Mikä haave sinulla jäi elämässä toteutumatta?

Minusta piti tulla kirjallinen nero, suosittu kuin Kalle Päätalo, henkevä kuin Mika Waltari ja uljas kuin Runeberg. Nyt suurin kirjallinen saavutukseni on kirjoittaa vauva-palstalle.

Mikäänhän ei estäisi minua kirjoittamasta, sormet liikkuu näppäimistöllä ja asuntokin on, ettei tarvisisi taivasalla kirjoittaa. Ainut vaan, etten tiedä mitä kirjoittaa. Ei ole sanomaa, sanottavaa. Kaikki on jo sanottu, ei mitään uutta auringon alla, ei mitään lisättävää.

Te jotka haaveilitte muutamisesta ulkomaille: eu-maihin voi muuttaa ihan vapaasti. Miksi ajattelette että tuo unelma ei toteutunut, kun sen voi vielä ihan vapaasti toteuttaa?

Kun lapsi syntyi, ajattelin autereisesti, että olisin joskus mummo. Lapsi saisi hyvän työpaikan , perustaisi perheen, olisi onnellinen. Viettäisin aikaa lastenlasten kanssa.

Järkkäilen  täällä huumeongelmaisen lapsen talouden käytännön asioita. Minusta ei tule koskaan mummoa. Toivottavasti

Piti ihan miettiä, tuntuu että olen toteuttanut kaikki isot haaveet mitkä joskus kolmekymppisenä tuntui ihan järjettömiltä edes ajatella.

Jopa talon etelä-Euroopasta. Nyt vain toivon että olen ensivuona hengissä että pääsen sinne n puoleksi vuodeksi /v asumaan kuten tarkoitus on. Tänävuonna oltu vain muutamia viikkoja.

Mutta haaveista - niinkin hullu kuin moottotipyöräreissu Euroopan halki jää kyllä toteutumatta. Mun perä ja lonkat ei kestä sitä istumista ja oikeasti se näytti tosi hurjalta menolta nyt kesällä Saksan motareilla kun autosta katselin.

mummo 62v

puoliso, perhe, ulkomaille muutto, koira, omakotitalo.. elämältä kaiken olen saanut

Rakastava parisuhde, työ/ammatti, jossa voin hyvin ja jonne on kiva mennä.

Terveydestä olen haaveillut sen jälkeen, kun sen menetin lukiossa. Joo, en ole voinut opiskella tai tehdä töitä, joista haaveilin pienestä pitäen. Olisin pärjännyt hyvin sillä alalla. Onnekseni sain eläkkeen. Lemmikki jää haaveeksi, siihen ei ole rahaa. Puolisokin taitaa jäädä haaveeksi, ja vaikka en halua katkeroitua, itken sitä surua usein. Tiedän, että parisuhteet eivät ole onni ja autuus, mutta haluaisin jakaa tämän tavallisen arjen ja keskustella, nauraa yhdessä. Seksikään ei olisi ikävä seuraus. Tuntuu, että kuolen yksinoloon, varsinkin, kun ei ole ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa. Eivät asu samassa kaupungissa, ja ovat kiireisiä. 

Mielenkiintoinen työ, jossa voi käyttää luovuutta, lapsi, jolla on kavereita, haaveita ja aikuisena työpaikka, oman mielen mukainen koti...

Olen mukautuva tyyppi, mutta asiat jäävät silti vaivaamaan. Minäkin haaveilin lapsenlapsista nuorena. Todennäköisesti heitä ei synny, mutta olen hyväksynyt asian.

Uudesta kodista haaveilen vieläkin ja siitä, että vielä joskus tulee aika kirjoittaa, mitä haluaa, ja lukea kiinnostavia kirjoja.

Haaveilin lapsena että saisin pikkusiskon ja hyvän isän. Tai että vanhempani eroaisivat. Ei toteutunut valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi syntyi, ajattelin autereisesti, että olisin joskus mummo. Lapsi saisi hyvän työpaikan , perustaisi perheen, olisi onnellinen. Viettäisin aikaa lastenlasten kanssa.

Järkkäilen  täällä huumeongelmaisen lapsen talouden käytännön asioita. Minusta ei tule koskaan mummoa. Toivottavasti

Voimia! Minulla vähän samanlainen tilanne.

Nuorena haaveilin kaikenlaista, mutta erehdyin töihin ja siihen se elämä onkin valunut.

Vaikka en ole syntynyt mitenkään kultalusikka suussa, olen jollain kummalla tavalla saanut toteutettua lähes kaikki unelmani tähän mennessä. Vielä tosin on jäljellä ulkomailla asuminen ja lapsen vieminen Disney Worldiin Floridaan, mutta olen tehnyt aktiivisesti töitä sen eteen, että nämäkin toteutuvat lähivuosina.

Olen asunut koko ikäni tässä samassa kylässä, paitsi opiskeluajat. Tuskin tästä minnekään muutetaan. Jossain vaiheessa kantavat joko korinalaitokseen tai mullan alle. Se siitä sitten.

Ehkä sellainen supermielenkiintoinen ja erityisen sisältörikas aikuisuus. Mutta aika paljon korvaa kyllä se, että tiesin saavani miljoonaperinnön ja 48-vuotiaana sainkin sen. Totta kai oli ikävää menettää rakas perinnönjättäjä, mutta ne asiat (elinikä ja vanhemman uusiosuhteet) eivät koskaan ole lasten käsissä päättää.

Mietin otsikon nähdessä, että vielä ei ole mitään, mitä ei pystyisi toteuttamaan. Olettaen siis että elän pitkään, mutta sitten tuli mieleen haave, joka ei todennäköisesti tule ikinä toteutumaan.

Haave omasta lapsesta. Olen aina haaveillut kahdesta lapsesta, mutta synnynnäisen sairauteni takia en voi hankkia biologisia lapsia. Adoptio-ohjelmaan meitä ei hyväksytä sairauteni takia.

Olen alkanut vasta tänä kesänä hyväksymään asian täysin, vaikka lapsettomaksi jääminen on ollut muutaman vuoden tiedossa. Sitä ennen oli pieni toivo.

Onneksi sentään on puoliso, jonka elämän haaveisiin ei yhtä paljon kuulunut lapset kuten itselläni. Se on auttanut asian hyväksymistä entisestään.

N28

Ei se jää toteutumatta!! Oon elossa vielä, ja yritän loppuun asti!! 🤭

Vierailija kirjoitti:

Miten sitä voi tietää, jos eli päiviä on vielä edessä? Kaikkea voi vielä tehdä.

Väistämättä tulee ajan kanssa eteen asioita, joitten saavuttaminen on enää mahdotonta. Itse en enää tule opiskelemaan uutta ammattia, en saa enää isoa perhettä enkä vuosikymmeniä kestänyttä parisuhdetta. Nämä jäävät minulta saavuttamatta, vaikka kuinka monta päivää olisi jäljellä.

Olisin halunnut ottaa erään sairaanhoitajan takaapäin päivystyksen tiloissa mutta hän vaihtoi työpaikkaa.

Rakkaus yhdistettynä hyvään parisuhteeseen. Elämää toki vielä jäljellä mutta en uskalla enää rakastua tai yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitä voi tietää, jos eli päiviä on vielä edessä? Kaikkea voi vielä tehdä.

Väistämättä tulee ajan kanssa eteen asioita, joitten saavuttaminen on enää mahdotonta. Itse en enää tule opiskelemaan uutta ammattia, en saa enää isoa perhettä enkä vuosikymmeniä kestänyttä parisuhdetta. Nämä jäävät minulta saavuttamatta, vaikka kuinka monta päivää olisi jäljellä.

Uuden ammatin voi opiskella vaikka 70-vuotiaana jos haluaa.