Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Loppuuko teinin viha ikinä?
22.08.2022 |
Yksi lapsistani on vihannut meitä vanhempiaan jo vuosia. Hän syyttää minua ja isäänsä kaikesta pahasta olostaan ja ikävistä, traumaattisista kokemuksistaan, joita riittää. Vanhempina olemme tehneet lapsen mielestä kaikki mahdolliset virheet ja toisaalta mitään emme ole onnistuneet tekemään oikein. Nuori lähestyy täysi-ikäisyyttä ja laskee päiviä kotoa muuttoon.
Olen tilanteesta kovin surullinen. Lapsi on autismin kirjolla ja olen tehnyt todella paljon töitä hänen hyvinvointinsa eteen. Valitettavasti monessa asiassa olen epäonnistunut ja moni asia ei ole minusta kiinni, mutta voin vilpittömästi sanoa, että kaikkeni olen tehnyt.
Odotan, että lapsi muuttaa kotoa ja saa otettua etäisyyttä meihin vanhempiin. Mutta samaan aikaan kovasti toivoisin, että etäisyyden myötä hän alkaisi nähdä myös sen, kuinka tärkeä hän meille on ja kuinka paljon häntä rakastamme. Eikä vain sitä, miten olemme pilanneet kaiken :(
Kommentit (30)
No saisiko konkreettisia esimerkkejä siitä, että miten olette pilanneet hänen elämäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaa mennä vain. En surisi yhtään, vaan potku persiiseen ja heippatirallaa! Etsiköön itselleen kämpän, sisustakoon sen, hankkikoon sähkösopimuksen ja kaiken, hyvähän se on vain aikuistua.
Viha on vihaa aikuisenakin, ei kai se siitä muuksi muutu, jos sen luonteinen on kerran. Sinä olet hommasi hoitanut ja nyt on hänen vuoronsa jatkaa elämää tai olla jatkamatta.
Jokaisen täytyy jossain vaiheessa oppia että ainoa joka on vastuussa susta itsestäs on sinä itse. Vaikka kuka tahansa ois tehnyt sulle mitä niin sä olet vasguussa siitä omista tunteistasi ja siitä miten suhtaudut. Ottamatta kantaa mitä teidän perheessä on tapahtunut niin jos nuori kasvaa normaalisti niin kyl se viha loppuu aikanaan. Jos oikein hankalaa hänen mielestään omlut niin ei ehkä halua olla yhteyksissä mutta niin sanottu kiukuttelu loppuu kyl. Huonossa tapauksessa kasvaa uhriutuja aikuinen joka aina syyttää pahasta olostaan muita
Surullista, mutta tuossa iässä moni on vanhemmilleen kiittämätön.
Toivottavasti myöhemmin ymmärtävät vanhempien vaivannäön heidän lapsuudessa/nuoruudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lopu. Viha voi vaan lisääntyä, kun hänelle tulee epäonnistumisia omien valintojen vuoksi, niin ne laitetaan vanhempien syyksi. Olen tullut siihen tulokseen, että annan vihaa täynnä olevan, aikuisen lapsen elää ja olla rauhassa. Olen opetellut olemaan välittämättä.
Meillä vanhin lapsista muutti kotoa pois talvella. Hänellä oli ollut jo kauan isänsä kanssa jatkuvaa rähinää ja minä hänet käytännöllisesti katsoen työnsin pois kotoa. Autoin joissakin asioissa ja tytön isä myös, sillä ei hän ole pitkävihainen. Kuukausien kuluessa tytön luonne pehmentyi ja hän alkoi soittelemaan kotiin, kyselemään voiko tulla ja tottakai hän sai tulla, mutta ei rähisemään, vaan olemaan kivasti ja asiallisesti. Alussa käyntien aikana hän meinasi aloittaa taas sen teinimäisen käytöksen, mutta lopetin sen alkuunsa. Nyt meillä on todella mukavaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisit tehnyt asiat oikein, et olisi tuossa tilanteessa. Itse olin teininä samanlainen ja vanhempani olivat oikeasti aika huonoja vanhempia. Kyllä minä nyt päälle 30-vuotiaana heitä rakastan, mutta ovat jättäneet ikuiset traumat minulle ja sisaruksilleni.
Sinun tapauksesi voi olla aika erilainen kuin ap:n.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisit tehnyt asiat oikein, et olisi tuossa tilanteessa. Itse olin teininä samanlainen ja vanhempani olivat oikeasti aika huonoja vanhempia. Kyllä minä nyt päälle 30-vuotiaana heitä rakastan, mutta ovat jättäneet ikuiset traumat minulle ja sisaruksilleni.
Olet väärässä. Ap sanoi, että kyseessä nepsynuori. Nepsyn kanssa voi tehdä kaiken oikein, mutta lapsi oman nepsynsä takia ei kykene havainnoimaan maailmaa kuten normaalilla aivotoiminnalla varustettu ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisit tehnyt asiat oikein, et olisi tuossa tilanteessa. Itse olin teininä samanlainen ja vanhempani olivat oikeasti aika huonoja vanhempia. Kyllä minä nyt päälle 30-vuotiaana heitä rakastan, mutta ovat jättäneet ikuiset traumat minulle ja sisaruksilleni.
Olet autismin kirjolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muuttaa sossun hoiteisiin jo ennen täysi-ikäisyyttä . Saa jälkihuolllon. Ja se viha ei lopu tiettyyn ikään tai pois muuttoon. Se pikkuhiljaa lievenee.
No mistä asioista hän kaunaa kantaa? Minua kohdeltiin kotona toisinaan eri tavalla, kuin sisaruksia ja ovat saaneet elää täysin toisenlaisen elämän, eikä heiltä ole vaadittu samoja asioita. Näin aikuisena välit vanhempiin ovat etäiset ja en kyllä kaipaa heitä elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli nuorena teininä todella hankala murrosikä, enkä tullut äitini kanssa ollenkaan toimeen. Äiti oli kiltti kuin mikä. Äidin käytöksellä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, haastoin riitaa, haistattelin tai murjotin koko ajan. Olin täysi hirviö näin jälkikäteen ajateltuna. En tiedä, mikä ajoi minut käyttäytymään niin huonosti.
Muutin pois kotoa lukion jälkeen. Järki alkoi palailla iän myötä, ja nyt olen äitini kanssa lämpimissä väleissä.
Mutta on mielenkiintoista, miten aikuinenkin ihminen voi taantua, kun palaa muutamiksi päiviksi lapsuusmaisemiin. Huomaan ärsyyntyväni edelleen joistain asioista, jos vietän äitini luona useamman päivän putkeen. Olen siis jo 52-vuotias. Osaan kuitenkin nykyisin jo pitää mölyt mahassani, vaikka hieman ärsyttäisikin.
Tilanteeni on tietysti erilainen kuin ap:n perheessä. Vanhempani olivat eronneet isän alkoholiongelmien vuoksi, ja äiti hoiti yksin useampaa lasta. Minulla ei ole ollut mielenterveysongelmia (tietääkseni). Mutta se nuoruuden silmitön raivo ja viha voi kuitenkin hellittää, kun ikää tulee. Riippuen tietysti tilanteesta ja vihan syistä.
Joskus se vaan pitää ottaa välimatkaa, että näkee lähelle paremmin, hyvässä ja pahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisit tehnyt asiat oikein, et olisi tuossa tilanteessa. Itse olin teininä samanlainen ja vanhempani olivat oikeasti aika huonoja vanhempia. Kyllä minä nyt päälle 30-vuotiaana heitä rakastan, mutta ovat jättäneet ikuiset traumat minulle ja sisaruksilleni.
Olet väärässä. Ap sanoi, että kyseessä nepsynuori. Nepsyn kanssa voi tehdä kaiken oikein, mutta lapsi oman nepsynsä takia ei kykene havainnoimaan maailmaa kuten normaalilla aivotoiminnalla varustettu ihminen.
Mutta silloin se oikein toimiminen olisi juuri sitä nepsylle mukautettua toimintaa. Ja olen nepsy itsekin, vasta aikuisena huomattu.
Vierailija kirjoitti:
No saisiko konkreettisia esimerkkejä siitä, että miten olette pilanneet hänen elämäänsä?
Monet asiat liittyvät lapsen rajoittamiseen. Hän on hyvin osaava tyyppi, joka olisi mielestään pärjännyt yksin tilanteessa kuin tilanteessa ihan taaperosta lähtien. Kantaa kaunaa siitä, kun ei ole saanut tehdä itse vaan on ohjattu, autettu tai rajoitettu.
Toinen juttu on se, että lapsella on ollut sosiaalisissa suhteissa vaikeuksia ja häntä on myös kiusattu koulussa. Näihin olemme puuttuneet väärällä tavalla, mikä on lapsen mukaan pahentanut asiaa. Tämä varmasti pitää ainakin osittain paikkansa ja harmittaa suuresti se, että emme ole pystyneet estämään kiusaamista tai helpottamaan tilannetta.
Kolmantena ihan jo persoonamme, tapamme puhua ja olla ovat vääränlaisia. Äänensävy on syyttävä, ilkeä, pahantahtoinen tai katse tuomitseva. En ole löytänyt sellaista tapaa puhua ja olla, mikä ei olisi lapsesta tavalla tai toisella ikävä. Eniten harmittaa se, että hän tuntee aina, että olen vihainen tai tuomitsen häntä, vaikka itse en lainkaan tuntisi niin.
Tässä päällimmäisiä, mitä tuli mieleen.
Useimmiten loppuu, aina ei. Et voi tietää ennen kuin hän muuttaa pois ja aikaa kuluu.
Itse en tullut äitini kanssa ollenkaan toimeen, kun asuttiin saman katon alla. Oli jatkuvia riitoja, ahdistusta, huutamista. Mutta asia rauhoittui heti kun pääsin omaan asuntoon, sain tilaa ja rauhaa. Aika pian oli äidin kanssa jo ihan asialliset välit. Me vaan ei sovita temperamentteina ja luonteina ollenkaan yhteen, joten yhdessä asuminen tai liian pitkä vierailu on paska homma, mutta lyhyemmät tapaamiset niin pystytään olemaan asiallisia aikuisia.
Ei tuossa auta muu kuin toimia aikuismaisesti, hillitysti ja järjen kanssa. Auttaa pahimman yli ja asunnon etsimisessä, mutta en kuitenkaan työntäisi rahaa määrättömiä määriä lähes aikuiseen lapseen. Joskus se pitää vain potkaista poikanen pihalle pesästä.
Alue: Aihe vapaa
Ei näköjään edes 36-vuotiaana.