Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Nää on aina parhaita kun joku tulee selittämään miten ulkomailla toimitaan, ikään kuin "ulkomaat" olisi joku täysin yhtenäinen paikka ja vain Suomi siitä erillään. Veikkaanpa kuitenkin, että esim. Malawin ja Islannin kulttuuri liittyen kuolemaan eroaa melkoisesti.

Varmasti eroaakin. Mutta tämä on aika yleisluontoinen asia, enkä ole huomannut kuolinsyyn olevan mikään salaisuus vaikkapa Yhdysvalloissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Filippiineillä, Singaporessa, Ranskassa ja Maltalla.

Varmasti sellaisiakin maita löytyy, joissa kuolinsyihin liittyy kaikenlaisia tabuja. Esimerkiksi sellaisissa maissa, joissa itsemurhaan liitetään suurta häpeää, on se aihe varmasti enemmänkin tabu. Mutta kuten sanottua, Suomi on ainoa maa, jossa itse olen nähnyt tätä, että kaikista tavallisimmatkin kuolinsyyt ovat sellaisia, että niitä ei voi mainita ääneen. Tai että olisi loukkaavaa edes ohimennen kysyä.

Liittyisikö tämä kuitenkin enemmän siihen millainen oma tuttavapiiri on, eikä niinkään heidän ulkomaalaisuuteensa? Omat ystäväni niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat sen verran sivistyneitä, ettei yksikään heistä ole alkanut utelemaan kuolinsyytä.

No sovitaan sitten niin. Mutta uteleminen on ihan eri asia kuin ohimennen kysyminen. Ja lukekaa vaikka joskus ulkomaisista lehdistä juttuja joidenkin julkkisten kuolemasta. Muissakaan kuin tabloideissa ei näe tätä Suomesta tuttua "sairauden murtamana" -kiertelyä.

Höpö höpö. Kyllä täälläkin uutisoidaan julkkisten kuolinsyyt jos ne vain ovat tiedossa. Ihan tässä vastedes lehdissä tuotiin hyvin esille Loirinkin sairaudet sun muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä peittelemistä on kuolinsyissä?

Jokainen meistä kuolee joskus, ja kuolinsyyn voi kertoa, olkoonpa se omalla kohdallani mikä tahansa. Jokuhan se kuolinsyy on kuitenkin.

Kuoli tippurin aiheuttamaan verenmyrkytykseen

Tai autoeroottiseen asphyksaatioon.

Joissain tapauksissa on vaan parasta kunnioittaa vainajan muistoa ja olla vaiti kuolinsyystä, korkeintaan joku "tapaturma".

Jos on tehny vaikka itsarin..

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Kyllä sen viimeistään toisen kanssa keskustellessa huomaa, kuka on oikeasti ollut vainajalle läheinen ja kuka on vain utelias ulkopuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Kyllä omaiset tietävät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen.

No ei kyllä tiedä. Veljeni asui ihan eri kaupungissa kuin minä, enkä edes tiennyt kaikkien hautajaisiin tulleiden ystävien nimiä. Ei minulla ole oikeutta väittää, että minulle tuntemattomat ihmiset eivät olisi olleet veljeni kanssa läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Jos olet entinen ystävä, entinen kollega tai koulukaveri niin ei sinun kuulu tietää, jos et JO tiedä. Ja sillä siisti. Myönnä vaan pois, että olet utelias. Jos sinä olisit ollut vainajalle tärkeä niin asia olisi tiedossasi. On tilanteita, joissa pitää vaan niellä oma uteliaisuus ja osata käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Aika harva vainajalle oikeasti läheinen on ihan totaalisen pimennossa kuolinsyystä. Siitä en sit tiedä, miksi kenenkään oikeasti pitäisi tietää välttämättä kenenkään kuolinsyytä kovin tarkkaan. Jos esim. joku mun tuttu kuolisi ilman, että mulla olisi mitään hajua mistään terveysongelmista, niin ajattelisin, että se oli varmaan joku äkillinen sairauskohtaus tai onnettomuus. Jos olisin tiennyt terveysongelmista, ajattelisin, että sairaus sit vissiin vei. Jos olisin oikeasti lähipiiriä, syy ehkä mulle kerrottaisiin tai olisin asioista perillä jo ennen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kuulumisten kysely on vähän eri asia, kuin kuolinsyyn urkkiminen. Et niiltä naimisiin menneiltä tai lapsen saaneiltakaan kaukaisilta (ja oikeastaan myös läheisiltä) aleta kyselemään, että miksi menivät naimisiin tai miksi halusivat tehdä lapsen.

Edelleenkin, urkkiminen on ihan eri asia kuin että ohimennen kysyy.

Mutta ihan turha tästä on edes keskustella täällä. Pitäkää toki visusti omana tietonanne, että Marjatalla oli keuhkosyöpä, jos se tuntuu teistä paremmalta ettei kerro mitään kenellekään perheen ulkopuoliselle. Onhan se ilmeisesti ihan valtavan noloa, että on ylipäätään kuollut.

No, kysytkö sinä edes ohi mennen tuttavaltasi, että miksi teki lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Voi olla ihan vainajan tahto . Halu säilyttää kasvot kuolemankin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Eikö vainajaa voi surra ilman kuolinsyyn tietämistä? Oikeasti läheiset kyllä tietävät syyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Jos olet entinen ystävä, entinen kollega tai koulukaveri niin ei sinun kuulu tietää, jos et JO tiedä. Ja sillä siisti. Myönnä vaan pois, että olet utelias. Jos sinä olisit ollut vainajalle tärkeä niin asia olisi tiedossasi. On tilanteita, joissa pitää vaan niellä oma uteliaisuus ja osata käyttäytyä.

Huvittavaa kyllä, en edes puhu tässä itsestäni. En keksi ketään, kenen kuolinsyytä minulla olisi jokin polttava halu tietää. En vain pidä epänormaalina sitä, että kysytään. En pidä sairaalloisena juoruiluna sitä, että kuolema kiinnostaa - onhan se osa elämää.

Ja kuten sanoin aiemmassa viestissäni, minä en edes tunne kaikkia veljelleni läheisiä ihmisiä, vaikka olinkin lähiomaisena (veljeni oli naimaton ja lapseton) vastuussa hautajaisjärjestelyistä yms. En kuvittele, että veljeni kuului vain minulle ja perheelleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuoleman tabusta pitäisi päästä eroon. Yksi tapa normalisoida kuolemaa on avoin keskustelu. Mielestäni on luonnollista olla kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä varsinkin, jos edes jollain tasolla on tiennyt henkilön. Jos kuolinsyytä ei kerrota eikä kukaan kysy jää asia mysteeriksi ja kaikenlaiset spekulaatiot alkavat.

Se ei liity mitenkään tabuun, että kuuluu hyviin tapoihin antaa läheisten surra menetystään ja puhua vain niistä asioista joista ovat valmiita puhumaan. Lisäksi, jos ihmisellä on tarve spekuloida muiden kuolemia, hän tekee sen joka tapauksessa, oli syy kuolemaan selvillä tai ei.

Ja toisaalta, jos puhuisi avoimesti, spekuloinnin tarve vähenisi. Ei mulle ole ollut ongelma kertoa, mihin lapseni kuoli. Miten, sitä en ole kovin monelle avannut, se on asia, jota en edes itse tarkalleen tiedä, enkä halua pyöritellä oletuksia edes itsekseni, koska se ei lopputulemaa muuta miksikään. Asian vatkaaminen ei tuo häntä takaisin.

Eli jos puhuu avoimesti yksityisasiosta, muiden yksityisasioilla spekuloivien ihmisten spekuloinnin tarve vähenisi?

Edelleen olen sitä mieltä, että tuollaiset ihmiset keksisivät sitä spekuloitavaa vaikka kuolinsyy olisi selvillä. Spekulointi keskittyisi vain enemmän kuolinsyyn arvailun sijasta siihen, mikä juuri nimenomaiseen kuolinsyyhyn johti.

Se, mitä joku vatkaa ja veivaa lapseni kuolemasta joittenkin kolmansien kanssa ei ole minun hallittavissa eikä säädettävissä. Spekuloitaisiin sitäkin, että kuoli johonkin, mutta ei kerro mihin. En valitettavasti pysty sivistämään muita kuin itseäni, enkä näin ollen voi vastata siitä miten muut toimivat missäkin tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Koska se voi olla läheisille kipeä paikka. Äitini teki itsemurhan ja kyllä ärsytti, kun eräs puolituttu (äidin lukioluokkakaverin lapsi, äidin pienestä kotipaikkakunnasta) kyseli mihin äiti kuoli. En siinä keksinyt muuta kuin sanoa, että sydänsairauteen niin sit se vastasi: "aijaa, en tiennyt että äidilläsi oli sellaisia ongelmia". En vastannut mitään, mutta siinä olotilassa kyllä teki mieli huutaa: "MISTÄ MUKA TIETÄISIT".

Eniten siinä ärsytti se, että molemmat naiset ovat kovia juoruamaan. Siksi siis en halunnut kertoa millään vaikka muuten olen asiasta puhut aika avoimesti.

Samoin.

Kaikkea sitä on joutunut selittämään näin itsemurhan tehneen vanhempani osalta. Kuolinsyyksi uteliaille.

Esim,  kuolinsyytä ei voi kysyä, jos kyseessä itsemurha. Ne ovat jo vaikeita asioita omaistenkin jo käsitellä, joten niitä ei saa vain levitellä ja yleensä udella. Ja mitä se sinulle kuuluu kenenkään kuolinsyy? Miksi olet kiinnostunut kenenkään kuolinsyystä? Tai jos lapsi kuollut, vanhempi tai kuka tahansa, siis kuolema voi olla kenelle tahansa jo raskasta, että en oikein ymmärrä, miksi ap haluaa udella toisten kuolin syytä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kuulumisten kysely on vähän eri asia, kuin kuolinsyyn urkkiminen. Et niiltä naimisiin menneiltä tai lapsen saaneiltakaan kaukaisilta (ja oikeastaan myös läheisiltä) aleta kyselemään, että miksi menivät naimisiin tai miksi halusivat tehdä lapsen.

Edelleenkin, urkkiminen on ihan eri asia kuin että ohimennen kysyy.

Mutta ihan turha tästä on edes keskustella täällä. Pitäkää toki visusti omana tietonanne, että Marjatalla oli keuhkosyöpä, jos se tuntuu teistä paremmalta ettei kerro mitään kenellekään perheen ulkopuoliselle. Onhan se ilmeisesti ihan valtavan noloa, että on ylipäätään kuollut.

Mitähän sinä sillä tiedolla tekisit? Luulisi, että jos olet läheinen kuolema surettaa ihan tarpeeksi vaikka et tietäisikään oliko se keuhko- vai rintasyöpä vaiko stressin aiheuttama infarkti vaiko pahanlaatuiden covid vai astmatkohtaus joka Marjatan vei! Ihan vaan kertomalla tuon mielipiteesi tuot esille sen, että uteliaisuus sinua ajaa, ei lähimmäisenrakkaus saati jokin kliseinen "Marjatan tarina saa nyt lopun"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Kyllä omaiset tietävät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen.

No ei kyllä tiedä. Veljeni asui ihan eri kaupungissa kuin minä, enkä edes tiennyt kaikkien hautajaisiin tulleiden ystävien nimiä. Ei minulla ole oikeutta väittää, että minulle tuntemattomat ihmiset eivät olisi olleet veljeni kanssa läheisiä.

Joo ei kukaan yksittäinen läheinen tiedä, eikä voida tehdä tuollaista "omaiset"-kategorisointia. Mutta eihän tässä ole siitä, että sillä lähiomaisella on velvollisuus toimia tietotoimisto ja, jolta saa kaikki kysyä, vaan pikkuhiljaa (tai joskus nopeammin) tieto leviää läheiseltä toiselle. Yleensä kahdella läheisellä on joku kolmas yhteinen läheinen.

- Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuoleman tabusta pitäisi päästä eroon. Yksi tapa normalisoida kuolemaa on avoin keskustelu. Mielestäni on luonnollista olla kiinnostuneita ihmisten kuolinsyistä varsinkin, jos edes jollain tasolla on tiennyt henkilön. Jos kuolinsyytä ei kerrota eikä kukaan kysy jää asia mysteeriksi ja kaikenlaiset spekulaatiot alkavat.

Se ei liity mitenkään tabuun, että kuuluu hyviin tapoihin antaa läheisten surra menetystään ja puhua vain niistä asioista joista ovat valmiita puhumaan. Lisäksi, jos ihmisellä on tarve spekuloida muiden kuolemia, hän tekee sen joka tapauksessa, oli syy kuolemaan selvillä tai ei.

Ja toisaalta, jos puhuisi avoimesti, spekuloinnin tarve vähenisi. Ei mulle ole ollut ongelma kertoa, mihin lapseni kuoli. Miten, sitä en ole kovin monelle avannut, se on asia, jota en edes itse tarkalleen tiedä, enkä halua pyöritellä oletuksia edes itsekseni, koska se ei lopputulemaa muuta miksikään. Asian vatkaaminen ei tuo häntä takaisin.

Toisaalta, eipä tässäkään ketjussa tarvi kuolinsyyn olla kovin kauaa, niin joku jo kokee täysin aiheen ulkopuolelta tarpeelliseksi kertoa oman mielipiteensä, spekunsa, hyvää tarkoittavan neuvonsa jne , ihan täysin pyytämättä. Mä en yhtään ihmettele, että jotkut on mieluummin siitä kuolinsyytä puhumatta.

Tämä!

Me tiedettiin jo etukäteen mihin meidän lapsi on kuolemassa.

Ette oikeasti usko niitä kommentteja ja neuvoja!

Ihan kuin mahdollisia hoitokeinoja ei ois yksikään lääkäri meidän kanssa miettinyt, mutta hei, naapurin Ritvalta tuli mullistava idea!

Se oli ihan hirveää kun itsekin yritti hyväksyä kamalaa tilannetta ja siihen päälle sai kuulla kaikenmaailman älyttömyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei vain tunnu hyvältä kysymykseltä.

Tarvitseeko sitä sen enempää miettiä? Ei vaikuta myöskään tärkeältä tiedolta.

Ainoa jotka sitä ovat kyselleet ovat muutenkin minusta sosiaalisesti taitamattomia.

No esimerkkinä, vainajaa voi surra aika monet muut, jotka eivät ole ihan lähipiiriä tai perheenjäseniä. Eivät kaikki sellaiset ole jotain sairaalloisia juoruämmiä, joita voi kiinnostaa, mitä ihmettä tapahtui jollekin ihmiselle, jonka on tuntenut vaikka vuosikymmeniä. Se, että tietää Sarin kuolleen vaikka siihen sydänkohtaukseen sen ja sen ikäisenä, on loppu tarinalle.

Miksi ihmiset ylipäätään haluavat tietää toisistaan mitään? Miksi kysellään kuulumisia? Miksi ilahdutaan siitä, että vanha ystävä - jonka kanssa ei enää välttämättä olla kuin paita ja peppu - on mennyt naimisiin tai löytänyt työpaikan tai saanut lapsen? Ihminen on sosiaalinen eläin. Ympärillämme olevilla ihmisillä elämäntarinoineen on meille merkitystä.

Kyllä kuolinsyy kerrotaan oikeasti vainajalle läheisille ihmisille. Muille se ei kuulu millään tavalla.

Toisin sanoen sinä päätät, kuka on ollut vainajalle tarpeeksi läheinen tietääkseen yhtään mitään hänen kuolemastaan.

Voi olla ihan vainajan tahto . Halu säilyttää kasvot kuolemankin jälkeen.

Nimenomaan. Osa meistä lähtee niin, että ehtii valmistautua. Siinä ehtii hyvinkin ohjeistaa lähipiirinsä olemaan kertomatta niille "rakkaille läheisille" yhtikäs mitään, jos se tuntuu parhaalta ratkaisulta.