Mikä haave sinulla jäi elämässä toteutumatta?

Perheen perustaminen. Lapsuudessa kovaa kiusaamista ja sen seurauksena mt-ongelmia. Lisäksi fysiologisia ongelmia, niin että en voi saada lapsia. No kaikkea ei voi saada elämässä ja täytyy keskittyä niihin "kortteihin", jotka sain elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin, että äitini muuttaisi "vanhoilla päivillään" lähemmäs minua ja miestäni, jotta voitaisiin viettää enemmän aikaa yhdessä. Olen puhunut tästä jo parikymmentä vuotta, ja näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan äiti halusi jäädä kotipaikkakunnalle. Nyt hän on jo lähes yhdeksänkymppinen ja etäisyyksien takia päivittäisasioiden hoito alkaa olla haastavaa. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisin.

Miksi te ette muuttaneet lähemmäksi? Kuinka pitkä välimatka teillä on äitiisi? Ymmärrän jos työn takia ei voi muuttaa, mutta jos työllistyminen ei olisi ongelma, niin mikä sitten?

Ymmärrän nimittäin, miksi iäkkäillä päivillä ei välttämättä haluta siitä tutusta ja turvallisesta muuttaa pois.

Olisin halunnut naimisiin elämäni rakkauden kanssa, ihan vaikka kahdestaan maistraatissa, mutta se todennäköisesti jää toteutumatta. Olen 33-vuotias, joten sen puolesta peli ei ole menetetty, mutta olen myös realisti ja ymmärrän tosiasiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin, että äitini muuttaisi "vanhoilla päivillään" lähemmäs minua ja miestäni, jotta voitaisiin viettää enemmän aikaa yhdessä. Olen puhunut tästä jo parikymmentä vuotta, ja näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan äiti halusi jäädä kotipaikkakunnalle. Nyt hän on jo lähes yhdeksänkymppinen ja etäisyyksien takia päivittäisasioiden hoito alkaa olla haastavaa. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisin.

Miksi te ette muuttaneet lähemmäksi? Kuinka pitkä välimatka teillä on äitiisi? Ymmärrän jos työn takia ei voi muuttaa, mutta jos työllistyminen ei olisi ongelma, niin mikä sitten?

Ymmärrän nimittäin, miksi iäkkäillä päivillä ei välttämättä haluta siitä tutusta ja turvallisesta muuttaa pois.

Maalaispaikkakunnalla ei ole töitä akateemisesti koulutetuille, kaupungissakin työn saanti on vaikeaa. Ymmärrän itsekin hyvin, että voi olla iso kynnys muuttaa, mutta kun kaikki lapset asuvat kauempana, luulisi olevan turvallisempaa heidän luonaan kuin yksin.

En ymmärrä mikä tarve tässä ketjussa on alapeukuttaa toisten toiveita. Tämä tilanne ei ole kenenkään syy, asia on vaan nyt mennyt näin.

Minäkin olen haavellut yhteisöllisyydestä. Siitä, että minulla ylipäätään olisi vanhemmat joiden kanssa sellainen toimisi. Että asuisivat lähellä, kyläiltäisiin puolin ja toisin, eikä kukaan tuntisi toisten tapaamista velvollisuudeksi. Että lapsilla olisi elämässään monta turvallista aikuista. 

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut ottaa erään psairaanhoitajan takaapäin päivystyksen tiloissa mutta hän vaihtoi työpaikkaa.

Oletko lääkäri?

Sain jo kaiken, uran ja perheen ja talon ja purjeveneen ja puutarhan ja maailmaakin olen nähnyt.

Ja vielä on aikaa jäljelläkin :)

Parisuhteen. Että olisi vuorovaikutuksellinen ja rakastava parisuhde.

Seksi. Täyteläinen seksielämä jonkun komean miehen kanssa.

Olisin halunnut menestyä jo nuorena. Ei ole mahdollista enää, koska olen jo 30+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin ihalunnut ottaa erään psairaanhoitajan takaapäin päivystyksen tiloissa mutta hän vaihtoi työpaikkaa.

Oletko lääkäri?

Want you- takaapäin!

Ei ole jäänyt toteutumatta. Olen saanut puolison, lapsia, hyvän koulutuksen, työn, toiveideni mukaisen omakotitalon ja olen asunut ulkomailla. 

Olen myös huomannut, että joidenkin tavoitteiden suhteen mieli on voinut ajan myötä muuttua eikä toiveiden täyttyminen välttämättä tee onnelliseksi. 

Tuntuuhan tää oleminen aika turhalta kun ei koskaan ketään tärkeää ja läheistä ihmistä ole elämässä jonka kanssa kaiken jakaa.

Kumma kun näissä ketjuissa on yksinkertainen kysymys, niin pitää aina tulla sellasen väen kommentoimaan joita kysymys ei edes koske. No oikein hyvä teille jos ei ole mikään elämässä jäänyt toteutumatta, mitä sitten.

Olisin halunnut että lapseni saavat kasvaa ydinperheessä mutta exän karusellin himo pilasi kaiken

Lapsi, ehdottomasti.

Ja kun en saanut lasta, ei ole lastenlapsiakaan.

Lapsiasia kirpaisee paljon enemmän kuin leskeys.

Lapsettomuuden syy lieni endometrioosi.

Miten niin "jäi" ? Jos kerran kirjoitat ja luet tätä ketjua olet todennäköisesti elossa. Tee minkä pystyt toteuttaaksesi haaveesi niin kauan kuin elät, vasta kuoltuasi sinun täytyy luovuttaa.

Kun ei ole mitäään menetettävää niiin aika helllppoa. Mitäs siiittivät tänne kitumaaan.

Jäi kokematta millaista olisi elää nuorena miljonäärinä. Sais nyt edes kokea mitä tuntuu vanhana miljonäärinä.

M.51

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin, että äitini muuttaisi "vanhoilla päivillään" lähemmäs minua ja miestäni, jotta voitaisiin viettää enemmän aikaa yhdessä. Olen puhunut tästä jo parikymmentä vuotta, ja näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan äiti halusi jäädä kotipaikkakunnalle. Nyt hän on jo lähes yhdeksänkymppinen ja etäisyyksien takia päivittäisasioiden hoito alkaa olla haastavaa. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisin.

Minulla oli sama haave. Odotin ensimmäistä lastani, katselimme äidilleni vuokra-asuntoa läheltä meitä, hän odotti mummoksi tulemista niin kovasti.

Vuosikausia rauhallisesti edennyt syöpä kuitenkin päätti muuttua aggressiiviseksi ja hän menehtyi kaksi kuukautta ennen vauvan syntymää, kuusikymppisenä.

Muistakaa kertoa rakkaillenne kuinka tärkeitä he ovat teille. Jonakin päivänä on oikeasti liian myöhäistä.

Aikalailla kaikki. Mulla kanssa narsistit ympärilläni estäneet about koko elämäni. Olen saanut "elää"vain varjossaan ja varjona itsestäni, itseäni kutistaen ja mitätöiden sihen ohejlmoituna lapsesta pitäen ja etteivät he suuttuisi, ku nhe ovat ainoat jotka saavat loistaa.

Lisäksi kun väkivalta on tuhonnut terveyden, maineen, itsetunnon jne. niin on vähän vaikeaa yrittä menestyä ja toteuttaa mitään haaveitaan, ei niitä lopulta enää sitten edes ole, kun tajuaa ettei kidutus pääty tässä elämässä ikinä eikä entisiinkään traunoihin saa yhtään mitään apua ilman paksua lompakkoa yksityisestä traumaterapiasta, jos siitäkään, kun tarpeeksi on nuijittu läpi elämän maan rakoon.