Mitä tehdä työntekijän kanssa joka eristäytyy muista kollegoista?

Mahtava esimerkki kuinka kpäät vie hauskuuden työstä ja vielä tilittävät kuinka hyvää tyyppiä kiusattiin. "Kuinka nuoresta naisesta tuli hiljainen", Ap on varmaan sairaan narsismin huippu?

Näinhän se valitettavan usein on, että fiksuin työntekijä savustetaan ulos keksimällä mitä kummallisempia, totuudenvastaisia juttuja hänestä, vedotaan esim. ammattitaidon puutteeseen. Kuka tuollaisessa ilmapiirissä pystyy antamaan parastaan minkään suhteen.

Niin ja sitä kutsutaan henkiseksi väkivallaksi, mitä työporukka tekee päivittäin. Järkyttävää toimintaa, jolla tuhotaan ihmismieltä ja työn tuottavuutta. Miksi tätä annetaan tapahtua?

Niin kauan kun ko. työntekijä hoitaa työnsä moitteetta, ei pitäisi olla kenelläkään nokankoputtamista.

Ei edes pomolla.

Se, ettei halua kertoa mitään yksityisasioitaan eikä osallistua yhteisiin turhanpäiväisiin rientoihin, ei tee hänestä huonompaa.

Hän on tullut työpaikallenne tekemään töitä.

Sen pitää riittää.

Myös teille.

Minäpä kerron kokemuksen äänellä. Olin tuollainen sosiaalinen, iloinen ja positiivinen "tyttö", kun aloitin uudessa työpaikassa. Melko pian huomasin, että minut jätettiin ns. ulkopuolelle työyhteisössä. Ei pyydetty mukaan kahville, tai kukaan ei ollut kiinnostunut minusta, esim. kysymällä mitä teen viikonloppuna tai miten viikonloppu meni. Pikkuhiljaa hyväksyin tosiasian, ettei minusta pidetty alkuunkaan. Työsuhteen alussa minä olisin se joka pyysi muita kahville tai yritin saada keskusteluja aikaiseksi. Loppu viimein hyväksyin sen ettei minusta pidetty. Sulkeuduin ja keskityin töihin. Omaksi onnekseni sain sitten toisen työpaikan, jossa kaikki on mennyt todella hyvin.

Taitaa olla kyse tässäKIN tapauksessa vain ja ainoastaan siitä, että niin uteliasta ja juoruilua rakastavaa pomoa kuin muita työntekijöitä ottaa päähän, kun eivät saa uteliaisuuttaan tyydytettyä toisen yksityisasioilla, ei sitten millään.

Ei edes "velvoittamalla" uuden naaman firman virkistyspäivään, joka voitanee tässäKIN tapauksessa muuttaa uteliaisuus -ja juoruilupäiväksi ...

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama homma meillä. Tämä työntekijä hoitaa kyllä työnsä hyvin mutta ei kerro itsestään mitään ja vastailee kaikkeen ihan oudosti ja mukahauskasti.

Esimerkkejä: kun kysyin että missä kuussa hän on syntynyt niin vastasi että hän ei ole syntynyt kuussa vaan maassa. Ja kun kysyimme missä hän asuu niin vastasi vaan että "kotona", sen jälkeen kysyimme että missä se kotisi on niin vastasi vaan "kotini on siellä missä sydämeni on". Ja sitten kun kysyin mitä aikoo tehdä viikonloppuna niin vastasi vain "vähän sitä sun tätä". Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää

Onko sosiaaliset taitosi jotenkin puutteelliset, kun et ymmärrä, ettei työkaverisi halua kertoa henkilökohtaisia asioitaan sinulle. Työkavereille ei niitä tarvitse kertoa

Surullista. Nuorilla on niin paljon masennusta ja paineita muutenkin, että miksi pitää ihmetellä tuollaista?

Itselle kävi vähän vastaavanlaisesti. Totesin siinä puolen vuoden aikana, että työpaikka ei ollut ollenkaan itselleni sopiva. Työkaverit olivat ihan ok, mutta mitään yhteistä heidän kanssaan ei juuri ollut. Koko sen puolen vuoden aikana minulle tuli juttelemaan työasioissa vain muutama ihminen, enkä kokenut olevani osa työyhteisöä. Jossain vaiheessa tämä vain rupesi ahdistamaan niin paljon, että se kääntyi sisäänpäinvetäytymiseksi. Irtisanouduin ja etsin uuden työpaikan, nyt olo on miljoona kertaa kevyempi ja tuntuu että olen vihdoin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

En saanut selvää onko ap jo jutellut uuden työntekijän kanssa asiasta. Meillä on nykyisessä työssä kerran kuukaudessa kahdenkeskiset palaverit oman esimiehen kanssa, jossa käydään läpi työtilannetta ym. Näin mahdollisiin ongelmiinkin voidaan tarttua heti, eikä tarvitse odotella tilanteen kriisiytymistä tähän pisteeseen. Uudelle työntekijälle voi olla iso kynnys ottaa asioita puheeksi, joten mielestäni tässä tilanteessa hyvä esimies tekisi itse aloitteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä hän ei ole koskaan ollutkaan Sosiaalinen. Työpaikat hakevat sosiaalisia työntekijöitä, joten hakijat sitten esittävät sellaisia hakiessaan töitä. Itse teen aina näin. Jos kertoisi olevansa hiljainen, ei olisi mitään mahdollisuutta saada töitä mistään.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut ja kirjoittanut, että sosiaalisuutta ja ekstroverttiutta arvostetaan liikaa työnhaussa. Moneen tehtävään olisi parempi valita introvertimpi tyyppi, koska hän on usein ekstroverttia hölöttäjää huolellisempi, taitavampi ja jopa älykkäämpi.

Nykyään työrekrytoinnissa ei vielä ole päästy tähän, mutta toivotaan, että työnantajatkin oppivat jotakin ihmisen psykologiasta.

Minä olen kyllästynyt ekstroverttina kantamaan vastuu tehdystä työstä senkin introvertin puolesta. Kun se introvertti ahdistuu kiireestä ja yllättävistä tapahtumista. Samoja hommia tehdään ja virallisesti tehtävät jaettu, Silti minä joudun tekemään kaiken ja muokkamaan sen hetken omia tehtäviäni, jos tulee yllättävä juttu väliin, koska kaveri ei halua tehdä vaan taitavasti ujuttaa/ohjaa ne minulle. Jos persoonallisuuspiirteet haittaa tehtävien tekoa, eikö sillon pitäisi hankkia sellainen ammatti, että saa tehdä yksin omaan tahtiinsa?

Virkistystoiminta tai omien asioiden jakaminen ei kuitenkaan ole pakollista työpaikalla. Eikä kahvitauot. Toki niillä on melkoinen yhteisöllistävä vaikutus.

Muuten nämä virkistys- ja työhyvinvoiintipäivät ovat tekemällä tehtyjä muka työporukan yhteishengen parantajia. Suurimmat juoruajat tosin nauttivat niistä, kun ei se varsinainen työnteko muutenkaan ole keskiössä, ainoastaan jonkun työkaverin mollaaminen antaa heille sisältöä elämään.

Näyttää, tuntuu ja kuulostaa ihan työpaikka kiusaamiselta.

Meillä samanlaista, olen jutellut pariin otteeseen, mutta mitään käsitystä hänen persoonastaan en saa vaan suojamuurit ovat valtavat. Koen että veti alkuun reippaamman roolia, ja nyt kärsii kun ei kehtaa pyytää lisää perehdytystä tehtäviinsä vaan kamppailee yksin oman päänsä sisällä. Sitten jos tukea tarjotaan, sanoo ettei tarvitse, ellei peräti valehtele että osaa jo. Proaktiivisuus työtehtäviin liittyvässä tiedonsiirrossa on heikko, eikä kykyä reagoida nopeisiin muutoksiin vielä ole.

Itse veikkaan pärjääjäsyndroomaa, huonoja kokemuksia aikaisemmasta työelämästä tai ahdistuneisuushäiriötä, koska kollegat yrittävät kyllä saada työntekijää mukaan. Jälkimmäiseen syyhyn ei voi oikein työnantaja vaikuttaa.

Pakkohan se on jossain kohtaa vielä koeajan sisällä on tarttua tähän. Mittareilla voidaan todeta että eristäytyminen vaikuttaa työtehoon ja lisää muiden työtaakkaa, kun ei tiedetä mitä hän ei vielä osaa, tai hoituuko delgoidut hommat.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se valitettavan usein on, että fiksuin työntekijä savustetaan ulos keksimällä mitä kummallisempia, totuudenvastaisia juttuja hänestä, vedotaan esim. ammattitaidon puutteeseen. Kuka tuollaisessa ilmapiirissä pystyy antamaan parastaan minkään suhteen.

Niin ja sitä kutsutaan henkiseksi väkivallaksi, mitä työporukka tekee päivittäin. Järkyttävää toimintaa, jolla tuhotaan ihmismieltä ja työn tuottavuutta. Miksi tätä annetaan tapahtua?

Ettäkö ne vanhat työntekijät pitäisi leimata ammattitaidottomiksi häiriköiksi sen uuden introvertin/asperegerin takia? Ja palkata kööri introverttejä tilalle? Saisivat puuhastella omassa rauhassaan. Kuka ne suhteet ulkomaailmaan ja asiakkaisiin sitten hoitaisi? Hommaisi työt? Ai niin, nehän tuleekin sähkönpostissa, samoin kuin sähkö pistorasiasta.

Oon esihenkilönä kiinnittänyt 1994-2004 välillä syntyneiden työntekijöiden kohdalla huomiota siihen, että somessa jakavat aivan tolkuttoman paljon yksityiselämään (ja työnantajaankin) liittyvää tietoa, mutta eivät työpaikalla suostu edes kertomaan, onko lemmikkieläimiä.

Kertoo valtavasta epäluuloisuudesta koko työelämää kohtaan, ja yrittävät suojella itseään eriyttämällä työminän ja yksityisminän aivan liian kauas toisistaan. Itsehän sitä tällaisena X-sukupolven tätinä katsoo vähän surullisena, kun etenkin nuorella ihmisellä mm. rakkaussuhteet vaikuttavat kyllä todella paljon myös työssä pärjäämiseen. Ihmisiähän me kaikki ollaan.

Olisi kaikkien etu, jos työpaikalla voitaisiin pitää yllä luottamuksen ilmapiiriä niin, että työntekijä voisi esihenkilölle kertoa jos henk.koht.puolella on vaikeaa. Ei tarvitse avautua yksityiskohdista, ne eivät mua edes kiinnosta, mutta jos on vaikka kämppä menossa alta eron takia, niin tällaiset. Meillä ainakin voidaan joustaa työntekijän tilanne huomioon ottaen ihan ilman lääkärintodistustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko koeaikaa jäljellä? Katkaisisin työsuhteen. En muutenkaan hirveästi katselisi työntekijää joka ei osallistu firman virkistäytymispäiviin. Ymmärtääkö hän että ne eivät ole vapaaehtoisia, varsinkaan uusille naamoille? Mutta jos on tuollainen aukko ymmärryksessä, niin henkilön sosiaaliset taidot ovat liian vajavaiset yritysmaailmaan.

Virkistäytymispäivät ovat yleensä työajan ulkopuolella. Ne ovat silloin vapaaehtoisia.

Teoriassa joo, mutta jokainen normaalilla älyllä varustettu ymmärtää että ne eivät ole vapaaehtoisia jos haluat pitää työpaikkasi pidemmällä juoksulla. :)

Jokainen normaalilla älyllä varustettu tietää että kuuluu sanoa pitemmällä aikavälillä eikä juoksulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä hän ei ole koskaan ollutkaan Sosiaalinen. Työpaikat hakevat sosiaalisia työntekijöitä, joten hakijat sitten esittävät sellaisia hakiessaan töitä. Itse teen aina näin. Jos kertoisi olevansa hiljainen, ei olisi mitään mahdollisuutta saada töitä mistään.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut ja kirjoittanut, että sosiaalisuutta ja ekstroverttiutta arvostetaan liikaa työnhaussa. Moneen tehtävään olisi parempi valita introvertimpi tyyppi, koska hän on usein ekstroverttia hölöttäjää huolellisempi, taitavampi ja jopa älykkäämpi.

Nykyään työrekrytoinnissa ei vielä ole päästy tähän, mutta toivotaan, että työnantajatkin oppivat jotakin ihmisen psykologiasta.

Minä olen kyllästynyt ekstroverttina kantamaan vastuu tehdystä työstä senkin introvertin puolesta. Kun se introvertti ahdistuu kiireestä ja yllättävistä tapahtumista. Samoja hommia tehdään ja virallisesti tehtävät jaettu, Silti minä joudun tekemään kaiken ja muokkamaan sen hetken omia tehtäviäni, jos tulee yllättävä juttu väliin, koska kaveri ei halua tehdä vaan taitavasti ujuttaa/ohjaa ne minulle. Jos persoonallisuuspiirteet haittaa tehtävien tekoa, eikö sillon pitäisi hankkia sellainen ammatti, että saa tehdä yksin omaan tahtiinsa?

Virkistystoiminta tai omien asioiden jakaminen ei kuitenkaan ole pakollista työpaikalla. Eikä kahvitauot. Toki niillä on melkoinen yhteisöllistävä vaikutus.

Myös sinussa on huonot puolesi jotka rasittavat ja kuormittavat muita työntekijöitä ja työyhteisöä. Turha nostaa itseään muiden yläpuolelle ja kuvitella olevansa jotenkin parempi. Luulatavasti ne työyhteisön introvertit ajattelevat kuinka joutuvat jatkuvasti tekemään hommiasi kun olet suuna päänä joka paikassa selittämässä etkä keskity työhön.

Suomalaiset ovat oikein ammattilaisia tässä, kiusaamisessa. Tai henkistä väkivaltaa se on. Siitä ei päästä ikinä kun porukka on niin empatiakyvytöntä.

No, sen verran tiedän, että minun hommiani ei kukaan todellakaan joudu tekemään. Muusta en osaa sanoa, siinä voit hyvinkin olla oikeassa, silti tämän tästä ollaan apua pyytämässä, niissäkin kaverin hommissa. Myöskin ekstrovertit uupuu.

Toki tämä on osin työnjohdollinen juttu eli esimiehet ei ajan tasalla.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama homma meillä. Tämä työntekijä hoitaa kyllä työnsä hyvin mutta ei kerro itsestään mitään ja vastailee kaikkeen ihan oudosti ja mukahauskasti.

Esimerkkejä: kun kysyin että missä kuussa hän on syntynyt niin vastasi että hän ei ole syntynyt kuussa vaan maassa. Ja kun kysyimme missä hän asuu niin vastasi vaan että "kotona", sen jälkeen kysyimme että missä se kotisi on niin vastasi vaan "kotini on siellä missä sydämeni on". Ja sitten kun kysyin mitä aikoo tehdä viikonloppuna niin vastasi vain "vähän sitä sun tätä". Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää

Vain työnantajan tarvii tietää osoite yms. tiedot. Riittää kun tekee omat työt. Ei ole pakko puhua yksityisasioista.

Voi voi kun työpaikalla voi käydä noin. Muistan kun itse menin ensimmäiseen oikeaan työpaikkaan intoa puhkuen. 3 kuukauden päästä olin jo huomannut, että ei ole minun hommaa. Mikä siinä tökki, niin ensinnäkin kahvihuone. Ihmiset jutteli lapsistaan, koiristaan ja päivän uutisaiheista. Kiinnostiko minua 22-vuotiaana mitään niistä, ei takuulla. Toinen asia, että työ väsytti aivan kamalasti. Muistan kun kirjoitin väliraporttia yhdestä pienehköstä projektista, joka oli minun vastuulla. Meinasin nukahtaa välillä tunkkaiseen toimistohuoneeseen. Luultavasti olen ollut työyhteisön silmissä hiljainen ja eristäytynyt, koska jos ihminen ei viihdy, se näkyy käytöksestä.