Mitä tehdä työntekijän kanssa joka eristäytyy muista kollegoista?

Tuo on esimiehen osaamattomuutta. Olen saanut jopa aspergerin loistamaan meidän töissä.

Kuulostaa että juoruatte hänestä, jos jokaisella on mielipide joka on kaikkien tiedossa. Se on kiusaamista :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä paras ratkaisu on eristää uusi työntekijä kokonaan työyhteisöstä niin vaikutus muihin työntekijöihin saadaan minimoitua. T: Henkilöstöpäällikkö

Eikö hänet ole jo eristetty!?

Onneksi et ole työpaikkani henkilöstöpäällikkö.

En ole ihan varma, mutta epäilen, että tämä "henkilöstöpäällikkö" tuossa ei ehkä ollut aivan tosissaan. Saatan olla väärässäkin, mutta en ole.

Kyseessä oli huono sarkasmi. OIkeasti tytön ongelmiin pitää puuttua ja kysyä miten häntä voidaan auttaa. Se on esimiehen asia.

Missä on ongelma?

Meilläpä on työpaikka, jonka kahvipöydässä kaikki saattavat tuijottaa puhelinta mykkinä. No nyt on vähän väkeä vaihtunut ja tullut nuorempia, jotka tykkäävät jutella. Mutta tosi monta hiljaista tyyppiä on, jotkut ei sano koskaan juuri mitään. Kenenkään ei oleteta osallistuvan keskusteluun eikä hiljaisia ihmetellä.

Olisi hirveän raskasta olla työyhteisössä, jossa tauoillakin on pakko puhua niitä näitä ettei ekstroverteille tule paha mieli.

Niin ja suurin osa olemme insinöörejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko koeaikaa jäljellä? Katkaisisin työsuhteen. En muutenkaan hirveästi katselisi työntekijää joka ei osallistu firman virkistäytymispäiviin. Ymmärtääkö hän että ne eivät ole vapaaehtoisia, varsinkaan uusille naamoille? Mutta jos on tuollainen aukko ymmärryksessä, niin henkilön sosiaaliset taidot ovat liian vajavaiset yritysmaailmaan.

Virkistäytymispäivät ovat yleensä työajan ulkopuolella. Ne ovat silloin vapaaehtoisia.

Taisi olla ylempi kommentti läpällä heitetty.

Tyttö on liian fiksu teidän työyhteisöönne, työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä ensisijaisesti etsimässä ystäviä tai rentoutumassa. Moni myös haluaa rauhassa tutustua ihmisiin vähän etäämmältä, ennen kuin avautuu itsestään tai yksityiselämästään sen enempää. Niin sanotusti lämpiää hitaasti. Siinä ei ole mitään kummallista tai pahaa.

Kokenut tulleensa kiusatuksi. Et huomaa miten rankasti jotkut kiusaa. Itselläni kokemusta ja juuri näin kävi. En enää syönyt toisten kanssa, koska pahimmillaan matkittiin syömistäni ja puhettani. 

Mitä tehdä työkaverin kanssa, joka puhuu tauotta? Kaikille, kaikesta. Ei anna työrauhaa.

Ottaisin tuon hiljaisen hänen tilalleen milloin vain.

On se kumma, että ei ihmisten anneta olla sellaisia kuin ovat. Olisipa ihanaa olla työpaikassa, missä ei huudeta ja naureta tyhjänpäiväistä kovalla äänellä. Hän ei ole porukastanne löytänyt sukulaissielua, huomannut, että kenenkään kanssa ei natsaa, ja pikkuhiljaa eristäytyy. Ymmärrän häntä hyvin.

Virkistäytymispäivät ovat hanurista, en ikinä osallistu moisiin.

Jotenkin veikkaan, että ongelma saattaisi olla tämän näköinen.

Tämä uusi työntekijä on ollut työharjoittelussa teidän työpaikassanne ja ollut silloin sosiaalinen ja iloinen.

Silloin hänen status on ollut opiskelija ja hän on ymmärtänyt sen, että häntä kohdellaan opiskelijana ja harjoittelijana.

No sitten, kun hän on valmistunut ja saanut työpaikan niin hän on olettanut, että sitä myötä hän on osa työyhteisöä ja häntä kohdellaan tasavertaisena mutta kuitenkin aloittelevana ammattilaisena, valmistuneena.

No teidän henkilökunta on edelleenkin jatkanut tämän työntekijän kohtelua, kuin hän olisi edelleen opiskelija/harjoittelija alempaa sorttia, kuin te ja se käytös on kolahtanut tämän työntekijän mieleen.

Toiseksi, viriketoiminta on vapaaehtoista. Et tiedä esim onko kyseessä yh äiti tai muuten jotain sellaista lajia harrastava mikä vie kaiken vapaa ajan. Tai jos hän on tosiaan ollut vasta vähän aikaa töissä ja ei tunne teitä muita viellä niin kokee, että haluaisi ensin tutustua paremmin ennen, ku lähtee mukaan virikkeisiin. Tai sit saattaa just kokea, että häntä painostetaan virikketoimintaan, kun ei halua.

Sitten tiedoksi vain, että kollegan asenteesta näkee heti, että miten toista arvostetaan. Hän on kuullut tai tietää, että on teidän muiden pilkan kohde, kun ei ole huoneessa.

 

Kertokaa itsestänne hänelle, käyttäytykää kuin olisi hänen parhaita kavereitaan, tervehtikää, näyttäkää, että hän kuuluu joukkoon.

Olen itse alkanut vetäytyä, tekisin mieluiten pelkästään etätöitä, en jaksa, mutta aina ilahduttaa, jos joku kysyy lähdetkö syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama homma meillä. Tämä työntekijä hoitaa kyllä työnsä hyvin mutta ei kerro itsestään mitään ja vastailee kaikkeen ihan oudosti ja mukahauskasti.

Esimerkkejä: kun kysyin että missä kuussa hän on syntynyt niin vastasi että hän ei ole syntynyt kuussa vaan maassa. Ja kun kysyimme missä hän asuu niin vastasi vaan että "kotona", sen jälkeen kysyimme että missä se kotisi on niin vastasi vaan "kotini on siellä missä sydämeni on". Ja sitten kun kysyin mitä aikoo tehdä viikonloppuna niin vastasi vain "vähän sitä sun tätä". Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää

Luulee olevansa nokkela mutta tekee itsestään täysin speden.

Minäkin olin positiivinen ja innokas työntekijä, kun minut palkattiin. Aika pian karisivat sekä into että ilo, kun työpaikalla puhuteltiin sanoilla "tuo" ja "plikka" (olin yli 30, kun aloitin ko. työssä ja ei, näitä ilmaisuja käyttänyt henkilö ei ollut (setä)mies), eikä työpanostani arvostettu mitenkään.

Syy työntekijän pahoinvointiin on yleensä joko itse työ tai työyhteisö, joskus molemmat.

Itselläni on samantyyppinen kokemus, mutta yliopistosta. Aloitin opiskelun ulkomailla pari vuotta sitten. En pystynyt liittymään orientaatioviikolle ja loppujen lopuksi aloitin koulun kuukauden jäljessä. Olin valmistunut jo kandiksi toiselta alalta, joten yliopistomaailma oli tuttu ja ihan ehdottomasti ns oma juttuni. Ryhmässäni oli noin 30 henkilöä. Näistä kolme oli lähes kolmekymppisiä ja aikaisemmin opiskelleet alaa muualla, mutta eivät olleet saaneet tärkeitä tenttejä läpi ja joutuivat aloittamaan muualla uudestaan. Kyseessä oli vaativa ala. Nuo kolme olivat nostaneet itsensä jonkinlaisiksi ryhmänjohtajiksi. Kun aloitin opiskelun olin shokissa, sillä ne tyypit lunttasivat aina kaikessa, jos oli pieninkin mahdollisuus ja heillä oli ties mitä oikeasti aika pelottavia lunttauskeinoja. Ohjasivat myös nuorempia opiskelijoita moisen pariin. Kritisoin heidän käytöstään ensimmäisenä päivänäni ja siitä lähtien jouduin silmätikuksi. Kukaan muu ryhmäläinen ei uskaltanut vastustaa heitä ja se johti tilanteeseen, että eristäydyin. Minua myös ensimmäistä kertaa elämässäni kiusattiin. Ja todella rankasti. Koska kaikki "hyviksetkin" hyväksyivät tilanteen, en halunnut olla kenenkään kanssa tekemisissä kuin pakosta. Yliopisto ei reagoinut pyynnöistäni huolimatta tilanteeseen, enkä saanut edes vaihtaa ryhmää. Syyslukukauden lopulla joulukuussa olin jo ihan loppu. Koska rahoja ei saanut takaisin, niin jatkoin koko vuoden ennen siirtymistäni uuteen yliopistoon. Olen aina ollut positiivinen ja sosiaalinen vaikkakin hieman introvertti. Ja olin myös hyvä opinnoissani, sekä yleisesti akateeminen. Vuoden jälkeen olin suhteellisen masentunut ja henkisesti melkein pelkkä raunio. Eristäytyminen (joka ei valitettavasti estänyt kiusaamista) oli minun keinoni selviytyä. Myrkyllisessä ympäristössä on todella vaikea pitää kulisseja yllä. Pari kuukautta ehkä onnistui. Osa professoreista ihmetteli, kun olin alussa niin ihanan aurinkoinen ja myöhemmin hapannaama, joka otti osaa vain pakosta aktiivisuuden sijaan. Minua kiusattiin osin näkyvästi, mutta enimmäkseen salaa. Minun olisi pitänyt pystyä todistamaan kiusaaminen yliopistolle, jotta olisivat puuttuneet. Minun kiusaajani olivat ammattilaisia niin lunttaamisessa kuin henkisessä väkivallassakin, joten ainoa vaihtoehto oli lähteä itse. Oksettaa ajatella, että varmasti monella on sama tilanne koulussa ja töissä. 

Olen itsekin muuttunut iloisesta ja sosiaalisesta ihmisestä epäsosiaaliseksi ja sulkeutuneeksi työpaikan takia, mutta sitä en ole esim. omien ystävien ja kavereiden kanssa. Firman ainoana työntekijän asemassa olevana naisena kuuntelin päivät lähes alusta asti asiattomuuksia. Aikani vastailin takaisin ja ajattelin heidän joskus kyllästyvän, kun en järkyttynytkään kaikesta. En järkyttynyt, mutta ei se kivaakaan ollut. Kyllästyttyäni lopulta kerroin tästä pomolle ja johdolle asti toivoen muutosta, koska tykkäsin työstäni, mutta asiaan ei puututtu, eikä sitä edes "uskottu". Tiesivät kyllä totuuden, koska myös johdolta tuli ajoittain asiattomuuksia. Lähin esihenkilöni koitti ajoittain puuttua tapahtumiin, mutta hänenkin kätensä olivat korkeammalta portaalta osittain sidotut.

Pikkujoulut, yms. skippasin muutaman kerran jälkeen, koska en jaksanut olla muutamien perheellistenkin känniörvelöiden puristeltavana tai heidän mielestään hauskojen heittojen kohteena. Työni tein hyvin, mistä sain palautetta mm. suoraan asiakkailta, enkä koskaan ollut esim. viinan takia pois, kuten osa ko. firmassa. Ja kyllä - työpaikka meni vaihtoon. Lähtöni jälkeen kuulin, että ainakin joku oli katunut käytöstään. Toivon sen auttavan edes jota kuta tulevaisuudessa. Ehkäpä minäkin vielä joskus saan edes palasen takaisin sitä sosiaalisuutta, jota oli ennen sitä työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama homma meillä. Tämä työntekijä hoitaa kyllä työnsä hyvin mutta ei kerro itsestään mitään ja vastailee kaikkeen ihan oudosti ja mukahauskasti.

Esimerkkejä: kun kysyin että missä kuussa hän on syntynyt niin vastasi että hän ei ole syntynyt kuussa vaan maassa. Ja kun kysyimme missä hän asuu niin vastasi vaan että "kotona", sen jälkeen kysyimme että missä se kotisi on niin vastasi vaan "kotini on siellä missä sydämeni on". Ja sitten kun kysyin mitä aikoo tehdä viikonloppuna niin vastasi vain "vähän sitä sun tätä". Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää

Luulee olevansa nokkela mutta tekee itsestään täysin speden.

Spede oli kova jätkä

Itse olen hoitoalalta ja muistan, kun opiskelu aikana työharjoittelussa hoitajat kyllä muistutti siitä joka välissä, kuin pystyi. Ei saatu omaa pukukoppia vaan piti vaihtaa työvaatteet vessassa. Ei saatu olla tauolla taukohuoneessa/kahvihuoneessa vaan piti syödä asiakas tiloissa tai keittiökomerossa. Ei saatu käyttää hoitajien vessaa vaan piti käyttää yleisvessaa joka oli osaston ulkopuolella.

No tuonne en mennyt töihin vaikka monta kertaa kysyttiin. En menis vielläkään.

Anna olla rauhassa. Työpaikka ei ole sosiaalisten suhteiden luomista varten.

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä muuttuu tuollaiseksi jos huomaa, ettei kukaan pidä. Vähän vaikuttaa myös siltä, että työ ei ole sitä mitä odotti.

Vai onko eristetty, että muut saa päteä? Jos työnsä tekee, niin kaikki on hyvin.  Töissä tehdään töitä. Kyllä joku empaattinen ihminen ,jos heitä on, niin voi kahden kesken mennä keskustelemaan ja kysymään miten on viihtynyt ja onko kaikki kunnossa. Ei tarvitse alkaa nokkimaan ja olemaan ilkeä.

Lähes nelikymmenvuotisen työurani aikana en ole tutustunut työkavereihini lähemmin enkä tapaa heitä myöskään vapaa-ajallani. En kerro myöskään heille mitään perhe- tai muusta elämästäni. Hyvin on mennyt tähän asti. Olen saanut olla rauhassa ja keskittyä työhöni, joka on minulle tärkeintä.