Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

Juu tämähän se on miehillä mutta tiedätkö oman viehättävyytesi vastakkaiseen sukupuoleen päin. On aivan uskomatonta minkä näköiset miehet yrittää iskeä vai onko niin ettei miehet noin ylipäätään tiedä miltä itse näyttävät??

Minkä näköinen miehen pitää täsmällisesti olla, että voi yrittää vähän viehättävämpää naista? Osaisin sitten itse varoa, etten lähesty vahingossa viehättäviä naisia.

Viehättävällä naisella on hyvän näköinen mies. Jos et tiedä miltä näyttää hyvännäköinen mies niin sille ei sitten voi mitään.

Tiedän täsmälleen. Onko tämä suurinpiirtein sitä? :

1) Täydellinen hiusraja tummilla hiuksilla 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Yksinkertainen muodikas vaatetyyli 6) Suora valkoinen hammasrivistö 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta

Kai joku tuollaisen voi haluta, minä en. Minulla itselläni on yli 20 vuotiaat lapset, joten lasteni kavereiden ikäiset ihmiset ei vetoa.

Mutta jos olet tuo, kuka kysyi, tiedänkö miltä komea mies näyttää, joka saa lähestyä viehättäviä naisia. Niin sitä peilaten ajattelin, että olisiko tuo mies sellainen, jolla alkaisi olla mahdollisuuksia viehättäviin naisiin?

Kai jos on kiva ihminen. Ulkonäöstä ei ole mitään hyötyä jos korvien väli on tyhjä.

Eli pystyt heittämään näkemyksen, että hyvännäköiset naiset seurustelevat hyvännäköisten miesten kanssa, niin tämä on vastaus? Eikö se helpottaisi (erityisesti tämän palstan) miehiä, jos he tietäisivät, millaisiin naisiin aikaansa ei kannattaisi tuhlata? Että naiset osaisivat antaa konkreettisia neuvoja, millaisen miehen lähestymisiä kauniit naiset odottavat. Mitään muuta ei koskaan osata kertoa, kuin ikä. No kyllä se on jo tiedossa, mutta mitä ovat ne ulkoiset ominaisuudet, mitä hyvännäköisellä miehellä on?

Ei tuota pysty sanomaan kun kaikennäköissä miehissä on aivan mahtavia helmiä!

> Hmmm. Mä lopetin aktiivisen etsimisen ja miesten pyytämisen ulos (kun sain vain kieltäviä vastauksia)

> kymmenen vuotta sitten. Eipä ole yhtäkään treffikutsua tullut. Sinun täytyy siis olla poikkeuksellisen

> kaunis kun saat noin paljon kutsuja... minä nimittäin olen ulkonäöltäni perusnätti, hoikka, naisellinen,

> kaikkea sellaista jonka kuulemma pitäisi taata suosio. No yksin saa edelleen tallustaa 😅.

> Onneksi elämäni on kivaa ja täyttä ilman miestäkin.

Ainakin osa perusasioista on kohdallaan mutta jokin yhtälössäsi suttaa. Et kai vaan ole pettymystesi jälkeen alkanut aktiivisesti passiiviseksi. Vai kuvailusta huolimatta asetat mahdolliselle kumppanille melkoisia odotuksia joiden myötä eivät pääse ehdokkaiksi saakka. Vai onko kyse siitä ettei miehet tiedä tulla sinua neljän seinänän sisältä hakemaan.

Itse sain miehenä kokea kovin monta pettymystä kunnes sain positiivista vastakaikua.

> Aikani oikein hakemalla hain kumppania, kun oli kova tarve pariutua. Puihin meni kerta toisensa jälkeen,

> milloin mistäkin syystä ja joko lyhyemmän tai pitemmän seurustelusuhteen ( jopa avioliiton) jälkeen.

> Sitten erosin ja päätin että enää en tyydy johonkuhun "vähän sinnepäin" olevaan

> kumppaniehdokkaaseen.

>

>Meni muutama vuosi yksin, mikä teki tosi hyvää. En edes odottanut ketään, mutta ajattelin että JOS

> vielä joskus osuu kohdalleni sellainen mies, jota en vaan yksinkertaisesti voi sivuuttaa, niin sitten on

> ilman muuta katsottava se kortti.

>

> Sitten hän lopulta tupsahti kohdalleni aivan täysin odottamattomassa paikassa, ja kummallakin kolahti,

> lujaa. Sen vaan tunsi puolin ja toisin, että tässä on se ihminen jota on kaivannut koko elämänsä.

>

>Olemme viisikymppisiä ja varmaan onnellisempia kuin ikinä. Älkää luopuko toivosta!

Positiivisella mielellä onnistuu!

Ei ole olemassa mitään "oikeaa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Yhteinen nimittäjä kaikissa suhteissa on sinä. Jos kohtelet toista aina samalla tavalla, niin lopputuloskin on todennäköisesti edellisten kaltainen. Peili on kätevä kapistus.

Pettäminen ja väkivaltaisuus ei ole koskaan toisen osapuolen vika, ihan normaalisti olen kohdellut miehiä mutta osakseni saanut kyllä aikamoista shittia siitä huolimatta.  AP

Jos mies pettää tai on väkivaltainen, ne on luonnollisestikin sen miehen tekosia, joista hän on vastuussa ja voi olla, että sinulla ei ole niihin pienintäkään osaa tai arpaa sinänsä. Mutta jos aina vedät puoleesi ja valitset uudestaan ja uudestaan tämän tyyppisiä miehiä, se taas on sinun "vikasi".

Mieti nyt itsekin: On nainen A, jolla on ollut viisi parisuhdetta, yksikään mies ei ole ollut väkivaltainen. Sitten on nainen B, jolla on myös ollut viisi parisuhdetta, kaikissa mies väkivaltainen. Luuletko oikeasti, että se on sattumaa tai huonoa tuuria?

Kyllä se oikeasti peiliin katsomisen paikka on aina, jos joku juttu toistuu ja toistuu elämässä.

Pitääkö siihen sitten uskoa deittaillakseen? Eikö deittailuun voisi suhtautua vähän kuin ajanvietteenä ja jos jonkun kanssa natsaa niin kiva. Siinä on kuitenkin mahdollisuus että törmää hyvään tyyppiin. Mutta ei sitä voi mitenkään hampaat irvessä yrittää löytää ketään, ei se toimi niin.

balanssi kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutenkin tämä ajatus, että rakkaus on jokin maaginen voima, joka ei noudata mitään luonnonlakeja. 

Markkina-arvoteoria saa jopa raivoisaa vastustusta suurimmaksi osaksi naisten suunnalta.

Miten se liittyy aloitukseen? Kyseessä sama asia. Uskotaan, että on joku outo "oikea". Se on sellaista eskapismia. Voi löytyä hyviä tyyppejä, mutta tunne siitä oikeasta on alkuhuuman jälkeen molempien työnteko suhteen eteen . 

Se ensihuuma on todellisuudessa tuikitärkeä hormonaalinen myrsky, jota ei jostain syystä tule kaikkien kanssa. Ne hormonit tarvitaan oikeanlaisen kiintymyksen syntymiseen. Ne aiheuttaa sellaisia tunteita joihin voi myöhemminkin palata ja tuntea sen alkuhuuman pienen hetken uudelleen. Alkuhuumaa vähätellään jostain syystä paljon, mutta se on oikeasti se perimmäinen syy joka saa vaikeampina aikoina joko tekemään töitä parisuhteen eteen tai sitten jos sitä ei ole ollut, lähtemään ja jättämään koko homman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

Juu tämähän se on miehillä mutta tiedätkö oman viehättävyytesi vastakkaiseen sukupuoleen päin. On aivan uskomatonta minkä näköiset miehet yrittää iskeä vai onko niin ettei miehet noin ylipäätään tiedä miltä itse näyttävät??

Tuohan se on ap:llakin ongelma. Hyvät miehet ei kiinnostu koska ap ei itse ole mitenkään kiinnostava hyville miehille.

Ulkonäkökin (jos sitä olisi) riittää vain tietyn matkaa, sysipaska ja vaikea luonne niin melkoinen pakkaus saa olla, ja ulkonäkö rapistuu ajan kanssa, naisen luonne havemmin paranee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ruma ja/tai läski niin sitä oikeaa saa odottaa todella vanhaksi.

Minä taas en ota rumaa ja läkiä miestä. 😄

Sama. Sori pinnallisuuteni mutta ei vaan pysty.

Tästä syystä olenkin sinkkuna, ja sellaisena myös pysyn.

Me kaikki ihmiset, miehet ja naiset yhtä lailla, olemme pinnallisia. Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi.

Ei sitä YHTÄ  oikeaa oo, se vaan tuntuu että tämä on oikea ja seuraavan kanssa että nyt se vasta oikea löytyi.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin keskityn olemaan puolisolleni "se oikea" enkä etsi jostain "sitä oikeaa".

Tässä on se viisaus, jota niin moni ei ymmärrä, kahdella lyhyellä rivillä ilmaistuna. Tähän perustuvat järjestetyt avioliitotkin, jotka ovat vähitellen osoittautumassa ylivoimaisen toimiviksi länsimaiseen rakkausavioliittoon verrattuna.

Jokainen ihminen on itsekäs. Lyhyen, hormonitoimintaan perustuvan rakkauden alkuhuuman jälkeen arki koittaa väistämättä ristiriitoineen, pettymyksineen ja erilleen kasvamisineen. Sitten vain etsimään uutta euforiaa. Ja taas uutta. Lopputuloksena vastakkainen sukupuoli alkaa kaikkineen työntää luotaan ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää yksinolo. Kun paljon enempäänkin olisi mahdollisuus. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Yhteinen nimittäjä kaikissa suhteissa on sinä. Jos kohtelet toista aina samalla tavalla, niin lopputuloskin on todennäköisesti edellisten kaltainen. Peili on kätevä kapistus.

Ei ole totta. Nykyinen mieheni on aivan ihana ja mahtava kaikkien näiden vuosien jälkeenkin <3 Vaihtamalla todellakin parani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin vakimiehen itselleni kolmivitosena. Päätin, että se on nyt siinä ja sen kanssa tehdään lapset. Niin tapahtui ja yhdessä ollaan. Me neljä. 

"Minä otin vakimiehen itselleni".

"Päätin...että sen kanssa tehdään lapset".

Ei suhteet kestä, jos kunnioitus toista ihmistä - erityisesti omaa puolisoa - kohtaan on tällä tasolla.

Kummasti on kestänyt jo 17 vuotta, eikä loppua näy. :) Joskus täytyy vaan lopettaa jahkailu, päättää asia ja sitoutua. 

Näin minäkin tein. Vakaasti päätin että tässä se nyt on, ja ihmeen helposti on kaikki mennyt, ilman suurempia erimielisyyksiä. Otin vain jalan pois oven välistä sopivan ihmisen kohdalla enkä joutunut katumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin keskityn olemaan puolisolleni "se oikea" enkä etsi jostain "sitä oikeaa".

Tässä on se viisaus, jota niin moni ei ymmärrä, kahdella lyhyellä rivillä ilmaistuna. Tähän perustuvat järjestetyt avioliitotkin, jotka ovat vähitellen osoittautumassa ylivoimaisen toimiviksi länsimaiseen rakkausavioliittoon verrattuna.

Jokainen ihminen on itsekäs. Lyhyen, hormonitoimintaan perustuvan rakkauden alkuhuuman jälkeen arki koittaa väistämättä ristiriitoineen, pettymyksineen ja erilleen kasvamisineen. Sitten vain etsimään uutta euforiaa. Ja taas uutta. Lopputuloksena vastakkainen sukupuoli alkaa kaikkineen työntää luotaan ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää yksinolo. Kun paljon enempäänkin olisi mahdollisuus. Surullista.

Kaikki eivät ole addikteja ko. euforian suhteen, vaan kaipaavat nimenomaan sitä arkea ja pitkäaikaista suhdetta rakkaan rinnalla alkuhuuman/-hulluuden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Aslaug kirjoitti:

Ehkä se 60v liittojen ihainnointi ei ole oikeastaan mistään kotoisin, omatkin vanhemmat riidelleet ekat 30v ja nyt pitävät toisilleen mykkäkoulua ilmeisesti seuraavat, on ollut mustia silmiä ja murtuneita luita, mutta erota eivät voineet ehei - vaikka me lapset sitä monesti pyydettiin. V#tut pitkille velvollisuusliitoille, ja jos ei toimi suhde niin ukko tai akka vaihtoon. Eikä missään nimessä mihinkään hellan ja nyrkin väliin.

Tämäpä juuri. Liiton pituus ei kerro yhtään mitään sen onnellisuudesta, joten eikö olisi järkevämpää ihanoida sitä että on hyvä ja onnellinen parisuhde - kestää se sitten vaikka lyhyemmän aikaa - kuin että on pitkä, kymmenien vuosien epätyydyttävä parisuhde, jossa myös mahdolliset lapset kärsivät?

Kyllä näin. Toisaalta mikään ei määrää sitä että jos suhde on pitkä, niin sen täytyy myös olla epätyydyttävä jossa vähän kaikki kärsii. Minä haluan olla lopun ikääni mieheni kanssa jonka kanssa olemme nyt olleet yli 10v yhdessä. Mikäli meille ero tulee tai hän menehtyy minua ennen, en todellakaan enää suhteeseen lähtisi. Tämä on se THE suhde johon olen kaikkeni antanut, ja mies jonka kanssa olen elämäni jakanut. Ei tätä voi enää millään korvata, toisin kuin nuoruuden lyhyempiä suhteita.

En näe mitään syytä omalla kohdallani harrastaa lyhytsuhteilua, en ole kertakäyttökulttuurin kasvatti, vaan ihmissuhteet ovat minulle syviä ja tärkeitä, ja vaalin niitä hamaan tappiin asti. Ajatus siitä että mieluusti sarjasuhteilee, vähän väliä uusi kainalossa kun edellisestä ei tullut mitään saa lähinnä inhon väreet aikaan. Että pitäisi koko elämä hypätä miesten perässä että koko ajan olisi joku johon ripustautua. Ei kiitos. Jos en lähde suhteeseen ollakseni siinä lopun ikääni, en lähde suhteeseen ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

balanssi kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutenkin tämä ajatus, että rakkaus on jokin maaginen voima, joka ei noudata mitään luonnonlakeja. 

Markkina-arvoteoria saa jopa raivoisaa vastustusta suurimmaksi osaksi naisten suunnalta.

Miten se liittyy aloitukseen? Kyseessä sama asia. Uskotaan, että on joku outo "oikea". Se on sellaista eskapismia. Voi löytyä hyviä tyyppejä, mutta tunne siitä oikeasta on alkuhuuman jälkeen molempien työnteko suhteen eteen . 

Se ensihuuma on todellisuudessa tuikitärkeä hormonaalinen myrsky, jota ei jostain syystä tule kaikkien kanssa. Ne hormonit tarvitaan oikeanlaisen kiintymyksen syntymiseen. Ne aiheuttaa sellaisia tunteita joihin voi myöhemminkin palata ja tuntea sen alkuhuuman pienen hetken uudelleen. Alkuhuumaa vähätellään jostain syystä paljon, mutta se on oikeasti se perimmäinen syy joka saa vaikeampina aikoina joko tekemään töitä parisuhteen eteen tai sitten jos sitä ei ole ollut, lähtemään ja jättämään koko homman.

Puhu vain omasta puolestasi. Meitä on paljon joille sopii aivan erilainen pariutumistyyli kuin sukat jaloissa pyöriminen niin että tulee katseltua sormienläpi sellaista jota ei muuten katsoisi.  Pisimmän ja parhaimman ihmissuhten sain ystävästäni, jonka kanssa tunsimme jo vuosia ennen mitää "alkuhuumaa".

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Mitä naisen pitäisi sitten tehdä? Ottaa 18-vuotiaana "tavismies"? Mutta sitten tuolle tavismiehelle ei enää kelpaa kuitenkaan yli 30-vuotiaana? Eihän sitä sitten kannata ottaa nuorempanakaan, kun 30-vuotiaana on sille jo liian rupsahtanut ja se on kiinnostunut vaan ulkonäöstä? Itselläni ainakin toiveissa olisi pidempi suhde kuin max 12 vuotta.

Tavismiehelle voi hyvin kelvatakin, onhan nainen itsekin tavis.

Ongelma on siinä että nuoruuden, ulkonäön virittelyn ja miehen miellyttämisen yhdistelmällä voi saada lähtökohtaisesti itseään tasokkaamman miehen (ulkonäkö + itsevarmuus). Jossain vaiheessa mies kuitenkin kyllästyy ja alkaa tavoittelemaan itsensä tasoista naista, vaikka se tarkoittaisi sitä ettei tämä nainen ala yksipuolisesti miellyttämään miestä.

Nuorista naisista suurempi osa saa seurustelukokemuksia kuin miehistä. Siksi koska monet tasokkaat (ulkonäkö + itsevarmuus) nuoret miehet vaihtavat tyttöystävää usein, ja siksi moni nuori nainen saa tällaisen miehen joksikin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Yhteinen nimittäjä kaikissa suhteissa on sinä. Jos kohtelet toista aina samalla tavalla, niin lopputuloskin on todennäköisesti edellisten kaltainen. Peili on kätevä kapistus.

Pettäminen ja väkivaltaisuus ei ole koskaan toisen osapuolen vika, ihan normaalisti olen kohdellut miehiä mutta osakseni saanut kyllä aikamoista shittia siitä huolimatta.  AP

Jos mies pettää tai on väkivaltainen, ne on luonnollisestikin sen miehen tekosia, joista hän on vastuussa ja voi olla, että sinulla ei ole niihin pienintäkään osaa tai arpaa sinänsä. Mutta jos aina vedät puoleesi ja valitset uudestaan ja uudestaan tämän tyyppisiä miehiä, se taas on sinun "vikasi".

Mieti nyt itsekin: On nainen A, jolla on ollut viisi parisuhdetta, yksikään mies ei ole ollut väkivaltainen. Sitten on nainen B, jolla on myös ollut viisi parisuhdetta, kaikissa mies väkivaltainen. Luuletko oikeasti, että se on sattumaa tai huonoa tuuria?

Kyllä se oikeasti peiliin katsomisen paikka on aina, jos joku juttu toistuu ja toistuu elämässä.

Osaan naisista vetoavat piirteet jotka indikoivat miehen k*sipäisyydestä. Tietenkään mies ei näytä kaikkia huonoja puoliaan heti. Se varoitussignaali saattaa naisen mielestä tuntua esim. ihanalta itsevarmuudelta tai kutkuttavalta spontaanilta jännittävyydeltä.

Olen aseksuaali jolle sattumoisin tuttua nämä "sitten kun se oikea tulee kohdalle" haihattelut. Tiedän, että täyttä skeidaa omalle kohdalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Mitä naisen pitäisi sitten tehdä? Ottaa 18-vuotiaana "tavismies"? Mutta sitten tuolle tavismiehelle ei enää kelpaa kuitenkaan yli 30-vuotiaana? Eihän sitä sitten kannata ottaa nuorempanakaan, kun 30-vuotiaana on sille jo liian rupsahtanut ja se on kiinnostunut vaan ulkonäöstä? Itselläni ainakin toiveissa olisi pidempi suhde kuin max 12 vuotta.

Tavismiehelle voi hyvin kelvatakin, onhan nainen itsekin tavis.

Ongelma on siinä että nuoruuden, ulkonäön virittelyn ja miehen miellyttämisen yhdistelmällä voi saada lähtökohtaisesti itseään tasokkaamman miehen (ulkonäkö + itsevarmuus). Jossain vaiheessa mies kuitenkin kyllästyy ja alkaa tavoittelemaan itsensä tasoista naista, vaikka se tarkoittaisi sitä ettei tämä nainen ala yksipuolisesti miellyttämään miestä.

Nuorista naisista suurempi osa saa seurustelukokemuksia kuin miehistä. Siksi koska monet tasokkaat (ulkonäkö + itsevarmuus) nuoret miehet vaihtavat tyttöystävää usein, ja siksi moni nuori nainen saa tällaisen miehen joksikin aikaa.

Jokainen äidin rinnalta vierottautunut tietää ja ymmärtää että rinnalle valitaan hyvä ihminen, joka seisoo rinnalla elämän myrskyissä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sinkku nimenomaan siksi kun kaipaan rauhaa, turvallisuutta, elämän vakautta, ystävällisyytä, ymmärrystä ja lempeyttä elämääni. En minä enää jaksa eikä minulla ole voimia parisuhteeseen.

Täysin sama minulla.

Viimeisin, vuosia sitten ollut suhde päättyi taas kerran niin p***ti että antaa olla.

Monet haluavat olla parisuhteessa juuri siksi, kun se tuo turvaa. Mielestäni parisuhde tuo nimenomaan liikaa muuttujia elämään. Kun sitä toista ihmistä ei voi mitenkään kontrolloida saati ikinä varmasti kunnolla tuntea.