväisen yksinelo kuin jotain kontrolli/välttely/ eipäsjuupas/kuumakylmä-jännitysnäytelmää. Liian monen miehen kanssa tuli tuo jo nähtyä. Hyvin monia ei mikään rakkaussuhde tunnu edes kiinnostavan, jokin sado-masoilubondage sun muu valtapelleily enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tinderissä ainakin mua lähestyy tosi moni avoimessa suhteessa oleva mies. Profiilissa lukee, että haen sinkkua. Muutoinkin harva haluaa naista, jonka kanssa voisi tehdä yhteisiä juttuja. Kyllä sitä vaimoketta etsitään sohvalle/sänkyyn. Niitä kivoja juttuja tehdään sitten kaverien kanssa.

Haha, monilla miehillä hyvin usein eri säännöt itselleen kuin naisilleen. Että miehellä saa olla monta naista (avoimesti tai salaisesti), mutta vaimolleen tai rakastajattarilleen eivät muita miehiä hyväksyisi.

Edellinen mies oli just tällainen. Esiintyi tinderissä sinkkuna. Kotona taisi kuitenkin olla vaimo. Ja minulla ei tietenkään olisi saanut olla muita miehiä. Yritti vahtia mun menemisiä. Turhaan. Enää en ota mitään poly, avoin, sala avoin tai muuta shittiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä parisuhteessa olemisessa on parempaa kuin sinkkuna oleminen? Ei ole ikinä valjennut tämä.

Saa jakaa elämän rakastamansa ihmisen kanssa. Tehdä asioita yhdessä, jutella, olla lähekkäin. Ei tietenkään ole kaikkien juttu.

Maailma täynnä parisuhteita, joissa ei todellakaan jaeta sisintä toisen kanssa. Tuntuu olevan oikein nykyjan pandemia tämä, läheisyyden ja intiimiyden kammo. Ei kyetä, osata, uskalleta. Silti pakko aina vängätä yhteen, vaikkei ole alkeellisimpiakaan parisuhdetaitoja. Näitähän on paljon, sarjasuhteilijoita, jotka eivät kuitenkaan pysty mihinkään todelliseen, rehelliseen suhteeseen.

Että ei kiitos. Mieluummin valitsen mielenrauhan ja tyytyväisen yksinelo kuin jotain kontrolli/välttely/ eipäsjuupas/kuumakylmä-jännitysnäytelmää. Liian monen miehen kanssa tuli tuo jo nähtyä. Hyvin monia ei mikään rakkaussuhde tunnu edes kiinnostavan, jokin sado-masoilubondage sun muu valtapelleily enemmänkin.

Ainakin Tinderissä ihmisiltä tuntuu unohtuvan peruskäytöstavatkin. Treffeille tullaan reippaasti myöhässä, tehdään ohareita jne. Ja nuo sm, poly, yms hörhöt antavat tykkäyksiä ihan tällaiselle perusheterollekin. Mua ei kiinnosta! Ihan ällöttää. Kehittäkööt oman koodistonsa, jonka perusteella löytävät kaltaisensa.

Ei voisi vähempää kiinnostaa rakkaudet ja parisuhteet. Täysin turhaa touhua. Jo riittää hylkäämiset, haukkumisen ja huijaamiset!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin  alkaa usko loppua, mutta olen siis seurustellut vakavasti ja asunut yhdessä jo neljän eri miehen kanssa alkaen siitä, kun olin 18-vuotias (nyt olen 37v). Yhden kanssa olin naimisissakin ja on lapsia.

Vähän lannistunut olo, että osaisinkohan seuraavallakaan kerralla valita paremmin. Pieni toivo kuitenkin on, että jospa joku vielä kolahtaisi loppuelämäksi.

Lähipiirissä (esim. sukulaisissa) paljon itseäni vanhempia, ketkä on onnellisesti yhdessä ja kadehdin heitä. Mun ero oli siis ihan järkytys, kun ei meidän suvussa yleensä erota.

Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP

Valitettavasti naisille eroaminen on nykyään liian helppoa ja media toitottaa sinkkuuden ihanuudesta jatkuvalla syötöllä. Enää ei luotettavuus ja turvallisuus riitä, vaan alkuhuuman jälkeen jätetään mies aivan surutta. Jos on ehditty lapsiakin tehdä, niin rikotaan perhe ja aiheutetaan myös lapsille loppuiän trauma, kun turvallisuudentunne viedään.

Aika harhaista puhetta. Se, ettei joku revittele sinulle suhteensa kauhuista, vaan toteaa ympäripyöreästi, että kasvettiin erilleen tms., ei todellakaan tarkoita, että sinä tietäisit totuuden, millainen suhde oli ennen eroa. Esim. oma exäni hyvässä työssä ja korkeastikoulutettu, oli hyvä seuramies. Ei kukaan voinut uskoa, miten kontrolloiva hän oli minua kohtaan ja miten itsekäs lasten suhteen (ei todellakaan luopunut mistään omastaan tai venynyt mihinkään suuntaan, vaan oletti mun hoitavan kaikki lasten asiat). Hänen ystävänsä oli kovin osallistuvia isiä, ja tuo exäni halusi lapsia. Ei varmasti edes hänen lähipiirinsä voi uskoa, miten kylmän itsekäs hän sitten käytännössä olikin, eikä alkuunkaan läsnä lapsilleen. Nykyään näkee lapsiaan joka toinen viikonloppu ja enempää ei halua.

Kyllä meidän lapsille olisi ollut traumatisoivampaa seurata sitä vanhempien riitelyä ja kylmää kyytiä kotona. Vanhempikin sen ymmärsi, että oli hyvä juttu, kun isä poistui kotoa (enkä todellakaan tätä hänelle syöttänyt, vaan osasi kyllä yhdistää riidat ja isän poismuuton). Taloudellisesti meillä menee hyvin, koska olen hyvätuloinen.

Ja eiköhän naisten ole ihan yhtä helppo erota kuin miestenkin. Ja se on hyvä juttu se. Ei ihan kaikkea tarvitse kestää. Ei naisen, eikä lasten.

Miten niin harhaista? Puhuin omista kokemuksistani. Et sinä voi väittää niitä harhaksi, kun olen ne itse kokenut. Sinä et.

Omana kokemuksena tuo kuvauksesi on aika ristiriitainen. Ensin sanot, että jätetään alkuhuuman  jälkeen ja sitten, että onkin jo tehty lapsia ja sitten vasta erotaan? Harvan alkuhuuma kestää vuosia.

Ja oletko ihan varma, ettei suhteessanne mikään ollut pielessä? Olen aika varma, että exäsi on useita kertoja viestinyt sinulle tyytymättömyyttään, mutta sinä et ole evääsi lotkauttanut exäsi tarpeille.

Lasteni äidin kanssa suhteessa oli paljonkin pielessä. Olin käytännössä vain hänen unelmiensa toteuttaja ja todellakin lotkautin evääni hänen tarpeilleen. Elin niitä varten ja niitä toteuttaen. Hän ei suostunut edes töihin menemään. Omat tarpeeni unohdin.

Alkuhuuman jälkeiset rikkomiset ovatkin olleet minulle arkipäivää siitä eteen päin.

Taas voi unohtaa ne hoikka-nainen-saa-aina-miehen -jutut. Eipä ollut taas Helsingin yöelämässäkään viime yönä sitä oikeaa. Ihan turha ilta.

Minua piiritti mies, joka olisi ollut kiinnostava muuten (että tottakai oli flirttiä molemmin puolin), kunnes hän loppuillasta muusta asiasta keskustellessa lipsautti, että on lapsi. Ei siinä mitään, mutta sitten kysyin suoraan, että onko naimisissa, ja myönsi olevansa. Ja se olikin sitten loppu se ilta. Eli tuo varattu mies pilasi mun mahkut, kun eihän kukaan muu mua tietenkään tullut iskemään, kun olin hänen seurassaan. Eipä tullut taaskaan siis sitä oikeaa vastaan. Ei edes yhden illan juttua.

Itsenäinen parisuhteessa kirjoitti:

Odotatko tulevalta puolisoltasi, että hän tuo sun elämään jotain? Luulen että moni elää siinä odotuksessa että sitten olen onnellinen kun minulla on puoliso. Mutta itseasiassa ihminen joka ei itse nauti elämästään jo sellaisena kun se on,ei ole kiinnostava myöskään parisudetta ajatellen.

Ihminen joka nauttii elämästään ja itsenäisyydestään. Vetää puoleensa ihmisiä nauttimaan hänen hyvinvointinsa ilmapiiristä. Kun parisuhteelle ei luo odotuksia ja paineita, kumppanin kaikki ominaisuudet on vain plussaa..

Osuit naulan kantaan.

Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Jos löytyy vielä hyvä kumppani siihen rinnalle, niin se on sitten bonusta.

Vierailija kirjoitti:

> Hmmm. Mä lopetin aktiivisen etsimisen ja miesten pyytämisen ulos (kun sain vain kieltäviä vastauksia)

> kymmenen vuotta sitten. Eipä ole yhtäkään treffikutsua tullut. Sinun täytyy siis olla poikkeuksellisen

> kaunis kun saat noin paljon kutsuja... minä nimittäin olen ulkonäöltäni perusnätti, hoikka, naisellinen,

> kaikkea sellaista jonka kuulemma pitäisi taata suosio. No yksin saa edelleen tallustaa 😅.

> Onneksi elämäni on kivaa ja täyttä ilman miestäkin.

Ainakin osa perusasioista on kohdallaan mutta jokin yhtälössäsi suttaa. Et kai vaan ole pettymystesi jälkeen alkanut aktiivisesti passiiviseksi. Vai kuvailusta huolimatta asetat mahdolliselle kumppanille melkoisia odotuksia joiden myötä eivät pääse ehdokkaiksi saakka. Vai onko kyse siitä ettei miehet tiedä tulla sinua neljän seinänän sisältä hakemaan.

Itse sain miehenä kokea kovin monta pettymystä kunnes sain positiivista vastakaikua.

> Aikani oikein hakemalla hain kumppania, kun oli kova tarve pariutua. Puihin meni kerta toisensa jälkeen,

> milloin mistäkin syystä ja joko lyhyemmän tai pitemmän seurustelusuhteen ( jopa avioliiton) jälkeen.

> Sitten erosin ja päätin että enää en tyydy johonkuhun "vähän sinnepäin" olevaan

> kumppaniehdokkaaseen.

>

>Meni muutama vuosi yksin, mikä teki tosi hyvää. En edes odottanut ketään, mutta ajattelin että JOS

> vielä joskus osuu kohdalleni sellainen mies, jota en vaan yksinkertaisesti voi sivuuttaa, niin sitten on

> ilman muuta katsottava se kortti.

>

> Sitten hän lopulta tupsahti kohdalleni aivan täysin odottamattomassa paikassa, ja kummallakin kolahti,

> lujaa. Sen vaan tunsi puolin ja toisin, että tässä on se ihminen jota on kaivannut koko elämänsä.

>

>Olemme viisikymppisiä ja varmaan onnellisempia kuin ikinä. Älkää luopuko toivosta!

Positiivisella mielellä onnistuu!

<3 <3

Vierailija kirjoitti:

balanssi kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutenkin tämä ajatus, että rakkaus on jokin maaginen voima, joka ei noudata mitään luonnonlakeja. 

Markkina-arvoteoria saa jopa raivoisaa vastustusta suurimmaksi osaksi naisten suunnalta.

Miten se liittyy aloitukseen? Kyseessä sama asia. Uskotaan, että on joku outo "oikea". Se on sellaista eskapismia. Voi löytyä hyviä tyyppejä, mutta tunne siitä oikeasta on alkuhuuman jälkeen molempien työnteko suhteen eteen . 

Se ensihuuma on todellisuudessa tuikitärkeä hormonaalinen myrsky, jota ei jostain syystä tule kaikkien kanssa. Ne hormonit tarvitaan oikeanlaisen kiintymyksen syntymiseen. Ne aiheuttaa sellaisia tunteita joihin voi myöhemminkin palata ja tuntea sen alkuhuuman pienen hetken uudelleen. Alkuhuumaa vähätellään jostain syystä paljon, mutta se on oikeasti se perimmäinen syy joka saa vaikeampina aikoina joko tekemään töitä parisuhteen eteen tai sitten jos sitä ei ole ollut, lähtemään ja jättämään koko homman.

Niinpä. Joidenkin kanssa se kemia vaan natsaa, joidenkin kanssa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

balanssi kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutenkin tämä ajatus, että rakkaus on jokin maaginen voima, joka ei noudata mitään luonnonlakeja. 

Markkina-arvoteoria saa jopa raivoisaa vastustusta suurimmaksi osaksi naisten suunnalta.

Miten se liittyy aloitukseen? Kyseessä sama asia. Uskotaan, että on joku outo "oikea". Se on sellaista eskapismia. Voi löytyä hyviä tyyppejä, mutta tunne siitä oikeasta on alkuhuuman jälkeen molempien työnteko suhteen eteen . 

Lähinnä naivi ajattelee noin. Naisena joutuu tinkimään hirveästi mikäli mielii päästä suhteeseen. 50/50 miehiä ei näytä olevan juurikaan tarjolla. Nopeasti siinä sulkee ruudun.

Se joutuuko tinkimään, riippuu paljon alkuperäisistä odotuksista.

Jos sinulla on taskussasi 500 euroa ja etsit laatuautoa, totta kai joudut joustamaan paljon siitä mitä alun perin halusit.

Melko monella on. Pysytään taviksissa

Mutta 500 eurolla et saa sitä tavallista uudehkoa ja kaikin puolin siistiä Toyotaa hyvillä varusteilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Mitä naisen pitäisi sitten tehdä? Ottaa 18-vuotiaana "tavismies"? Mutta sitten tuolle tavismiehelle ei enää kelpaa kuitenkaan yli 30-vuotiaana? Eihän sitä sitten kannata ottaa nuorempanakaan, kun 30-vuotiaana on sille jo liian rupsahtanut ja se on kiinnostunut vaan ulkonäöstä? Itselläni ainakin toiveissa olisi pidempi suhde kuin max 12 vuotta.

Tavismiehelle voi hyvin kelvatakin, onhan nainen itsekin tavis.

Ongelma on siinä että nuoruuden, ulkonäön virittelyn ja miehen miellyttämisen yhdistelmällä voi saada lähtökohtaisesti itseään tasokkaamman miehen (ulkonäkö + itsevarmuus). Jossain vaiheessa mies kuitenkin kyllästyy ja alkaa tavoittelemaan itsensä tasoista naista, vaikka se tarkoittaisi sitä ettei tämä nainen ala yksipuolisesti miellyttämään miestä.

Nuorista naisista suurempi osa saa seurustelukokemuksia kuin miehistä. Siksi koska monet tasokkaat (ulkonäkö + itsevarmuus) nuoret miehet vaihtavat tyttöystävää usein, ja siksi moni nuori nainen saa tällaisen miehen joksikin aikaa.

Miksi miehet luulevat olevansa jotenkin tasokkaampia.. ihan älytön ajatus.

Et ota huomioon, että naiset opetetaan olemaan kilttejä. Silloin voi käydä se että itsevarmemmat miehet vaan tulevat ja korjaavat sadon. Ei naiset vaan tee yleensä niitä alotteita. Ainakaan ne nuoret naiset! Nuoret naiset ovat monesti todella huonoitsetuntoisia. Koska naisille on niin kovat ulkonäkö ja käyttäytymis vaatimukset. He voivat kuvitella, ettei ujoja kunnollisia miehiä kiinnosta!!! Nuoren naisen elämä on aikamoista myllerrystä. Tuollainen naisten haukkuminen saisi jo loppua. Et ole itsekään viestisi perusteella mikään helmi opettele vaikka arvostamaan muita ihmisiä. Peace and love.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Mitä naisen pitäisi sitten tehdä? Ottaa 18-vuotiaana "tavismies"? Mutta sitten tuolle tavismiehelle ei enää kelpaa kuitenkaan yli 30-vuotiaana? Eihän sitä sitten kannata ottaa nuorempanakaan, kun 30-vuotiaana on sille jo liian rupsahtanut ja se on kiinnostunut vaan ulkonäöstä? Itselläni ainakin toiveissa olisi pidempi suhde kuin max 12 vuotta.

Tavismiehelle voi hyvin kelvatakin, onhan nainen itsekin tavis.

Ongelma on siinä että nuoruuden, ulkonäön virittelyn ja miehen miellyttämisen yhdistelmällä voi saada lähtökohtaisesti itseään tasokkaamman miehen (ulkonäkö + itsevarmuus). Jossain vaiheessa mies kuitenkin kyllästyy ja alkaa tavoittelemaan itsensä tasoista naista, vaikka se tarkoittaisi sitä ettei tämä nainen ala yksipuolisesti miellyttämään miestä.

Nuorista naisista suurempi osa saa seurustelukokemuksia kuin miehistä. Siksi koska monet tasokkaat (ulkonäkö + itsevarmuus) nuoret miehet vaihtavat tyttöystävää usein, ja siksi moni nuori nainen saa tällaisen miehen joksikin aikaa.

Miksi miehet luulevat olevansa jotenkin tasokkaampia.. ihan älytön ajatus.

Et ota huomioon, että naiset opetetaan olemaan kilttejä. Silloin voi käydä se että itsevarmemmat miehet vaan tulevat ja korjaavat sadon. Ei naiset vaan tee yleensä niitä alotteita. Ainakaan ne nuoret naiset! Nuoret naiset ovat monesti todella huonoitsetuntoisia. Koska naisille on niin kovat ulkonäkö ja käyttäytymis vaatimukset. He voivat kuvitella, ettei ujoja kunnollisia miehiä kiinnosta!!! Nuoren naisen elämä on aikamoista myllerrystä. Tuollainen naisten haukkuminen saisi jo loppua. Et ole itsekään viestisi perusteella mikään helmi opettele vaikka arvostamaan muita ihmisiä. Peace and love.

Höpön löpön.

Naiset kuvittelevat olevansa tasokkaampia. Naiset rankkaavat enemmistön miehistä keskitason alapuolelle.

Toistan: nuorena selkeästi suurempi osa naisista kuin miehistä saa seurustelu- ja seksikokemuksia. Tämä on mahdollista vain jos suositut miehet pääsevät pyörittämään useita naisia.

Ja nuoret naiset ainakin nykyään ovat enemmänkin ylimielisiä ja koppavia, liikkeellä sillä asenteella että minä olen nuori nainen ja tiedän arvoni, joten miehet saa pistää parastaan ja kattellaan kiinnostaako. Käytös on myös kaukana kiltista useimmilla.

Ujot ja kunnolliset miehet eivät kiinnosta naisia ennen kuin he alkavat lähennellä sitä vaihetta kun hankitaan lapsia ja yhteinen asuntolaina. Eivätkä ujot miehet kiinnosta silloinkaan, mutta jotkut sellaisen ottavat jos eivät itsevarmaa/määrätietoista ottajamiestä saa.

Vierailija kirjoitti:

Itsenäinen parisuhteessa kirjoitti:

Odotatko tulevalta puolisoltasi, että hän tuo sun elämään jotain? Luulen että moni elää siinä odotuksessa että sitten olen onnellinen kun minulla on puoliso. Mutta itseasiassa ihminen joka ei itse nauti elämästään jo sellaisena kun se on,ei ole kiinnostava myöskään parisudetta ajatellen.

Ihminen joka nauttii elämästään ja itsenäisyydestään. Vetää puoleensa ihmisiä nauttimaan hänen hyvinvointinsa ilmapiiristä. Kun parisuhteelle ei luo odotuksia ja paineita, kumppanin kaikki ominaisuudet on vain plussaa..

Osuit naulan kantaan.

Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Jos löytyy vielä hyvä kumppani siihen rinnalle, niin se on sitten bonusta.

Bonus tarkoittaa lisää. Kyllä jokainen haluaa, että parisuhde tuo jotain lisää ja mieluiten jotain positiivista. Harva lähtee etsimään puolisoa ajatuksella "mun elämä on upeeta, haluan puolison joka vie multa kaiken ja tekee elämästä hlvttiä."