Mikä oikeus on ohjeistaa lapsen vanhempaa, jos itsellään ei ole lapsia?

Joku sana jää taas sensorin haaviin, kun vielä keksis mikä. Joskus auttaa kun postaa kahdessa osassa.

Osa 1:

Juu, ei lapset*oman kannata mennä sanomaan yhtään mitään ikinä, kun eihän se voi tietää. Jokainen äiti sen sijaan tietää kaiken lapsista ja kasvatuksesta.

Tapaus 1. ohjeistusta en ymmärrä, oli neuvojalla lapsia tai ei.

Tapaus 2. Ymmärrän, mutta sekään ei liity neuvojan lapsilukuun. Lenkillä näkyy joskus ihan liian pieniä ulkoiiluttajia.

testi

pimpelipom kun on hieno tää automaattisensuuri

Osa 2:

Itsekin koettanut jonkun pilttiä varje lla satuttamasta itseään ja suututtiin, kunnes sitten kolahti just niin kuin p e l k ä s i n ja sitten kyllä apu kelpasi kun piti l ä ä k ä r iin lähteä. 

Jos lapseton sanoo että ei kannata antaa lapsen tunkea herneitä nenään, niin se on väärin, koska kyllä äiti tietää paremmin ja jos hänestä se on ihan ok, niin kukaan lapseton ei saa sanoa mitään? Jos toinen äiti sanois, niin se ois sitten eri juttu. 

Mikäs logiikka siinä on, että 7-vuotiaan ujouteen auttais joku kerho?

Lapsen sosiaalistumiskausihan alkaa 2,5-3-vuotiaana, ja useimmat on silloin olleet varhaiskasvatusyksikössä jo kauan. 3-vuotiaaksi saa lasta hoitaa kotihoidontuella, joten suurin osa lapsista on varmaankin 3-vuotiaina menneet päiväkotiin.

Elleivät ole, nuorempien susarusten ollessa myös vielä kotona, niin sentään 6-vuotiaan on käytävä esikoulu koska se on velvoittava. Ja 7-vuotias aloitti tänä syksynä koulun.

Eli mikä ihmeen kerho vähintään eskarin ja koulun lisäksi tilanteen ratkaisee?

Taitaa olla tädissä se suurin vika tässä, sekä hoksottimissa että käytöksessä/tilannetajussa:

Muistan kyllä lapsuudesta erään omankin tätini, joka oli sen verran pelottava tapaus että minä, joka en ujo ole ollenkaan, menin lukkoon hänen seurassaan.

Varsinkin jos täti puhuu näitä lasten kuullen, on 7-vuotiaaksi asti muodostunut jo varmasti varsin epämiellyttävä kuva eikä lapsi ehkä halua häntä huomioida.

Muuhun en ota kantaa.

Minäkin olen miehelle sanonut, että jos mulla olisi lapsi, se ei todellakaan joutuisi viettämään aikaa juopporemmin keskellä, kun tupakoivat sisällä. Eikä todellakaan nukkuisi paskaisissa lakanoissa.

Mutta kuulemma lapsia ei pelota humalaiset ihmiset. Että mitäpä minä lapsettomana tiedän.

Olen myös toiminut kotihoitajana kodittomille koirille ja aika moni kotiehdokas vetoaa siihen, että kyllä meillä on aina koiria ollut ja tiedetään kaikki.

Silti omaa koiraa ei kouluteta, ei viedä eläinlääkäriin yms.

Ja sitten ei pärjätä sen uuden tulokkaan kanssa ollenkaan ja se palautuu takaisin.

Joku suuttui myös neuvoista koiranpentunsa suhteen, kun se hyökkäili ihmisten kimppuun. Että ei sitä kuulemma saa käskyttää, kun se oli pentueensa pienin. Kun minä en tajua, kun mulla ei ole koiraa. Nykyään koira ei päästä häntä asunnosta ulos ja on muutenkin vaarallinen.

Ilmeisesti tämä koko kylä kasvattaa- ei toimi. Joten en ole puuttunut enää kun lapset perseilevät kaupassa, varastavat, ajavat kimpassa sähköpotkulaudoilla liikenneympyröissä, kiusaavat toisiaan ja ampuvat ilotulitteita muita ihmisiä kohti.

Enhän minä voi ymmärtää, kun minulla ei ole lapsia.

Mielenkiintoista, että heti projisoidaan oma kokemus jonkun muun lapseen.

(Koska minä olin ujo lapsi enkä halunnut kerhoon, kukaan muukaan ei voi hyötyä siitä.)

Koska kaikki ovat niin kuin minä.

Tutkimusten mukaan päiväkodissa olleet lapset ovat sosiaalisempia kuin kotona olleet, vaikka olisi sisaruksia.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että heti projisoidaan oma kokemus jonkun muun lapseen.

(Koska minä olin ujo lapsi enkä halunnut kerhoon, kukaan muukaan ei voi hyötyä siitä.)

Koska kaikki ovat niin kuin minä.

Tutkimusten mukaan päiväkodissa olleet lapset ovat sosiaalisempia kuin kotona olleet, vaikka olisi sisaruksia.

Mitä nuorempana oppii sosiaaliseksi, niin sen helpompaa on elämä jatkossa. Itse olin aivan jäätävän ujo lapsena sekä nuorena aikuisena ja se teki erittäin paljon hallaa elämälleni. Vasta joskus yli 30 vuotiaana pääsin eroon ujoudesta ja nykyään olen paljon vapautuneempi.

Toki kaikille ei samat metodit toimi, mutta itse pääsin eroon ahdistuneisuudestani ja ujoudestani sekä herkkyydestäni ihan vaan pakottmalla itseni tilanteisiin missä oli pakko olla sosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se nyt on aika hyvä neuvo, että koira ei saa päättää lenkillä reittiä, vaan ihminen? Varsinkin jos iso rotu kyseessä? Ei tosin itselläni ole koiria. Kai tuo on vastuullista kasvattajalta kertoa tuollaiset, samallahan hän kohteliaasti varmistaa, että se aikuinen ostajakin tajuaa asian. Ei ole ollut kivaa olla lenkillä, kun vastaan on tullut pitbull, joka vetelee omistajaansa polkua ristiin rastiin miten sattuu. Asuu vielä naapurustossa tämä holtiton otus.

En ole ap, mutta jos jollain on ollut koiria vuosikymmeniä, ei sitä tarvitse joka asiaan opastaa. Ei ole kasvattajan tehtävä. Jos on ensimmäinen koira, silloin annetaan neuvoja enemmän ja jos on kymmenes koira, ei aleta lässyttää perusasioita. Meillä on 5 koiraa, koska ydinperheellä oli ennestään 3 ja kun poikani muutti armeijan takia kotiin, tänne tuli nyt hänen kaksi koiraansa myös hoitoon.

Mutta eikö ap:n pointti ollut, että kasvattajan ei tule neuvoa, koska kasvattaja on lapseton. Ei se, että kasvattajan ei tule neuvoa, koska ap on kokenut koirien kanssa.

En osaa ap:n puolesta sanoa, olisiko se neuvominen yhtään vähemmän ärsyttävää, jos kasvattajalla olisi lapsia. Luulen, että jos lapsia olisi, hän ei antaisi kokeneelle koiranomistajalle neuvoja, miten lapset pitää opettaa olemaan koiran kanssa. Jos on omia lapsia, ehkä ymmärtää, että nuo on itsestäänselvyyksiä.

Teen vapaaehtoistyötä eräässä yhdistyksessä toko- ja agilitypuolella. Pääsääntöisesti koulutuksiin osallistuvista koirista monesta huomaa, onko omistajan ensimmäinen vai kymmenes koira. Meillä on treeneissä mukana myös lapsia ja kaikki käyttäytyvät todella hyvin, avustavat ja kannustavat koiratreeneissä. Toki myönnän, että minä en niitä haastavampia koiria tämän harrastuksen parissa tapaakaan.

Tuo siinä neuvomisessa juuri ärsyttää. Ne on ihan itsestään selviä asioita niille äideille. Siis ihan kuin koiranomistajalle menisi tärkeänä kertomaan, että se koira kannattaa opettaa sisäsiistiksi pentuna.

Lapsettomien neuvot nyt vain on keskimäärin sellaisia "no shit Sherlock" -tasoisia, vaikka olisivatkin hyvällä tahdolla sanottuja.

Jos koirat elää sen 10 vuotta, ja lapset ovat suht pieniä, niin pentu todennäköisesti on ensimmäinen pentu, jonka henkilö lastensa elinaikana ottaa. Pentujutut nyt vain on hieman erilaisia kuin se, että lapset kasvavat valmiiksi treenatun aikuisen koiran kanssa. Helpompi sanoa näistä kuin olettaa, että kyllä toinen tietää/hoksaa/muistaa.

Just. Onko se rajattu, montako koiraa saa olla? Että yksi vain. Meilläkin on tällä hetkellä pentu 4 kk, uros 2 v ja uros 9 v. Lapset nyt 15, 12 ja 8 v. Koko heidän elinaikansa on ollut koiria, yleensä 2 tai 3 kerrallaan. Meillä on ollut koiria jo ennen lasten syntymää ja aika monta pentua on ehtinyt esim. 15-vuotias nähdä. Koirat ovat laumaeläimiä ja usein niiden kannalta on hyödyllisempää, jos on enemmän kuin se yksi koira perheessä. Koirat myös siirtävät viisautta toisilleen ja vanhemmat koirat näyttävät mallia monissa tilanteissa pennulle.

OlliPolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että heti projisoidaan oma kokemus jonkun muun lapseen.

(Koska minä olin ujo lapsi enkä halunnut kerhoon, kukaan muukaan ei voi hyötyä siitä.)

Koska kaikki ovat niin kuin minä.

Tutkimusten mukaan päiväkodissa olleet lapset ovat sosiaalisempia kuin kotona olleet, vaikka olisi sisaruksia.

Mitä nuorempana oppii sosiaaliseksi, niin sen helpompaa on elämä jatkossa. Itse olin aivan jäätävän ujo lapsena sekä nuorena aikuisena ja se teki erittäin paljon hallaa elämälleni. Vasta joskus yli 30 vuotiaana pääsin eroon ujoudesta ja nykyään olen paljon vapautuneempi.

Toki kaikille ei samat metodit toimi, mutta itse pääsin eroon ahdistuneisuudestani ja ujoudestani sekä herkkyydestäni ihan vaan pakottmalla itseni tilanteisiin missä oli pakko olla sosiaalinen.

Tuossa nyt on vaan se virhe, että kouluun meno ei tee automaattisesti ujosta vapautuneempaa, kerhoon meno vielä vähemmän, kun siellä käydään niin harvoin. Ujolle on hyödyllisempää mennä sinne kerhoon vaikka kaverin kanssa kuin yksin. Olen elämäni aikana ohjannut paljon kerhotoimintaa ja partiotoiminnassa ollut mukana yli 30 vuotta, myös koloilloissa. Paljon on sinä aikana käsitykset muuttuneet. Nyt lähdetään siitä, että joukkoon voi liittyä omana itsenään. Toimintaa on paljon pienryhmissä ja pareittain, ei enää kaikki isolla joukolla yhtä paljon kuin ennen. Ujoa ei väkipakolla yritetä reipastuttaa. Myös mielenkiinnonkohteita huomioidaan paremmin. Jos lapsi/nuori on joka päivä koulussa sosiaalistumassa, kerhon tai partion tehtävä ei ole vaatia häntä sosiaalistumaan lisää vapaa-ajalla, vaikka siihen kannustetaan. Koloillassakin voi olla, että osa leikkii ja pelaa ulkona ja osa vaikka leipoo sisällä pienessä ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

OlliPolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että heti projisoidaan oma kokemus jonkun muun lapseen.

(Koska minä olin ujo lapsi enkä halunnut kerhoon, kukaan muukaan ei voi hyötyä siitä.)

Koska kaikki ovat niin kuin minä.

Tutkimusten mukaan päiväkodissa olleet lapset ovat sosiaalisempia kuin kotona olleet, vaikka olisi sisaruksia.

Mitä nuorempana oppii sosiaaliseksi, niin sen helpompaa on elämä jatkossa. Itse olin aivan jäätävän ujo lapsena sekä nuorena aikuisena ja se teki erittäin paljon hallaa elämälleni. Vasta joskus yli 30 vuotiaana pääsin eroon ujoudesta ja nykyään olen paljon vapautuneempi.

Toki kaikille ei samat metodit toimi, mutta itse pääsin eroon ahdistuneisuudestani ja ujoudestani sekä herkkyydestäni ihan vaan pakottmalla itseni tilanteisiin missä oli pakko olla sosiaalinen.

Tuossa nyt on vaan se virhe, että kouluun meno ei tee automaattisesti ujosta vapautuneempaa, kerhoon meno vielä vähemmän, kun siellä käydään niin harvoin. Ujolle on hyödyllisempää mennä sinne kerhoon vaikka kaverin kanssa kuin yksin. Olen elämäni aikana ohjannut paljon kerhotoimintaa ja partiotoiminnassa ollut mukana yli 30 vuotta, myös koloilloissa. Paljon on sinä aikana käsitykset muuttuneet. Nyt lähdetään siitä, että joukkoon voi liittyä omana itsenään. Toimintaa on paljon pienryhmissä ja pareittain, ei enää kaikki isolla joukolla yhtä paljon kuin ennen. Ujoa ei väkipakolla yritetä reipastuttaa. Myös mielenkiinnonkohteita huomioidaan paremmin. Jos lapsi/nuori on joka päivä koulussa sosiaalistumassa, kerhon tai partion tehtävä ei ole vaatia häntä sosiaalistumaan lisää vapaa-ajalla, vaikka siihen kannustetaan. Koloillassakin voi olla, että osa leikkii ja pelaa ulkona ja osa vaikka leipoo sisällä pienessä ryhmässä.

Niin kuin sanoin, ei toimi kaikille. Tehkööt jokainen niin kuin haluaa, mutta halusin vain varoittaa siitä että liiallinen ujous voi vaikeuttaa lapsen elämää hyvin pitkälle työelämään asti. Niin kävi minulle ja on paljon elämästäni jäänyt elämättä ujouteni takia vuosikymmenien aikana.

Silleen jännä etteikö lapsettomalla "olis oikeutta" kommentoida mitään lapsiin liittyvää. Jokainen meistä kuitenkin on ollut lapsi ja kokemusta lapsista voi muutakin kautta saada kuin vain olemalla vanhempi sellaiselle

Kysymys on erikoinen.  Miksi ei voisi ohjeista toista lapsen hoidosta vaikka ei itsellä lapsia olisikaan??

Hieman sama kuin kysyä miten voi valmentaa jotain ellei itse ole parempi siinä lajissa kuin valmennettavansa?

Ei maalaisjärki edellytä sitä että pitäisi itsellä olla jotain, tai itse pitäisi osata tehdä jotain.

OlliPolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OlliPolli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että heti projisoidaan oma kokemus jonkun muun lapseen.

(Koska minä olin ujo lapsi enkä halunnut kerhoon, kukaan muukaan ei voi hyötyä siitä.)

Koska kaikki ovat niin kuin minä.

Tutkimusten mukaan päiväkodissa olleet lapset ovat sosiaalisempia kuin kotona olleet, vaikka olisi sisaruksia.

Mitä nuorempana oppii sosiaaliseksi, niin sen helpompaa on elämä jatkossa. Itse olin aivan jäätävän ujo lapsena sekä nuorena aikuisena ja se teki erittäin paljon hallaa elämälleni. Vasta joskus yli 30 vuotiaana pääsin eroon ujoudesta ja nykyään olen paljon vapautuneempi.

Toki kaikille ei samat metodit toimi, mutta itse pääsin eroon ahdistuneisuudestani ja ujoudestani sekä herkkyydestäni ihan vaan pakottmalla itseni tilanteisiin missä oli pakko olla sosiaalinen.

Tuossa nyt on vaan se virhe, että kouluun meno ei tee automaattisesti ujosta vapautuneempaa, kerhoon meno vielä vähemmän, kun siellä käydään niin harvoin. Ujolle on hyödyllisempää mennä sinne kerhoon vaikka kaverin kanssa kuin yksin. Olen elämäni aikana ohjannut paljon kerhotoimintaa ja partiotoiminnassa ollut mukana yli 30 vuotta, myös koloilloissa. Paljon on sinä aikana käsitykset muuttuneet. Nyt lähdetään siitä, että joukkoon voi liittyä omana itsenään. Toimintaa on paljon pienryhmissä ja pareittain, ei enää kaikki isolla joukolla yhtä paljon kuin ennen. Ujoa ei väkipakolla yritetä reipastuttaa. Myös mielenkiinnonkohteita huomioidaan paremmin. Jos lapsi/nuori on joka päivä koulussa sosiaalistumassa, kerhon tai partion tehtävä ei ole vaatia häntä sosiaalistumaan lisää vapaa-ajalla, vaikka siihen kannustetaan. Koloillassakin voi olla, että osa leikkii ja pelaa ulkona ja osa vaikka leipoo sisällä pienessä ryhmässä.

Niin kuin sanoin, ei toimi kaikille. Tehkööt jokainen niin kuin haluaa, mutta halusin vain varoittaa siitä että liiallinen ujous voi vaikeuttaa lapsen elämää hyvin pitkälle työelämään asti. Niin kävi minulle ja on paljon elämästäni jäänyt elämättä ujouteni takia vuosikymmenien aikana.

Kaikki tietävät, että ujous voi vaikeuttaa elämää. Ei sitä tarvitse sukulaisten tulla neuvomaan. Oliko sinulla täti, joka kävi teillä kotona kommentoimassa, että tuo lapsi pitäisi laittaa kerhoon reipastumaan? Miltä se sinusta tuntui, että etäisemmät sukulaiset tulevat teille kotiin kommentoimaan sinun ujouttasi? Auttaako se paljonkin ujoa lasta?

Olen törmännyt samaan ilmiöön, että jotkut lasten isät eivät salli lapsettomien naisten edes ottaa osaa lapsia koskevaan kahvipöytäkeskusteluun tai ilmaista mielipidettään, aika tökeröä, joskus näkynyt sitäkin että isät tyrkkää lastenvaunut eteen kuin tahallaan jotta aiheutuisi vahinko. 

Neuvoa voi ja pitääkin, ei siihen lapsia tarvita.

Ihan kuin automaattisesti sikiäminen tarkoittaisi sitä että viisastuu ja vasta sitten on kykenevä antamaan ohjeita.

Voi ihminen silti antaa hyviä neuvoja vaikkei olisi ihan samassa tilanteessa. Varsinkin jos vanhempi tekee selkeästi jotain kyseenalaista, kuten joskus työharjoitteluissa myymälässä nainen tuli lapsensa kanssa, lapsi hyvin pieni, ei ihan vauva mutta ei taapero ja tällä paksu toppahaalari. Äiti ASETTAA sen lapsen myymälän lattialle selälleen makaamaan kuin hölmistyneen koppakuoriaisen ja katselee juttuja. Ei ole lapsia mutta tuo oli aika oudosti tehty minusta. En silti sanonut mitään mutta mieli kyllä teki, tilanne kesti ehkä viisi minuuttia niin sen takia voi olla etten sanonut :D 

Vierailija kirjoitti:

Ketju sattui silmään. Alkoi naurattaa, koska minulla on samanlainen täti (60 v.), joka käy kerran vuodessa muutaman päivän meillä kylässä ja sillä kokemuksella antaa ohjeita ja neuvoja. Tosin hän myös soittaa myöhemmin ja perustuen havaintoihinsa antaa neuvoja.

Neuvoja vuosien varrelta: 1. kannattaa opettaa tytöt siivoamaan heti kun kouluun menevät. Teillä on pitkät työpäivät, niin ette ehdi siivota. 2. Nurmikot menee pilalle, jos annatte lasten juoksennella pitkin nurmikoita (omakotitalon pihalla). 3. Ei kannata maksaa musiikkiopistolle soittotunneista. Nykyisin on ilmaisia youtube-videoita, joista oppii soittamaan. Lapselle ei myöskään kannata ostaa omaa soitinta, koska tädin mukaan kyllästyy niin nopeasti. 4. Virheen teette, jos annatte korvareiät ottaa liian nuorena. Ne jää ikuisesti korviin ja kyllästyy. 5. Lapset voisi soittaa sukulaisille ennen joulua ja toivottaa hyvää joulua. Kun tätini oli lapsi, hän soitti kuulemma aina ennen joulua sukulaiset läpi. Meidän lapset ei opi puhumaan sukulaisten kanssa puhelimessa, kun ne ei soita kenellekään. (Paitsi että lähes joka viikko soittavat mummolle ja vaarille)

Minä kuuntelen neuvot sujuvasti mutta en ota kantaa. Maailma on saattanut jonkin verran muuttua verrattuna kuusikymppisten lapsuuteen.

nuo ovat enemmän mielipiteitä kuin neuvoja.