Voiko yh-äiti löytää vielä parisuhteen ja perheen

Vierailija kirjoitti:

Tunnen montakin yh-äitiä jotka ovat solmineet parisuhteen, naimisissa ja lapsiakin on tullut lisää.

Itsekin olin kahden yh kun tapasin tulevan mieheni, vaikka siinä vaiheessa en missään tapauksessa edes ajatellut että hänestä tulisi puolisoani.

Hän jahtasi minua erittäin kiusallisesti, siis minä kiusaannuin koska en ollut tippaakaan orientoitunut minkäänlaiseen parisuhteeseen, Pikkuhiljaa annoin periksi hieman ja aloimme tapailla, aivan kevyesti ensin. Käytiin kahvilla yhdessä ja kävelyllä ja noin, kotiini en häntä päästänyt enkä mennyt hänen kotiinsa. Kaiken piti olla vain kevyttä kaveruutta ja tapailua silloin tällöin.

Siinä sitten tutustuttiin vähitellen ja suhde alkoi syvetä. Lapseni olivat hänelle täysin ok, ja hän alkoi puhua yhteenmenosta. Siinä epäröin tosi paljon koska kynnys siihen että lapsiani sekoittaisin johonkin parisuhdedraamaan ja sotkuihin ei todellakaan houkuttanut.

Lopulta hän kosi ihan vanhanaikaisesti. Oli ostanut sormuksenkin ja pyysi vaimokseen. Siitä se sitten lähti ja kestänyt 14 vuotta. Yhteisiä lapsia ei ole ja sen tein heti selväksi että lisää lapsia en halua. 

Paras ystävättäreni erosi meille lähipiirille täytenä yllätyksenä muutama vuosi sitten. Kuvittelimme aina että heillä olisi ollut harmoninen hyvä suhde, mutta paljastui asioita. Hän jäi myös kahden yh:ksi, eli jonkin aikaa lasten kanssa yksin kunnes tapasi miehen jonka kanssa nyt naimisissa ja yksi yhteinen lapsikin syntyi.

Näitä riittää työkavereissa ja tutuissa sekä naapureissa, ei mitään ihmeellistä nykyaikana.

Terveen tunne-elämän omaava tasapainoinen tervepäinen ihminen useimmiten löytää saman laisen kumppanin kun ei sorru mihin ja kehen tahansa.  

10v - 20v oli eri meininki kuin nykyään. Nykyisin tuntuu ettei miehet haluu lapsia enkä yhtään ihmettele. Työkavereista/kaveripiiristä suurin osa on ulkomaalaisia eikä heistä yksikään ulkoma.naisista ole ryhtynyt itselliseksi vaan heille on ollut lapsia haluavia miehiä. Heidän kanssa keskusteltua näistä " naisten on vaikea löytää lapsia haluavia miehiä" vaikka Suomessa lapsettomia miehiä on jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna todella paljon niin eivät todellakaan usko tuohon. Kyse ei kehitysmaan naisista vaan ihan suomessa kasvaneita korkeakoulutettuja naisia joilla osalla on itseään matalammalla koulutettua miestä aika hassua ku tuntuu et suominaisen kriteerit tuntuu olevan miehen pituus, status ja asema vaikkei itsellä ei ole mitään edellä mainittua. Ne ovat jopa huomanneet miten suomessa haukutaan miehiä ihan maan rakoon mutta suominaisen mielestä ei tunnusta tälläistä ilmiötä. Ajattele jos pojastasi puhuttaisi tuolla tavalla miten lehdet, some ja media kirjoittavat ja suurin osa toimittajista on naisia jotka myös luovat paineita naisten ulkonäöllä mutta miesten vikahan tämäkin on näköjään. Ja jos oot inceliksi haukkumassa niin ihan vaa tiedoksi T: Korkeasti koulutettu M38v 3 lapsen isä kohta 10v avioliitossa

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä arvostan perhe-elämää ja lapsia, mutta en mielelläni ala elättämään toisen miehen pentuja, valitan. Omat lapset on jo maailmalla.

Mut yh:t ihmettelee miksei löydy joku mies elättämään heidän lapsia vaikkei ei itse elättäisi miehen lapsia. Voiko joku olla näin ty***. Miks jotkut naiset vaatii sellaista toiselta joihin eivät itse kykene.

N28

Voi, mutta tänä päivänä vaikeampaa. Miehet hakee vain seksiä.. Yh on siihen hyvä. Harvasta miehestä on elämämään perhe-elämää.

Kantamaan vastuuta. Auttamaan sinua arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YH-äidillä on jo perhe eli ne lapset. Mihin siinä enää sitä parisuhdetta tarvitaan.

Yyhoita sillon tällön poraavia äijiä löytyy helposti pilvin pimein.

Tää on musta hassu ajatus. Jos mä ajattelen itseäni, niin valtaosaan miehistä, sanotaan 95%, mä en edes vilkaise toista kertaa. Saati että sänkyyni päästäisin.

Vielä hassumpi on tuo joidenkin pelko että se yh laittaa ne elättämään niitä lapsiaan. Kun sinne sänkyynkään en ketä tahansa ota, niin vielä vähemmän mä ketään lapsilleni esittelen, saati saman katon alle alan edes ajatella.

Mua kyllä naurattaa nuo miesten pelot :) Enkä ihan tajua mistä ne kumpuaa. Onko joku joskus pakottanut ne suhteeseen kanssaan?

Ei huolta. Tuskin nirsona tulet kohta enää kelpaamaan edes niihin sänkyhommiin. Kannattaa laskea sitä rimaa mikäli ukon vielä haluat.

Totuus on, että ei kukaan varsinkaan komea mies aisuriksi lähde jonkun toisen lasta edes vilkaisemaan saati elättämään.

Voi, se rima vaan nousee :) Huonoa en ota, ilmankin voin olla.

Tämä on muuten jännä. Nuorempana ja lapsettomana oli tunne, että on vaan kertakaikkiaan löydettävä joku ja päästävä parisuhteeseen.

Olin ex-miehen kanssa yli vuosikymmenen, yksi lapsi syntyi.

Eron jälkeen olen nauttinut yksinolosta. Lapseni kanssa tietysti mielelläni vietän aikaa, mutten osaa kuvitella enää esim. asuvani kenenkään miehen kanssa yhdessä.

Kun lapsi on isällään, niin vietän aikaa lenkkeilen. Joskus teen ylitöitä, joskus tapaan ystäviä. Elämä on oikeastaan todella mukavaa.

Voi löytää. Itse löysin miesystävän joka on lapsilleni turvallinen luotettava aikuinen. Muuta roolia mies ei halua ottaa eikä yhteenmuuttoa ole suunnitteilla. Hän haluaisi itse lapsia, mutta en tiedä haluaako niitä minun kanssa. Näkisin että helpointa hänelle olisi perustaa perhe lapsettoman kanssa koska uusperhekuviot voivat olla hankalia. Minulle taas sopii suhde, että asutaan erillään mutta silti niin että mies on lasteni elämässä mukana. 

Nainen 20 kirjoitti:

Minua vituttais jos tekisin lapsen ja mies haluaisi erota sen jälkeen. Siksi valitsen kumppanini huolella. En ala lapsen tekoon vuodessa enkä kahdessa vaan 5 vuotta pitää seurustella että näen haluaako mies perheen.

Voi kuule.... Me olimme ex-miehen kanssa olleet yhdessä kuusi vuotta, kun lapsi syntyi.

Asiat oli puhuttu etukäteen jne, yhdessä asuttu tuosta kuudesta vuodesta viisi. Lapsi oli yhteisellä päätöksellä hankittu.

Mutta niinpä oli se lapsiarki miehelle liikaa. Miehen käytös muuttui totaalisesti ja alkoi ilkeillä ihan koko ajan. Parisuhde alkoi kuolla hyvin nopeasti.

Mutta ei ollut pikaeroa, vaan liittoa pitkitettiin tekohengityksellä vielä viisi vuotta. Sitten lähdettiin eri osoitteisiin ja avioero vireille.

Näissä keskusteluissa aina tuntuu elävän oletus, että eroperheessä lapset on hankittu hetken mielijohteesta lyhyen tuntemisen jälkeen, ja erottu kun toinen laittanut wc-paperin väärinpäin telineeseen.

En tiedä, ehkä se on tapa suojata itseään ajatukselta, että itselleenkin voisi käydä niin, että olisi joku päivä eroperheen vanhempi?

Mutta elämä ei ole pilalla, vaikka lapsiperheessä ero tulisikin. Elämä muuttuu ja menee toisin kuin oli suunnitellut, mutta se voi silti olla hyvää elämää.

Ap, olin 29-vuotias, kun erosin lapseni isästä. En alkuun todellakaan halunnut uutta suhdetta. Kun lapsi oli isällään, pidin hauskaa. Joitakin miehiä tapailin säännöllisesti seksin ja muun mukavan tekemisen merkeissä, useat jäivät yhden yön hauskanpidoksi.

Muutaman vuoden kuluttua aloin kaivata jotain vakavampaa. Tapasin yh-isän (yhteishuoltaja- ei yksin-). Hänen kanssaan seurustelin puolitoista vuotta. Meidän ei ollut missään vaiheessa tarkoitus muuttaa yhteen, mutta suhde päättyi muihin asioihin.

Niin pitkään kuin lapseni asui kanssani, mikään uusperhekuvio ei tullut kysymykseen. Minusta lasta ei pidä pakottaa elämään saman katon alla hänelle vieraan ihmisen/vieraiden ihmisten kanssa. Kuitenkin pisin suhde hänen vielä kotona asuessaan kesti lähemmäs viisi vuotta.

Nyt olen avoliitossa ja olen ollut yhdessä kahdeksan vuotta upean, ihanan, huolehtivaisen, rakastavan, älykkään, puoleensavetävän miehen kanssa. Hänellä ei ole lapsia ollenkaan ja omani on ollut jo tovin aikuinen.

Yh-äiti voi todellakin löytää rakkauden, mutta kannattaa miettiä, haluaako oikeasti uusperhettä.

Uskoisin, että taustasi vuoksi sinulla on vielä suurempi halu turvalliseen ja ehjään parisuhteeseen sekä perhe-elämään. Tunnistan kipuilusi alkoholistivanhemman ja yksinäisyyden kanssa.

Sanon heti, että tottakai yh-äiti voi saada uuden parisuhteen, vielä hyvän sellaisen. En halua kuulostaa holhoavalta, mutta ensin kehottaisin sinua kuitenkin työstämään tavalla tai toisella alkoholistivanhemman/vanhempien jättämiä jälkiä itsestäsi ja toimintatavoistasi. Monesti tarve saada ns. turvaa parisuhteen tai muiden ihmissuhteiden muodossa on niin suurta, että melkein mikä tahansa käy ja tällaisista taustoista tuleva ihminen  kilttinä ja ylisopeutumaan tottuneena antaa kohdella itseään huonosti. Se parisuhteen saaminen voi olla tiedostamatta niin pakonomaista, että se ajaa ohi muista tärkeistä ja turvallisista asioista, joita parisuhteen kannalta tarvitaan. 

Mitä jos keskittyisit rakentamaan hyvää ja tasapainoista elämää lapsesi kanssa ja annat hänelle kaikkea tuota, mikä on tärkeintä hänelle elämässä. Ymmärrät varmasti noiden asioiden tärkeyden myös oman taustasi vuoksi. Jos tuo kuitenkin olisi ykkösprioriteetti. Elämä voi kyllä yllättää jossain vaiheessa sitten iloisesti myös mukavan ihmisen ja parisuhteen muodossa. Uusperhekuviot ei ole useinkaan mikään kevyt juttu, joten kannattaa todella mahdollisen parisuhteen löydyttyäkin miettiä, tarviiko muuttaa yhteen vai voisiko toimivaa parisuhdetta elää yhdessä omissa osoitteissa.

Itse olen kolmen lapsen yh, joka löysi uuden miehen vain muutaman kuukauden päästä eron jälkeen. Olin vakaasti päättänyt, etten enää parisuhteeseen ala vaan keskityn lasteni kanssa tasapainoiseen ja hyvään elämään kunnes saan heidät täysi-ikäisiksi (nyt jo kaksi onkin aikuisia). Elämä yllätti mukavan ja kaikin puolin samanlaiset arvot omaavan miehen muodossa, jolla myös kolme lasta aiemmasta parisuhteestaan. Olemme olleet nyt reilu 5 vuotta yhdessä, mutta edelleen asumme omia kotejamme ja tapaamme sekä vietämme yhteistä aikaa enimmäkseen lapsettomilla viikoillamme ja toki satunnaisesti myös yhdessä lastenkin ollessa mukana. Elämä on hyvää juuri näin. Asumme täysin eri puolílla kaupunkia ja niin kauan kuin lapset ovat kouluissaan omilla alueillaan samoin kuin heidän kaverinsa löytyvät omilta alueiltaan niin ei ole aikomustakaan muuttaa yhteen. Ehkä joskus sitten kun kaikki lapset on lentäneet pesästä molemmissa talouksissa-jos sittenkään. Näin tuntuu olevan juuri hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet nyt reilu 5 vuotta yhdessä, mutta edelleen asumme omia kotejamme ja tapaamme sekä vietämme yhteistä aikaa enimmäkseen lapsettomilla viikoillamme ja toki satunnaisesti myös yhdessä lastenkin ollessa mukana. Elämä on hyvää juuri näin. Asumme täysin eri puolílla kaupunkia ja niin kauan kuin lapset ovat kouluissaan omilla alueillaan samoin kuin heidän kaverinsa löytyvät omilta alueiltaan niin ei ole aikomustakaan muuttaa yhteen. Ehkä joskus sitten kun kaikki lapset on lentäneet pesästä molemmissa talouksissa-jos sittenkään. Näin tuntuu olevan juuri hyvä.

Tuollainen parisuhde olisi itselläkin toiveissa, jossa ei välttämättä koskaan muutettaisi saman katon alle. Mutta hyvin moni nainen haluaa muttaa yhteen ja syynä melkein aina on taloudelliset perusteet. Tokihan sen tavallaan ymmärtääkin, mutta talousasiat pitäisi silti olla aikuisilla sellaisella tolalla, ettei omaan elämään tarvita toista rahoittajaksi.

Yhtä paljon isä kuin ... kyllä se siitä aikanaan selviää se lasten tasavertaisuus. Itse olin Yh.n lapsi, äitini löysi hyvä miehen kun olin 3-v.

He menivät naimisiin ja saivat lapsen. Lapsuuteni oli onnellinen ja rakastin suuresti pikkusiskoani. Vartuimme ja opiskelimme, avioiduimme ja olemme myös toistemme lasten kummeja.

Vanhempamme menehtyivät muutama vuosi sitten. Järkytyin kun vain pikkusiskoni oli perijä, hänen isänsä omisti kaiken, äitimme ei mitään, joten kotitalomme, mökki rantoineen yms jäivät kaikki pikkusiskolleni ja aikanaan hänen lapsilleen. Minun lapselleni ei jäänyt rakkaalta mummolta ja papalta mitään - se siitä todellisesta lasten tasavertaisuudesta! Ap, toivottavasti miehesi adoptoi ensimmäisen lapsesi, muuten teilläkin käy näin.

Miksi vain yksinhuoltajiksi jäävät naiset miettivät tällaisia asioita? Enpä ole varmaan koskaan nähnyt ap:n aloituksen kaltaista aloitusta miehen tekemänä. Vuoroviikkoisiksi jääneet miehet eivät taida olla yhtä huolissaan siitä, että löytävätkö enää parisuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Itse olin Yh.n lapsi, äitini löysi hyvä miehen kun olin 3-v.

...

Vanhempamme menehtyivät muutama vuosi sitten. Järkytyin kun vain pikkusiskoni oli perijä, hänen isänsä omisti kaiken, äitimme ei mitään, joten kotitalomme, mökki rantoineen yms jäivät kaikki pikkusiskolleni ja aikanaan hänen lapsilleen. Minun lapselleni ei jäänyt rakkaalta mummolta ja papalta mitään - se siitä todellisesta lasten tasavertaisuudesta! Ap, toivottavasti miehesi adoptoi ensimmäisen lapsesi, muuten teilläkin käy näin.

On ihan normaalia, että vanhempi jättää perinnön ainoastaan biologisille lapsilleen.

No mun naispuolisella yh-serkulla on vauva ja leikki-ikäinen lapsi, ja hänellä on uusi poikaystävä. Tosin epäilen, ettei se mies ole mikään penaalin terävin kynä.

Tottakai pidin normaalina että isän perintö menee hänen biologiselle jälkeläiselleen, yllätys oli se ettei ikänsä töissä käynyt äitimme omistanut mitään. Yhteisen äitimme olisimme tietysti perineet yhdessä. Siksi kirjoitin perheen sisäisestä adoptiosta, koska se on ainoa keino saada perheen lapset oikeasti tasavertaisiksi keskenään - mikäli sit todella halutaan.

Ei voi. Yh-äitejä ei kukaan halua.

Vierailija kirjoitti:

No helposti.

Totta mutta kumppaniehdokkaat ovat niitä, joista aikaisemmin käytit ilmaisua "säälittävät ylimäämät", jotka eivät kelvanneet sinulle vielä silloin, kun sinulla ei ollut lasta.

Ehkä joku juoppo huolii ap:n kaltaisen yh:n. Ei tervejärkinen mies moista riesaa itselleen ota.

Kannattaa etsiä sellainen jolla on myös jo lapsi, silloin molemmat ymmärtävät asian, mutta on toki mahdollista löytää hyvä lapseton mies... Mutta ole varovainen ja seurustele pitkään ennen kuin ryhdyt mihinkään, muuten voi tulla taas turpiin ja sitten ne on lapset jotka kärsii eniten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä arvostan perhe-elämää ja lapsia, mutta en mielelläni ala elättämään toisen miehen pentuja, valitan. Omat lapset on jo maailmalla.

Mut yh:t ihmettelee miksei löydy joku mies elättämään heidän lapsia vaikkei ei itse elättäisi miehen lapsia. Voiko joku olla näin ty***. Miks jotkut naiset vaatii sellaista toiselta joihin eivät itse kykene.

N28

En ole kuullut yhdeltäkään yh-naiselta vaadetta, että jonkun muun miehen kuin lasten isän tulisi osallistua lasten elatukseen. Tosin kovin usein lasten omatkin isät tuntuvat tästä hommasta luistavan, joten kysyisin enemminkin, "miksi monien miesten on mahdotonta hoitaa edes oma osansa omien lastensa elatuksesta"? Miksi vaativat lastensa äitiä hoitamaan sekä lasten hoidon että elatuksen, vaikeivät itse kumpaankaan pysty? Kovat on kaksoisstandardit monilla miehillä.

M28