Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Iloisesti on yllättänyt monta kertaa.Yli 60v ja elämä tuntuu elämältä ja mukavalta. Ei pahempia kremppoja.Osaa kieltäytyä tahtoessaan ilman sen kummempaa tunnon tuskaa.Voi toteuttaa mielitekojaan kohtuullisesti.Duunissakin jaksaa ja kumppani on mukiinmenevä tyyppi.Mitä muuta tässä tarvitsis?

Menin koronarokotukseen, ja kauhistelin miten harmaantuneita ja vanhan näköisiä ihmisiä siellä jonotti. Sitten tajusin, että olen itse saman ikäinen.

Ei seiso enää.

Miten vaikeaa elämä voi olla, suurista odotuksista, lahjakkuudesta, kovasta työnteosta, korkeasti kouluttautuneisuudesta, lainkuuliaisuudesta ja moraalisesta kunnollisuudesta huolimatta. Näköjään itse ei voi moneenkaan asiaan vaikuttaa. Onnellinen kuitenkin ihanasta aviomiehestä, kolmesta lapsestamme ja kaikin puolin onnellisesta perhe-elämästä, josta vielä vasta unelmoin reilu 10 v sitten.

Se, että en ole ihmisenä niin kovin erilainen kuin vaikka 25-vuotiaana pohjimmiltani, vaikka nyt 56. Vähän on särmät hioutuneet. Kun nuorena katseli tämänikäisiä, kuvitteli niiden jotenkin olevan ihan eri lajia.

Sään vaihtelut tuntee "luissaan", pitkän automatkan jälkeen kroppa on vetreä kuin rautakanki. Polvilleen kovalle alustalle ei ole mitään asiaa. Ei ole ylipainoa.

N45

Vierailija kirjoitti:

Se, miten sisäisesti en tunne itseäni yhtään eri ikäiseksi kuin vaikka 7-vuotiaana tai 25-vuotiaana. 

Sama mulla! Tuntuu ihan siltä kuin olisin jotenkin vale-aikuinen. Töissäkin välillä ihmettelen että MINÄ olen muka joku ammattilainen, ja jopa asiantuntija omassa työssäni. Vaikka olenkin kouluttautunut pitkälle, on välillä silti jotenkin epämääräisesti sellainen tunne että huijaan olevani alan ammattilainen.

Ennen sattu ja tapahtu. Nyt ei tapahdu mitään, mutta sattuu niin pirusti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihanaa on olla yli 70 vuotta vanha - ja yhä hengissä ja kävelykykyinen ja ajatuksenpoikasiakin esiintyy. Ja saa nukkua kun nukuttaa ja puuhata jotain mukavaa kun ei nukuta. Herätystä aamulla ei tarvitse, eikä kiire ole koskaan. Ruoka on herkullista ja kävely mäntymetsässä ihanaa kaikille aisteille.

Mukavaa päivää kaikille!

En tiedä onko se tämä kuusikymppisyys ja siihen liittyvä hormonitoiminnan hiipuminen, vai aikaisempi meditointiharrastus, joka on nyt vihdoin antanut kyvyn nauttia hetkistä kaikilla aisteilla. Löylyn puraisu iholla ja saunan tuoksu, valon heijastuminen, puiden varjot ja värit, raitiovaunun kolina.. ei tämä ennen näin mahtavaa ollut!

Aikoinaan vähän ihmettelin, kun iäkäs äitini esim tuli ulkoa keväällä aamulenkillä ja ihasteli miten oli ihanaa, miten linnut lauloivat, miten hän nautti siellä aamuhetkestä.

No nyt ymmärrän. Itsekin nautin nyt ihan kaikesta arkisestakin. Jopa siivoilu omaksi iloksi on aivan taivaallista. Myös viime kesän luonnosta nautin kaikilla aisteilla. Kumpa saisinkin nauttia elämästä vielä pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Miten vaikeaa elämä voi olla, suurista odotuksista, lahjakkuudesta, kovasta työnteosta, korkeasti kouluttautuneisuudesta, lainkuuliaisuudesta ja moraalisesta kunnollisuudesta huolimatta. Näköjään itse ei voi moneenkaan asiaan vaikuttaa. Onnellinen kuitenkin ihanasta aviomiehestä, kolmesta lapsestamme ja kaikin puolin onnellisesta perhe-elämästä, josta vielä vasta unelmoin reilu 10 v sitten.

Minulla sikäli sama, että olen yrittänyt aina toimia oikein. Mutta enpä tiedä, onko se ollut hyvä juttu kuitenkaan. En ole tyytyväinen elämääni. Jatkuvat muutokset hämmentävät, vaikka ammattitaitoa on kertynyt yli 30 vuodelta. Samalla tuntee itsensä hitaammaksi kuin ennen eikä jaksaisi enää panostaa kaiken uuden opetteluun.

T. 60 v.

Selkä menee pelkästään siitä, että noukit vähän vinkurassa asennossa jotain lattialta. Ei johdu liikunnan puutteesta vaan valuviasta.

Se, että joku vieras keski-ikäinen täti on muuttanut kroppaani asumaan. Vielä äsken olin nuori, ja tunsin oloni niin nuoreksi! (Olen 42-v).

Vielä 39-vuotiaana kasvojeni iho oli kimmoisa ja tunsin eläväni elämäni parasta aikaa. Muutos tuosta on ollut hätkähdyttävän nopea ja pelottava.

Sukulaisia on sairastunut ja kuollut parin viime vuoden aikana. Huomaan välillä kadehtivani nuorempia, en parikymppisiä vaan noin 10 vuotta nuorempia.

Se, kuinka olen oppinut käyttämään tervettä järkeä. En riko lakia, mutta en jaksa enää piitata turhista säännöistäkään. Olen ystävällinen ihminen, mutten niele tyhmien ylhäältäpäin antamia ohjeita, jos ne sotii omaa järkeä vastaan. Jotenkin on pikkuhiljaa avautunut se, kuinka pienellä järjellä tätä maailmaa johdetaan. Poliitikot puhuu typeriä, monet on sivistymättömiä ja television ääressä hämmentyy, että kuinka pihalla ne on ja vailla menneisyyden tuntemista. Nuorena poliitikkoja piti fiksuina ja ajatteli, että ne tietää niin paljon. Nyt huomannut, että huipulla on pääosin keskinkertaisia, oikeasti älykkäät on vähissä. Sellaiset, joita voisi katsoa ylöspäin.

Toinen on kyynisyys. Kun aina keksitään pyörä uudella nimellä ja nuoremmat huutelee, kuinka ne on keksineet jotain hienoa ja uutta. Pitää pitää mölyt mahassa, ettei pilaa niiden iloa. "Been there, done that". Voisin kertoa jo valmiiksi, mikä hommassa tulee kusemaan, koska se on tehty aikaisemmin ainakin kahdesti vain eri nimikkeellä.

Että ikää TULEE lisää :O

Siis olen mieleltäni joku 27 vee, ja kuitenkin virallisesti jo 55. Olen siis koko ajan ällistynyt iästäni, koska en tunne sitä missään (eikä kuulemma näy ulkonäössäkään)

Se miten näin aikuisena ei oikeastaan välitä enää mitä muut ihmiset ajattelee minusta. Nuorempana sitä ajatteli jatkuvasti mitä muut ajattelee jostain asiasta mitä teen tai miten pukeudun jne., yritti kuulua joukkoon ja elää elämää joka sopii muottiin. Nyt sitä ei välitä enää pätkääkään mitä joku kaukainen kaveri on mieltä jostain asiasta.

Tämä muutos ajattelutavassa tapahtui noin 30-32 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemanpelko.Olen aina harrastanut vauhtilajeja.Ratsastusta,laskettelua,moottoripyöräilyä,käynyt huvipuistossa ne pahimmat laitteet...

Nykyään pelkään kokoajan,että sattuu jotain.Vauhdikkain lajini on tällä hetkellä puutarhanhoito😂

Ei niinkään kuolemanpelko, vaan vammautumisen pelko.

Minullekin sattui aika peräkkäin kaksi tapaturmaa, joista kesti aikansa toipua.

Nyt pelottaa liukkaat kelit ja jatkuvasti tarkkailen ulkona liikkuessani ympäristöä.

Mistä tahansa saattaa tulla vaikka pyöräilijä päälle.

Vierailija kirjoitti:

Ruokahalun katoaminen. Järkyttävän helppoa olla syömättä.. Töissä pärjää hyvin kahvilla ja omenalla päivässä. Nuorempana oli pakko syödä säännöllisesti, jotta jaksoi. Onhan tässä sekin hyvä puoli, että rahaa säästyy, kun ei arvitse käydä ulkona syömässä.

Ja itse huomannut taas ihan päinvastaisen. Nuorena jaksoi hyvin pelkällä kahvilla iltaankin asti eikä aamiaista tullut syötyä ikinä. Nyt taas +40-vuotiaana aamiaista ei voi harkitakaan skippaavansa vaan päivä pitää aloittaa puurolautasella ja lounaalla on syötävä jotain keittoa/salaattia, jotta ei nukahda iltapäivästä vaikka istualteen.. Eikä auta tuohon väsymykseen edes iltapäiväkahvi vaan se vie vasta yöunet. Ja jos illalliseksi syö jotain pastaa/perunaa yhtään reilummin niin taatusti nukahtaa sohvalle. Ja taas ei saa yöllä unta. Tyhjällä mahalla ei saa nukutuksi, mutta ei saa täydelläkään.

Pitää olla tosi jämpti ruokarytmi sekä tarkkana mitä syö koska yksi ruoka-aine närästää ja toinen turvottaa. Kolmas sitten väsyttää ja neljäs vie ne yöunet. Ja nuo hyvät yöunet on aivan käsittämättömän tärkeät vaikka nuorempana jaksoi hyvin samoillakin silmillä pari päivää. Nyt on kuin pienessä (lasku)humalassa sen huonosti nukutun yön jälkeen.

Ei ole vanheneminen mitenkään herkkua.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 68 v ja täysin terve.

Olen tietty tosi iloinen ja kiitollinen, mutta olin luullut, että kaikki ikäiseni sairastavat jotain kroonista tautia.

Minäkin luulin, että krooniset taudit ja muut ikääntymisen tuomat vaivat tulee joskus +65-vuotiaana.

Tai no, vaihtarien oletin olevan ongelmana jo +50-vuotiaana.

Kukaan ei varoittanut, että niitä terveysmurheita alkaakin tulla jo 40-vuotiaana eikä vaihtaritkaan omituisine oireineen ole vasta tulevaisuuden riemu. Ja en ole edes yksin kaveripiirissäni vaan kaikilla tuntuu olevan jotain kremppaa tai puhjennut sairautta jonka kanssa saa elää loppuikänsä. Kaikilla on vähintään lukulasit (joita saa uusia alvariinsa) vaikka nuorena laseja ei tarvinnut kukaan.

Toisaalta se on kyllä muistunut mieleen kuinka lapsuudessa kuunteli kun ne vanhemmat sukulaistädit taivasteli aina sairauksiaan (ja naapurienkin sairauksia) eli kuinka on nyt sitä ja tätä kolotusta ja piti hankkia taas uudet silmälasit ja sillä on syöpä ja tällä sydänongelmaa tai muuten vaan heikotusta. Nämä "vanhemmat tädit" oli todellisuudessa keski-ikäisiä.

Mihin tämä aika oikein menee? (joo, ei pitäisi ainakaan tuhlata enää sekuntiakaan tällä palstalla)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihanaa on olla yli 70 vuotta vanha - ja yhä hengissä ja kävelykykyinen ja ajatuksenpoikasiakin esiintyy. Ja saa nukkua kun nukuttaa ja puuhata jotain mukavaa kun ei nukuta. Herätystä aamulla ei tarvitse, eikä kiire ole koskaan. Ruoka on herkullista ja kävely mäntymetsässä ihanaa kaikille aisteille.

Mukavaa päivää kaikille!

En tiedä onko se tämä kuusikymppisyys ja siihen liittyvä hormonitoiminnan hiipuminen, vai aikaisempi meditointiharrastus, joka on nyt vihdoin antanut kyvyn nauttia hetkistä kaikilla aisteilla. Löylyn puraisu iholla ja saunan tuoksu, valon heijastuminen, puiden varjot ja värit, raitiovaunun kolina.. ei tämä ennen näin mahtavaa ollut!

Itsekin olen alkanut nauttia luonnosta ja jopa vesisateessa ulkoilusta ja sen jälkeen lempeissä löylyissä saunomisesta. 

Sen sijaan ihmisiä kestän päivä päivältä huonommin. Ja etenkin ihmisten aiheuttamaa meteliä. 

Musiikkimaku myös muuttui aika yllättäen eli sen lisäksi ettei nykymusiikkia voinut enää sietää, ei niitä omia lemppariartistejakaan jaksanut tai halunnut enää kuunnella. Sen sijaan klassinen musiikki alkoikin miellyttää kummasti vaikka ei sitäkään tule kuunnelluksi kuin tosi harvoin. Aiemmin sitä taas ei voinut edes sietää.

Yhtäkkiä alkoi mökkeily ja puuhailu siellä kiinnostaa. Aiemmin tuntui kamalalta olla siellä mitääntapahtumattomuudessa.