Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?

Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.

No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.

Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".

Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?

Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.

Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.

Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.

Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.

Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.

Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!

Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".

Kysymys: Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?

Sivukaupalla vastauksia vain halu ymmärtää niitä puuttuu. Tärkeintä taitaa olla itse oikeassa?

Ajatellaan niin että olet oikeassa.

Muuttaako se mitään siinä, että kaikki eivät halua kaikkea jakaa (kaikkien kanssa)? Ei.

Jos joku tuntee sisällänsä ahdistusta kun joutuu tuollaisiin kysymyksiin vastata niin hän todella tuntee ne. Hän saa elää tuntemuksiensa kanssa ja valita elämässänsä kulkea niitä reittejä joita haluaa. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra. Surevan ei tarvitse olla muita varten selventämässä tilannetta, hän saa keskittyä menetykseensä ilman toisten vaatimuksia.

Eihän tässä nyt ole kyse siitä, että joku ei halua puhua läheisensä kuolemasta ollenkaan. Se on yksilöllistä ja jokaisella on oikeus rajansa määrittää.

Enemmän minua kiinnostaa, miksi Suomessa on erityinen tabu, ettei kuolinsyytä saisi edes ohimennen ylipäätään kuolemaa koskevassa keskustelussa kysyä. Sehän ei ole sama asia, kuin sen uteleminen ja inttäminen ihmiseltä, joka ei halua siitä puhua.

Suomessa? Kyllä tuo on ihan yleistä hyvää käytöstä maassa kuin maassa, ettei kuolinsyytä aleta kyselemään. Jos sinulle ei omatoimisesti kerrota kuolinsyytä sen kysyminen siinä tapauksessa ei ole mitään muuta kuin utelua.

Aloittaja tässä ketjussa vaikuttaa jankuttavan keksimäänsä "faktaa", kuinka "Suomessa on tabu, jota ihmettelen..". Suurin osa on sitä mieltä, ettei sellaista ole olemassa. Ja että kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat omaava ihminen ei utele tai kaivele muiden perheiden henkilökohtaisia asioita.

Koska se syy ei kuulu muille.

Aloittaja on tänään taas jankannut ilmeisesti saman aiheen tiimoilta ainakin kahdella uudella ketjulla. En kerta kaikkiaan jaksa tai haluaisi uskoa, että tällaisia asioita on kysymässä USEITA ihmisiä...

Empatian puutetta, jos ihmettelee, miksei kiinnostavaa skuuppia jaeta hänelle. Kun kerrankin tapahtuu jotain merkittävää.

Mieti miltä kuolleen omaisista tuntuu. Ai niin, mutta eihän se välttämättä kiinnosta, vaan ne kuolinfaktat.

Minulla on voimakas mielikuva ap:sta ja kaltaisistaan epäempaattisista ihmisolioista.

Itse myös ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tiennytkään, ettei suomalainen halua kertoa läheisensä kuolinsyytä tai että olisi noloa kysyä sitä.

Minusta on aivan normaalia kysyä, mitä tapahtui.

"Mitä tapahtui?" - kysymyksen voi esittää monella eri tavalla, eikä siihen tarvitse vastata kertomalla kuolinsyytä.

KUOLINSYYN utelu on yhtä moukkamaista, kun soittaisit ja kysyisit, että paljonko siltä jäi rahaa jakoon?

No, jotkut kysyvät sitäkin..

Tarvitseeko itsestäänselviä asioista kysellä

Olen ihmetellyt tätä myös.

Off topic tiedän tapauksen jossa henkilö kuoli 40 luvulla sairauteen ja nähnyt kuolinsyyrekisteröinnin.

Olen ajatellut että oikea kuolinsyy oli ehkä itsemurha. Olisiko mahdollista ihmisellä oli tuo sairaus ja tappoi itsensä omaiset pyysi lääkäriä laittamaan sairauden kuolinsyyksi koska itsemurha oli häpeä.