Mikä haave sinulla jäi elämässä toteutumatta?

Ei ole vielä jäänyt toteuttamatta

Nuorena haaveilin kielikurssista, vaihto-oppilaana olemisesta ja au-pairin työstä. En kokenut noista mitään.

En pystynyt opiskelemaan mitään ammattia, ja haaveeksi jäi kokea, miltä tuntuu saada opiskelu - tai työpaikka. Miltä tuntuu sanoa, että on töissä.

Työkyvyttömyyseläkkeen turvin olen saanut vähän kokeiltua matkustamista. Onneksi edes sitä. Kun niin moni muu asia on kokematta. En esimerkiksi ole koskaan juhlinut syntymäpäiviä kavereiden kanssa (siis aikuisiällä). En ole ollut kenenkään kaaso, en kenenkään lapsen kummi. En ole ollut tupareilla, eikä ole ollut järkeä pitää sellaisia itse kun ei ole ketään, kenet kehtaisi pyytää.

Omituista, miten olenkin niin syrjässä. Ja silti elossa.

Oma koti ja oma rauha. En ymmärrä miksi olen ollut parisuhteissa ja hankkinut lapsia kun en siitä elämästä edes pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitä voi tietää, jos eli päiviä on vielä edessä? Kaikkea voi vielä tehdä.

Väistämättä tulee ajan kanssa eteen asioita, joitten saavuttaminen on enää mahdotonta. Itse en enää tule opiskelemaan uutta ammattia, en saa enää isoa perhettä enkä vuosikymmeniä kestänyttä parisuhdetta. Nämä jäävät minulta saavuttamatta, vaikka kuinka monta päivää olisi jäljellä.

Jos ja kun kohtaa suuren rakkauden ei iällä ja ajalla ole merkitystä.

Mun isäni oli 74v leski kun rakastui palavasti. Ihana "teinirakkaus" kesti 4v isäni kuolemaan saakka. Ystävätär eli vielä 20v ja joka päivä muisteli ihania vuosia isäni kanssa. Varmaan olidi halunnut enemmän yhteisiä vuosia mutta parempi 4 täydellistä kuin ei yhtään

Terveys, sekä mielen että kehon. Sen mentyä moni muukin haave on ikään kuin pitänyt muokata vaatimattomammaksi (esim. kotimaan matkailua lyhyesti pitkien ulkomaanreissujen sijaan). Mutta jos sen hyväksyy, on taas haaveita ja mahdollisuus toteuttaa niitä - vain pienemmin.

Parisuhde erään miehen kanssa. Matkustelu, jota kyllä harrastin nuorempana. Mies olisi kaiketi saavutettavissa, mutta on nykyisen mieheni hyvä ystävä ja minun kaveri. Jää siis sekin haaveeksi.

Käytännössä kaikki yhtään suuremmat.

Onneksi on vielä elämää edessä, joten eihän sitä koskaan tiedä, josko elämä vielä yllättäisi positiivisesti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni mutta en niitä kaipaakaan. Osa osoittautui huijaukseksi jo alkumetreillä, kuten ura. Elämä vielä kesken, mutta haluan muuttaa jonnekin, missä on rantaviivaa ja kaunista luontoa. Se on haaveeni. Narsistiset kiusaajani halusivat tuhota jokaisen haaveeni siitä asti, kun olin vaipoista päässyt, mutta eivät onnistuneetkaan.

Mitä olisit halunnut saavuttaa urallasi?

Ihan vain jotain, mikä olisi johtanut kiinnostaviin töihin, mutta enää ei kiinnosta mikään muu kuin se, miten voi tehdä vähiten töitä.

Sama itsellä. Pyrin optimoimaan niin että mahdollisimman vähällä vaivalla saa mahdollisimman hyvän tilin.

Olisin halunnut jäädä lapsettomaksi uraihmiseksi jolla on paljon rahaa ja vaihtuvia seksikumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Minusta piti tulla kirjallinen nero, suosittu kuin Kalle Päätalo, henkevä kuin Mika Waltari ja uljas kuin Runeberg. Nyt suurin kirjallinen saavutukseni on kirjoittaa vauva-palstalle.

Mikäänhän ei estäisi minua kirjoittamasta, sormet liikkuu näppäimistöllä ja asuntokin on, ettei tarvisisi taivasalla kirjoittaa. Ainut vaan, etten tiedä mitä kirjoittaa. Ei ole sanomaa, sanottavaa. Kaikki on jo sanottu, ei mitään uutta auringon alla, ei mitään lisättävää.

Kaikkea ei ole koskaan sanottu. Niin monta kuin on ihmistä, niin monta on mielenkiintoista tarinaa.

Mikset miettisi, mikä juuri sinua askarruttaa tässä elämässä tai mistä olet kiinnostunut. Onko se joku tietty asia, ilmiö, tunne tai toistuva haave? Uppoudu siihen ja kirjoita siitä.

Älä lue, mitä muut ovat mahdollisesti siitä kirjoittaneet, vaan vain kirjoita miten juuri sinä näet, tunnet, aistit ja koet sen. Elä ja hengitä sitä, tee siitä elämäsi keskiö ja kiintopiste. Tarkastele sitä jokaiselta mahdolliselta ja mahdottomalta kantilta.

Vaikeinta on aina aloittaa, seuraavaksi vaikeinta on lopettaa kun on päässyt alkuun..

Haaveilin, että ensimmäinen suhteeni olisi myös viimeinen, eikä tarvitsisi kokeilla useampaa. No, ei ollut.

Kolmas lapsi, maisteriksi valmistuminen, puolan kielen oppiminen.

Ollut näistä "puutteista" huolimatta hyvä ja mielenkiintoinen elämä tähän asti, ikää nyt 71.

Munan saaminen.

Haaveilin myös kielikurssista, vaihdosta ja au pairista.

Kielikurssiin ei ollut rahaa, au pairiksi olisin lähtenyt 20 tienoilla ja kohdemaa oli jo valittu. Rakastuin nykyiseen vain kuukausia ennen lähtöä, että peruin koko jutun.

Vaihtoon oli tarkoitus lähteä keväällä 2020, mutta kiitos koronan se peruuntui. Olen aloittamassa nyt AMKissa opintoja, että vaihtoon lähtemiseen on vielä mahdollisuus.

Lapsena haaveilin jääkiekkoilijan urasta. Olin lahjakas pelaaja, mutta en saanut mennä pelaamaan mihinkään joukkueeseen, koska vanhempani kielsivät sen. Vanhoillislestadiolaisen ei ole soveliasta pelata missään joukkueessa oli vastaus. Yritin päästä vielä pelaamaan jalkapalloa, koripalloa, salibandya ja kaikkiin oli vastaus ei. Nyt 32 vuotiaana asia kaihertaa kun ei annettu edes mahdollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut ottaa erään sairaanhoitajan takaapäin päivystyksen tiloissa mutta hän vaihtoi työpaikkaa.

Joo, mä vaistosi sen kyllä, mutta se ei ollut syy, miksi lähdin. Toisaalta se ei myöskään ollut syy, että olisin jäänyt.

Että saisi rakastaa ja olla rakastettu myös suhteessa miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitä voi tietää, jos eli päiviä on vielä edessä? Kaikkea voi vielä tehdä.

Väistämättä tulee ajan kanssa eteen asioita, joitten saavuttaminen on enää mahdotonta. Itse en enää tule opiskelemaan uutta ammattia, en saa enää isoa perhettä enkä vuosikymmeniä kestänyttä parisuhdetta. Nämä jäävät minulta saavuttamatta, vaikka kuinka monta päivää olisi jäljellä.

Jos ja kun kohtaa suuren rakkauden ei iällä ja ajalla ole merkitystä.

Mun isäni oli 74v leski kun rakastui palavasti. Ihana "teinirakkaus" kesti 4v isäni kuolemaan saakka. Ystävätär eli vielä 20v ja joka päivä muisteli ihania vuosia isäni kanssa. Varmaan olidi halunnut enemmän yhteisiä vuosia mutta parempi 4 täydellistä kuin ei yhtään

Totta tuo, kyllä. Mä mietin asiaa menneisyyden kautta. Muutama ystäväni on ollut saman ihmisen kanssa jo lähemmäs 50 vuotta, ja sellaisen suhteen olisin kieltämättä halunnut itsellenikin. Tiedän, ettei se enää tule toteutumaan. Tulevaisuus tuo sitten minkä on tuodakseen, sille olen avoin.

Haaveilin, että äitini muuttaisi "vanhoilla päivillään" lähemmäs minua ja miestäni, jotta voitaisiin viettää enemmän aikaa yhdessä. Olen puhunut tästä jo parikymmentä vuotta, ja näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan äiti halusi jäädä kotipaikkakunnalle. Nyt hän on jo lähes yhdeksänkymppinen ja etäisyyksien takia päivittäisasioiden hoito alkaa olla haastavaa. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisin.

Elämä ei ole onneksi vielä ohi. Olen aika paljon toteuttanut haaveitani jo. Yksi mitä miettinyt on, että myisin mökin pois ja hankkisin kodin etelästä, jossaasuisi kylmät vuodenajat. Mutta nämä nykyiset hellekesät Suomessa ovat saaneet miettimään, että olisiko se sittenkään kivaa asua ikuisesti lämpimässä. Joka päivä aurinkorasvausta....