Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuoleman tabusta pitäisi päästä eroon. Yksi tapa normalisoida kuolemaa on avoin keskustelu. Mielestäni on luonnollista olla kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä varsinkin, jos edes jollain tasolla on tiennyt henkilön. Jos kuolinsyytä ei kerrota eikä kukaan kysy jää asia mysteeriksi ja kaikenlaiset spekulaatiot alkavat.

Se ei liity mitenkään tabuun, että kuuluu hyviin tapoihin antaa läheisten surra menetystään ja puhua vain niistä asioista joista ovat valmiita puhumaan. Lisäksi, jos ihmisellä on tarve spekuloida muiden kuolemia, hän tekee sen joka tapauksessa, oli syy kuolemaan selvillä tai ei.

Ja toisaalta, jos puhuisi avoimesti, spekuloinnin tarve vähenisi. Ei mulle ole ollut ongelma kertoa, mihin lapseni kuoli. Miten, sitä en ole kovin monelle avannut, se on asia, jota en edes itse tarkalleen tiedä, enkä halua pyöritellä oletuksia edes itsekseni, koska se ei lopputulemaa muuta miksikään. Asian vatkaaminen ei tuo häntä takaisin.

Eli jos puhuu avoimesti yksityisasiosta, muiden yksityisasioilla spekuloivien ihmisten spekuloinnin tarve vähenisi?

Edelleen olen sitä mieltä, että tuollaiset ihmiset keksisivät sitä spekuloitavaa vaikka kuolinsyy olisi selvillä. Spekulointi keskittyisi vain enemmän kuolinsyyn arvailun sijasta siihen, mikä juuri nimenomaiseen kuolinsyyhyn johti.

Se, mitä joku vatkaa ja veivaa lapseni kuolemasta joittenkin kolmansien kanssa ei ole minun hallittavissa eikä säädettävissä. Spekuloitaisiin sitäkin, että kuoli johonkin, mutta ei kerro mihin. En valitettavasti pysty sivistämään muita kuin itseäni, enkä näin ollen voi vastata siitä miten muut toimivat missäkin tilanteessa.

Sinä puhut edelleen eri asiasta. Sinä olet tehnyt valinnan kertoa lapsesi kuolinsyystä, tässä kuitenkin keskustellaan siitä, että onko kuolinsyyn kyseleminen korrektia.

Jos läheinen haluaa avata kuolinsyytä, se on täysin ok. Hän läheisenä on se joka määrittää keskustelun rajat. Joillakin se raja menee siinä, ettei halua ihan kelle tahansa avata läheisensä kuolinsyytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Eiköhän vainajan omaiset tiedä ketkä ovat olleet vainajan läheisiä.

Itsemurha on myös joku kamala tabu Suomessa. Jos joku kuolee vaikka henkirikoksen uhrina niin poliisille ei ole mikään ongelma kertoa julkisuuteen että puukosta se sai, mutta jos joku päättää itse päivänsä niin tehdään kaikki mahdollinen että kukaan ei huomaisi että siitä on nyt kyse. Otan osaa kaikkien palstalaisille läheisten itsemurhan uhrien muistoon mutta samalla kysyn yleisellä tasolla että minkä vuoksi haluatte salata sen että kyseessä on ollut oma päätös.

Näissä kyselemisissä on usein erityisenä ongelmana se, että sille kysyjälle ei tunnu riittävän jos vastaa ettei halua puhua asiasta tai antaa ympäripyöreän vastauksen.

Itse yritän välttää liikaa uteliaisuutta tai sanoa, että sopiiko kysyä.

Riippuu tietysti siitäkin, mikä on ns. tuttuuden tasokin ja jopa tilanne.

Ei siinä aleta jankkaamaan ja pällistelemään, jos toinen ei halua puhua.

Näitä kyllä riittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuoleman tabusta pitäisi päästä eroon. Yksi tapa normalisoida kuolemaa on avoin keskustelu. Mielestäni on luonnollista olla kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä varsinkin, jos edes jollain tasolla on tiennyt henkilön. Jos kuolinsyytä ei kerrota eikä kukaan kysy jää asia mysteeriksi ja kaikenlaiset spekulaatiot alkavat.

Se ei liity mitenkään tabuun, että kuuluu hyviin tapoihin antaa läheisten surra menetystään ja puhua vain niistä asioista joista ovat valmiita puhumaan. Lisäksi, jos ihmisellä on tarve spekuloida muiden kuolemia, hän tekee sen joka tapauksessa, oli syy kuolemaan selvillä tai ei.

Ja toisaalta, jos puhuisi avoimesti, spekuloinnin tarve vähenisi. Ei mulle ole ollut ongelma kertoa, mihin lapseni kuoli. Miten, sitä en ole kovin monelle avannut, se on asia, jota en edes itse tarkalleen tiedä, enkä halua pyöritellä oletuksia edes itsekseni, koska se ei lopputulemaa muuta miksikään. Asian vatkaaminen ei tuo häntä takaisin.

Toisaalta, eipä tässäkään ketjussa tarvi kuolinsyyn olla kovin kauaa, niin joku jo kokee täysin aiheen ulkopuolelta tarpeelliseksi kertoa oman mielipiteensä, spekunsa, hyvää tarkoittavan neuvonsa jne , ihan täysin pyytämättä. Mä en yhtään ihmettele, että jotkut on mieluummin siitä kuolinsyytä puhumatta.

Tämä!

Me tiedettiin jo etukäteen mihin meidän lapsi on kuolemassa.

Ette oikeasti usko niitä kommentteja ja neuvoja!

Ihan kuin mahdollisia hoitokeinoja ei ois yksikään lääkäri meidän kanssa miettinyt, mutta hei, naapurin Ritvalta tuli mullistava idea!

Se oli ihan hirveää kun itsekin yritti hyväksyä kamalaa tilannetta ja siihen päälle sai kuulla kaikenmaailman älyttömyyksiä.

Nämä on järkyttäviä juttuja. Minulla kyse ei ollut omasta lapsesta, mutta läheisestä. Kerroin kuolemasta ja minulle kerrottiin, mitä olisi voitu tehdä paremmin. Kyllä piti nielaista isosti, sellainen vihan ja surun sekainen iso möykky piiloon omaan sydänalaan, etten olisi sanonut jotain peruuttamatonta. Ihmiset ovat käsittämättömän epäkohteliaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".

Ei lopukaan, mutta fiksu ihminen jatkaa keskustelua kysymällä kuinka läheinen jaksaa, vähemmän fiksu alkaa kyselemään kuolinsyytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Eikö vainajaa voi surra ilman kuolinsyyn tietämistä? Oikeasti läheiset kyllä tietävät syyn.

Eivät välttämättä tiedä edes hautajaisissa, kun ruumiinavauksen lopulliset tulokset eivät ole valmiit.

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on täysin luonnollista olla kiinnostunut kuolinsyystä. Jos kyseessä on tosi nuori ihminen, niin tietysti kuolinsyy kiinnostaa, koska se ei ole luonnollista menehtyä nuorena. Ja siinä jää kenelle tahansa kysymyksiä auki, joihin voi jonkin suuntaista vastausta odottaa. Minua ainakin pysähdyttää aina nuoren ihmisen poismeno ja siksi halu tietää kuolinsyy on selvä. Itsemurhan, onnettomuuden, sairauden tai rikoksen aiheuttamat kuolemat poikkeavat kaikki toisistaan. Nuoren ihmisen kuolema on edelleen myytti ja se myytti ei aukene, ellei asioista puhuta.

Jos kuvittelisin nyt meneväni, niin kyllähän läheisenikin kysyisivät heti, että miksi hän on kuollut. Miksiköhän se miksi-kysymys tuleekaan niin luonnostaan. Kuului se suoranaisesti toiselle tai ei. Ymmärrystä please.

Eiköhän sun läheiset olisi aivan hyvin kärryillä sun sairauksista ja jos kuolema tulisi yllättäen, niin kyllä ne lähimmät ja rakkaimmat, joihin sun poismenos eniten koskisi, saisivat siitä tiedon.

Muille ei mielestäni kuulu toisten sairaudet, addiktiot tai parisuhteen tila.

Mielestäni on epähienoa urkkia toisen ihmisen terveystietoja, kuolinsyytä, lapsettomuuden, sìnkkuuden tai avioeron syytä ym. Ihminen itse tai lähipiiri avautuu niistä jos haluaa, mutta hänellä ei ole mitään velvollisuutta tyydyttää muiden uteliaisuutta oman elämänsä kipupisteillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".

Kysymys: Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Sivukaupalla vastauksia vain halu ymmärtää niitä puuttuu. Tärkeintä taitaa olla itse oikeassa?

Ajatellaan niin että olet oikeassa.

Muuttaako se mitään siinä, että kaikki eivät halua kaikkea jakaa (kaikkien kanssa)? Ei.

Jos joku tuntee sisällänsä ahdistusta kun joutuu tuollaisiin kysymyksiin vastata niin hän todella tuntee ne. Hän saa elää tuntemuksiensa kanssa ja valita elämässänsä kulkea niitä reittejä joita haluaa. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra. Surevan ei tarvitse olla muita varten selventämässä tilannetta, hän saa keskittyä menetykseensä ilman toisten vaatimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha on myös joku kamala tabu Suomessa. Jos joku kuolee vaikka henkirikoksen uhrina niin poliisille ei ole mikään ongelma kertoa julkisuuteen että puukosta se sai, mutta jos joku päättää itse päivänsä niin tehdään kaikki mahdollinen että kukaan ei huomaisi että siitä on nyt kyse. Otan osaa kaikkien palstalaisille läheisten itsemurhan uhrien muistoon mutta samalla kysyn yleisellä tasolla että minkä vuoksi haluatte salata sen että kyseessä on ollut oma päätös.

Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä kuinka kipeä asia läheisen itsemurha on? Se oikea lähipiiri kyllä tietää asiasta, muille ei ole mitään syytä alkaa avaamaan noin kipeitä ja yksityisiä asioita. Asian käsittely itsensä kanssa ja siitä ylipääseminen (jos onnistuu) voi viedä vuosikausia. Noin kipeistä asioista ei tarvitse tehdä julkista tragediaa kaikkien hyvänpäivän tuttujen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.

Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.

Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha on myös joku kamala tabu Suomessa. Jos joku kuolee vaikka henkirikoksen uhrina niin poliisille ei ole mikään ongelma kertoa julkisuuteen että puukosta se sai, mutta jos joku päättää itse päivänsä niin tehdään kaikki mahdollinen että kukaan ei huomaisi että siitä on nyt kyse. Otan osaa kaikkien palstalaisille läheisten itsemurhan uhrien muistoon mutta samalla kysyn yleisellä tasolla että minkä vuoksi haluatte salata sen että kyseessä on ollut oma päätös.

Siksi koska vainajan yksityisasiat ei kuulu ulkopuolisille. En kerro edes sydänsairaudesta tmv muille, kuin vainajan läheisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

Miksi pitää vetää noin överiksi? Eiköhän nyt kaikki tietäisi luonnostaan, millä tarkuudella on soveliasta kertoa näitä asioita. Kuoli onnettomuudessa, syöpään, sydänkohtaukseen jne.

Kun tuokaan ei vielä näille uteliaisuudesta täriseville "lapsuudenystäville" riitä, vaan pitää tietää tarkemmin! Esim. oliko munasarjasyöpä, haimasyöpä vai eturauhassyöpä. Hmm hmm.

Miksi edes läheisten tarvitsisi tietää kuolinsyy?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuoleman tabusta pitäisi päästä eroon. Yksi tapa normalisoida kuolemaa on avoin keskustelu. Mielestäni on luonnollista olla kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä varsinkin, jos edes jollain tasolla on tiennyt henkilön. Jos kuolinsyytä ei kerrota eikä kukaan kysy jää asia mysteeriksi ja kaikenlaiset spekulaatiot alkavat.

Uteliaat ja huonosti käyttäytyvät ihmiset nyt spekuloivat ihan muutenkin. Turha antaa lisää bensaa liekkeihin. Hiljaisuus on usein kultaa.

Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes läheisten tarvitsisi tietää kuolinsyy?

Ei välttämättä tarvitse, joskus jos hoitaa kuolleen ihmisen asioita se tulee esille kun tyhjentää asuntoa.

Jos vainajalla on periytyväsairaus on se ihan kiva tietää.

Se tieto ei kuitenkaan hirveästi muuta mitään tosi asiaa, ihminen on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.

Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

Miksi pitää vetää noin överiksi? Eiköhän nyt kaikki tietäisi luonnostaan, millä tarkuudella on soveliasta kertoa näitä asioita. Kuoli onnettomuudessa, syöpään, sydänkohtaukseen jne.

Kun tuokaan ei vielä näille uteliaisuudesta täriseville "lapsuudenystäville" riitä, vaan pitää tietää tarkemmin! Esim. oliko munasarjasyöpä, haimasyöpä vai eturauhassyöpä. Hmm hmm.

Niinpä ja jos on etäpesäkkeitä niin missä? Ja oliko kumminkin juurisyy liian runsas alkoholinkäyttö? Oliko se varjostuma maksassa kirroosia vai syöpää?

Otetaanpa lisää kahavia... ja kutsutaan naapurin Almakin pohtimaan, tässähän ihan.omat vaivat unohtuvat.

- ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".

Kysymys: Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Sivukaupalla vastauksia vain halu ymmärtää niitä puuttuu. Tärkeintä taitaa olla itse oikeassa?

Ajatellaan niin että olet oikeassa.

Muuttaako se mitään siinä, että kaikki eivät halua kaikkea jakaa (kaikkien kanssa)? Ei.

Jos joku tuntee sisällänsä ahdistusta kun joutuu tuollaisiin kysymyksiin vastata niin hän todella tuntee ne. Hän saa elää tuntemuksiensa kanssa ja valita elämässänsä kulkea niitä reittejä joita haluaa. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra. Surevan ei tarvitse olla muita varten selventämässä tilannetta, hän saa keskittyä menetykseensä ilman toisten vaatimuksia.

Eihän tässä nyt ole kyse siitä, että joku ei halua puhua läheisensä kuolemasta ollenkaan. Se on yksilöllistä ja jokaisella on oikeus rajansa määrittää.

Enemmän minua kiinnostaa, miksi Suomessa on erityinen tabu, ettei kuolinsyytä saisi edes ohimennen ylipäätään kuolemaa koskevassa keskustelussa kysyä. Sehän ei ole sama asia, kuin sen uteleminen ja inttäminen ihmiseltä, joka ei halua siitä puhua.