Oletteko laittaneet lapsilisät säästöön lapsen tilille?
Itse aion tehdä näin omien lapsieni kohdalla. Omat lapsilisäni tulivat aina omalle tililleni säästöön. Opiskelemaan lähtiessä minulla olikin noin 5000e tilillä pesämunaa, vaikka lapsilisistä olen aina maksanut omat vaatteet ym. Ei siis rahahuolia opiskelujen aikana, koska samalla käyn vielä töissä osa-aikaisesti. Nyt onkin mahdollisuus esimerkiksi tehdä pidempiä lomia ennen varsinaiseen työputkeen heittäytymistä.
Eivätkä minun vanhempanikaan mitään rikkaita olleet, mutta silti kaikki kolme lasta saivat kaikki lapsilisänsä itselleen...
Jos vain tällainen mahdollista,suosittelen!
Kommentit (47)
Vierailija:
Autamme toki elämässä, esim. ostamalla asunnon missä saa sitten asua opskeluaikana tms. ... Minusta on parempi oppia tulemaan toimeen omillaan. T: 4
vaan säästeliäästi elelen matkaa lukuunottamatta
tokihan minä lapsiani olen valmis auttamaan elämässä kun rahaa kerran on. Mutta en tahdo lahjoittaa rahaa, ainakaan suurempia määriä. En pidä järkevänä antaa nuorelle ihmiselle suurta rahasummaa käyttöön, olen itse saanut ja se meni turhuuksiin.
Enkä muutenkaan keksi tyhmempää tapaa " säästää" , kun säästää tavalliselle tilille.
Oletko ap miettinyt, paljonko inflaatio ehtii syödä potista 17 vuoden aikana?
Jos haluat säästää lapsille niin kannattaa tehdä jotenkin muuten.
Ajokortti varmasti kustannetaan aikanaan, mutta ei tulla mitään isoa rahasummaa lapselle kerralla lahjoittamaan. Ja muutenkin autetaan varmasti jos on taloudelliseti tiukkaa.
Mielummin vien lapselle kassillisen ruokaa kuin annan rahaa josta parilla eurolla ostetaan oikeasti ruokaa ja lopuilla ostetaan jotain ihan muuta :)
kotoa muuton jälkeen aiheuttaa nimenomaan sitä, että nuori ei opi pärjäämään omillaan - tietäähän hän, että aina voi käydä äitin tai isin lompakolla/jääkaapilla. Jos haluatte itsenäistää lapsianne, fiksumpaa nimenomaan antaa kotoa lähtiessä jonkinlainen pesämuna mukaan sekä tehdä selväksi, että sen turvin olisi tarkoitus yrittää pärjätä eikä heti tulla oven taakse vikisemään, kun rahat on loppu.
jos lapsi saa lapsilisät käyttöönsä vasta esim. 18-vuotiaana? Mahdollisesti muhkeasti korkoa kasvaneena?
Miksi pitäisi?
Miksi vanhempien pitäisi antaa lapselle pesämuna? Ajokortit, mopot ja muut kustannamme kyllä aikanaan jokaiselle lapselle, mutta mitään pesämunaa en halua antaa.
Jos lapset tarvitsevat rahallista apua opiskeluaikoina, annamme sitä kyllä jos on varaa.
lapsilisä tarkoitettu ÄIDILLE! Eikä voi laittaa menemään suoraan lapsen tilille. Jos lapselle todella haluaa sen antaa niin äidin tilin kautta. Minulle se tulee omalle tililleni ja kulutan mihin kulutan, lapsi kyllä saa mitä tarvitsee :)
mutta jos tarve vaatii ( ja usein vaatii) niin ostan rahoilla ruokaa tai lapselle jotain tarpeellista. Mutta pääasiassa olen yrittänyt käyttää lapsilisät johonkin mitä lapsi on tarvinnut (haalarit tms. muut vaateet, pyörä, sukset tai muut harrastusvälineet) tai muuten vain on jotain kivaa sattunut kohdalle ( joku lelu, kirjakerhon kirjat..)
Mielestäni hyvä systeemi, vähän, vähintään 50 e/lapsi (2lasta) säästöön / kuukausi on tavoitteeni.... jos en saa en ota siitä stressiä, vuosia riittää.. Jos on oikein tiukkaa, niin kaikki menevät ruokaan tai laskuihin.
vaan juuri rahastoon. siellä ovat omat lapsilisänikin nykyisin. Kyllä inflaatiot sun muut on otettu huomioon.
Ja niin kuin jo aikaisemmin sanoin eivät rahat minulla turhuuksiin mene, vaan niillä on tarkoitus elää opiskeluaika.
Kyllä meillä ainakin meni pitkään, Kelalle ilmoitin lapsen tilinumeron ja sinne maksoivat. Nyt kun lapsia useampia, koko raha tulee ensin minulle ja sieltä sittene edelleen lasten tileille, joilta rahastoihin. Tämä siksi, että Kela maksaa lapsilisät vain yhdelle tilille yhtenä könttäsummana.
Meillä ne menee joka kuukausi lasten tilille. Joskus, jos esikoinen varta vasten haluaa käyttää " omaa rahaansa" , hän saa sieltä pienen summan. Muuten olemme ajatelleet antaa sieltä sitten pienen pesämunan, kun lähtevät kotoa pois opiskelemaan.
Vierailija:
lapsilisä tarkoitettu ÄIDILLE! Eikä voi laittaa menemään suoraan lapsen tilille. Jos lapselle todella haluaa sen antaa niin äidin tilin kautta. Minulle se tulee omalle tililleni ja kulutan mihin kulutan, lapsi kyllä saa mitä tarvitsee :)
eipä ne kelalla kyselly kenen tilinnumero se on jonka annoin,enkä oo ikinä kuullut että pankissa kukaan sanoisi ettei voi laittaa lapsilisiä suoraan lapsen tilille
Kun lapset tulevat siihen ikään, että ostavat vaattensa itse, siirrän lapsilisät lapsen tilille äyttöön. Kun lapset muuttavat pois kotoa, avustan heitä taloudellisesti mutta en elätä. Työnteko opiskelujen ohella tekee ihmiselle hyvää.
opiskelu? pistää rahat haisemaan, kun 18 vuotiaalla ei vielä välttämättä ole sitä järkeä? tai sattuukin olemaan väärässä kaveriporukassa. tiedän aika monta tapausta jotka esim pistivät bailaamiseen kaikki ylioppilaslahja rahat. no, sen ajan murhehan se vasta on...
No kai niitä rahoja voi sitten vähän säästellä, jos huomaa ettei lapsella 18-vuotiaana ole vielä järjenkäyttö kohdallaan rahan suhteen. (Täällä kyllä on " vastaan" tullut vanhempiakin joilla se rahankäyttö ei vielä perheellisenäkään ole ihan oikeilla kantimilla... ).
Kyllä 18-vuotiaalla lapsella on oikeus ottaa käyttöön nimissään olevat rahat, halusi äiti sitä tai ei.
Kultuintopii:
No kai niitä rahoja voi sitten vähän säästellä, jos huomaa ettei lapsella 18-vuotiaana ole vielä järjenkäyttö kohdallaan rahan suhteen. (Täällä kyllä on " vastaan" tullut vanhempiakin joilla se rahankäyttö ei vielä perheellisenäkään ole ihan oikeilla kantimilla... ).
Niiden tarkoitus on tasata tuloja lapsettomien ja lapsiperheiden välillä, ei tukea vähävaraisia lapsiperheitä. Lapsilisät saa jokainen lapsiperhe käyttää niin kuin haluaa. Minun vanhempani säästivät aikanaan omani minulle ja nyt myös meillä sijoitetaan lapsilisät kummankin lasten nimissä oleviin rahastoihin. Mitään pohattoja emme todellakaan ole, ihan keskituloisia.