Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi kunpa tietäisin, kannattaako niitä lapsia tehdä
01.09.2022 |
Olen ollut parisuhteessa lähemmäs 7 vuotta miehen kanssa, joka haluaa ehdottomasti lapsia. Olemme molemmat noin 30-vuotiaita. Itse vielä epäröin lapsiasiaa, koska en tiedä, onko minusta vanhemmaksi.
En myöskään ole varma, haluanko lapsia omasta tahdostani vai siksi, että en tahdo erota ja tuottaa miehelleni pettymystä.
Näen kyllä lapsissa paljon hyviä puolia. Lapsi antaisi elämälle ihan uudenlaisen merkityksen ja sisällön.
Rakastaisin lasta varmasti ja lapsikin todennäköisesti rakastaisi minua. Pelkään maailmassa eniten yksinäisyyttä joten olisi ihanaa, että ympärillä olisi rakastavia ihmisiä, oma perhe. Lapsen kasvua ja kehitystä olisi varmasti myös mielenkiintoista seurata. Näen itsessäni monia äidillisiä piirteitä ja voisin olla aika hyväkin huolehtimaan lapsesta. Tykkään myös tavallaan tehdä kotitöitä, laittaa ruokaa, leikkiä, pelata yms. eli varmaan viihtyisinkin lapsiperhearjen keskellä.
Saattaa olla, että lapsista olisi seuraa myös sitten, kun ne ovat jo lentäneet pesästä (tämä ei tietenkään ole hyvä syy tehdä lapsia). Ainakin itselläni oli hyvä lapsuudenperhe ja käyn edelleen usein vanhempieni luona, vaikka asun kaukana ja muutin pois kotoa jo kymmenen vuotta sitten. Ja esimerkiksi oma isäni ja tätini hoitivat vanhan äitinsä asioita viimeiseen asti. En tiedä miten mummoni olisi pärjännyt ilman lapsiaan, ainakin hänellä olisi ollut paljon yksinäisempi vanhuus. Itse olen vieläpä ainut lapsi, niin ei ole sisarusten lapsiakaan huolehtimassa minusta sitten kun olen vanha.
Moni asia lapsenhankinnassa kuitenkin ahdistaa. On ihan absurdia ajatella, että olisin 24/7 vastuussa toisesta ihmisestä. Ja tämä vastuu jatkuu 18 vuotta tai käytännössä koko loppuelämän. Se on todella iso sitoumus.
Lasta ei voi peruuttaa, sitä ei voi vaihtaa niin kuin työpaikkaa tai koulua. Entä jos lapsi syntyykin vammaisena? Tai jos lapsi sairastuu vakavasti? Jos se on erityislapsi tai muuten vain hankala tapaus? Tietysti rakastaisin lasta oli se millainen tahansa, mutta olisi todella raskasta sekä vanhemmalle että lapselle itselleen jos lapsella olisi esim. jokin vaikea sairaus. Tai entä jos itse sairastun? Jos puoliso sairastuu? Mitä sitten käy? Elämässä kai täytyy ottaa riskejä, mutta olen siinä asiassa todella huono. Ahdistaa kun ei tiedä, mitä tuleman pitää.
Stressaan ja ahdistun monista asioista. Kehittelen kauhuskenaarioita ja murehdin asioita, joita ei välttämättä koskaan tule tapahtumaan. Olisin varmaankin ylihuolehtivainen äiti. Tuntuu, että mulla on jokin ahdistuneisuushäiriö. Lisäksi on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja pakko-oireinen häiriö. Molemmat ovat kyllä suht lieviä ja käyn terapiassa. En voi silti olla miettimättä, miten hankalaa elämä olisi lapsen kanssa, kun jo nyt monet arkisetkin sosiaaliset tilanteet jännittävät niin paljon. Pakko-oireinen häiriö taas näkyy elämässäni bakteerikammona ja liiallisena käsienpesuna.
Mulla on myös useampi autoimmuunisairaus ja muitakin fyysisiä vaivoja. En haluaisi todellakaan tulla raskaaksi tai synnyttää, ettei tulisi enempää ongelmia. Enkä tietenkään haluaisi, että omat terveysongelmat vaikuttaa lapseen negatiivisesti tai periytyy lapselle.
Luonteeltani olen rauhaa rakastava erityisherkkä introvertti. Kuormitun helposti, tarvitsen paljon omaa tilaa ja hiljaisuutta. Ärsyynnyn lasten itkusta ja huudosta. Voisin kuvitella itseni vanhemmaksi, jos olisin työtön (kuten olenkin tällä hetkellä) tai jos tekisin jotain osa-aikatyötä, mutta miten selviäisin, jos olisin kokopäivätyössä ja sen jälkeen pitäisi vielä huolehtia lapsista ja kotitöistä ilman omaa aikaa?
Kommentit (109)
Viivyttelet päätöstäsi tarpeeksi kauan niin sinun ei tarvitse enää arpoa.
Toisaalta, voit myös tehdä sen lapsen. Sittenpä tiedät kannattiko. Yleensä vaikeamman tien valitseminen (eli uskallat lisääntyä) tuo suurimman palkinnon. Lapsi on sellainen 🙂 Ei pidä pelätä koko ajan kaikkea. se ei johda mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa. Olen silti onnellinen, kun nuorinkin lapseni saavutti täysiikäisyyden ja kaikilla lapsillani menee suhteellisen hyvin. Pienistäkin asioista, sattumistakin, voi joutua tiukkaan syyniin. Perheen ulkopuolisilla aikuisilla on paljon valtaa päättää siitä, että oletko riittävän hyvä vanhempi ja mitä lapsi tarvitsee.
Apua ei normaalisti saa, kun lapset ovat pieniä, pl päivähoito, joten pikkulapsi-aika on selvittävä itse, vaikka olisi puutteita turvaverkoissa. Jos et selviä, yhteiskunta tarjoaa herkästi lapsen pois ottamista vanhemmiltaan. Ehkä ei kokonaan pois, mutta osittain.
Tuttu sai tukiperheen, mutta ei pientä kotiapua, jota oli pyytänyt. Hän mietti, että miten tukiperhe raportoi lapsesta koko ajan lastensuojelulle ja toivoi, että lapsi saisi asua hänen kanssaan. Koko ajan tunsi, että täytyy päteä vanhempana ja jaksaa tai lapsi viedään pois. Miksi ei annettu kotiapua, vaan vietiin lapsi tukiperheeseen?
Kun lapset ovat isoja, on heillä mahdollisuus valittaa ja jopa kiristää vanhempiaan, jos tulee pientäkin skismaa. Yhteiskunta tarjoaa tähänkin hyvät mahdollisuuden.
Lastensuojelu on liian naisvaltaista. Joitakin toimenpiteitä tehdään varmuuden vuoksi.
Aina ei toteudu lapsen etu, kun perheen ulkopuoliset voivat saada vajavaisen kuvan perheen todellisuudesta tai tekevät päätökset omista lähtökohdistaan. Nuorta kuunnellaan, mutta samalla unohdetaan vanhempien kuunteleminen. Jokaisen olisi mahduttava melko ahtaaseen muottiin, ollakseen viranomaisten hyväksymä niin, että ei tarvitse mitään toimia. Kaikki toimet on hyväksyttävä tai muuten pidetään yhteistyökyvyttömänä.
Yhteenvetona siis, että ei saa käytännön apua edes pyynnöstä tai ei saa erilaista apua, kuin olisi toivonut ja mistä olisi katsonut olevan hyötyä ja voi joutua sellaisten toimien kohteeksi, joista ei ole ollenkaan mielissään, mutta ne on otettava vastaan, ellei tahdo lisää ongelmia viranomaisten taholta.
Lapsia kannattaa tehdä vain jos on oma palava halu saada lapsi ja on kykenevä lapsen kasvattamaan. Ei missään nimessä kumppanin vuoksi, sillä se kumppani voi ottaa ja lähteä tai vaikka kuolla. Jos se tarkoittaa eroa niin sitten tarkoittaa, ehkä olisi paras että ihmiset olisivat parisuhteessa jossa samanlaiset suunnitelmat.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia kannattaa tehdä vain jos on oma palava halu saada lapsi ja on kykenevä lapsen kasvattamaan. Ei missään nimessä kumppanin vuoksi, sillä se kumppani voi ottaa ja lähteä tai vaikka kuolla. Jos se tarkoittaa eroa niin sitten tarkoittaa, ehkä olisi paras että ihmiset olisivat parisuhteessa jossa samanlaiset suunnitelmat.
Siis lapsensaanti on lähinnä harrastukseen verrattava asia jota tekevät vain ne joita asia erityisesti kiinnostaa? En yhtään ihmettele, että tällä asenteella keskimääräinen syntyvyys Suomessa on laskenut jonnekin 1,0:n tasolle ja lisääntymisestä huolehtivat nykyisin suurelta osin ulkomaalaiset.
Kiitä onneasi, että sukupuolet eivät ole teillä toisin päin. Jos olisivat, niin kumppanisi olisi alkanut tiukata sinulta selvää kantaa tuohon lapsiasiaan jo vuoden seurustelun jälkeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehdi lukea koko ketjua, sori.
Sen vain kommentiksi aloitukseen, että itsekin olen erityisherkkä introvertti, mutta lapseni on myös. Ymmärrämme toisiamme paremmin kuin hyvin ja pidämme samanlaisesta elämästä. Lapseni pitää pitkistä ja monimutkaisista mielikuvitusleikeistä enemmän kuin hulinasta ja kilpailusta.
Niin että lapsen saanti ei välttämättä ole mikään menolippu ikuiseen Hoploppiin.
Minäkin olen herkästi ahdistuva ja hieman sosiaalisesti pelokas (joskin nykyään hyvin lievästi) introvertti. Saimme kaksi lasta ja kyllähän tässä on ollut raskaitakin aikoja. Sanoisin, että hyvät ja huonot puolet on aika 50-50. Tosin lapset ovat vielä aika pieniä, joten tämä voi kääntyä mihin suuntaan vain.
Minulle raskainta on ollut se, että lapset ovat perineet monia ongelmiani. Selvästi siis esim. ujous ja herkkyys on hyvin vahvasti geeneissäni ja se näkyy lapsissa kyllä vauvasta asti. Silloin joutuu kohtaamaan ne omat kipukohdat tavallaan uudelleen lapsensa kehityksessä ja se on välillä todella raastavaa. Toisaalta lapset ovat aivan ihania ja aivan uusi, innostava maailma on avautunut heidän kauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia kannattaa tehdä vain jos on oma palava halu saada lapsi ja on kykenevä lapsen kasvattamaan. Ei missään nimessä kumppanin vuoksi, sillä se kumppani voi ottaa ja lähteä tai vaikka kuolla. Jos se tarkoittaa eroa niin sitten tarkoittaa, ehkä olisi paras että ihmiset olisivat parisuhteessa jossa samanlaiset suunnitelmat.
Siis lapsensaanti on lähinnä harrastukseen verrattava asia jota tekevät vain ne joita asia erityisesti kiinnostaa? En yhtään ihmettele, että tällä asenteella keskimääräinen syntyvyys Suomessa on laskenut jonnekin 1,0:n tasolle ja lisääntymisestä huolehtivat nykyisin suurelta osin ulkomaalaiset.
Kirjoitin, että lapsi kannattaa tehdä jos nimenomaan itsellä on kova halu saada lapsi JA on kykenevä lapsen kasvattamaan. Miksi kenenkään kannattaisi lasta hankkia, jos ei sitä aidosti halua ja ole hyvä vanhempi? Kyllä kai olisi hyvä että se lapsensaanti kiinnostaa jos siihen meinaa ryhtyä? Lapsia kun ei ole pakko tehdä, ja aika moni lapsi on kärsinyt ja kärsii kun vanhempia ei kiinnosta (huostaanotot, mt-ongelmat) tai vanhemmat on vaan hirveitä.
Lapsenhankinta on asia joka olisi hyvä lähteä itsestä, ei missään nimessä kumppanin halun mukaan. Voipi siinä äkkiä joku katkeroitua jos toisen vuoksi lapsen hankkii ja se toinen ottaa ja lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia kannattaa tehdä vain jos on oma palava halu saada lapsi ja on kykenevä lapsen kasvattamaan. Ei missään nimessä kumppanin vuoksi, sillä se kumppani voi ottaa ja lähteä tai vaikka kuolla. Jos se tarkoittaa eroa niin sitten tarkoittaa, ehkä olisi paras että ihmiset olisivat parisuhteessa jossa samanlaiset suunnitelmat.
Siis lapsensaanti on lähinnä harrastukseen verrattava asia jota tekevät vain ne joita asia erityisesti kiinnostaa? En yhtään ihmettele, että tällä asenteella keskimääräinen syntyvyys Suomessa on laskenut jonnekin 1,0:n tasolle ja lisääntymisestä huolehtivat nykyisin suurelta osin ulkomaalaiset.
Kirjoitin, että lapsi kannattaa tehdä jos nimenomaan itsellä on kova halu saada lapsi JA on kykenevä lapsen kasvattamaan. Miksi kenenkään kannattaisi lasta hankkia, jos ei sitä aidosti halua ja ole hyvä vanhempi? Kyllä kai olisi hyvä että se lapsensaanti kiinnostaa jos siihen meinaa ryhtyä? Lapsia kun ei ole pakko tehdä, ja aika moni lapsi on kärsinyt ja kärsii kun vanhempia ei kiinnosta (huostaanotot, mt-ongelmat) tai vanhemmat on vaan hirveitä.
Lapsenhankinta on asia joka olisi hyvä lähteä itsestä, ei missään nimessä kumppanin halun mukaan. Voipi siinä äkkiä joku katkeroitua jos toisen vuoksi lapsen hankkii ja se toinen ottaa ja lähtee.
Lähes kaikki ihmiset ovat historiallisesti katsoen tehneet lapsia ja olleet aivan ok vanhempia. Omista jälkeläisistä huolehtiminen on ihmiselle luontaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsen saamista katuu, niin lapsen voi aina antaa vapaaehtoiseen huostaanottoon vaikka suoraan synnytysosastolta. Lastensuojelu neuvoo tässä asiassa enemmän kuin mielellään.
Tällä palstalla saat nyt hyvin ehdottomia vastauksia siitä, kuinka sinun tulisi tehdä. Tämä päätös ei kuitenkaan ole yhdenkään ulkopuolisen ihmisen käsissä, vaan puhtaasti sinun omasi. Näkökulmat ovat tärkeitä, mutta näin syväluotaavat analyysit sinusta, täysin tuntemattomasta ihmisestä, saavat pään pyörälle.
Sanonkin, että sinun tulee ottaa täysi vastuu itsestäsi. Omista päätöksistäsi, omasta elämästäsi. Kun näihin kykenee, kykenee myös vastuulliseen vanhemmuuteen. Kirjoitat mielestäni todella monipuolisesti ja osaat reflektoida hyvin itseäsi. Sinuna kääntäisin katseen nyt itseesi ja elämäntilanteeseesi. Olet itsellesi rehellinen, vain sinä tiedät vastauksen tähän kysymykseesi. Päätös ei ole miehesi tai meidän palstalaisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat hyvin samankaltaiselta kuin itse olen, ml. ahdistuneisuus ja pakko-oireet (bakteerien ja lian pelko, jatkuva käsienpesu ja suihkussakäynti) ja olen tullut siihen tulokseen, ettei minun kannata tehdä lapsia. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta ja kuormitun hyvin helposti melusta ja sosiaalisista tilanteista. Olisin omien lapsuudenkokemusteni takia varmasti ylihysteerinen ja ylisuojeleva enkä päästäisi lasta silmistäni eikä sekään ole hyvästä.
Vain sinä voit tehdä päätöksen, kuten edellä kirjoittavakin toteaa. Tarkastele itseäsi rehelisesti äläkä missään nimessä tee lasta kenenkään mieliksi, se on varma tie suuriin ongelmiin. Tsemppiä mitä sitten ikinä päätätkin!
Kaikenlaisia vaiheita tuli ja meni, ja monessa olisin vastannut, että ei kannata. Nyt kun lapsi on aikuinen, on kokonaisuus kuitenkin positiivisen puolella, kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pohtinut tätä samaa asiaa ja olen monin tavoin samantyyppinen ihminen, kuin sinäkin kuvailemasi mukaan olet. Terapiat on käyty ja tiedän voimavarojeni rajallisuuden. Minulla vaan sitä ikää on lähes kymmenen vuotta enemmän kuin sinulla, joten biologisesti aika alkaa loppua kesken. Ero ei ole vaihtoehto, vaikka päätettäisiinkin ettei lasta tehdä.
Välillä olen ahdistuksissani sitä mieltä, että en halua tähän maailmantilanteeseen lasta ja välillä ajattelen, että tulisin katumaan, jos en edes yrittäisi. Joten nyt sitten olen päätynyt siihen, että meni miten meni olen tilanteeseen tyytyväinen ja jos lapsi syntyy se on hoidettava niin hyvin kuin mahdollista. Katsotaan siis mitä tapahtuu.
Täällä moni sanoo, ettei tilanteessasi kannata tehdä lasta, mutta vain sinä voit sen päättää. Mielestäni olet vastuullinen ja järkevä, kun mietit noita asioita, eikä teillä vielä edes ole hirveä kiire. Ehdit käydä terapiat rauhassa. Ja sillä lapsella on isäkin, jonka kuuluu myös hoitaa lasta. Keskustelkaa asiasta huolellisesti.
Minäkin ensiksi laskelmoin mitä kannattaa mutta biologinen klo tikitti vinhaa vauhtia, olin saanut luvan poistatuttaa esteen eli kierukan. Ikää oli mutta kaikki meni hienosti. Kiitos että olin rohkea!
Minä taivuin miehen tahtoon kolmenkympin kriisissä. Miten kävi? Mies jätti vuoden jälkeen, kun ei se elämä ollutkaan ilmeisesti sellaista, millaiseksi hän oli sen kuvitellut. Minä sen sijaan en kokenut niin suurta shokkia lapsen syntymästä, koska en odottanutkaan sen olevan kovin auvoista.
No, lastani rakastan . Hän on kaikessa ykkönen ja meillä on sujunut hyvin kahdestaan. En osaisi kuvitella elämääni ilman häntä.
Sen sijaan ajattelen, että elämä voisi olla yhtä hyvää tai parempaakin ilman lasta. Elämä kun on monen asian summa. En olisi kaiketi koskaan tuntenut mitään tyhjyyttä lapsettomuudesta. Elämässä olisi ollut muunlaista sisältöä.
Koskaan en ole tottunut siihen, että omista jutuista joutuu liian usein luopumaan. Se on ollut tosi vaikeaa. Vasta nyt reilun 10 vuoden jälkeen voin jo käydä harrastuksissa tai ystävää tapaamassa ilman mitään hoitojärjestelyjä. Aina on silti oltava valpaana, jos tulee jotain. Kyllä minä vapautta kaipaan aivan valtavasti ja huolettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitä onneasi, että sukupuolet eivät ole teillä toisin päin. Jos olisivat, niin kumppanisi olisi alkanut tiukata sinulta selvää kantaa tuohon lapsiasiaan jo vuoden seurustelun jälkeen...
Tämä on aivan totta alapeukuista huolimatta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen samaa neuvoa, jolla eräs saksanpaimenkoirien kasvattaja opasti pennunkyselijöitä: Jos olet vähänkään epävarma, älä hanki saksanpaimenkoiraa.
Lapsen kasvatus on vaativampaa kuin koiran, joten ohje sopii hyvin lapsiinkin.
Ainakin periaatteen tasolla eläville olennoille on luonnollista jatkaa sukuaan, ja kaikkien elävien olentojen oletetaan tekevään niin. Ei siis ole niinkään sitä ajatusta, että lasten teko on vain niitä varten joita asia erityisesti kiinnostaa ja joilla on puitteet tiptop omakotitaloineen yms.
Monikin asia on luonnollista, mutta eivät silti mitenkään hyviä/sallittavia/tavoiteltavia asioita. Luonnollisuuteen on turha vedota.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen samaa neuvoa, jolla eräs saksanpaimenkoirien kasvattaja opasti pennunkyselijöitä: Jos olet vähänkään epävarma, älä hanki saksanpaimenkoiraa.
Lapsen kasvatus on vaativampaa kuin koiran, joten ohje sopii hyvin lapsiinkin.
Jos jokainen vanhemmuutta pohtiva noudattaisi tätä neuvoa, niin tänne ei syntyisi enää yhtään lasta.
On täysin normaalia ja inhimillistä tuntea epävarmuutta näin ison asian edessä.
Alue: Aihe vapaa
Voi, sinä kyllä selviäisit hienosti. On joku ihme nykyajan harha, että vain täydellisiin olosuhteisiin voi tehdä lapsen. Lukuisat, lukuisat erityisherkät, kuormittuvat introvertit ovat aina saaneet lapsia ja saavat nykyäänkin. Ja ovat hyviä vanhempia (lähipiirissänikin on useita). Sairaudetkaan eivät ole este. Kaikki nuo asiat ovat jarjesteltävissä.
Mitä jos -kauhuskenaarioita on turha liikaa miettiä. Koko elämähän on riski. Mitä vaan voi tapahtua kenelle vain. Sellaista se on. Jos katastrofi tapahtuu, siihen etsitään ratkaisut sitten.
Ja allekirjoitan tuon jonkun muunkin kokemuksen, että kun lapsen saatuaan fokus siirtyy omasta navasta siihen lapseen, ei ole enää aikaa eikä mielenkiintoakaan vatvoa omia asioita liikaa. Elämänlaatu paranee roimasti.
Ja vielä kannattaa muistaa että se aika kun lapsi valvottaa, tai itkee (huutaa), on lopulta tosi lyhyt.