Oletteko laittaneet lapsilisät säästöön lapsen tilille?
Itse aion tehdä näin omien lapsieni kohdalla. Omat lapsilisäni tulivat aina omalle tililleni säästöön. Opiskelemaan lähtiessä minulla olikin noin 5000e tilillä pesämunaa, vaikka lapsilisistä olen aina maksanut omat vaatteet ym. Ei siis rahahuolia opiskelujen aikana, koska samalla käyn vielä töissä osa-aikaisesti. Nyt onkin mahdollisuus esimerkiksi tehdä pidempiä lomia ennen varsinaiseen työputkeen heittäytymistä.
Eivätkä minun vanhempanikaan mitään rikkaita olleet, mutta silti kaikki kolme lasta saivat kaikki lapsilisänsä itselleen...
Jos vain tällainen mahdollista,suosittelen!
Kommentit (47)
Lukeeko jossain Kelan sivuilla, laitatko linkkiä vaikka?
Kertyyhän siitä 17 vuodessa aika kiva pesämuna, joka on tarkoitus sijoittaa opiskeluasuntoon tms.
Meidän Kela ei ainakaan maksa lapsilisiä kuin yhdelle tilille eli kaikilla lapsilla on yhteinen tili. Enkä usko, että esikoinen 18v. täytettyään alkaa sieltä vaatimalla osuuttaan vaatia, jos ei sitä muuten anneta. Enkä myöskään usko, että pankintätikään jaksaa asiaan puuttua...
eikö jokainen täysi-ikäinen ihminen elätä itseään, ei kai siihen mitään lapsilisiä enää tarvita? hienoa, että Suomessa on tällainen systeemi. Joissakin maissahan perheellinen saa suoraan sitä enemmän palkkaa, mitä enemmän lapsia on, ja veroja ei perheellisen tarvitse maksaa ollenkaan.
Jos jollain on varaa ja/tai halua säästää lapsilisät lapsen omalle tilille, mitä se on keneltäkään pois? Täällä paistaa kyllä kateus monesta viestistä läpi. Minä asuin jo 24-vuotiaana velattomassa omistusasunnossa kiitos vanhempieni kaukonäköisyyden (sijoittivat lapsilisät fiksusti) ja aion yrittää toimia niin, että omilla lapsillanikin olisi mahdollisuus samaan. Jos teidän perheessä ei tähän ole mahdollisuutta tai halua, se on teidän asianne, mutta turha kritisoida niitä perheitä, joissa näin halutaan/voidaan toimia. Ihme kommunisteja olette. Seuraavaksi kai vaaditte samaa palkkaa kaikille.
Tästä aiheesta oli nordea lehdessä jokuaika sitten juttua. Muistaakseni lapsilisät kuuluu vanhemmille ja jos ne antaa lapsen käyttöön ylittyy tuo lahjoitettavien määrä ja lapsi kuuluu maksaa tästä siis lahjaveroa. Eli jos ette ite heti niitä maksa voi verottaa iskeä lapsen rahoihin jossain välissä kuitenki??Mätkäsee kuitenki?
vaikea uskoa, että lapsilisien perimmäinen tarkoitus olisi jonkun vaikka jonkun osakesalkun kasvattaminen.