Lue keskustelun säännöt.
Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?
01.09.2022 |
Ja jaksatte vaan treffailla. Itsellä alkaa usko pikku hiljaa loppua :( Tuntuu surulliselta ajatukselta ettei löytäisi enää ketään miestä elämään kenen kanssa voisi seurustella.
Kommentit (268)
En tiedä minäkään, miksi uskovat. Kun on varsin mahdollista ettei sellaista löydy. Järkevämpää olisi uskoa että saattaa löytyäkin eli ei luopua toivosta mutta hyväksyä se että näin ei välttämättä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin alkaa usko loppua, mutta olen siis seurustellut vakavasti ja asunut yhdessä jo neljän eri miehen kanssa alkaen siitä, kun olin 18-vuotias (nyt olen 37v). Yhden kanssa olin naimisissakin ja on lapsia.
Vähän lannistunut olo, että osaisinkohan seuraavallakaan kerralla valita paremmin. Pieni toivo kuitenkin on, että jospa joku vielä kolahtaisi loppuelämäksi.
Lähipiirissä (esim. sukulaisissa) paljon itseäni vanhempia, ketkä on onnellisesti yhdessä ja kadehdin heitä. Mun ero oli siis ihan järkytys, kun ei meidän suvussa yleensä erota.
En minä nyt erityisesti usko että sellainen varmasti löytyy, typeryyttähän se olisi, kun maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät sitä koskaan löydä. Ajattelen että sen löytyminen on mahdollista, mutta jos ei löydy, niin se on ihan ok, ei minulla ole pakollista tarvetta löytää täydellistä kumppania.
Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin alkaa usko loppua, mutta olen siis seurustellut vakavasti ja asunut yhdessä jo neljän eri miehen kanssa alkaen siitä, kun olin 18-vuotias (nyt olen 37v). Yhden kanssa olin naimisissakin ja on lapsia.
Vähän lannistunut olo, että osaisinkohan seuraavallakaan kerralla valita paremmin. Pieni toivo kuitenkin on, että jospa joku vielä kolahtaisi loppuelämäksi.
Lähipiirissä (esim. sukulaisissa) paljon itseäni vanhempia, ketkä on onnellisesti yhdessä ja kadehdin heitä. Mun ero oli siis ihan järkytys, kun ei meidän suvussa yleensä erota.
Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan.
Minä uskoin tähän myös, ja kun lopetin etsimisen niin tulihan se mies vastaan ihan kuin puskista mutta hän osoittautui väkivaltaiseksi sitten lopulta.
Minulla on se oma itsenäinen elämä hallussa. Miehet on vain sellaista harmitonta ajankulua. Tapailen kun siltä tuntuu, enkä väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP[/quote]
Näinhän se menee.
Ainakin monella miehellä ( toki naisiakin on, mutta enemmän tällaisia miehiä kohtaa...).
Ei ne "osaa" olla yksin ja seuraava on jo valmiiksi katsottuna.
Ei tuollainen edes ole rakkautta, vaan ainoastaan himoa.
Mieluummin sitten yksin, kuin jonkun epäluotettavan pelurin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ruma ja/tai läski niin sitä oikeaa saa odottaa todella vanhaksi.
Voi olla mutta itse en kuulu kumpaankaan ryhmään noista. Pidän paljon monenlaisesta liikunnasta ja pidän itsestäni muutenkin huolta. Kauniiksikin miehet kyllä aina kehuneet joskus myös naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yhtä ja ainoaa ole olemassa, minkä vuoksi pariutuminen onkin hänen elinikänsä aikana mahdollista myös myöhemmällä iällä.
Eikö olisi surullista, että sinun THE yksi ja ainoa asuu Hawaiilla tai Namibiassa, vaikka itse matkustelee tuskin pari kertaa vuodessa Tallinnassa? Jännä kuitenkin, että miten se yksi ja ainoa löytyy juuri sieltä Tallinnan laivalta tai Imatran Nesteeltä ;)
Vierailija kirjoitti:
Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan.
Helppo sanoa.
Kenelle tulee ja kenelle ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP
Näinhän se menee.
Ainakin monella miehellä ( toki naisiakin on, mutta enemmän tällaisia miehiä kohtaa...).
Ei ne "osaa" olla yksin ja seuraava on jo valmiiksi katsottuna.
Ei tuollainen edes ole rakkautta, vaan ainoastaan himoa.
Mieluummin sitten yksin, kuin jonkun epäluotettavan pelurin kanssa.
Tätä itse pelkään etten enää edes uskalla lähteä parisuhteeseen vaikka löytyisikin joku mukava mies, koska lähes aina saanut sitä katua että luotti mieheen. Olisi se aika kurjaa kuitenkin olla vaan yksin lopun elämää. AP
Vierailija kirjoitti:
Jos on ruma ja/tai läski niin sitä oikeaa saa odottaa todella vanhaksi.
Minä taas en ota rumaa ja läkiä miestä. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtä ja ainoaa ole olemassa, minkä vuoksi pariutuminen onkin hänen elinikänsä aikana mahdollista myös myöhemmällä iällä.
Eikö olisi surullista, että sinun THE yksi ja ainoa asuu Hawaiilla tai Namibiassa, vaikka itse matkustelee tuskin pari kertaa vuodessa Tallinnassa? Jännä kuitenkin, että miten se yksi ja ainoa löytyy juuri sieltä Tallinnan laivalta tai Imatran Nesteeltä ;)
En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP
En usko, ikävuosina 20-32 jaksoin yrittää, sitten luovutin. Siitä asti sinkkuna, nyt ikää 47.
Vierailija kirjoitti:
Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP
Näinhän se menee.
Ainakin monella miehellä ( toki naisiakin on, mutta enemmän tällaisia miehiä kohtaa...).
Ei ne "osaa" olla yksin ja seuraava on jo valmiiksi katsottuna.
Ei tuollainen edes ole rakkautta, vaan ainoastaan himoa.
Mieluummin sitten yksin, kuin jonkun epäluotettavan pelurin kanssa.
No jaa, ehkä ne 3 ensimmäistä miestä, joiden kanssa asuin, oli ennemminkin sellaista nuoruuden juttua (1-3 vuotta kestäneitä suhteita alle 27 vuotiaana). Että käytännössä tämä avioliitto, josta lapset, oli ihan eri levelillä, mutta sitä ei kyllä olisi voinut enää jatkaa. Lapsiarjen myötä siitä tuli niin katkeraa, riidat oli pahoja ja keskinäinen kunnioitus kadonnut. Että en nyt tiedä, voiko mua epäluotettavaksi tästä hyvästä leimata. Eron jälkeen olen ollut nyt jo 2 vuotta yksin, enkä edes ole missään deittisovelluksessa.
t. se N37, jolle tuo ap:n kommentti oli
En kai oo miettinyt asiaa edes viiteen vuoteen. Todennäköisemmin ei löydy, eikä kyllä haittaa yhtään. Onnellisesti sinkkuna ollut muutaman vuoden. Liian monta perässä roikotettavaa miestä ollut sitä ennen.
Kaikessa pätee tämä: ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Mieluummin yksin, kuin vain sietäen toista.
Enkä jaksa enää yhtään sellaista, että toinen jankkaa mun viosta eikä huomaa mitään vikaa itsessään.
En uskokaan. Olen ollut 15 vuotta seurustelematta tai tapailemattta ketään.