Lue keskustelun säännöt.
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähdään nykykakaroiden kiittämättömyys ja kunnioituksen puute. Ei edes ilmaiseksi kelpaa ellei ole juuri sitä oikeaa. Ennnen kun muutettin omilleen, ei ollut vetoisassa vintikamarissa kuin tuoli, pöytä, pesuvati ja laveri olkipatjalla. Sinne joutaisivat kokeilemaan miten ennen pärjättiin!
Unohdit tästä sen litanian miten aina hiihdettiin kouluun vastatuuleen sudet kantapäitä syöden ja niin kauhean kiitollisia oltiin aina kun joku antoi leivänkyrsän ja töitä tehtiin 24/7 jne
Siis hiihdettiin kouluun kesät talvet ylämäkeen ja vastatuuleen mennen tullen, sudet tosiaan näykkien nilkkoja..
Se on kyllä mielenkiintoista, miten molempiin suuntiin voi olla ylämäki?
Niin se vaan ennen vanhaan oli. Sen lisäksi aina kova vastatuuli.
Ei saa unohtaa räntäsadetta!
Eikä paukkupakkasia. Vähintään -40 aina, ja räntää tuli vaakasuoraan.
Plus ne kolme kengätöntä pikkusisarusta reppuselässä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Siis sun kaveri osti 22-vuotiaana tavaroita, joista piti ja käyttää niitä edelleen. Hienoa! Eikös olisi kiva, jos aloituksen nuori tekisi samoin eli ostaisi tavaroita (tai jos mummu haluaa auttaa niin mummu ostaisi), jotka nuori itse haluaa, niin tulisi sitten ehkä niitä tavaroita tämän nuoren vielä käytettyä 55-vuotiaana. :)
Eihän siinä olisi mitään järkeä, että joku ostaisi nuorelle tavaroita, joista hän ei pidä ja jotka ei edes mahdu asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kun muutin nuorena ensimmäiseen asuntoon yksin niin äitini halusi ostaa kaikki huonekalut, itse olisin ostanut Ikeasta mutta äidille tämä ei käynyt. Askosta piti kaikki saada. No en jaksanut tapella ja suostuin sitten tähän. Sitten kun olin muuttamassa myöhemmin toiseen asuntoon ja tuolloin oli vähän huonot välit äitii kanssa niin hän vaati huonekalut itselleen kun olihan hän ne maksanutkin. No ostin sitten itse uudet huonekalut. Eli pelkkää vallankäyttöä. Hyvä jos ostatte ne huonekalut itse.
Ihan mielenkiinnosta, mitä hän niille huonekaluille teki?
Mun anoppi säilöö ulkorakennuksissa suurta määrää huonekaluja. Ostettuja, perittyjä, uusia, vanhoja, (varastettuja?), kaikki kelpaa kuntoon katsomatta. Niitä sit jakaa ja pyytää takaisin vähän sen mukaan, mistä tuulee. Meille toi väkisin vauvalle kehdon. Ja sitten haki sen pois, kun miehen serkku kertoi tulevasta perheenlisästä. Samalla meni muutakin, mitä oli tuonut. Ja olisi lähtenyt muiltakin tuotuja vauvajuttuja, ellen olisi puuttunut anopin pakkaamiseen. Ilmeisesti kaikki meidän kotona oleva on myös anopin? Se serkkukaan ei ollut järin ilahtunut kehdosta ja muista tavaroista joita oli varsin runsaasti.
Ihmiset on kyllä ihan sairaita. Jossain varastossa ja vierashuoneessa äitini niitä säilytti kunnes osti sijoitusasunnon minkä kalusti näillä vuokralaista varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kun muutin nuorena ensimmäiseen asuntoon yksin niin äitini halusi ostaa kaikki huonekalut, itse olisin ostanut Ikeasta mutta äidille tämä ei käynyt. Askosta piti kaikki saada. No en jaksanut tapella ja suostuin sitten tähän. Sitten kun olin muuttamassa myöhemmin toiseen asuntoon ja tuolloin oli vähän huonot välit äitini kanssa niin hän vaati huonekalut itselleen kun olihan hän ne maksanutkin. No ostin sitten itse uudet huonekalut. Eli pelkkää vallankäyttöä. Hyvä jos ostatte ne huonekalut itse.
Tiedänpä mummon joka on vienyt lapsenlapselleen ostamansa talvihaalarinkin takaisin itselleen kun tulikin huonommat välit oman lapsensa kanssa...
Juuri tätä se on, kun on tarpeeksi kova kontrollin tarve :(
Minun äitini oli myös näitä lahjojen edestakaisin veivaajia. Aina kun suuttui johonkuhun, vei tältä saadut lahjat takaisin tai haki antamansa pois.
Sain naapuriltakin neljä kertaa saman lelukoiran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummo ostamassa laadukkaan sängyn? Ei käy? Miten sängystä voi saada riidan aikaiseksi?
Mummo ostaa pikku yksiöön laivan kokoisen sängyn?
Hyh, tuli ihan mieleen ajat, kun olin itse parikymppinen. Olin asunut jo vuosia omillani, ja uuteen asuntoon muuttaessani äiti halusi antaa minulle yhden maton. Siis hänen vanhansa, käytetyn maton. Ilomielin otin vastaan, koska matto oli nätti ja sopi asuntooni hyvin.
Kunpa olisin etukäteen tiennyt, että olen sen jälkeen vuosikaudet tilivelvollinen siitä saamarin matosta. "Missä se on?? Miksi ei ole lattialla? Onko sinulla se vielä? Ethän ole heittänyt pois??? Minä otan sen takaisin jos et sitä käytä!!"
Kyse oli vielä ihan tavallisesta metritavarana myytävästä käytävämatosta, ei mistään kalliista käsintehdystä villamatosta. Oli näitä vastaavia esimerkkejä muitakin. Kierrätys on minusta tärkeää, mutta jos sen tavaran mukana tulee myös tilivelvollisuus edelliselle omistajalle, niin ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa helppoa joillain, saada kaikki uutena ja valmiina. Voi vaan valkata mikä kelpaisi.
Et sitten sisäistänyt lukemaasi. Mummo ostaa TASAN SEN, minkä ITSE haluaa, ei ota nuoren toiveita huomioon!
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Ei voi ostaa kellekään tarpeetonta sillä perusteella, että tämä on lahja. Se on juurikin sitä vallankäyttöä, mistä tässä on monta sivua jo puhuttu.
Vanhemman tehtävä nimenomaan ON puuttua, kun tietää mistä on kyse. Muuten tuo vallankäyttö jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Ei voi ostaa kellekään tarpeetonta sillä perusteella, että tämä on lahja. Se on juurikin sitä vallankäyttöä, mistä tässä on monta sivua jo puhuttu.
Vanhemman tehtävä nimenomaan ON puuttua, kun tietää mistä on kyse. Muuten tuo vallankäyttö jatkuu.
Kyllä voi tarjota lahjaa. "Haluatko tämän sängyn?" Ja nuori on vapaa vastaamaan: "Ei kiitos, ostan mieluummin mieleiseni itse." Nuoren pitää opetella aivan itse tällaiset perusjutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaa mummon ostaa mitä haluaa, siitähän pääsee eroon helposti, kun pistää tavarat nettiin myytäväksi, jos ei ne itseä miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Ei voi ostaa kellekään tarpeetonta sillä perusteella, että tämä on lahja. Se on juurikin sitä vallankäyttöä, mistä tässä on monta sivua jo puhuttu.
Vanhemman tehtävä nimenomaan ON puuttua, kun tietää mistä on kyse. Muuten tuo vallankäyttö jatkuu.
Kyllä voi tarjota lahjaa. "Haluatko tämän sängyn?" Ja nuori on vapaa vastaamaan: "Ei kiitos, ostan mieluummin mieleiseni itse." Nuoren pitää opetella aivan itse tällaiset perusjutut.
Niinhän tässä oli yritetty tehdä, mutta se ei aloituksessa toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antaa mummon ostaa mitä haluaa, siitähän pääsee eroon helposti, kun pistää tavarat nettiin myytäväksi, jos ei ne itseä miellytä.
Ja missäs se opiskelija niitä sitten säilyttää myydessään? Raijaa sinne opiskelijapaikkakunnan yksiöön vaiko jättää vanhempiensa riesaksi?
Ja muuta tekemistä ei opiskelijalla ole kuin asua kirppisasunnossa romuja kauppaamassa?
Vierailija kirjoitti:
On taas ongelma. Jos ei kelpaa, voi kieltäytyä. Itse ottaisin ilomielin ilmaiset uudet huonekalut, vaikka olisi susirumat. Kyllä niistä eroon tarvittaessa pääsee.
No ei niistä nyt kovin helposti eroon pääse ja itseäni ärsyttäisi katsella päivät pitkät rumia huonekaluja omassa kodissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Ei voi ostaa kellekään tarpeetonta sillä perusteella, että tämä on lahja. Se on juurikin sitä vallankäyttöä, mistä tässä on monta sivua jo puhuttu.
Vanhemman tehtävä nimenomaan ON puuttua, kun tietää mistä on kyse. Muuten tuo vallankäyttö jatkuu.
Kyllä voi tarjota lahjaa. "Haluatko tämän sängyn?" Ja nuori on vapaa vastaamaan: "Ei kiitos, ostan mieluummin mieleiseni itse." Nuoren pitää opetella aivan itse tällaiset perusjutut.
Niinhän tässä oli yritetty tehdä, mutta se ei aloituksessa toiminut.
En lukenut koko ketjua, mutta tökkäsikö homma siihen, että lapsi ei halunnut sanoa ei?
Onhan se ihan kivaa, että lapsi kunnioittaa vanhempia, mutta ei silti alistua tarvitse. Voi opetella sanomaan ihan suoraan, että en ota vastaan tuota sänkyä vaan tämän toisen ja vain varsi-imurin. On myös keinot estä mummoa tuomasta niitä tavaroita asuntoon, jos kuitenkin itsepäisesti ostaa. Ei se sänky sinne omin jaloin kävele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lahjahevosen suuhun katsominen. Nuori päättää itse, ottaako tarjotun lahjan vastaan vai maksaako itse. Älä puutu asiaan, ei ole sinun asiasi.
Ei voi ostaa kellekään tarpeetonta sillä perusteella, että tämä on lahja. Se on juurikin sitä vallankäyttöä, mistä tässä on monta sivua jo puhuttu.
Vanhemman tehtävä nimenomaan ON puuttua, kun tietää mistä on kyse. Muuten tuo vallankäyttö jatkuu.
Kyllä voi tarjota lahjaa. "Haluatko tämän sängyn?" Ja nuori on vapaa vastaamaan: "Ei kiitos, ostan mieluummin mieleiseni itse." Nuoren pitää opetella aivan itse tällaiset perusjutut.
Niinhän tässä oli yritetty tehdä, mutta se ei aloituksessa toiminut.
En lukenut koko ketjua, mutta tökkäsikö homma siihen, että lapsi ei halunnut sanoa ei?
Onhan se ihan kivaa, että lapsi kunnioittaa vanhempia, mutta ei silti alistua tarvitse. Voi opetella sanomaan ihan suoraan, että en ota vastaan tuota sänkyä vaan tämän toisen ja vain varsi-imurin. On myös keinot estä mummoa tuomasta niitä tavaroita asuntoon, jos kuitenkin itsepäisesti ostaa. Ei se sänky sinne omin jaloin kävele.
Ei vaan siihen että mummo ei kuuntele ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähänkin provoon teidät sai mukaan.
Voi luoja, että olette helppoja.
Tyhmää sakkia.
T. ApHöpöhöpö, et ole Ap
Ehkä hän on se, joka on tänään tehtaillut oikein urakalla näitä teinialoituksia.
Me emme ole tyhmää sakkia, vaikka vastaamme asiallisesti, sillä oikeasti tuollaisia valtaa käyttäviä mummoja on, kuten tähän on moni kirjoittanut. Ehkä tästä ketjusta saa joku apua vastaavaan ongelmaan.
Ihan mielenkiinnosta, mitä hän niille huonekaluille teki?
Mun anoppi säilöö ulkorakennuksissa suurta määrää huonekaluja. Ostettuja, perittyjä, uusia, vanhoja, (varastettuja?), kaikki kelpaa kuntoon katsomatta. Niitä sit jakaa ja pyytää takaisin vähän sen mukaan, mistä tuulee. Meille toi väkisin vauvalle kehdon. Ja sitten haki sen pois, kun miehen serkku kertoi tulevasta perheenlisästä. Samalla meni muutakin, mitä oli tuonut. Ja olisi lähtenyt muiltakin tuotuja vauvajuttuja, ellen olisi puuttunut anopin pakkaamiseen. Ilmeisesti kaikki meidän kotona oleva on myös anopin? Se serkkukaan ei ollut järin ilahtunut kehdosta ja muista tavaroista joita oli varsin runsaasti.