Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut vastaavat kaarrellen
Tälläkin viikolla olen yrittänyt kysyä opettajalta koulun suorittamiseen liittyvää asiaa wilmassa useita kertoja. Olen toistanut saman kysymyksen, mahdollisimman selkeästi ja silti saamani vastaukset eivät vastaa kysymykseen.
Joskus olen huomannut paljon samanlaista "ohi kysymyksen" vastaamista omassa suvussani.
Esim. Äitini tekee tätä. Jos kysyn milloin vaikkapa jokin lihapaketti on avattu, vastaa "ihan hyvää se on.". Jos toistan kysymyksen "ei siitä kauaa ole" tai "millonkahan se nyt oli" jne sen sijaan että sanoisi "eilen", "viime viikolla" tai vaikkapa ihan vain "en tiedä" tai en muista.
Siis eihän kaikkeen aina voi (tai kehtaa) suoraan vastata mutta kun jatkuvasti vastaukset on luokkaa "ei vastaa kysymykseen".
Jos joku ei saanut kiinni niin tarkoitan sitä että esittäessäni kysymyksen johon yleensä on tapana vastata suoraan, menee vastaus jotenkin aiheen vierestä.. ja sitä suoraa vastausta ei saa vaikka kysymyksen toistaa ja pyydät suoraa vastausta.
Kyse ei ole tilanteista, joissa olisi esim. noloa vastata suoraan.
Onko tämä ns. kulttuurikysymys vai onko joillakin vaan vaikeuksia ymmärtää, mitä heiltä yritetään kysyä?
Ja juu ei ole kaikkien kanssa tällaista ongelmaa eli en usko johtuvan minusta.
Joskus ärsyttää ja turhauttaa ihan todenteolla kun ei tiedä vastaako henkilö tietämättömyyttään vai tarkoituksella väärin.
Jos haluan tietää montako omenaa (tai vaikkapa lomapäiviä) on jäljellä, en tee mitään sillä tiedolla "on niitä jäljellä". Niin, montako niitä oli? "Kyllä niitä oli". Aha, asia selvä! Kyllä minä tiesin että oli, mutta kun en kysynyt sitä.
Miksi vastataan kaarrellen silloinkin kun se ei ole tarpeen eikä siitä ole hyötyä? Se hukkaa molempien aikaa ja energiaa.
Kommentit (749)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se menee niin, että jos tunnet saavasi kysymyksiisi paljon "kierteleviä" vastauksia niin silloin muut ihmiset kokevat kysymystesi olevan jatkuvasti ns. "ladattuja" ja/tai agressiivisesti retorisia. He yrittävät välttää konfiktia kanssasi.
Tässähän ongelma oli nimenomaan yhden ihmisen kanssa.
Arvasin, että joku ehdottaa tällaista. Mutta kun esim. tämä opettajakin on sellainen jota en ole koskaan eläessäni aiemmin tavannut tai hänellr jutellut, en edes tiedä miltä hän näyttää.
Ja esim. tää äidin tapa vastailla ärsyttää myös ainakin veljeäni.
Tulee aina semmoinen olo yritetäänkö tässä huijata/pissata linssiin tai manipuloida. En usko että tuommoinen on aina tahallista.
Ja ois hyvä nähdä sekin, että tuollainen vastailutapa nimenomaan lisää niitä konflikteja ja luottamus rapisee. Siis en mä ainakaan itse jaksa sitä että joka asiasta täytyy jauhaa pitkän mutkan kautta ennen kuin pääsee jatkamaan elämäänsä.
Pelkkä "en tiedä" tai "en osaa vastata" riittää, jos ei jostain syystä halua vastata ollenkaan. Kaikki muu imee voimat. Mulla on tollasten keskustelujen jälkeen jo ihan fyysisesti "väsytetty" olo.
Vähän sama olo kuin joskus kun pitää siivota jokin asia uudestaan ja uudestaan.. ei sitä jaksa! Muutakin tekemistä olis kuin odottaa vastausta kysymykseen joka ei ole monimutkainen.
Ap
Oletko sä siis neuronkirjolla? Miksi ihmeessä hoet samaa kysymystä, kun voit päättää että kaikki muu paitsi mieleisesi vastaus tarkoittavat sinulle tästä lähtien ettei vastaaja tiedä, tai osaa vastata.
En ole. Kuten aiemmin mainitsin, olen pärjännyt sosiaalisissa testeissä.
Vaikuttaa olevan suosittu aihe tämä asperger/autismi täällä palstalla. Tiedän kyllä mitä ne ovat, olen työskennellyt heidän kanssaan.
Tuo että minulle eivät kelpaa muuta kuin "mieleiseni" vastaukset on kyllä kaukaa haettua. Ensinnäkin tulen toimeen helposti tuntemattomien kanssa ja ystäväpiirikin on monipuolinen.
En myöskään ole ns. vaativa ämmä, jolle kelpaa vain gournet ja best of the best. Syön mitä tarjotaan (paitsi jos se on homeessa).
Ja sille joka sanoi ettei kala yleensä homehdu niin tiedän kyllä.. kerran meinasin syödä homeista metwurstia miesystäväni kanssa kun vastaus oli "ihan hyvää se on". Metwursti säilyy yleensä kauan.
En ole todellakaan sellainen kyselijä joka tivaa ilman hyvää syytä. Enkä mä nyt heti kutsuisi tivaamiseksi sitä, että toistaa kysymyksen koska kokee toisen ymmärtäneen sen väärin aina uudelleen ja uudelleen.
Osa täällä ei selvästikään ymmärtänyt, mistä edes puhun. En tarkoita mitään kiusallisia "näytänkö lihavalta"-kysymyksiä, missä mikä tahansa vastaus on kysyjälle väärin.
Tarkoitan todella yksinkertaisia kysymyksiä (enkä pelkästään ruokaan liittyviä kysymyksiä). On tilanteita, joissa "kyllä sitä on riittävästi" -vastaukset on ihan ok. Aina ei tarvitse vastata suoraan eikä se ole järkevääkään.
Tarkoitankin tässä nyt ihmisiä, jotka vastaavat jatkuvasti ohi. Siis kysymys ja vastaus ei kohtaa. Sitä pohtii, eikö tuo toinen ymmärtänyt, kuuliko se väärin vai onko se muissa maailmoissa.
Täällä oli joku hyvä esimerkki ihan alussa.
Minä katsos olen neuronkirjolla itse, ja pärjään oikein hyvin kaikissa testeissä.
Jaa onko testeissä hyvin pärjäämistä, kun saa autismitesteissä korkeat pisteet?
Siinä oli sellaisia monivalintatehtäviä ( = tyyppiesimerkki vastauksesta, jonka tuollaiselta korkkiruuvilta voi saada)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kala -kysymys on juuri sellainen mihin ei ole oikeaa vastausta. Harva muistaa koska jonkun paketin avasi, eli en tiedä aiheuttaa lisäkysymyksiä. Kysyjä hakee kysymyksellä sitä, että onko kala vielä syötävää, mutta ei halua vastausta sen olevan vielä syötävää tai viimeaikoina.
Mitä tähän pitäisi vastata?
Mä mietin kans tuota, että miksi ap ite kaartelee kysymyksellään, eikä kysy suoraan sitä mitä haluaa tietää? Jos haluat tietää onko kala vanhaa niin kysy suoraan että onko kala vanhaa. Älä kiertele ja kaartele, ja pimitä haluamaasi tietoa.
No jo tulee projektiota. Yksinkertainen suora kysymys, hän haluaa tietää että milloin on avattu. Ei suorassa vastauksessa pitäisi olla mitään pelottavaa, eikä kysymyksen taustoja ole tarpeellista lähteä arpomaan. Jos haluaa tietää miksi kysytään, niin itse kysyn sen kummemmitta että miksi kysyy.
Huomaan että olet oppinut hienon uuden sanan jota nyt toistelet, mutta et vielä ihan ole ymmärtänyt mitä se tarkoittaa ;)
Ap ei kysy suoraa kysymystä, eli onko kala vanhaa, vaan :lle se ei kelpaa, koska se on kaartelua eikä suoraan vastaamista. Tosiasiassa ap itse kaartelee, eli syyttää toista siitä mitä itse tekee. Ei pitäisi olla mitään pelottavaa kysyä suoraan sitä mitä haluaa tietää. Jos kyselee typeriä, törkeitä tai epäolennaisia, niin vastaus on kysyjän vastuulla. Niin myös tässä tapauksessa.
Hän kysyy suoraan, milloin paketti on avattu, koska hän haluaa tehdä omat johtopäätöksensä kalan tilasta. Sinun mielipide, ei välttämättä ole hänen mielipide, etkä sinä voi siis päättää hänen puolesta, onko kala hänen mielestä vanhaa vai ei. Koska mielipidekysymyshän se on, milloin se "vanhenee", millainen toleranssi ihmisellä on vanhentuvalle kalalle.
Avauspäivä on suora faktakysymys. Kuten omenien määräkin. Sinulta ei siis kysytty mielipidettä, vaan faktaa. Mutta näiden kahden asian ero taitaa olla mahdoton ymmärtää joillekin.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vastaan vältellen, jos jotain asiaa tivataan hyökkäävän sävyyn. Oli kyse mistä vain, en halua oikeastaan vastata.
Tämä varmaan voi olla tosiaan traumareaktio, kuten joku tuossa sanoi mutta kyllä tämä on myös klassinen esimerkki valtapelistä, joka itse asiassa ei ala siitä kysymyksestä vaan siitä, että vastapuoli tulkitsee, että nyt toinen käskyttää (tai on "hyökkäävä"). Sitten sitä oma autonomiaa puolustetaan passiivis-aggressiivisella vastahyökkäyksellä eli ollaan vastaamatta tai vastataan väärin tai kiemurrellaan tilanteesta jotenkin muuten.
Ongelma on, että se tivaaminen ja hyökkäävyys, mistä tässäkin puhutaan, on todella usein vain sen tulkitsijan omassa päässä.
Oma kokemukseni on, että tällaiset henkilöt kokevat ihan minkä tahansa kysymyksen hyökkäykseksi, jota vastaan oman itsekunnioituksen vuoksi on ryhdyttävä taistoon mutta tosiaan passiivis-aggressiivisin keinoin, jotta vastarinnasta ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen. Hirmuisen raskasta on tällaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Aito esimerkki: kollega toivotti työkaverin tervetulleeksi töihin ja kysyi, oliko hyvä loma. Ei olisi kuulemma saanut kysyä, se on tunkeilevaa, eikä hän halunnut vastata. Mikäs siinä.
Kumpiko teidän mielestänne käyttäytyi normaalisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ihmisryhmä on vastuuttaja. Hän kokee olevansa kaikissa tilanteissa toimitusjohtaja, sinua ylempänä. Hän kysyy, vaatii tarkan vastauksen, nojaa vastaukseesi ja jos jokin menee pieleen, vastuuttaa sinut. Laistaa siis itse vastuusta. Se 'suoraselkäisyys' riippuu ihan tilanteesta ja katsontakannasta. Jos olet vastuuttaja, ei ole yllättävää, ettet saa suoria vastuksia.
Mulle tuli tästä mieleen oma tilanteeni, kun olen nyt pikkuhiljaa lopettanut vastailun muiden kysymyksiin. Eli en ole enää google enkä toisten tavaroiden paikkojen muistaja. En vastaa enää vaikka tietäisin missä kyseinen kapistus on. Vastaan että en tiedä, tai että sun pitää nyt sitten varmaan etsiä se. Jos ihmiset eivät ole oppineet 6 vuodessa tietämään itse missä juustohöylää säilytetään, niin sitten se varmaan vain on niin. Minä en enää sen olinpaikkaa kerro.
Mieheni kun kysyy minulta jotain, niin kysyn takaisin että onko tämä kysymys nyt sellainen, että jos vastaan siihen jotain, niin olen sitten vastuussa? Esim. hän kysyy että jätetäänkö jokin ulkonatehtävä työ ensi kesälle. Hän vastaa että ei, kun hän vain kysyy mielipidettäni asiaan, että voiko minun mielestäni jättää vielä tekemättä. Johon minä vastaan että en nyt halua vastata tähän, että hän joutuu nyt itse tekemään sen päätöksen ja elää sitten sen mukaan, ja ottaa ihan itse vastuun miten käy jos hän sen jättää tekemättä.
Vaikeaa on, molemmille, mutta kyllä se tästä.
Kerrotko mielipidettäsi vaikka lomasuunnitelmiin, vai joutuuko miehesi päättämään nekin ja ottamaan vastuun? Miten teillä päätetään että onko seksiä vai ei?
Kysy nätimmin, niin voin vastata. Tuollaiseen ulostukseen en vastaa mitään.
Neutraaleilta nuo kysymykset minun silmääni näyttävät, vaan ehkä turha kysyä kun kerran olet pikkuhiljaa lopettanut kysymyksiin vastaamisen etkä ole googlekaan. Kirjoittamasi perusteella täytynee ymmärtää, ettet vastaa noihin kysymyksiin miehellisikään vaan hän saa googlata?
Tilanne taitaa olla sellainen jossa yksi henkilö, yleensä äiti, on valjastettu koko perheen tietäjäksi. Silloin ainoa keino päästä siitä pois on antaa toisten harjoitella rauhassa sitä etsimistä.
Sulla ei selvästikään ole kokemusta näistä kaartelijoista.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka reagoit suoriin vastauksiin? Ehkä siinä voisi olla itsereflektion paikka. Ihmiset eivät tohdi vastata juuri sinulle suoraan, koska reagoit jotenkin erikoisesti. Sitä voi olla itse vaikea huomata. Itse olen ainakin huomannut, että tiettyjen tyyppien kysymyksiin pitää vastata harkiten, että pysyy tilanne mukavana.
Kysymys: - Alkoiko se elokuva jo?
Vastaus: - Uma Thurman esiintyy siinä.
Miten siihen pitäisi reagoida?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi joku tekee niin, mutta yksi arvaus on, että syynö voi olla se miten toinen henkilö reakoi vastaukseen. Itselle on tullut vastaan henkilöitä, joille vastatessa suoraan alkaa hirveä show eikä se vastaus riitä. Esim tuo lihapakkauksen avaaminen.
-Milloin tuo lihapakkaus on avattu?
-Toissapäivänä muistelisin.
-Miten niin muistelisit?
-No se oli eilen tai toissapäivänä.
-No kumpi se sitten on?
-En muista kyllä varmasti.
-Se ei olisi kyllä iso homma, että laittaa vaikka johonkin ylös että milloin avattu...katsppas näin.....Ja sitten alkaa paasaus siitä, miksi on tärkeää huolehtia ruuan hygienista ja parhaimmillaan vielä tulee joku ärsytysragetus siitä kaupan päälle.Eli jos sua ärsyttää se ettei joku vastaa suoraan niin se toinen voi jättää vastaamtta suoraan, koska säästää itseään niiltä mahdollisilta reaktioilta.
Unohda nyt jo hetkeksi ne kalat ja omenat. Kiertelevä vastaustyyli on joillakin tapana, koski asia ihan mitä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs se sitten, kun vastataankin "miten niin, mitä siitä", esim kysymykseen "menetkö kauppaan tänään" Itse syyllistyn tuohon vastakysymykseen syystä että olen vielä harkitsemassa asiaa mutta siitäkin on hermostuttu. Kun pitäisi vaan heti tietää.
Onko sulle jotenkin fyysisesti mahdotonta puhua totta?
En ole varma, harkitsen vielä
Kas noin. Siinä sinulle mallivastaus tuohon tilanteeseen.
Itse asiassa olisin kuljettamassa asiaa siihen mitä kysyjän mielestä sieltä tarvitaan, eli onko kauppaan meno välttämätöntä ja mikseihän hän ole tulossa mukaan tai käy itse. Motiivit salaa tuollainen kysyjä, siksi kaarrellaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaartelijoilla on usein ongelmia rehellisyyden kanssa
Taaaai "kaaartelijoilla" on ongelmia "vastuuttajakysyjien "rehellisyyden" kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli miten oli, onneksi elämässäni ei ole enää yhtäkään tällaista nars...krhm...kysyjätyyppistä henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Alkaa hermostuttamaan tämä piirre miehessäni. Hän vastaa toistamalla saman kysymyksen hieman eri tavalla muotoiltuna. Tai jos olen ensin todennut jonkun asian ennen kysymyksen esittämistä, hän toistaa sen toteamuksen. Esim: Minä: "Mun tarvitsee allekirjoittaa tämä paperi. Tässä on vaan lyijykyniä. Missäköhän kuulakärkikynä on?" Mies: "Joo, toi on lyijykynä."
Tää menettelis vielä, jos olisi satunnaista. Mutta kun tapahtuu koko ajan, niin jumankauta alkaa hermo mennä.
Ennen meillä pelasi kommunikaatio ihan hyvin. Ollaan vissiin ihan eri aaltopituudella nykyään. Saas nähdä saadaanko tätä enää kuntoon. :(
Jos olette samassa taloudessa niin eikö teillä ole suurin piirtein yhtä hyvä tieto kuulakärkikynien sijainnista molemmilla? Vai onko palveluhalukkuus laskenut?
Palveluhalukkuus, mitä sillä tarkoitat? Jos en itse ole sattunut kynää löytämään, niin mielestäni normaalissa parisuhteessa pitäisi voida kysyä toiselta, sattuuko hän tietämään. Jos mies on vaikka sattunut sitä viimeksi käyttämään, niin saattaisi sitten muistaa sijainnin minua paremmin. Tai sitten voi vain vastata "en tiedä". Mutta en tosiaan tarvitse miehen apua lyijykynän tunnistamisessa, osaan ihan itsekin sellaisen tunnistaa ("joo, toi on lyijykynä") !
Tässä toinen keskustelu tältä päivältä koskien lasten kotiutumista koulusta:
Minä: "Onko Matti soittanut sulle tänään koulun jälkeen?"
Mies: "Jaa, niin, onkohan Matti soittanut..?"
Odottelen hetkisen, jos mies vaikka vastaisi kysymykseen, mutta vastausta ei kuulu.
Minä hetken päästä: "Minna tuli jo tunti sitten kotiin. Matti ei ole vielä kotona. Onko Matti soittanut sulle tänään ja kertonut, missä se on?"
Mies: "Minna on jo kotona, tuli varmaan jo tunti sitten."
Ei ole kyse palveluhalukkuudesta vaan siitä, että normaali kommunikaatio on tosi vaikeaa, jos jokaiseen yksinkertaiseen kysymykseen joutuu nyhtämään vastauksen kuin hohtimilla.
Voi mä niin tunnistan tämän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Alkaa hermostuttamaan tämä piirre miehessäni. Hän vastaa toistamalla saman kysymyksen hieman eri tavalla muotoiltuna. Tai jos olen ensin todennut jonkun asian ennen kysymyksen esittämistä, hän toistaa sen toteamuksen. Esim: Minä: "Mun tarvitsee allekirjoittaa tämä paperi. Tässä on vaan lyijykyniä. Missäköhän kuulakärkikynä on?" Mies: "Joo, toi on lyijykynä."
Tää menettelis vielä, jos olisi satunnaista. Mutta kun tapahtuu koko ajan, niin jumankauta alkaa hermo mennä.
Ennen meillä pelasi kommunikaatio ihan hyvin. Ollaan vissiin ihan eri aaltopituudella nykyään. Saas nähdä saadaanko tätä enää kuntoon. :(
Jos olette samassa taloudessa niin eikö teillä ole suurin piirtein yhtä hyvä tieto kuulakärkikynien sijainnista molemmilla? Vai onko palveluhalukkuus laskenut?
Palveluhalukkuus, mitä sillä tarkoitat? Jos en itse ole sattunut kynää löytämään, niin mielestäni normaalissa parisuhteessa pitäisi voida kysyä toiselta, sattuuko hän tietämään. Jos mies on vaikka sattunut sitä viimeksi käyttämään, niin saattaisi sitten muistaa sijainnin minua paremmin. Tai sitten voi vain vastata "en tiedä". Mutta en tosiaan tarvitse miehen apua lyijykynän tunnistamisessa, osaan ihan itsekin sellaisen tunnistaa ("joo, toi on lyijykynä") !
Tässä toinen keskustelu tältä päivältä koskien lasten kotiutumista koulusta:
Minä: "Onko Matti soittanut sulle tänään koulun jälkeen?"
Mies: "Jaa, niin, onkohan Matti soittanut..?"
Odottelen hetkisen, jos mies vaikka vastaisi kysymykseen, mutta vastausta ei kuulu.
Minä hetken päästä: "Minna tuli jo tunti sitten kotiin. Matti ei ole vielä kotona. Onko Matti soittanut sulle tänään ja kertonut, missä se on?"
Mies: "Minna on jo kotona, tuli varmaan jo tunti sitten."
Ei ole kyse palveluhalukkuudesta vaan siitä, että normaali kommunikaatio on tosi vaikeaa, jos jokaiseen yksinkertaiseen kysymykseen joutuu nyhtämään vastauksen kuin hohtimilla.
Esimerkkivastaukset kuulostavat ajatushäiriöltä. Henkilön on vaikea ajatella koherentisti; vähän kuin lievä dementia?
Tai sitten on oppinut että suorista vastauksista tulee riitaa ja että noin pääsee helpommalla.
Helpommalla? Kun ei saa sanotuksi, onko Matti soittanut vai ei? Et oo tosissas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se menee niin, että jos tunnet saavasi kysymyksiisi paljon "kierteleviä" vastauksia niin silloin muut ihmiset kokevat kysymystesi olevan jatkuvasti ns. "ladattuja" ja/tai agressiivisesti retorisia. He yrittävät välttää konfiktia kanssasi.
Tässähän ongelma oli nimenomaan yhden ihmisen kanssa.
Arvasin, että joku ehdottaa tällaista. Mutta kun esim. tämä opettajakin on sellainen jota en ole koskaan eläessäni aiemmin tavannut tai hänellr jutellut, en edes tiedä miltä hän näyttää.
Ja esim. tää äidin tapa vastailla ärsyttää myös ainakin veljeäni.
Tulee aina semmoinen olo yritetäänkö tässä huijata/pissata linssiin tai manipuloida. En usko että tuommoinen on aina tahallista.
Ja ois hyvä nähdä sekin, että tuollainen vastailutapa nimenomaan lisää niitä konflikteja ja luottamus rapisee. Siis en mä ainakaan itse jaksa sitä että joka asiasta täytyy jauhaa pitkän mutkan kautta ennen kuin pääsee jatkamaan elämäänsä.
Pelkkä "en tiedä" tai "en osaa vastata" riittää, jos ei jostain syystä halua vastata ollenkaan. Kaikki muu imee voimat. Mulla on tollasten keskustelujen jälkeen jo ihan fyysisesti "väsytetty" olo.
Vähän sama olo kuin joskus kun pitää siivota jokin asia uudestaan ja uudestaan.. ei sitä jaksa! Muutakin tekemistä olis kuin odottaa vastausta kysymykseen joka ei ole monimutkainen.
Ap
Miehelläni on tapana vastata noin. Olen tulkinnut sen niin, että hän pyrkii ymmärtämään mitä oikeasti haluan tietää, ja vastaa siihen.
Esim. tuo milloin kalapaketti on avattu kysytään todennäköisesti juuri siksi, että halutaan tietää, onko se vielä syömäkelpoisia, jja silloin vastaus "kyllä sitä voi vielä syödä" tuntuu ok vastaukselta.
Jos kysyykin sitä vaikka siksi, että haluat tietää kuinka kauan yksi paketti riittää, vastaus on järjetön. Tälläisessä tilanteessa kerron miehelleni MIKSI esitin kysymyksen, jolloin hän ymmärtää, että tarvitsen todellakin vastauksen siihen, mitä kysyin, enkä siihen, mitä hän luuli minun kysymykseni takana olevan.
Tässä on hyvä pointti. Eli nämä ihmiset, jotka Ap:ta ärsyttävät, ovat itseasiassa empaattisia, pyrkivät ymmärtämään kysyjää. Ap taas ei ole empaattinen eikä ymmärrä miksi pitäisi olla, vaan on asiakeskeinen (ja kärsimätön). Hän haluaa lyhyen vastauksen tismalleen oikeassa muodossa, ei mitään liirum laarumia (lue tavallista puhetta ja keskustelua).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Nää esimerkkikysymykset huoh. Ei kukaan tiedä täsmällisiä metroaikoja kun niitä menee usein ja vain autisti suunnittelee menonsa sekunnilleen. Jos taas on jo laiturilla näkee ajan itsekin. Paras ja täsmällinen vakiovastaus mahtaa olla sitten tämä, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtiys ja suoraselkäisyyskin on tilannekohtaista. Moni assi latelee omia mielipiteitään totuuksina 'rehdisti ja suoraselkäisesti'. Joku voisi ajatella toisin.
Aina ei ole myöskään korrektia kysyä suoraan tai tivata vastausta. Jos saa epämääräisen vastauksen, voi se tosiaan viitata siihen, ettei asia kuulu kysyjälle tai vastaaja ei halua kertoa.
Niin, mutta kun tässä oli nyt kyse siitä, että mummolla on jääkaappi auki ja makaronilaatikkoa tekevä lapsi, juuri jauhelihaa paistamassa, kysyy montako maitoa siellä on. Vastaukseksi ei tule "2 litraa" tai edes "1 avattu ja 1 avaamaton" vaan vastaukseksi tulee, miten tahansa kysyttynä ja useampaan kertaan toistettuna "on siellä maitoa, on sitä kyllä".
Kannattaisiko tarkistaa ennen kuin aloittaa, että on maitoa, munia plus muuta, eikä kuulustella toista.
"Onko omenoita?" "Katso kaapista."
Helppoa.Kysymys on kommunikaatiotavasta, ei omenoista. Tämä ihmistyyppi vastaa joka asiaan näin.
Tai sitten ei ole kyse ihmistyypistä, vaan sinusta. Sinulle vastataan jostakin syystä näin. Yhdistävä tekijä ei olekaan ne muut vaan sinä.
Minä nimittäin vastaan osalle ihmisistä hyvinkin suoraan ja nopeasti sellaisiin kysymyksiin, jotka katson tarvitsevan suoran vastauksen. Osalle ihmisistä en koskaan.
Jostain sait sen käsityksen, että yhdistävä tekijä olisin minä. Väärin. Suurin osa ihmisistä osaa vastata suoran vastauksen suoraan kysymykseen niin minulle kuin muillekin. Tunnen kaksi tällaista kaartelijaa, ja he vastaavat näin kaikille. Ei vain minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs se sitten, kun vastataankin "miten niin, mitä siitä", esim kysymykseen "menetkö kauppaan tänään" Itse syyllistyn tuohon vastakysymykseen syystä että olen vielä harkitsemassa asiaa mutta siitäkin on hermostuttu. Kun pitäisi vaan heti tietää.
Onko sulle jotenkin fyysisesti mahdotonta puhua totta?
En ole varma, harkitsen vielä
Kas noin. Siinä sinulle mallivastaus tuohon tilanteeseen.
Itse asiassa olisin kuljettamassa asiaa siihen mitä kysyjän mielestä sieltä tarvitaan, eli onko kauppaan meno välttämätöntä ja mikseihän hän ole tulossa mukaan tai käy itse. Motiivit salaa tuollainen kysyjä, siksi kaarrellaan.
Olit sinä kysyjän motiiveista mitä mieltä tahansa, niin mikä vika on totuudenmukaisessa vastauksessa En ole varma, harkitsen vielä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Ap. Analyysissasi on valtavan kokoinen epäloogisuus, niin loogisena kuin itseäsi tunnut pitävänkin. Sinua selvästikin turhauttaa nämä kaartelijat, joiksi heitä kutsut. Tämä vaikuttaa olevan ongelma, johon törmäät usein ja sinua ärsyttää? Voisi sanoa, että enemmistö ihmisistä turhauttaa sinua?
Autisminkirjon osuus ihmisistä on n. 2,5-3 %, nepsyjä on 10-20 %. 40% nepsyistä on myös psykiatrinen häiriö.
Sen sijaan SUURIN osa ihmisistä on neurotyypillisiä, ja me olemme se ärsyttävä kaartelijamassa, joiden kanssa sinun on yritettävä tulla toimeen. Me olemme niin iso määräenemmistö, ettei meillä kaikilla voi mitenkään olla skitsofreniaa, toisin kuin sinua puolustava tässä keskustelussa esittää. Skitsofreenikkojen osuua ihmisistä globaalisti on vain 0,4%.
Moni meistä on esittänyt, että ajattelusi jäykkyys viittaa autismiin. Ymmärrän, ettet halua käydä tätä sivukeskustelua vaan pysyä aiheessasi, miksei kysymykseen voi vastata suoraan. Tämäkin juuri, aiheessa tiukasti pitäytymisen vaatimus viittaa siihen, että olet asperger. Normaali keskustelu kun tuppaa vapaasti rönsyilemään, siellaista se on, muuten kyseessä olisi jonkinlainen kuulustelua muistuttava tilanne.
Lapset ja nuoret assit muuten opettelevat mm. keskustelutaitoja, joista on hyötyä heille itselleen. Sinullekin voisi tehdä hyvää jonkinlainen sopeutumisterapia.
Voisit myös muotoilla kysymyksesi näin, mikseivät muut voi vastata kysymykseeni siten, miten sinå vastaisit. Syy on ilmiselvä, he eivät ole sinä, vaan kaikki erilaisia ihmisiä. Taistelet tuulimyllyjä vastaan, jos luulet, että purnaamalla aiheesta saisit todistettua olevasi oikeassa ja muut massana muuttumaan. Ainoa mitä voit tehdä on mukautua maailmaan ja sen erilaisiin ihmisiin, joita et pysty hallitsemaan. Tutustua heihin samalla tavalla kun me tutustumme sinuun. Näin high function autistit tekevät.
Psykiatriset häiriöt autisteilla johtuvat juuri tästä, jos mukautuminen muodostuu valltavan vaikeaksi.
Se, mitä sinuna tekisin, on a) hakeutuisin pääasiassa muiden assien seuraan tai b) esittäisin toiveet kommunikaatiotoiveistasi muutamalle läheiselle ihmiselle ja kertoisit miksi toivot suoraa, täsmällistä ja selkeää kommunikaatiota, miksi se on niin tärkeää sinulle. Uskon, että he, jotka välittävät sinusta (esim. äitisi) tähän pystyvät ja arvostavat toivettasi. Meitä muita et pysty muuttamaan, mutta yksittäiset ihmiset voivat joustaa ja mukautua seurassasi.
Vastaan sinulle näin kaartelematta säästääkseni aikaasi. Ilmiselvä assiutesi on hyvin relevanttia tässä keskustelussa. Kaikki mitä sanot, miten perustelet, miten väität vastaan ovat minulle hyvin tuttua. Toinen vanhemmistani on autisti. Keskusteku hänen kanssaan on ievästi ilmaistuna todella jäykkää, monotonista ja vaikea, syyttelevää. Vika on aina neurotyypillisessä. Keskustelun tarkoitus on vain ja ainoastaan tiedot vaihto, mitään metatasoja ei ole. Ainoa tapa onnistua on mukautua täysin assin tapaan kommunikoida. Eli sivuuttaa täysin oma itseni ja tapani olla, elää, puhua.
Siitä tässä on lopulta kysymys, jokaisen ihmisen oikeudesta tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kun hän on. Sinun ja minun, meidän kaikkien. Mutta ei toisen ihmisen oikeuksien kustannuksella, kuten vaadit.
Ainoa ulospääsy tilanteessasi on sopeutua. Ei nimitellä meitä neurotyypillistä enemmistöä heikoiksi, pelkureiksi, skitsofreenikoiksi ja kaartelijoiksi. Vaan sopeutua, kuten mekin teemme muiden ihmisten kanssa. Sopeutuminen on välttämätöntä, jotta rauha säilyisi.
Tämä on aivan käsittämätön vastaus. Ap ei minusta ole mitenkään autistinen, vaan ihminen, joka tietää mitä haluaa tietää ja kysyy sitä, ei jotain muuta, ja odottaa vastausta siihen eikä johonkin muuhun.
Mieti itse jos ihan oikeasti vaikka lomakkeisiin vastattaisiin samalla tavalla kaarrellen. Kysytään milloin lapsi on syntynyt ja selitetään, että synnytys sujui hyvin ja nyt on jo iso tyttö.
Ihminen joka ei kykene vastaamaan kysymyksiin niin, että vastaus on vastaus juuri siihen kysymykseen eikä johonkin toiseen ei ole se neurologisesti terve, vaan ehkä minusta pikemmin kognitiivisesti heikko. Ymmärrys kun ei riitä, edes vastaamaan yksinkertaiseen kyllä ja ei kysymykseen puhumatta johonkin pidemäpään kysymykseen aiheessa pysyen.
Tässä ei ole kyse ihmisen oikeudesta tulla kuulluksi ja nähdyksi ja hyväksytyksi. Tässä on kysymys siitä, miksi joku ei kykene vastaamaan siihen mitä kysytään, vaan he vastaavat ihan kokonaan ohi. Ap:n tapauksessa äiti sekä nähdään, häntä kuunnellaan, häneltä kysytään ja usemman kerran jopa yritetään ymmärtää ja auttaa häntä pääsemään siihen pisteeseen , että hän ymmärtää mitä oikeasti kysytään.
Otetaan uusi esimerkki. Olet työhaastattelussa. Työnantaja kysyy paljonko haluat palkkaa? Mitä luulet, että vastaukseksi odotetaan? Että sinulla on paljon menoja ja asut vuokralla? 4000€ vai en tiedä?
Ihan pokkana nyt selität sitten, että työnantaja on autisti ja ei osaa joustaa ajattelussaan?
Mitä jos vain opettelisit vastaamaan siihen mitä kysytään? Ei tarvitse keksiä omia taka-ajatuksena, ei miettiä neurotyyppillisen tai ei tyypillisen vastauksia, ei mitään muutakaan. Kun sinulta kysytään jotain, niin vastaa siihen, kysymykseen, älä johonkin omiin omassa päässäsi keksiminen kysymyksiin joiden vastauksista kukaan ei ole oikeasti edes kiinnostunut ja jos et siihen kykene niin se ongelma on sinussa ei siinä kysymyksessä tai sen tekijässä.
Ehkä se helpottaa niiden autistienkin kansaa olevaa kanssa käymistä? Ainakin tavallisella älyllä varustettuja ja ilman neurologisia ongelmia se ei ainakaan häiritse,, kun vastataan siihen mitä kysytään, eikö johonkin muuhun,En odottanutkaan, että 2-3 % lukijoista ymmärtäisi. Loput ovat viisaasti hiljaa tai hyppäävät keskustelun yli jankuttamisena, mitä se on. Suurimmalle osalle, meille kognitiivisesti heikoille, tämä on selvä asia. Tavallinen arkinen keskustelu ei ole sama asia kun lomakkeen täyttäminen. Eikä niitä voi verrata toisiinsa.
Muutenkin melko hedelmällinen lähtökohta keskustelulle toisen ihmisen kanssa: "olet kognitiivisesti heikko ja vastaat _minun_ kysymykseeni väärällä tavalla". Kyykyttämistä parhaimmillaan, ja jos uskallat sanoa, ettet tykkää, olet traumatisoitunut, epävarma ja heikko. Mitäs vielä? Oliko muuta? Ai niin skitsofreenikko vielä päälle.
Si vedit nämä diagnoosit ja muut neurologiaan liittyvät asiat tähän keskusteluun. Kanna nyt sitten myös seuraukset.
Kyllä, minä voin ja moni muukin voi vetää ihan tavallisen lomakkeen täyttämisen ja ihan tavallisen keskustelun välille vertailun ja minä myös vedän. En näe mitään syytä miksi se olisi kovin erilainen asia, jos kaveri kysyy milloin se teidän lapsi syntyi ja jos lomakkeessa kysytään syntymäaikaa. Kummatkin haluavat tietää syntymäajan. Ei onko lapsi nyt tomera, ei oliko synnytys helppo. Eikä edes mitä hän toivoo syntymäpäivälahjaksi. Se on ihan tavallisen keskustelun tavallinen kysymys ja jos siihen ei osaa vastata oikein, niin jotain häikkää on.
Totta, voisin kyllä ajatella, että toisilla on kyse skitsofreniasta, nyt kun sen mainitset. Eikö he juuri tee tuota? Kun kysytään mitä kello on, he vastaavat koira. Koska heillä on tapana kello viisi viedä koira ulos ja jos kysyjä kysyy kelloa juuri kello 5, he assosioivat sen koiraan. Mutta koira ei ole oikea vastaus, vaan viisi ja vastaajalla on sairaus, joka saa hänet vastaamaan väärin.
Kuka sinä olet määrittelemään sen onko viisaat hiljaa vai ei? Diagnostisoit ap perustaen väitteesi sinun omiin kokemuksiisi sukulaisesi kanssa. Julma tosiasia on myös se, että kognitiivisesti heikot vastaavat usein kysymyksiin väärin. Ajatusvirheitä, tietämättömyyttä, ei ymmärretä kysymystä jne. Mitä älykkäämpi ja suurempi määrä tietoa on, sitä useammin vastaa oikein ja harvemmin väärin. Ihan perusymmärryksen logiikkaa.
Minun keskusteluni tässä ei ole tarkoitus olla hedelmällinen, mitä nyt sitten tarkoitatkin sillä. Kyseenlaistan väitteesi ja perustelen ne sinulle. Eikä sinulla ole mitään todistetta edes tuolle sinun 2-3% ihmisistä. Senkin heität ihan vaan hatusta ja lopulta otat marttyyriasenteeni kun kaikki eivät ole samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Kyllä ja neurotyypilliselle niin itsestäänselvää keskustelua merkityksineen, ettei vaivautuisi edes analysoimaan onko kysymys ladattu ja miten. Neurotyypillinen vaikuttaisi vähä-älyiseltä tai tosi humalaiselta jos selittäisi kaverilleen terassilla, että "ahaa, ymmärrän mitä ajat takaa" ilman sarkasmia. Eli tämän terassikuvauksen kirjoittaja on varmasti asperger.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se menee niin, että jos tunnet saavasi kysymyksiisi paljon "kierteleviä" vastauksia niin silloin muut ihmiset kokevat kysymystesi olevan jatkuvasti ns. "ladattuja" ja/tai agressiivisesti retorisia. He yrittävät välttää konfiktia kanssasi.
Tässähän ongelma oli nimenomaan yhden ihmisen kanssa.
Arvasin, että joku ehdottaa tällaista. Mutta kun esim. tämä opettajakin on sellainen jota en ole koskaan eläessäni aiemmin tavannut tai hänellr jutellut, en edes tiedä miltä hän näyttää.
Ja esim. tää äidin tapa vastailla ärsyttää myös ainakin veljeäni.
Tulee aina semmoinen olo yritetäänkö tässä huijata/pissata linssiin tai manipuloida. En usko että tuommoinen on aina tahallista.
Ja ois hyvä nähdä sekin, että tuollainen vastailutapa nimenomaan lisää niitä konflikteja ja luottamus rapisee. Siis en mä ainakaan itse jaksa sitä että joka asiasta täytyy jauhaa pitkän mutkan kautta ennen kuin pääsee jatkamaan elämäänsä.
Pelkkä "en tiedä" tai "en osaa vastata" riittää, jos ei jostain syystä halua vastata ollenkaan. Kaikki muu imee voimat. Mulla on tollasten keskustelujen jälkeen jo ihan fyysisesti "väsytetty" olo.
Vähän sama olo kuin joskus kun pitää siivota jokin asia uudestaan ja uudestaan.. ei sitä jaksa! Muutakin tekemistä olis kuin odottaa vastausta kysymykseen joka ei ole monimutkainen.
Ap
Miehelläni on tapana vastata noin. Olen tulkinnut sen niin, että hän pyrkii ymmärtämään mitä oikeasti haluan tietää, ja vastaa siihen.
Esim. tuo milloin kalapaketti on avattu kysytään todennäköisesti juuri siksi, että halutaan tietää, onko se vielä syömäkelpoisia, jja silloin vastaus "kyllä sitä voi vielä syödä" tuntuu ok vastaukselta.
Jos kysyykin sitä vaikka siksi, että haluat tietää kuinka kauan yksi paketti riittää, vastaus on järjetön. Tälläisessä tilanteessa kerron miehelleni MIKSI esitin kysymyksen, jolloin hän ymmärtää, että tarvitsen todellakin vastauksen siihen, mitä kysyin, enkä siihen, mitä hän luuli minun kysymykseni takana olevan.
Tässä on hyvä pointti. Eli nämä ihmiset, jotka Ap:ta ärsyttävät, ovat itseasiassa empaattisia, pyrkivät ymmärtämään kysyjää. Ap taas ei ole empaattinen eikä ymmärrä miksi pitäisi olla, vaan on asiakeskeinen (ja kärsimätön). Hän haluaa lyhyen vastauksen tismalleen oikeassa muodossa, ei mitään liirum laarumia (lue tavallista puhetta ja keskustelua).
Hän voi vallan hyvin olla empaattinen, vaikka häntä kiinnosti avauspäivä ei syömäkelpoisuus.
Kyse ei ole vastauksen oikeasta muodosta vaan, että vastataan siihen mitä on kysytty. Kyllä maailman vastauksia mahtuu, mutta se ei Ap:tä lämmitä vaikka niitä vastauksia annetaan tuhat, jos yksikään ei vastaa siihen mitä kysyttiin. Tämä tuntui olevan monella nyt vaikeaa ymmärtää, ettei se riitä, että vastataan jotain, kun sille oikealle tiedolle olisi tarvetta, ei ihan mille tahansa vastaukselle.
Ei siinä ole mitään empaattista pitää ihmistä tilassa jossa häneltä pantatan tietoa, jonka hän haluaa, vastaamalla kaikkea muuta kun kysytään.
Alue: Aihe vapaa
Äiti-tyyppisen vastaajan vastaus: Se on ihan mukava ihminen.