Lue keskustelun säännöt.
Työnhakijat kuulolla, Miten regoitte ettei pääse edes haastatteluun
12.08.2022 |
Kun hakee koulutettuna ja ammattitaitoisena realistisiin tavallisempiin työpaikkoihin, jotka on paskaduunin rajoilla. Eli rima ei ole korkealla. Kun ei kutsuta edes haastatteluun, mutta ne ilmoittaa hylkäyksestä niin siinä sanotaan että kannattaa katsoa muita niiden avoimia työpaikkoja. Niin tuntuu aika hölmölle kone vastaukselle, jos ei edes kutsuta edes haastatteluun. Rehellisesti sanottuna menee suurin osa sellaisista jotka ei edes haastatteluun pyydä karenssiin. Eli en varmasti enää niihin yrityksiin hae. Miksi hakisin? Mitä mieltä muut hakijat.
Kommentit (184)
61/184
|
12.08.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten eräs turismikohde jonka koko maa tietää haki 10 kesätyö tekijää. Hakemuksia oli 350.
Yksi joka pääsi oli 19v henkilö jonka vanhempi on tai on ollut organisaation pomoja.
In Finland we Have this thing called hyvä veli järjestelmä
Tätä se on ollut kautta aikojen. Ne verkostot on avainasemassa ja niitä kannattaa alkaa rakentamaan jo opiskeluaikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Minun kummallakin alallani kokemus - jota minulla on 25 vuotta - on pelkkää plussaa. Valitettavasti pitkä kokemus tekee työntekijästä myös kalliin. Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä vuodessa työnantaja säästää pitkän pennin, kun palkkaa minun sijastani vastavalmistuneen opettelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, täällä on useita muoviteollisuusfirmoja, jotka hakee lähes tauotta työntekijöitä ja inisevät paikallisissa lehdissä aina, että kun on työvoimapula. Ei muka tarvita alan koulutusta eikä työkokemusta, vaan työ opetetaan paikan päällä. Kaikki kelpaavat, kun vain on asenne kohdallaan ja halua opetella! Yeah.
Kun hain niistä yhteen ensimmäisellä kerralla, ei tullut vastausta. Kirjoitin jonkun ajan päästä sille henkilölle, joka oli ilmoituksessa nimetty vastuuhenkilöksi, ja laitoin aiemmin lähettämästäni hakemuksesta kopion liitteeksi. Tuli vastaus, että tekijät oli jo sillä kertaa valittu. Kohta oli taas ilmoitus että haetaan työntekijöitä, toinen nimi oli yhteyshenkilönä. Laitoin taas hakemuksen. Ei vastausta. Ja vielä kerran kolmannelle yhteyshenkilölle. Ei vastausta.
Tätä samaa jokaisessa näistä firmoista. Mitään tekemistähän ei varmaan ole sillä, että olen päälle viisikymppinen nainen?
Miesvaltaisen alan rekry: Menkööt naiset lähihoitajiksi.
Älä jaksa. Suomessa nainen pääsee jo pelkällä sukupuolella kaikkialla. Kun mikään ei riitä.
Älä jaksa. En minä ainakaan pääse. Ainakaan enää. Koodauksesta 20 vuoden työkokemus ja siihen päälle hommattu alan tutkinto, eikä mitään asiaa alan töihin enää. Ei edes naiseus auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Soveltuva korkeakoulututkinto" on myös aika hupaisa. Minulla on korkeakoulututkinto alalta B, johon olen liittänyt opintoja alalta A.
Ala A hakee työntekijää ja haen.
Rekry palkkaa henkilön, jolla ei ole yhtään koulutusta alalta A, vaan hänen koko koulutuksensa on tyyliin valittiin lääkäriksi (ala A) tämä restonomi (ala H).
Minä hain paikkaa jossa haettiin DI. Haastattelija sanoi ettei dippiä tarvita kuin sipseihin ja olet tehnyt tätä työtä kohta 6 vuotta. Ja eilen oli ketju jossa joku oli romahduksen partaalla työkkärin kanssa ja joku siinä ketjussa vastasi, että hänelle haastattelija sanoi, että papereiden paikka on kierrätyksessä.
Niin ne vaatimukset, jne on vain asioita joita laitetaan karsimaan niitä hakijoita. Työura on se joka tekee vaikutuksen ja se on vaan fakta, että sana työtön ei näytä hyvältä juuri kenenkään CV:ssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, täällä on useita muoviteollisuusfirmoja, jotka hakee lähes tauotta työntekijöitä ja inisevät paikallisissa lehdissä aina, että kun on työvoimapula. Ei muka tarvita alan koulutusta eikä työkokemusta, vaan työ opetetaan paikan päällä. Kaikki kelpaavat, kun vain on asenne kohdallaan ja halua opetella! Yeah.
Kun hain niistä yhteen ensimmäisellä kerralla, ei tullut vastausta. Kirjoitin jonkun ajan päästä sille henkilölle, joka oli ilmoituksessa nimetty vastuuhenkilöksi, ja laitoin aiemmin lähettämästäni hakemuksesta kopion liitteeksi. Tuli vastaus, että tekijät oli jo sillä kertaa valittu. Kohta oli taas ilmoitus että haetaan työntekijöitä, toinen nimi oli yhteyshenkilönä. Laitoin taas hakemuksen. Ei vastausta. Ja vielä kerran kolmannelle yhteyshenkilölle. Ei vastausta.
Tätä samaa jokaisessa näistä firmoista. Mitään tekemistähän ei varmaan ole sillä, että olen päälle viisikymppinen nainen?
Miesvaltaisen alan rekry: Menkööt naiset lähihoitajiksi.
Älä jaksa. Suomessa nainen pääsee jo pelkällä sukupuolella kaikkialla. Kun mikään ei riitä.
Älä jaksa. En minä ainakaan pääse. Ainakaan enää. Koodauksesta 20 vuoden työkokemus ja siihen päälle hommattu alan tutkinto, eikä mitään asiaa alan töihin enää. Ei edes naiseus auta.
Minä en IT-insinöörinä ole saanut muita kuin sotealan pilipaliprojekteja. Pitäisi olla tuplasti miestä parempi, että saisi jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Tietysti olen asiasta selvillä. Entä sitten? En kuvittele silkkaa maisteriuttani olevani jotain erinomaista. Silti riepoo, kun firmat valittavat työvoimapulaa, enkä kelpaa töihin. Erityisesti, kun julkisuudessa korostetaan matematiikan osaamisen tärkeyttä, ja siinähän minä juuri olen loistanut, enkä siltikään näköjään kelpaa. Se tunne, että oma potentiaali menee ihan hukkaan.
Erittäin valitettavasti on henkilökohtaista kokemusta tilanteesta, jossa työnkuva ei vastannut mitään rekryprosessissa kerrottua, enkä olisi siihen totuuteen ikinä edes hakenut.
Olen itse päätynyt kerran vastaavaan tilanteeseen vaikka vielä rekrytointihaastattelussa pääsin tenttaamaan yrityksen omistaja-johtajalta vahvistusta siihen minkä tason tehtävästä oikeasti on kyse.
Minulle oli muodostunut aika selvä kuva siitä että firmassa on naurettavan vähän varsinaisia insinööritason suunnittelijoita asiakasprojektien määrään nähden ja muistutin ihan erikseen että minä en ole sen paremmin pätevä lattiatason suunnittelutehtävään kuin missään nimessä hakemassa sellaista.
Työsuhde päätettiin 4kk koeajan viimeisenä päivänä kun pari ylikuormitettua suunnitteluinsinööriäkin oli vaihtanut parempaan paikkaan ja jopa omistaja tajusi ettei firma kykene elättämään kuin yhden piallysmiehen eli toimarin itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Minun kummallakin alallani kokemus - jota minulla on 25 vuotta - on pelkkää plussaa. Valitettavasti pitkä kokemus tekee työntekijästä myös kalliin. Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä vuodessa työnantaja säästää pitkän pennin, kun palkkaa minun sijastani vastavalmistuneen opettelemaan.
Nuoremman irtisanominen on myös halvempaa. Itse pidän sitä hirveän hyvänä asiana, että palkataan niitä nuorempia opettelemaan. Heissä on se tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Tietysti olen asiasta selvillä. Entä sitten? En kuvittele silkkaa maisteriuttani olevani jotain erinomaista. Silti riepoo, kun firmat valittavat työvoimapulaa, enkä kelpaa töihin. Erityisesti, kun julkisuudessa korostetaan matematiikan osaamisen tärkeyttä, ja siinähän minä juuri olen loistanut, enkä siltikään näköjään kelpaa. Se tunne, että oma potentiaali menee ihan hukkaan.
Se menee myös p-duunissa hukkaan. Sulla tietty eri tilanne, kun ei taida olla mitään muutakaan, mutta maisteri p-duunissa hukkaamassa potentiaaliaan on tuskainen tilanne. Ekassa paikassa pitää sietää, mutta sen jälkeen pitäisi jo löytyä jotain parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Minun kummallakin alallani kokemus - jota minulla on 25 vuotta - on pelkkää plussaa. Valitettavasti pitkä kokemus tekee työntekijästä myös kalliin. Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä vuodessa työnantaja säästää pitkän pennin, kun palkkaa minun sijastani vastavalmistuneen opettelemaan.
Niin ei sitä kukaan halua kuulla, että palkkoja tulisi laskea jos halutaan tukea työllisyyttä. Alhaisen syntyvyyden vuoksi tässä on vielä mahdollisuus, että töitä jatkossakin riittää. Meillä on paljon aloja jotka ovat lähitulevaisuudessa rajunkin rationalisoinnin kohteena ja myös erilaisten asiantuntija- ja erityisasiantuntija-ammattien työvoimatarve vähenee rajusti.
Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä .
Alennuksella ei voi myydä koska se vie uskottavuuden.
Olin itse 25v akateemisen työuran jälkeen melkein vuoden työttömänä koska 50v ja lopulta yritin asetta palkkavaatimuksenkin reilusti markkinahinnan alle.
Sain kutsun haastatteluun headhunterilta jonka ulkomainen asiakas oli saanut isot kaupat Suomeen ja tarvitsi ASAP tänne projektivetäjää
Haastattelun jälkeen täti ilmoitti että hän suosittelee minua firmalle mutta vain sillä ehdolla että nostan palkkapyyntiä kahdella tonnilla. Asiakas ei muuten usko että CV:ssä listattu kokemus pitää paikkansa.
Suomalainen akateeminen palkkataso oli jo muutenkin niin säälittävä ko. saksankieliseen maahan verrattuna.
Nostin palkkapyyntöä ja sain paikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Harmi" ja sitten mietin mihin hakisin seuraavaksi. Ei pidä liikaa jäädä vellomaan.
Ei vaikuta mitenkään. Nykyjään se on oletus asetus että ei saa mitään vastausta tai kutsua haastatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Puit sanoiksi omankin kokemukseni sekä tulevaisuuden suunnitelmat vaikka opiskeluhistoria ei täysin samanlainen olekaan.
Samalla tämä paljasti sen, ettei omilla valinnoilla ole sellaista merkitystä kuten usein väitetään olevan joten jossittelukin on turhaa saati sitten itsensä soimaaminen kuinka olisi pitänyt olla fiksumpi ja valita toisin.
Sitä voi kulkea erilaista reittiä päätyäkseen vain samaan pisteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä .
Alennuksella ei voi myydä koska se vie uskottavuuden.
Olin itse 25v akateemisen työuran jälkeen melkein vuoden työttömänä koska 50v ja lopulta yritin asetta palkkavaatimuksenkin reilusti markkinahinnan alle.
Sain kutsun haastatteluun headhunterilta jonka ulkomainen asiakas oli saanut isot kaupat Suomeen ja tarvitsi ASAP tänne projektivetäjää
Haastattelun jälkeen täti ilmoitti että hän suosittelee minua firmalle mutta vain sillä ehdolla että nostan palkkapyyntiä kahdella tonnilla. Asiakas ei muuten usko että CV:ssä listattu kokemus pitää paikkansa.
Suomalainen akateeminen palkkataso oli jo muutenkin niin säälittävä ko. saksankieliseen maahan verrattuna.
Nostin palkkapyyntöä ja sain paikan.
Älä boleta=). Täyttä fuulaa sun jutut eikä niitä usko Erkkikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Tietysti olen asiasta selvillä. Entä sitten? En kuvittele silkkaa maisteriuttani olevani jotain erinomaista. Silti riepoo, kun firmat valittavat työvoimapulaa, enkä kelpaa töihin. Erityisesti, kun julkisuudessa korostetaan matematiikan osaamisen tärkeyttä, ja siinähän minä juuri olen loistanut, enkä siltikään näköjään kelpaa. Se tunne, että oma potentiaali menee ihan hukkaan.
Se menee myös p-duunissa hukkaan. Sulla tietty eri tilanne, kun ei taida olla mitään muutakaan, mutta maisteri p-duunissa hukkaamassa potentiaaliaan on tuskainen tilanne. Ekassa paikassa pitää sietää, mutta sen jälkeen pitäisi jo löytyä jotain parempaa.
Ihan jokaisen potentiaali menee hukkaan pskatöissä koska työsuhteet on tätä nykyä mitä on eikä työntekijää kunnioiteta eikä työpanosta arvosteta.
Olen yli 50, olen pikemminkin yllättynyt jos pääsen edes puhelinhaastatteluun saati sitten perinteisempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaahan se. Pitkäaikaistyöttömyyteni alkupäässä olin terve ja hyvämaineinen maisterisihminen ja hain kaikkea mahdollista työtä, jota uskoin pystyväni tekemään. Työkkärin virkailija moitiskeli sitä, että hain "liian epätoivoisesti" kaikkea. Enpä saanut mitään, säännönmukaisesti edes ei-vastausta. Omalla alallani haetaan lomakkeilla, ja "ei" tulee koneelta niin, ettei ihmissilmä sitä kai edes näe.
Työttömyyden aikana suoritin loppuun uuden tutkinnon ja hankin yhden ammattipätevyyden. Tämän enempää en saa opiskella, paitsi tietysti omilla rahoillani, joita minulla ei ole. Uusi koulutus ei ole herättänyt työnantajissa kiinnostusta.
Nyt muutaman vuoden työttömyys melskeineen ja ahdinkoineen on vienyt minulta terveyden ja maineen. Töissä pitäisi kuitenkin olla vielä kymmenen vuotta, jotta edes jonkinlaista eläkettä kertyisi. Huonolta näyttää.
Olin nuorena kaikenlaisissa erittäin hyvää kuntoa vaativissa hanttihommissa, mutta nyt pystyn vain istuma- ja aivotyöhön. En tietenkään mainitse tätä hakemuksissani, mutta eipä se ole vaikuttanut tulokseen. Omien alojeni töihin pystyn kyllä, mutta niihin vaadittavaa verkostoa minulla ei ole. Muille aloille on turha kurkotella, koska on kaikille selvää, että tilaisuuden tullen lähden omilleni.
Vaihtoehdot ovat kirjaimellisesti olemattomat. Pitkäaikaistyöttömyys on ajanut minut siihen pisteeseen, jossa työllistyminen ei enää kannata. En missään tapauksessa halua elää näin, mutta minun on pakko. Nyt olen kulkenut yhden rajan yli ja odotan pakkaskelejä, jotta voin kuolla tuskattomimmalla tunnetulla tavalla: nukahtamalla lumihankeen. 1990-luku on täällä taas.
Onko teillä maisterisihmisillä koskaan käynyt mielessä koulutusinflaatio? Se on osa ihan luonnollista kehitystä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto tutkinnon arvo alenee ja kilpailu on kovaa. Miettikää nyt esim ylioppilasta, joka oli aika kova juttu 60-luvulla, mutta nykyään se ei enää riitä oikein mihinkään.
Minun kummallakin alallani kokemus - jota minulla on 25 vuotta - on pelkkää plussaa. Valitettavasti pitkä kokemus tekee työntekijästä myös kalliin. Alennuksella ei itseään voi myydä, koska palkka lasketaan kaavalla, joka on kaikille sama. Kymmenesssä vuodessa työnantaja säästää pitkän pennin, kun palkkaa minun sijastani vastavalmistuneen opettelemaan.
Nuoremman irtisanominen on myös halvempaa. Itse pidän sitä hirveän hyvänä asiana, että palkataan niitä nuorempia opettelemaan. Heissä on se tulevaisuus.
Näillä nuorilla on mahdollisuus opiskella uusi ammatti tai useampiakin, ja heillä on usein terveyttä kaikenlaisiin hanttihommiinkin.
Ei ole järkeä roikottaa kalliisti koulutettua ja erittäin kokenutta ammattilaista työttömänä työikänsä viimeiset viisitoista vuotta vain sen vuoksi, että rakenteet tekevät hänestä liian kalliin työllistettävän. Kaikilla meillä ei ole hankittuna varallisuutta ja eläketonneja, joiden tälläkin palstalla luullaan lankeavan syliin vain iän tuomana etuna. Monet meistä tarvitsevat palkkatyötä.
Vierailija kirjoitti:
näitä hakemuksia on helposti päälle 100 ja ylikoulutetun vika rekrytoijan silmissä yleensä on, että tyyppi häipyy ekan mahdollisuuden tullessa parempiin hommiin = kallis koulutettava, jos kohta joutuu rekryämään uudestaan.
No ei voi kyllä tietää kenestäkään,miten pitkään viihtyy työpaikalla. Ainahan voi tulla elämänmuutos,esim.muutto puolison perässä toiseen kaupunkiin tai sitten tykästyy työpaikkaan,eikä lähde sieltä kulumallakaan. Eihän rekrytoija voi tietää koulutuksen perusteella,että kohta se kuitenkin lähtee. Entäs jos ei lähde?