Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Minä myös naiivisti uskoin näin. No, olen edelleen 39 veenä ikisinkku. Nautipa yksinolosta ja "tulee kun vähiten odottaa". Just just.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Sori pinnallisuuteni mutta ei vaan pysty.

Tästä syystä olenkin sinkkuna, ja sellaisena myös pysyn.

Ihan jokaisella on oikeus haluta ihan sellainen kumppani, kuin haluaa.

Kyse on sentään tosi tärkeästä ihmisestä.

Jotkut tosiaan tyytyvät, mihin vain ja se on toki myös ok.

Sitten on meitä, jotka mieluummin ovat yksin kuin tuhlaavat elämänsä tyytymiseen.

Sekin on ok, vaikka muut sitä kummaksuisivat ja arvostelisivat.

He vain luulevat ja olettavat tietävänsä paremmin.

Sitten on nekin, jotka ensin mukautuvat melkein mihin vaan kunnes tajuavat ettei tarvitse ja yksin on hyvä.

Ei katkeruutta eikä etsintää kun hoksaa miten vaikeaksi parisuhteet on nykyajassa tehty. Epäluuloa lietsotaan ja ihmiset käyttäytyvät törkeästi, valehtelevat, syyllistävät, manipuloivat.

Onnekkaat ne jotka välttyvät tuolta mutta valitettavan moni menettää uskonsa parisuhteeseen. Ehkä toteaa ettei itsekään pysty sitoutumaan, luottamaan.

Silloin on pelkästään suoraselkäistä pysytelläkin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuttu, joka oli ikisinkku yli 40-vuotiaaksi. Oli niin kova höpisijä, että kukaan ei jaksanut kuunnella kaksia treffejä pitempään. Sitten löytyi ihan samanlainen höpisijä puolisoksi kuin hän itse ja ovat olleet yhdessä jo vuosia. Höpöttävät toistensa päälle juttujaan, aika liikkistä. 😀

Ihanaa. :)

Minä en usko mihinkään romantisoituun rakkaustarinaan hollywoodin tyyliin. Sitä on tullut oltua jo 40 vuotta yksin ja kun tähän tottuu, niin ei sitä enää kaipailekaan ketään vierelle. Jokainen ihminen varmaan haluaisi kumppanin, jonka kanssa tehdä ja elää, mutta elämä on joskus tälläistä. On tässä muuten elämä kunnossa, on terveyttä, varallisuus asiat ihan ok, ja vapaa-ajan viettoakin löytyy. Lisäksi tämän sinkkuelämänkin voi järjestää mielekkääksi itselleen.

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

En sellaiseen usko, että se oikea löytyisi, enkä enää yritä aktiivisesti etsiäkään, koska en kaipaa elämääni mitään lyhyitä suhteita tai muutaman kerran tapaamisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Näin tapahtuu vain saduissa tai yhdelle tuhannesta. Suurin osa joutuu aktiivisesti etsimään, eikä välttämättä silloinkaan löydä.

Näitä sattumia on sitten osunut yllättävän monta omaan lähipiiriin, ja parhaimmat suhteet näyttävät alkavan juuri näin, pakottamatta. Luonnottomalta tuntuisi itsestänikin väkisin vääntämällä etsiä. Itsekseni paras, jos ei sopivaa tule vastaan. Jokainen tavallaan tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP

Näinhän se menee.

Ainakin monella miehellä ( toki naisiakin on, mutta enemmän tällaisia miehiä kohtaa...).

Ei ne "osaa" olla yksin ja seuraava on jo valmiiksi katsottuna.

Ei tuollainen edes ole rakkautta, vaan ainoastaan himoa.

Mieluummin sitten yksin, kuin jonkun epäluotettavan pelurin kanssa.

Tätä itse pelkään etten enää edes uskalla lähteä parisuhteeseen vaikka löytyisikin joku mukava mies, koska lähes aina saanut sitä katua että luotti mieheen. Olisi se aika kurjaa kuitenkin olla vaan yksin lopun elämää. AP

Ehkä suhteeseen pitäisi asennoitua erilailla, vaikka niin kuin asuntoon tai työpaikkaan. Siellä voi asua/käydä 10 vuotta ja olla onnellinen ja sitten pystyä luopumaan siitä.

Ei ole mitään "sitä oikeaa". On lähes täydellisiä miehiä, mutta millä todennäköisyydellä sellaisen saa itselleen. On vain napattava se, jonka saa ja joka sopii itselle. Arvot, huumori ym natsaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtä ja ainoaa ole olemassa, minkä vuoksi pariutuminen onkin hänen elinikänsä aikana mahdollista myös myöhemmällä iällä.

Eikö olisi surullista, että sinun THE yksi ja ainoa asuu Hawaiilla tai Namibiassa, vaikka itse matkustelee tuskin pari kertaa vuodessa Tallinnassa? Jännä kuitenkin, että miten se yksi ja ainoa löytyy juuri sieltä Tallinnan laivalta tai Imatran Nesteeltä ;)

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Sun on selvästi helppo löytää miehiä, niiden laatu vaan on huonoa.

EI sitä jaksakaan, 15v tuli "leikitty" parisuhdetta, joka sittemmin muuttui henkisesti aika väkivaltaiseksi. Vanhojen standardien mukaan mun olisi pitänyt toki jäädä sitä katsomaan vielä 40 vuodeksi, sillä eihän tämä nyt ole syy erota eikä mikään. Erosinpa kuitenkin, vaikka joku nyt selän takana saattaa supista, että kun niin helposti lähdetään nykyään suhteesta. Uutta en ole etsinyt enkä jaksa etsimällä ruveta etsimäänkään. Jos tulee joku sopivan kiva tyyppi vastaan, voin harkita. Moni kaverinkin suhde on päällepäin hyvin, mutta nurinaa löytyy sieltäkin kulisseista. Ennenvanhaan moni pysyi varmaan myös taloudellisesta pakosta yhdessä eli nainen tienasi sen verran vähän, ettei ollut varaa lähteä. Nykyään on tilanne onneksi eri. Ja by all means jos joku pari on oikeasti onnellinen yhdessä, olkoot, ei häiritse minua :) Sen sijaan särähtää se yleistäminen, että erotaan kauhean helposti..itse en oikein usko että kovin moni ihan huvikseen eroaa. Pahimmat vielä jotkut lehtijutut, missä pitkään yhdessä ollut pari "moralisoi" kun ne muut niin helposti eroavat. Kannattaa olla onnellinen, jos itsellä on osunut eka valinta nappiin.

Olen antanut periksi! Täällä kaunis hyvinhoidettu osaava nainen.Siisti ulkonäkö, solakka ja elämä hyvin. Paitsi että asun yksin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Näin tapahtuu vain saduissa tai yhdelle tuhannesta. Suurin osa joutuu aktiivisesti etsimään, eikä välttämättä silloinkaan löydä.

Näitä sattumia on sitten osunut yllättävän monta omaan lähipiiriin, ja parhaimmat suhteet näyttävät alkavan juuri näin, pakottamatta. Luonnottomalta tuntuisi itsestänikin väkisin vääntämällä etsiä. Itsekseni paras, jos ei sopivaa tule vastaan. Jokainen tavallaan tottakai.

No siis en ole itsekään etsinyt neljään vuoteen, enkä todennäköisesti tule enää koskaan etsimäänkään. Mutta tiedän että tämä tarkoittaa, että mahdollisuuteni löytää ketään ovat tämän myötä lähes nollissa. On tässä neljän vuoden aikana vaikka kuinka moni kysellyt treffeille ja mitä yllättävimmissä tilanteissa, mutta en ole koskaan mennyt, sillä he eivät ole olleet edes lähelle sitä mitä haluan. Jostain syystä vedän puoleeni aivan vääränlaisia ihmisiä.

Ehkä se 60v liittojen ihainnointi ei ole oikeastaan mistään kotoisin, omatkin vanhemmat riidelleet ekat 30v ja nyt pitävät toisilleen mykkäkoulua ilmeisesti seuraavat, on ollut mustia silmiä ja murtuneita luita, mutta erota eivät voineet ehei - vaikka me lapset sitä monesti pyydettiin. V#tut pitkille velvollisuusliitoille, ja jos ei toimi suhde niin ukko tai akka vaihtoon. Eikä missään nimessä mihinkään hellan ja nyrkin väliin.

  No kun se löytyi, niin vaikea olla uskomattakaan. Oli kyllä lippu tosi alhaalla siinä vaiheessa; kerroin toisessa ketjussa jossa kysyttiin, onko kukaan jättänyt viitsimättä edes sanoa, exäni menettelystä (siis kyllä oli). Enpä ollut siinä vaiheessa miehistä kiinnostunut, muuten kuin ehkä tikkataulumaaleina. 

  Sitten satuin tapaamaan opiskeluaikaisen ystäväni, jota en koskaan ollut ajatellut siinä mielessä, koska hän oli pitkässä suhteessa, ja toisten miehiin en koske, en vaikka miten fiksuja ja filmaattisia (ja sitä paitsi fiksut ja filmaattiset miehet eivät petä, joten ei se onnistuisikaan). No, kävi ilmi, että hänelläkin oli nyt eksä, joka oli menetellyt aika samaan tapaan kuin omani, eli petti ja jätti. Ensin istuttiin monella kaljalla kiroilemassa muiden petollisuutta, sitten ryhdyttiin laastarisuhteeseen, ja sitten parin kuukauden päästä huomattiin että ei stna, meillähän on paljon kivempaa näin kuin kummankaan eksän kanssa.

  Joten muutimme yhteen, menimme naimisiin, ostimme kodin, ja saimme lapsen, 14 vuotta ja hyvin toistaiseksi menee, eikä mitään syytä olettaa, ettei menisi jatkossakin. Eli vastaus kysymykseen: elämä yllättää, eikä se aina voi olla kielteisesti.

Olen 35-vuotias nainen ja seurustellut kerran elämässä. Sen jälkeen kävin paljon treffeillä, mutta ei löytynyt sopivaa. Ihastuin kyllä, mutta yleensä miehiä ei kiinnostanut. En ole ihan peruskiva nainen vaan hyvin ailahtelevainen, vaikea ja ihana omalla oudolla tavallani. Ihan liikaa räiskyvä. Varmaankin sängyssä intohimoinen ja tulinen mutta en sovi kiltin naapurintytön muottiin. Olen aika villi

Ja joo, olen kokeillut tutustua todella erilaisiin persoonallisuuksiin. Olen ollut avoin sekä avomielinen , rakastava ja valmis kompromisseihin. Tunnen itseni jopa edelläkävijäksi ja rajojen rikkojaksi. En etsi mitään tietynlaista miestä. Olen utelias mitä kenenkin sisältä löytyy. Mutta ei löydy kumppania tällä tyylillä. Pitäisi varmaan olla kiltimpi ja nöyrempi ja sisustaa koti jollain marimekon verhoilla. Eikä ainakaan saa näyttää seksuaalista himoaan. mut oi kun löytyisi pysyvä kumppani olen väsynyt olemaan joku miesten pysähtymispaikka kun he ovat matkalla sinne kiltin tytön idyllikulissielämään yhdeksi sisustuselementiksi.

Oon nelikymppinen ja aikalailla kriisissä naimattomuuteni takia. Pari seurustelua takana, ekassa en edes tajunnut miten toimia, olin nuori. Toinen yritys meni niin pieleen, että toivuin siitä pari vuotta. Kun haluaa vain uskoa hyvää toisesta ja antaa anteeksi, ei ole helppo tunnistaa henkistä väkivaltaa.

Nyt en enää uskalla toivoa puolisoa, vaikka tiedän tarkkaan, mitä haluan. Mulla ei ole 100:n kohdan listaa ja rimaa taivaissa, vaan ongelma on kapea sosiaalinen elämänpiiri. Deittipalvelut ei kiinnosta, vaikka ehkä pitäisikin tehdä jokin yritys siihen suuntaan. 

En koe olevani sinkkuna huonompi kuin muut, vaan kaipaan vain niin ******sti saavani jakaa elämäni jonkun kanssa. Jos joku tietää, miten saa himot sammumaan jollain luomukonstilla, kertokaa. Tuntuu, kuin osa minusta ois kuollu ilman toisen kosketusta. Irtosuhteet ei ole mulle vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 35-vuotias nainen ja seurustellut kerran elämässä. Sen jälkeen kävin paljon treffeillä, mutta ei löytynyt sopivaa. Ihastuin kyllä, mutta yleensä miehiä ei kiinnostanut. En ole ihan peruskiva nainen vaan hyvin ailahtelevainen, vaikea ja ihana omalla oudolla tavallani. Ihan liikaa räiskyvä. Varmaankin sängyssä intohimoinen ja tulinen mutta en sovi kiltin naapurintytön muottiin. Olen aika villi

Ja joo, olen kokeillut tutustua todella erilaisiin persoonallisuuksiin. Olen ollut avoin sekä avomielinen , rakastava ja valmis kompromisseihin. Tunnen itseni jopa edelläkävijäksi ja rajojen rikkojaksi. En etsi mitään tietynlaista miestä. Olen utelias mitä kenenkin sisältä löytyy. Mutta ei löydy kumppania tällä tyylillä. Pitäisi varmaan olla kiltimpi ja nöyrempi ja sisustaa koti jollain marimekon verhoilla. Eikä ainakaan saa näyttää seksuaalista himoaan. mut oi kun löytyisi pysyvä kumppani olen väsynyt olemaan joku miesten pysähtymispaikka kun he ovat matkalla sinne kiltin tytön idyllikulissielämään yhdeksi sisustuselementiksi.

Kuule, ei ne perustuvat naapurintytötkään aina löydä. Ai mistäkö tiedän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtä ja ainoaa ole olemassa, minkä vuoksi pariutuminen onkin hänen elinikänsä aikana mahdollista myös myöhemmällä iällä.

Eikö olisi surullista, että sinun THE yksi ja ainoa asuu Hawaiilla tai Namibiassa, vaikka itse matkustelee tuskin pari kertaa vuodessa Tallinnassa? Jännä kuitenkin, että miten se yksi ja ainoa löytyy juuri sieltä Tallinnan laivalta tai Imatran Nesteeltä ;)

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Noilla miehillä on yksi yhteinen tekijä, ja se olet sinä.

Nainen, joka toistuvasti halusi minua, solvasi minua ulkoisten ominaisuuksenien suhteen suuren joukon edessä. En edelleenkään tiedä, että miten pitäisi suhtautua.