Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kolumni: Pääministeri Sanna Marinin juhlimista puolustetaan nyt kahdella perustelulla, jotka eivät kumpikaan kestä tarkastelua

Vierailija
21.08.2022 |

Ovat sitä äijätkin politiikassa juoneet viinaa ja juhlineet. Hepä vasta ovatkin. Muistellaan vaan entisiä Kekkosen aikoja.

En ota tässä kolumnissa kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) biletysvideoihin ja niistä nousseeseen keskusteluun enkä yritä kertoa, onko Marinin käytös ollut arveluttavaa tai tuomittavaa vai ei.

Mutta kritisoin joitakin niitä perusteluja, joilla hänen käytöstään on puolustettu. Kahvipöytäkeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa on nyt oikeutettu pääministeri Marinin toimintaa sillä, että näin on ennenkin tehty, niin ovat miehetkin aina tehneet. Ei se, että ennen vanhaan miehet ovat tehneet jotakin kenties kyseenalaista, oikeuta tänä päivänä naisia tekemään sitä samaa. Päinvastoin, ei naisten eikä miesten pidä enää toimia mahdollisesti hapantuneiden tai virheellisten toimintamallien mukaan.

On sitä ennenkin tehty -perustelullahan voisi oikeuttaa mitä vain.

Työkavereiden pyllyjä voisi lupia pyytelemättä yhä nipistellä ohi kulkiessaan tai ainakin pikkujouluissa bailatessa. Niinhän sitä on ennenkin tehty.

Julkisten laitosten ja yksityisten yritysten urakoita ja hankintoja voisi yhä jaella sillä perusteella, kuka antaa mukavimmat pikku lahjukset. Niin on ennenkin välillä tehty.

Työpaikoilla voisi huojua vähän humalassa, koska niin sitä ovat jotkut ennenkin tehneet.

Pomopaikoille voisi yhä valita vain miehiä, koska sillä tavoinhan ne on ennenkin täytetty.

Ja se n-sana. Onhan sitä ennenkin käytetty.

Ja niin edelleen.

Jos haluaa olla uudistusmielinen, tuulettaa asenteita ja karistaa epäreiluja toimintamalleja, ei voi yhtäkkiä peruuttaa ja ottaa turvakseen lausetta niin on ennenkin tehty.

Jos siis haluaa puolustaa Marinin oikeutta juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pitää käyttää muita perusteluja. Sellaisia, jotka kestävät tarkastelun.

Minäkin olen bilettänyt.

Siinä toinen, nyt paljon viljelty tapa puolustaa pääministerin juhlimista. Sekään ei pidä merivettä. On eri asia, kun minnamyyjä tai ilkkainsinööri tekee jotakin kuin että sen tekee maassa suurta valtaa käyttävä pääministeri. Häntä arvioidaan ja kuuluukin arvioida eri kriteerein.

Kun ottaa vastaan tehtävän esimerkiksi presidenttinä, piispana, poliisipäällikkönä tai pääministerinä, samalla ottaa vastaan minnamyyjää suuremman vastuun ja tilivelvollisuuden omasta käytöksestään.

Jos siis olet sitä mieltä, että pääministeri juhlikoon, älä perustele sitä sillä, mitä tavan kansalainen tekee.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009015595.html

Kommentit (590)

Vierailija
481/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Jos siis haluaa puolustaa Marinin oikeutta juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pitää käyttää muita perusteluja. Sellaisia, jotka kestävät tarkastelun."

Elämme maassa jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet, joten ei kai tässä muuta voi kuin kieltää kaikilta alkoholinkäyttö ja juhliminen.

Aika harvassa paikassa tuo on muuten sallittua. Esim. töissä ei missään (koska vakuutukset, etc.)

Vierailija
482/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aina se on niin että naisen pitää lopettaa se entinen käytös. Aina. Vaikka miehet teki ennen niin ei voi perustella että naiset saa nykyään tehdä. Just. V mitä paskaa. Olisitte tentanneet Kataiselta kuka hoitaa lasta ja oliko toimintakykyinen kun juhli itsensä sairaalaan mutta ei vasta tyrmistytään kun nainen juhlii. Ja sitten kun seuraavaksi on mies niin se on eri asia kun juopus sammuksiin leijonajuhlissa. Mutta leijonat juhlii niin harvoin niin ymmärtäähän sen jos ministerikin juhlat meni yli.

Muistaakseni Paavo Arhinmäen toilailua Sotshissa arvosteltiin ja asiasta kirjoiteltiin netissä.

Hitto, demarit sai aikaan vttuilua Soinin nakkimukista, vaikka äijä oli selvinpäin.

Nyt naiselle tehdään sama niin se onkin kovin epäreilua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
483/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääministeri Marinilla on sama ongelma kuin sosiaalityöntekijöillä silloin, kun vaikka  joku huostaanotetun vanhemman lapsi avautuu julkisuudessa ja kritisoi virkamiehiä. Eivät he voi kertoa perheen asioista ja puolustaa itseään. 

Marin voisi kertoa, millä kaikilla tavoilla Suomessa on varustauduttu mihinkin tilanteeseen ja miten valtionjohto toimii, miten puolustusvoimat toimivat. Jne.  Ja mistä syystä Suomi ei todellakaan kaadu siihen, että pääministeri viettää iltaa ravintolassa. Mutta ne taitavat olla valtiosalaisuuksia. Ei niistä huudella kylillä. 

Kirjoitin tämän ja haluanpa nyt vielä erikseen todeta, että en ole pääministeri Marinin fani enkä kenenkään muunkaan poliitikon fani.  En ole demari. Arvioin poliitikkoja  poliittisten päätösten perusteella enkä helposti lähde mukaan julkiseen teilaukseen kenenkään kohdalla. Suosittelisin jäitä hattuun kaikille muillekin. 

Vaalit ovat tulossa ja on syytäkin arvioida pääministeriä tekojensa vuoksi. Emme elä Pohjois-Koreassa. Sanna ei voi myöskään ulkoistaa teoistaan vastuuta videon kuvaajalle. Eli ei voi sanoa, että ikävää että video tuli julki, vaan kantaa vastuun omaista teoistaan. 

Vierailija
484/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka kokoomuspomo juhli Supon tiloissa? Entä ketkä poliitikot vei eduskunnan saunaan pro-naisia? Onko tietoa?

Mitä väliä. Yksityisyrittäjän ammattitaitoa kannattaa aina arvostaa, vai?

Vierailija
485/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko kaikki demarit sitä mieltä, ettei omista teoistaan tarvitse kantaa vastuuta?

Vierailija
486/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka kokoomuspomo juhli Supon tiloissa? Entä ketkä poliitikot vei eduskunnan saunaan pro-naisia? Onko tietoa?

Missä vihreiden bileissä tyttölapselle juotettiin skumppaa, sen annettiin polttaa kannabista, ja se vietiin sekasaunan kautta kylpemään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
487/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikki demarit sitä mieltä, ettei omista teoistaan tarvitse kantaa vastuuta?

Heh... ovatko kaikki demarit toisten taskuilla?

Vierailija
488/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Sanna Marinin juhlimista tarvitse puolustella tai perustella siksi, että siinä olisi jotain sellaista mikä sitä vaatisi, vaan siksi, koska toimittajat, somehörhöt tekevät tikusta asiaa ja lyövät itse löylyä. Suurin osa kansasta ei ole oikeastaan nakannut "pskaakaan" koko asialle, Marin vähän juhli ja otti kuppia that`s it, mutta kun oikeistolaisten hallinnassa oleva media aloitti vyörytyksen some-aktivistien höyrytessä  niin kaikkialla tuupataan erilaisia näkökulmia ihan vain koska halutaan lyödä lisää löylyä, joten puolustus syytös koneisto yritetään pitää käynnissä mahdollisimman pitkään.

Varmasti alussa jopa toivottiin, että Marin eroaisi kun kohistaan, kuten menneiden vuosien naiset usein tekivät, uhrattiin tekemään ja sitten kun huomattiin, että naiset ovat nykyään yhtä kovia luita kuin poliitikkomiehetkin niin jauhetaan samaa shaissea hieman samalla tavalla kuin putin tekee ukrainaa kohtaan,  kun tarpeeksi ammutaan ainahan jotain lopulta ehkä menee rikki tai ehkä jonkun äänestäjän mieli muuttuu yms.

Vaikka Marin olisi ollut ns perseet olalla tai tajuton niin ei se suomen turvallisuutta tai mitään muutakaan vaaranna hallituksessa on aivan kyvykästä väkeä paikkaamaan pääministerin poissaolokin tai sitten jos näin ei ole olemme todella nesteessä. Tuskin suomen turvallisuus vaarantuisi edes jos vaikka kaikki hallituksen ja opposition edustajat joisivat itsensä viikonloppuna kimpassa tajuttomiksi.

No niin, nyt alkaa järjen ääni jo viimein kuulua. Luuleeko joku ihan oikeasti, että Suomen turvallisuus on sen varassa, että jos pääministeri saa vaikka sairaskohtauksen ja kiidätetään tajuttomana sairaalaan, niin käik män sitten siinä, jos samaan aikaa iskeytyy kriisi päälle.   Saatika on jonkun tunnin ravintolassa.  Ehei kuulkaa,  ei tämä järjestelmä ihan niin heppoinen ole. 

Kyllä porukka ilmeisesti näin luulee, kun ihan omalla nimellään ja naamallaan tuolla somessakin näitä asioita tohottavat. Joissakin asioissa sitä hämmästyy uudelleen ja uudelleen ihmisten loputtomaan tyhmyyteen.

Sannafanien sokea, loputon tyhmyys hämmästyttää aina.

Kerrohan yksikin "Sannafanien" harhaluulo, joka on tässä ketjussa osoitettu vääräksi. Jatketaan sitten. (Ja mielipiteitä ei lasketa.)

Eli siis tiedät että sannafaneilla on paljon harhaluuloja mutta kuvittelet jostain syystä että niitä ei ole osoitettu vääriksi? Jos kerran tajuat että ne on harhaluuloja niin miksi pidät niistä väkisin kiinni? Ihme hiippari. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
489/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tarjoan, sä maksat!

Sopisi hyvin demarien vaalilauseeksi. Mutta on liiankin totta tuo...

Vierailija
490/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiintoinen artikkeli siitä miten lehdet muuttivat uutisen tekstit. Kuka valehtelee? Toimittajat.

https://mailchi.mp/longplay/long-playn-kirjeeilinen-uutispiv-oli-onneto…

Lehdet kirjoittavat mitä sattuu ja sitten poistavat tekstiä. Kun totuus tapahtumista oli liian tylsää, niin siivotaan kaikki keksityt asiat tapahtumasta.

Hirveä pyöritys aiheesta, joka on yhä luettavissa 

"Nyt se on varmaa: Marin-videolla lauletaan jauhojengistä"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6028179-18c5-44d1-a6b7-caac4e655…

Helsingissä huumausaineiden viihdekäyttäjät viittaavat jauho-sanalla yleisesti amfetamiiniin tai kokaiiniin.

Iltalehden toimittaja on melko pihalla jos luulee jauhojen tarkoittavan aineita. 😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
491/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yle on julkaissut puhdistetun version kohuvideon taustajengin mölinästä. Aika ilmiselvästi siellä on kuunneltu Petri Nygårdin laulua Selvä päivä, jossa sanotaan:

Hyvä juoma parempi mieli

Kuiva kurkku ikenet kieli

Palvon lemmyy otan hennyy

No, joku siellä kiljaisee: Kuiva kurkku, ikenet, kieli, Jallu, Henny. Kielitieteen professori Janne Saarikivi kuulee tuossa jauhojengin. Luotto menee professoriin

Vierailija
492/590 |

Ainakin yksi jankkaaja suolattiin tuolla Ahon kommentilla, kun av mamma oli omalla internet tietoudellaan omasta mielestään enemmän kartalla pääministerin tehtävänkuvasta kuin Esko Aho.

t. Eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
493/590 |

Pitää osin paikkaansa. Minusta tuntuu että hallituksen tai valtion toimintakyky ei muuttuisi, vaikka Sanna Marin kuolisi. Varmaankin toiminta menisi vuosia eteenpäin ilman hänen panostaan. Hän on ulkoistanut itsensä täysin toiminnasta. Sen kyllä huomaa, eikä positiivisella tavalla.

Tämä ei kuitenkaan pitäisi olla uusi standardi pääministerille. 

Joillekin Sannasta on tullut uskonto, tai lahko. 

Voi herranjestas, miten vaikeaa se nyt on ymmärtää, että jos pääministeri on muutaman tunnin KESKELLÄ YÖTÄ pois pelistä, ei mitenkään ole sama asia kuin hän ei hoitaisi mitään tehtäviään. Edelleen suosittelen käymään siellä valtioneuvoston sivuilla tutustumaan, mitä se pääministeri aikuisten oikeasti tekee. 

Tämä alkaa jo olla lapsellista. 

Voi kuule olla että muut ymmärtävät tämän asian paremmin kuin sinä. Myös aikaisempien pääministereiden haastatteluista voi lukea että he ovat eri mieltä sinun kanssa. Ehkä hekään eivät ole käyneet lukemassa sitä tehtävälistaa. 

Kerro nyt vain ihan rohkeasti, mitä minä olen ymmärtänyt väärin. Se, että sanot, että olen tyhmä ja sinä tiedät paremmin, ei nyt ihan riitä. Ehkä jossain persuporukoissa se riittää, en tiedä..

Koska et lue lehtiä, niin tuossa jotain.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009017068.html .

Voi mitäpäs jos lukisit ihan itse tuon jutun. :D on tullut Brysselistä ja käynyt syntymäpäiväjuhlilla ja saanut aamuyöllä puhelun. Valtioneuvosto kokoontui vasta aamulla. Milläs ihmeen logiikalla sinä päättelit, että hän olisi ollut yöllä kokoustamassa? 

Mistä ihmeestä päättelit minun väittäneeni että hän kokousti? Hän teki päätöksen ja organisoi jotta kokous kyettiin pitämään tuolloin.

Suurempi juttu on tuo Ahon kommentti, joka on sinun pääministerin vastuut väittämääsi vastaan. Uskon enemmän Ahoa kuin sinua.

Minä kysyin sinulta asioita, joita "Sannafanit" ovat ymmärtäneet väärin. Koko ketju on täynnä selitystä, että ei ole minuuteista eikä tunneista kiinni. Pääasia että on tavoitettavissa. 

Jos taas päätöksenteosta puhut, niin minä ainakin olen puhunut vähän isommista päätöksistä kuin siitä, mihin kellonaikaan aamulla nähdään. :D en tosiaan kuvitellut, että sinä puhui tämän kaltaisista päätöksistä. Oletin että kaikki tällaisiin päätöksiin pystyvät humalassakin. 

Vierailija
494/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sannan pitäisi erota virastaan välittömästi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
495/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yle on julkaissut puhdistetun version kohuvideon taustajengin mölinästä. Aika ilmiselvästi siellä on kuunneltu Petri Nygårdin laulua Selvä päivä, jossa sanotaan:

Hyvä juoma parempi mieli

Kuiva kurkku ikenet kieli

Palvon lemmyy otan hennyy

No, joku siellä kiljaisee: Kuiva kurkku, ikenet, kieli, Jallu, Henny. Kielitieteen professori Janne Saarikivi kuulee tuossa jauhojengin. Luotto menee professoriin

Yle on tässä asiassa varmasti se puolueettomin media (sarkasmi loppuu). Pistä silti viite lähteeseen.

Vierailija
496/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiintoinen artikkeli siitä miten lehdet muuttivat uutisen tekstit. Kuka valehtelee? Toimittajat.

https://mailchi.mp/longplay/long-playn-kirjeeilinen-uutispiv-oli-onneto…

Lehdet kirjoittavat mitä sattuu ja sitten poistavat tekstiä. Kun totuus tapahtumista oli liian tylsää, niin siivotaan kaikki keksityt asiat tapahtumasta.

Hirveä pyöritys aiheesta, joka on yhä luettavissa 

"Nyt se on varmaa: Marin-videolla lauletaan jauhojengistä"

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6028179-18c5-44d1-a6b7-caac4e655…

Helsingissä huumausaineiden viihdekäyttäjät viittaavat jauho-sanalla yleisesti amfetamiiniin tai kokaiiniin.

Iltalehden toimittaja on melko pihalla jos luulee jauhojen tarkoittavan aineita. 😂

Ehkä Pekka Toivoooo toimittajan olevan alansa ammattilainen.

Vierailija
497/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yle on julkaissut puhdistetun version kohuvideon taustajengin mölinästä. Aika ilmiselvästi siellä on kuunneltu Petri Nygårdin laulua Selvä päivä, jossa sanotaan:

Hyvä juoma parempi mieli

Kuiva kurkku ikenet kieli

Palvon lemmyy otan hennyy

No, joku siellä kiljaisee: Kuiva kurkku, ikenet, kieli, Jallu, Henny. Kielitieteen professori Janne Saarikivi kuulee tuossa jauhojengin. Luotto menee professoriin

Yle on tässä asiassa varmasti se puolueettomin media (sarkasmi loppuu). Pistä silti viite lähteeseen.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/jallu-henny/

Vierailija
498/590 |

No, joku siellä kiljaisee: Kuiva kurkku, ikenet, kieli, Jallu, Henny. Kielitieteen professori Janne Saarikivi kuulee tuossa jauhojengin. Luotto menee professoriin.

Liskistä, Ristamäestä, Haapalasta, Kauppisesta ja Koskisesta sanon vain sen verran, että näin eläkeläisenä täytyy panna Journalistiliiton jäsenyys vakavaan harkintaan.

Vierailija
499/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Sanna Marinin juhlimista tarvitse puolustella tai perustella siksi, että siinä olisi jotain sellaista mikä sitä vaatisi, vaan siksi, koska toimittajat, somehörhöt tekevät tikusta asiaa ja lyövät itse löylyä. Suurin osa kansasta ei ole oikeastaan nakannut "pskaakaan" koko asialle, Marin vähän juhli ja otti kuppia that`s it, mutta kun oikeistolaisten hallinnassa oleva media aloitti vyörytyksen some-aktivistien höyrytessä  niin kaikkialla tuupataan erilaisia näkökulmia ihan vain koska halutaan lyödä lisää löylyä, joten puolustus syytös koneisto yritetään pitää käynnissä mahdollisimman pitkään.

Varmasti alussa jopa toivottiin, että Marin eroaisi kun kohistaan, kuten menneiden vuosien naiset usein tekivät, uhrattiin tekemään ja sitten kun huomattiin, että naiset ovat nykyään yhtä kovia luita kuin poliitikkomiehetkin niin jauhetaan samaa shaissea hieman samalla tavalla kuin putin tekee ukrainaa kohtaan,  kun tarpeeksi ammutaan ainahan jotain lopulta ehkä menee rikki tai ehkä jonkun äänestäjän mieli muuttuu yms.

Vaikka Marin olisi ollut ns perseet olalla tai tajuton niin ei se suomen turvallisuutta tai mitään muutakaan vaaranna hallituksessa on aivan kyvykästä väkeä paikkaamaan pääministerin poissaolokin tai sitten jos näin ei ole olemme todella nesteessä. Tuskin suomen turvallisuus vaarantuisi edes jos vaikka kaikki hallituksen ja opposition edustajat joisivat itsensä viikonloppuna kimpassa tajuttomiksi.

No niin, nyt alkaa järjen ääni jo viimein kuulua. Luuleeko joku ihan oikeasti, että Suomen turvallisuus on sen varassa, että jos pääministeri saa vaikka sairaskohtauksen ja kiidätetään tajuttomana sairaalaan, niin käik män sitten siinä, jos samaan aikaa iskeytyy kriisi päälle.   Saatika on jonkun tunnin ravintolassa.  Ehei kuulkaa,  ei tämä järjestelmä ihan niin heppoinen ole. 

Kyllä porukka ilmeisesti näin luulee, kun ihan omalla nimellään ja naamallaan tuolla somessakin näitä asioita tohottavat. Joissakin asioissa sitä hämmästyy uudelleen ja uudelleen ihmisten loputtomaan tyhmyyteen.

Sannafanien sokea, loputon tyhmyys hämmästyttää aina.

Kerrohan yksikin "Sannafanien" harhaluulo, joka on tässä ketjussa osoitettu vääräksi. Jatketaan sitten. (Ja mielipiteitä ei lasketa.)

Eli siis tiedät että sannafaneilla on paljon harhaluuloja mutta kuvittelet jostain syystä että niitä ei ole osoitettu vääriksi? Jos kerran tajuat että ne on harhaluuloja niin miksi pidät niistä väkisin kiinni? Ihme hiippari. 

Ainakin yksi jankkaaja suolattiin tuolla Ahon kommentilla, kun av mamma oli omalla internet tietoudellaan omasta mielestään enemmän kartalla pääministerin tehtävänkuvasta kuin Esko Aho.

t. Eri

Siis missä suolattiin? Vastasin siihen jo tuolla yhden kerran ja juuri äsken kirjoitin vielä täsmennyksen. Tosiaan ei tullut mieleeni, että joidenkin mielestä tapaamisajan päättäminen oli nyt tällainen elämää suurempi ministeritason päätös

Edelleen odotan väitteitä, mitkä olisivat olleet väärin. 

Vierailija
500/590 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Sanna Marinin juhlimista tarvitse puolustella tai perustella siksi, että siinä olisi jotain sellaista mikä sitä vaatisi, vaan siksi, koska toimittajat, somehörhöt tekevät tikusta asiaa ja lyövät itse löylyä. Suurin osa kansasta ei ole oikeastaan nakannut "pskaakaan" koko asialle, Marin vähän juhli ja otti kuppia that`s it, mutta kun oikeistolaisten hallinnassa oleva media aloitti vyörytyksen some-aktivistien höyrytessä  niin kaikkialla tuupataan erilaisia näkökulmia ihan vain koska halutaan lyödä lisää löylyä, joten puolustus syytös koneisto yritetään pitää käynnissä mahdollisimman pitkään.

Varmasti alussa jopa toivottiin, että Marin eroaisi kun kohistaan, kuten menneiden vuosien naiset usein tekivät, uhrattiin tekemään ja sitten kun huomattiin, että naiset ovat nykyään yhtä kovia luita kuin poliitikkomiehetkin niin jauhetaan samaa shaissea hieman samalla tavalla kuin putin tekee ukrainaa kohtaan,  kun tarpeeksi ammutaan ainahan jotain lopulta ehkä menee rikki tai ehkä jonkun äänestäjän mieli muuttuu yms.

Vaikka Marin olisi ollut ns perseet olalla tai tajuton niin ei se suomen turvallisuutta tai mitään muutakaan vaaranna hallituksessa on aivan kyvykästä väkeä paikkaamaan pääministerin poissaolokin tai sitten jos näin ei ole olemme todella nesteessä. Tuskin suomen turvallisuus vaarantuisi edes jos vaikka kaikki hallituksen ja opposition edustajat joisivat itsensä viikonloppuna kimpassa tajuttomiksi.

Pitää osin paikkaansa. Minusta tuntuu että hallituksen tai valtion toimintakyky ei muuttuisi, vaikka Sanna Marin kuolisi. Varmaankin toiminta menisi vuosia eteenpäin ilman hänen panostaan. Hän on ulkoistanut itsensä täysin toiminnasta. Sen kyllä huomaa, eikä positiivisella tavalla.

Tämä ei kuitenkaan pitäisi olla uusi standardi pääministerille. 

Joillekin Sannasta on tullut uskonto, tai lahko. 

Voi herranjestas, miten vaikeaa se nyt on ymmärtää, että jos pääministeri on muutaman tunnin KESKELLÄ YÖTÄ pois pelistä, ei mitenkään ole sama asia kuin hän ei hoitaisi mitään tehtäviään. Edelleen suosittelen käymään siellä valtioneuvoston sivuilla tutustumaan, mitä se pääministeri aikuisten oikeasti tekee. 

Tämä alkaa jo olla lapsellista. 

Voi kuule olla että muut ymmärtävät tämän asian paremmin kuin sinä. Myös aikaisempien pääministereiden haastatteluista voi lukea että he ovat eri mieltä sinun kanssa. Ehkä hekään eivät ole käyneet lukemassa sitä tehtävälistaa. 

Kerro nyt vain ihan rohkeasti, mitä minä olen ymmärtänyt väärin. Se, että sanot, että olen tyhmä ja sinä tiedät paremmin, ei nyt ihan riitä. Ehkä jossain persuporukoissa se riittää, en tiedä..

Koska et lue lehtiä, niin tuossa jotain.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009017068.html .

Voi mitäpäs jos lukisit ihan itse tuon jutun. :D on tullut Brysselistä ja käynyt syntymäpäiväjuhlilla ja saanut aamuyöllä puhelun. Valtioneuvosto kokoontui vasta aamulla. Milläs ihmeen logiikalla sinä päättelit, että hän olisi ollut yöllä kokoustamassa? 

Mistä ihmeestä päättelit minun väittäneeni että hän kokousti? Hän teki päätöksen ja organisoi jotta kokous kyettiin pitämään tuolloin.

Suurempi juttu on tuo Ahon kommentti, joka on sinun pääministerin vastuut väittämääsi vastaan. Uskon enemmän Ahoa kuin sinua.

Minä kysyin sinulta asioita, joita "Sannafanit" ovat ymmärtäneet väärin. Koko ketju on täynnä selitystä, että ei ole minuuteista eikä tunneista kiinni. Pääasia että on tavoitettavissa. 

Jos taas päätöksenteosta puhut, niin minä ainakin olen puhunut vähän isommista päätöksistä kuin siitä, mihin kellonaikaan aamulla nähdään. :D en tosiaan kuvitellut, että sinä puhui tämän kaltaisista päätöksistä. Oletin että kaikki tällaisiin päätöksiin pystyvät humalassakin. 

Olemme selkeästi ajattelussa eri tasoilla, joten juttumme eivät kohtaa.

Sinusta on varmaankin hauskaa ajatella kuinka ihmiset hukkuvat estonian onnettomuuden jälkeen.

Sinun mielestä hyisessä meressä kelluessa ihmisille ollut välitä, monenko tunnin päästä 

apua tulee.

Itseäni tuo ei huvita ja ymmärrän että tuolloin kaikissa toimissa oli kyse tunneista. Onneksi meillä ei ollut tuolloin Sannan johtajana.