Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä oikeus on ohjeistaa lapsen vanhempaa, jos itsellään ei ole lapsia?
26.08.2022 |
Törmännyt tähän asiaan nyt kahdesti vähän ajan sisällä.
Tapaus 1. Tyttäreni 7 v. on ujo. Hän kuitenkin tervehtii ja vastailee tuttujen kysymyksiin. Meillä kävi kesävieraita. Mieheni täti alkoi sanoa minulle (ei siis miehelleni, vaikka hänkin oli läsnä), että kannattaa laittaa tyttö syksyllä kerhoon, niin reipastuu. Ikinä ei ole itse naimisissa ollut eikä ole omia lapsia, niin mitä se tulee toisille ohjeita antamaan. Sanokoon sitten, kun on yhtä ujoa lasta kasvattanut.
Tapaus 2. Koiran kasvattaja antoi minulle ohjeita, miten minun pitää ohjata omia lapsiani olemaan koiran kanssa. Typeriä ohjeita vieläpä. Tyyliin: lapsen pitää katsoa, ettei koira jää oven väliin ja kannattaa opettaa lapset heti, että koira päätä, mihin suuntaan lenkillä mennään. Minun kannattaa kuulemma itse lähteä lenkille mukaan opastamaan, että se on ulkoiluttaja, joka päättää suunnan, kun lapset ei ymmärrä. Jestas sentään, kun meille se koira on ihan vaan lemmikki ja minulla on ollut koiria 30 vuotta elämästäni. Meidän lapset on syntyneet koiratalouteen. Ja toiseksi: minähän sen päätän, miten ohjeistan lapseni toimimaan koiran kanssa eikä mikään kasvattaja.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin te jotkut lapselliset sitten koette oikeudeksenne sanoa lapsettomalle, että kyllä se mieli muuttuu ja lapsia tekin hankitte sitten joskus myöhemmin.
Olet idiootti.
Tämä kommentti ärsyttää suunnattomasti.
Joillakin voi olla pitkä yritys takana, keskenmenoja, hoidot päällä, ei haluta lapsia tai sairauden takia ei pysty hankkimaan niitä vaikka haluaisi.
Epäkohteliasta yleisesti mennä lohkaisemaan, että kyllä te vielä joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa jokainen nainen voi olla äiti. Jokainen lapsen synnyttänyt ei välttämättä ole se penaalin terävin tai ole penaalissa ollenkaan. Ei se synnyttäminen fiksummaksi tee. Joskus käy päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujona ja arkana lapsena tuo olis ollut mulle itselleni kauhistus, jos pakotetaan johonkin kerhoon. Mitä sekin tarkoittaa, kerho siis. Ihmiset ei kyllä yhtään ajattele, että ujolle pahinta on olla isossa koululuokassa päivät ja jos vielä iltaisin pitäisi kerhoryhmissä olla sosiaalinen. Mitä varten sukulaisten pitää puuttua luonteenpiirteisiin.
Puuttuminen toisen kasvatukseen ei ole koskaan ok, mutta tuo kerho-homma on ihan fiksu pointti. Nuorena lapsi assimiloituu nopeammin. Itse olin toai ujo pienenä, olin kotona eskarin alkamiseen asti ja äiti kotona nuorimman sisaruksen kanssa kunnes täytin 9. Oli todella rankkaa koulussa, jossa piti oppia pikapikaa ujoudesta pois. Päiväkoti/kerho olisi tehnyt minulle tosi hyvää jo mahdollisimman ajoissa, mutta ei apn lapselle vieläkään ole liian myöhäistä.Itse opin vihdoin sosiaaliseksi lukiossa ja nykyään olenkin todella ekstrovertti ihminen. Oma lapsi (toki on sosiaalinen) meni aikaisin päiväkotiin, myös tästä syystä.
Puuttuminen toisen kasvatukseen on joissakin tapauksissa täysin ok. Vanhemmat eivät useinkaan ole mitään luontaisia kasvattajia, joista voisi edes odottaa, että tuntisivat lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä neuvoja nuo on, vaikkakin en nyt ihan ujoa laittaisi väkisin sosiaalistumaan.
Menee ohi aiheen, mutta itseäni keljuttaa sisaren käydessä lasten kanssa ja loppupeleissä joudun pitämään heille rajoja. Meillä ei hypitä sohvalla. Syömiset ja juomiset hoidetaan pöydässä eikä lähdetä kuljeskelemaan. Koiraa ei kiusata.
Heillä on kuulemma kotona ihan samat säännöt, mutta sisareni ei puuttunut millään noihin meillä käydessä. Loppujen lopuksi mehut kaatuivat pitkin olohuoneen lattiaa ja keksiä oli murusteltu niin matolle kuin sohvalle. Koiraa käytiin tahallaan härnäämässä kunnes se meinasi hermostua (meillä on hyvin rauhallinen koira, mutta joku raja silläkin menee).
Opettakaa jo kotona, mikä on sallittua ja mikä ei! Etenkin kyläpaikoissa.
Koiraa ei tietenkään saa kiusata tai sotkea muiden sohvia, jos se on kielletty, mutta lapset voivat vahingossa kaataa mehulaseja pöydälle ja lattialle. Koska he ovat lapsia eivätkä pikku aikuisia.
Eläimen kasvattaja on ollut oikeassa, hänen tulee neuvoa miten eläinten kanssa ollaan ja eletään. Kunnollinen kasvattaja ohjeistaa muutakin, ja sitä kannattaa kuunnella. Itse asiassa se on hänen vastuunsa. Jos et hoida noita asioita kuntoon, niin sitten vingut täällä kun koira on ihan kamala enkä jaksa enää ja nyt se vetää Terttu-petteriä ja on kuriton... jospa vaikka et ole koskaan oikeasti kasvattanut koiraa, vaikka sinulla on niitä ollut. Myös hommat on roturiippuvaisia, jotkut koirat menee siinä sivussa ja toiset sitten tarvitsee enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä neuvoja nuo on, vaikkakin en nyt ihan ujoa laittaisi väkisin sosiaalistumaan.
Menee ohi aiheen, mutta itseäni keljuttaa sisaren käydessä lasten kanssa ja loppupeleissä joudun pitämään heille rajoja. Meillä ei hypitä sohvalla. Syömiset ja juomiset hoidetaan pöydässä eikä lähdetä kuljeskelemaan. Koiraa ei kiusata.
Heillä on kuulemma kotona ihan samat säännöt, mutta sisareni ei puuttunut millään noihin meillä käydessä. Loppujen lopuksi mehut kaatuivat pitkin olohuoneen lattiaa ja keksiä oli murusteltu niin matolle kuin sohvalle. Koiraa käytiin tahallaan härnäämässä kunnes se meinasi hermostua (meillä on hyvin rauhallinen koira, mutta joku raja silläkin menee).
Opettakaa jo kotona, mikä on sallittua ja mikä ei! Etenkin kyläpaikoissa.Koiraa ei tietenkään saa kiusata tai sotkea muiden sohvia, jos se on kielletty, mutta lapset voivat vahingossa kaataa mehulaseja pöydälle ja lattialle. Koska he ovat lapsia eivätkä pikku aikuisia.
Siksi ne syövätkin pöydässä eikä olohuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä neuvoja nuo on, vaikkakin en nyt ihan ujoa laittaisi väkisin sosiaalistumaan.
Menee ohi aiheen, mutta itseäni keljuttaa sisaren käydessä lasten kanssa ja loppupeleissä joudun pitämään heille rajoja. Meillä ei hypitä sohvalla. Syömiset ja juomiset hoidetaan pöydässä eikä lähdetä kuljeskelemaan. Koiraa ei kiusata.
Heillä on kuulemma kotona ihan samat säännöt, mutta sisareni ei puuttunut millään noihin meillä käydessä. Loppujen lopuksi mehut kaatuivat pitkin olohuoneen lattiaa ja keksiä oli murusteltu niin matolle kuin sohvalle. Koiraa käytiin tahallaan härnäämässä kunnes se meinasi hermostua (meillä on hyvin rauhallinen koira, mutta joku raja silläkin menee).
Opettakaa jo kotona, mikä on sallittua ja mikä ei! Etenkin kyläpaikoissa.Koiraa ei tietenkään saa kiusata tai sotkea muiden sohvia, jos se on kielletty, mutta lapset voivat vahingossa kaataa mehulaseja pöydälle ja lattialle. Koska he ovat lapsia eivätkä pikku aikuisia.
Ymmärtäisin vielä jos vahingossa siellä kahvipöydässä juoma kaatuu, mutta jos erikseen on kielletty lähtemästä pöydästä sen mehulasin kanssa, niin silloin pitäisi uskoa. Tuossakin tilanteessa lähdettiin kielloista huolimatta mehulasin kanssa liikkeelle ja kohta se juoma oli pitkin lattiaa, kun vähän sisaruksen kanssa alettiin riehumaan.
Ei näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Suurin osa meistä on elänyt lapsuutensa lapsiperheessä. Kyllä sitä yhtä jos toista ymmärtää ja nimenomaan lapsen vinkkelistä.
T. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Lisäksi ulkopuolisena näkee hyvin, että mistä jokin lapsen ongelma kumpuaa. Eivät tietenkään kaikki, mutta osa on hyvin tarkkaavaisia ja ymmärtävät ihmismieltä. Vanhempi tekee asian X ja sitä seuraa, että lapsi tekee asian Y. Sitten vanhempi ihmettelee miksi lapsi käyttäytyy noin.
Kannattaa kuunnella jos joku ehdottaa, että liittyisikö se asiaan X.
Vierailija kirjoitti:
Ujo lapsi väkisin kerhoon...ensinnäkin pahimmillaan hirveä taistelu, jotta saa hänet väkisin paikalle. Sitten hän murjottaa siellä yksin haluamatta puhua kellekään, koska ei halunnut sinne alun perinkään.
Ja sitten hän kärsii koko elämänsä koulukiusattuna kun ei osaa toimia ryhmässä, eikä opi pitämään puoliaan.
Hienoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Tein vuosia vakaopen(silloinen lto) töitä ennen kuin lapseni syntyi. Tiedän itse kokemuksesta, että lapsettomalla on vain vähän järkeviä näkemyksiä perhe-elämästä. Ei ne lapsuuden kokemukset oikeasti anna mitään pätevyyttä perhe-elämään vanhempana.
Toki voitte niin itsellenne uskotella, jos siitä tulee parempi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujo lapsi väkisin kerhoon...ensinnäkin pahimmillaan hirveä taistelu, jotta saa hänet väkisin paikalle. Sitten hän murjottaa siellä yksin haluamatta puhua kellekään, koska ei halunnut sinne alun perinkään.
Ja sitten hän kärsii koko elämänsä koulukiusattuna kun ei osaa toimia ryhmässä, eikä opi pitämään puoliaan.
Hienoa!
Mulle kävi vähän näin.
Olin hyvin ujo ja varautunut, vanhempien töiden takia menin päiväkotiin 3-vuotiaana. Meni pari kuukautta ennen kuin rohkaistuin siellä liikkumaan muualla kuin aulassa, mutta osa älysi alkaa käyttämään ujouttani ja varautuneisuuttani hyväksi.
Kiusaaminen alkoi siis päiväkodissa, päättyi vasta 8 luokan tienoilla. Että olipa mahtavat vuodet peruskoulussa. En vanhempia syytä asiasta, että vasten tahtoani pistettiin päiväkotiin.
Myöhemmin olen käsitellyt noita tapahtumia terapiassa. Nykyisin osaan pitää puoleni ja pyrin uusien ihmisten ympäröimänä lähteä juttuun mukaan, mutta olen edelleen sitä tarkkailija tyyppiä. Tulen ulos kuorestani ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se nyt on aika hyvä neuvo, että koira ei saa päättää lenkillä reittiä, vaan ihminen? Varsinkin jos iso rotu kyseessä? Ei tosin itselläni ole koiria. Kai tuo on vastuullista kasvattajalta kertoa tuollaiset, samallahan hän kohteliaasti varmistaa, että se aikuinen ostajakin tajuaa asian. Ei ole ollut kivaa olla lenkillä, kun vastaan on tullut pitbull, joka vetelee omistajaansa polkua ristiin rastiin miten sattuu. Asuu vielä naapurustossa tämä holtiton otus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Tein vuosia vakaopen(silloinen lto) töitä ennen kuin lapseni syntyi. Tiedän itse kokemuksesta, että lapsettomalla on vain vähän järkeviä näkemyksiä perhe-elämästä. Ei ne lapsuuden kokemukset oikeasti anna mitään pätevyyttä perhe-elämään vanhempana.
Toki voitte niin itsellenne uskotella, jos siitä tulee parempi mieli.
ei minua ainakaan mikään yllättänyt perhe-elämässä tai lapsiperhearjessa. Toiset vain sitten taitavat olla luonnostaan valmiita vanhemmiksi, kun toisten pitää räpiköidä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Lisäksi ulkopuolisena näkee hyvin, että mistä jokin lapsen ongelma kumpuaa. Eivät tietenkään kaikki, mutta osa on hyvin tarkkaavaisia ja ymmärtävät ihmismieltä. Vanhempi tekee asian X ja sitä seuraa, että lapsi tekee asian Y. Sitten vanhempi ihmettelee miksi lapsi käyttäytyy noin.
Kannattaa kuunnella jos joku ehdottaa, että liittyisikö se asiaan X.
Just joo taas. Että ujous on ongelma. Se on persoonallisuudenpiirre. Introvertteja ihmisiä Suomessa riittää, mutta silti ei riitä ihmisillä kykyä ymmärtää, ettei ujous ole sairaus tai ongelma, joka pitää selättää.
Koiran voisi taluttaa aikuinen, eikä leikkikoululainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
menetän uskoani ihmisiin, kun aika ajoin joutuu lukemaan kommentteja tyyliin: miten lapseton voi muka ymmärtää mitään lapsen kasvatuksesta tai vanhemmuudesta. Aina pitää jäädä miettimään sen sanojan pään sisältöä, että miten joku vanhempi ei muka voi ymmärtää miten lapseton voisi ymmärtää vanhemmuutta.
Lapseton näkee perhettä muutaman tunnin jossain. Se on aika eri asia kuin elää sitä vanhemmuutta ja kasvattaa lasta hyvinä ja huonoina päivinä. Hienoa tietenkin, jos koet olevasi perhe-elämän asiantuntija lapsettomana. :D
Ensinnäkin: jokainen lapseton on ollut perheessä ja nähnyt itse miten vanhemmuutta suoritetaan ja mitä vanhemmuuteen liittyy. Normaalipsyyken omaava aikuinen on myös empaattinen ja tuon empatiakyvyn avulla kykenee aikuisena matkaamaan omien vanhempiensa maailmaan ja näkemään miten paljon (tai joissain tapauksissa vähän) omat vanhemmat tekivät.
Lapseton aikuinen voi olla myös ammattikasvattaja, usko tai älä. Hänellä voi olla enemmän lapsenhoitokokemusta kuin vaikka jollain 11 lasta synnyttäneellä naisella. Hän voi jopa tietää miltä raskaus, synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat. Joko omasta kokemuksesta tai empatiakykynsä turvin. Lapseton ihminen voi olla myös vanhempi tai siihen rinnastettavassa tilanteessa.
On käsittämätöntä, että meillä on maassa naisia, jotka ovat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia eivätkä tajua näin yksinkertaisia asioita.
Toiseksi. Minulla on lapsia, lisäksi olin täydessä vastuussa lapsista jo 15-vuotiaasta lähtien. Omaa sisarustani hoidin useinkin ja hoidin myös hänen asioitaan. Tämä kaikki oli minulle hyvin luontaista.
Se, että joku äiti kokee lapsesta huolehtimisen raskaana tai vaikeana ydinfysiikkaana, niin kertoo ehkä enemmän sen äidin omista puuttellisesti suoritetuista kehityshaasteista kuin siitä, että lapseton ei muka voisi sellaiseen kyetä tai sitä maailmaa ymmärtää.
Empatia. Siinä on se salaisuus.
Tein vuosia vakaopen(silloinen lto) töitä ennen kuin lapseni syntyi. Tiedän itse kokemuksesta, että lapsettomalla on vain vähän järkeviä näkemyksiä perhe-elämästä. Ei ne lapsuuden kokemukset oikeasti anna mitään pätevyyttä perhe-elämään vanhempana.
Toki voitte niin itsellenne uskotella, jos siitä tulee parempi mieli.
Olen samoilla linjoilla. Luulin itsekin nuorena tietäväni kaikenlaista lasten kasvattamisesta ja luultavasti annoin paljon neuvoja tuttavapiirissä. Tulin äidiksi vasta 32-vuotiaana ja siitä se kasvu äidiksi alkoi.
Nolotti jälkikäteen neuvot, joita olin jaellut. Esim. kun yksi tuttavani huokaili, kun lapsensa on nirso eikö syö kasviksia, taisin mennä sanomaan, että ei kannata antaa muuta ruokaa, kyllä se lapsi antaa periksi. Meidän toinen lapsi syntyi, kun olin 36 v. Hän oli allerginen maidolle, herneille, mansikoille ja tomaatille. Luulen että sai niin huonoja kokemuksia pienenä allergian takia, että todella huono oli syömään mitään kasviksia. Viinirypäleitä kyllä olisi syönyt vaikka kuinka paljon, mutta ei salaattia, ei kurkkua, ei paprikaa, ei omenaa, ei mitään kaalia. Houkuteltiin, yritettiin pakottaa, lahjottiin ja silti jätti syömättä. Muistan oman ärtymyksen, kun siskoni oli sanonut, että ruokapöydästä ei poistuta ennenkuin vihannekset on syöty lautaselta. Olisi tehnyt mieli huutaa, että oletko hullu, jos se ei syö, niin anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Kai se nyt on aika hyvä neuvo, että koira ei saa päättää lenkillä reittiä, vaan ihminen? Varsinkin jos iso rotu kyseessä? Ei tosin itselläni ole koiria. Kai tuo on vastuullista kasvattajalta kertoa tuollaiset, samallahan hän kohteliaasti varmistaa, että se aikuinen ostajakin tajuaa asian. Ei ole ollut kivaa olla lenkillä, kun vastaan on tullut pitbull, joka vetelee omistajaansa polkua ristiin rastiin miten sattuu. Asuu vielä naapurustossa tämä holtiton otus.
En ole ap, mutta jos jollain on ollut koiria vuosikymmeniä, ei sitä tarvitse joka asiaan opastaa. Ei ole kasvattajan tehtävä. Jos on ensimmäinen koira, silloin annetaan neuvoja enemmän ja jos on kymmenes koira, ei aleta lässyttää perusasioita. Meillä on 5 koiraa, koska ydinperheellä oli ennestään 3 ja kun poikani muutti armeijan takia kotiin, tänne tuli nyt hänen kaksi koiraansa myös hoitoon.
Alue: Aihe vapaa
jonkin asian kokenut on automaattisesti sen asian asiantuntija, esim. flunssan sairastanut on samantien maailman johtava flunssaekspertti- harha.