Hoitoalan opettaja sanoi ettei minusta tulla töissä tykkäämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalla on kyllä kieltämättä paljon sellaisia, jotka puhuu liikaakin. Toisaalta on lisääntynyt niiden määrä, jotka eivät saa suutaan auki silloinkaan kun työt sitä vaatii. Jätetään raportti antamatta tai laitetaan aina toiset soittamaan omaisille tai fyssarille tai mihin vaan. Pöydällä odottaa ihme lappuja, että soitatko sille tai tuolle. Nakitetaan toiselle jopa hoitoneuvotteluja, jos tietää, että omaiset tulossa mukaan. Ihmisiä ne omaisetkin vaan on. Onko se sitten tämä some-maailma, että on vaikea enää puhua ja hoitaa asioita kasvokkain.

Etenkin nuorissa hoitajissa riittää näitä ja mistä lie psyykkisistä ongelmista kumpuaa. Edes vaippaa ei saa vaihdettua omaisten läsnäollessa.

Löysä johtaminen. Sama palkka, samat työt kaikilla.

hei hiljainen olen odottanut sinua töihin!! moottoriturpia ja toisten kiusaajia on jo tarpeeksi alalla 

Missä ammateissa naiset pettää eniten?

Pettääkö puolisosi? https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/a/2010031111276022

Ystävälle sanottiin (erikoisopettaja) ettei tämän kannata mennä lukioon koska ei tule pärjäämään siellä. Ystävä meni lukioon ja ammattikorkeakouluun opiskelemaan hoitajaksi. Molemmista suoriutui mainiosti.

Hiiteen tällaiset opettajat jotka lyttää ihmisten haaveet.

hyvä työntekijä? höohohoohohoho hhoohoho hoohooooooooooooooooooo

hoohoohoho hooooooooooo

Hiljainen opiskelija on hankala, koska ei tiedä ymmärtääkö tai onko hän edes kiinnostunut asioista, jos ei kysele. Aktiivinen, vuorovaikutteinen opiskelija puolestaan antaa opiskelijaohjaajalle (sekä opettajalle) kuvan että hän haluaa oppia ja osata asioita.

Ohjaajan tulisi kuitenkin tunnistaa myös nämä hiljaisemmat opiskelijat ja sopia yhteinen toimintatapa jolla varmistetaan opiskelijan oppiminen. Kuitenkin potilaskontaktit vaativat vuorovaikutusta, ja myös kollegoille pitää puhua jotta tieto siirtyy ja potilasturvallisuus pysyy yllä. Tuppisuuna ei hoitotyössä pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinä sitten työharjoittelussa huomaat, osaatko jutella asiakkaiden/potilaiden ja heidän omaistensa kanssa. Sen verran täytyy pystyä puhumaan, että toivottaa huomenta ja kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu (esim. tule syömään ruokasaliin tai minä vien sinut nyt aamupalalle) ja kysyy, miten voit. Ja omaisten kanssa tietysti pitää pystyä juttelemaan. Työkavereiden kanssa sen verran, että jaetaan työt ja raportti pidetään suullisesti asiakkaiden olennaisista asioista.

En minä itsekään ole puhelias ja hyvin olen pärjännyt 22 vuotta alalla. Itseään joutuu joskus omassa mielessään käskemään, että keksi nyt jotain juteltavaa, jos vaikka asiakkaat ovat yhdessä pöydän ääressä. Ulkoillessa minulla sujuu jotenkin luontevammin se juttelukin. Teen mielelläni yövuoroja, kun ei tarvitse jutella niin paljon ja saa tehdä omaan tahtiin.

Minulla on ilmeisesti myös kuuloaistin yliherkkyyttä, koska stressi kohoaa, jos on meteliä ympärillä ja menen helposti lukkoon. Silloin voi olla, etten edes vastaa, jos joku kysyy jotakin.

Suosittelen, että tutkailet itseäsi harjoittelussa, miten se puhuminen siellä sujuu ja tuntuuko työ hyvältä. Olen ohjannut kymmeniä opiskelijoita työpaikkaohjaajana ja kyllä ne hiljaisemmatkin voivat löytää oman tapansa tehdä työtä. Ehkä ei mihinkään lasten päiväkotiin kannata suunnata, kun siellä se puhe on niin keskeinen. Eikä mihinkään ryhmien ohjaukseen tietysti. Tällä alalla löytyy myös paljon työpaikkoja, joissa saa olla hiljaa. Yksi minun entinen opiskelija lähetti kortin, että kiitos kun kannustit häntä, hän on nyt valmistunut suuhygienistiksi ja se työ tuntuu sopivan hänelle, kun ei tarvitse juurikaan puhua, riittää kun hoitaa hampaita. Se oli siis puoliksi vitsi. Hoitotyössä on monia puolia.

Hyvä kommentti, että opiskelija huomaa työharjoittelussa itse, osaako hän luontevasti jutella asiakkaiden ja omaisten kanssa. Noin se juuri on. Jos ala tuntuu pahalta ja kokee, että on liian sosiaalista itselle, harjoittelussa sen huomaa eikä siellä koulussa. Muistan kun 90-luvulla tuli muutos opistosta ammattikorkeakouluun. Sen takia ekat työharjoittelut oli vasta toisena opiskeluvuonna. Harjoittelussa huomasin minäkin nopeasti, että ei taida minusta olla alalle. Kävin koulun loppuun, mutta myöhemmin opiskellut yliopistossa uudelle alalle. Omaan vaistoon kannattaa luottaa.

Jatkan vielä tähän omaan viestiini, että minä olin aina lukiossa koulun parhaita oppilaita aineessa kuin aineessa. Siksi tulikin hämmästys, kun ammattikorkeakoulussa en ollutkaan se huippusuoriutuja. Asetin itselleni tavoitteeksi kiitettävän harjoitteluista, mutta todistukseen ei tullut harjoitteluista ainuttakaan kiitettävää, vaikka teoriaopinnot sujuivat kiitettävästi. Syytin itseäni, ihan turhaan, koska se vain ei ollut minulle sopiva ala. Kukaan ei voi olla täydellinen kaikessa. Joku on luonteva ja hyvä ihmisten kohtaamisessa ja arjen tilanteiden ratkomisessa ja jonkun toisen lahjana on analyyttinen ja teoreettinen näkökulma. Itsensä pitäisi pystyä hyväksymään ja ymmärtämään, missä työssä on ne omat lahjakkuudet parhaiten käytössä.

Usein opiskelijoiden vuorovaikutustaidot harjaantuvat opiskeluiden edetessä. Muistan itsekin etten edes tiennyt miten potilaalle pitäisi puhua. Koko tilanne jännitti. Usein opiskelijat eivät myös voi keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa (esim. Kanyylin laittaminen ja potilaalle toimenpiteen kertominen). Alalle kuitenkin jäin ja nyt kokeneena hoitajana vuorovaikutus on potilaiden mukaan erittäin hyvää. Potilaat tykkää kun heidän kanssa jutustelee välillä muistakin asioista ja hoitotoimet tapahtuvat siinä ohessa.

Ihmeellista porukkaa löytyy kyllä hoitoalalla. Edellinen pomoni oli aivan ällistynyt kun ei löytanyt mun facebookia tai instagramia. Ei voinut uskoa kun sanoin että en vaan käytä sosiaalista mediaa ollenkaan. Ihan kummia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että en mä sinne ole kavereita tulossa tekemäänkään vaan töitä.

Ööö, siis ne kaverit on hoidettavia asiakkaita. Työhön kuuluu valitettavasti paljon kaveeraamista asiakkaiden kanssa. Ei koske sairaaloita, mutta vanhustenhuoltoa, päiväkotia, kotihoitoa, kehitysvammaisten palveluita, mt-yksiköitä, ip-kerhoa, järjestötoimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalla on kyllä kieltämättä paljon sellaisia, jotka puhuu liikaakin. Toisaalta on lisääntynyt niiden määrä, jotka eivät saa suutaan auki silloinkaan kun työt sitä vaatii. Jätetään raportti antamatta tai laitetaan aina toiset soittamaan omaisille tai fyssarille tai mihin vaan. Pöydällä odottaa ihme lappuja, että soitatko sille tai tuolle. Nakitetaan toiselle jopa hoitoneuvotteluja, jos tietää, että omaiset tulossa mukaan. Ihmisiä ne omaisetkin vaan on. Onko se sitten tämä some-maailma, että on vaikea enää puhua ja hoitaa asioita kasvokkain.

Etenkin nuorissa hoitajissa riittää näitä ja mistä lie psyykkisistä ongelmista kumpuaa. Edes vaippaa ei saa vaihdettua omaisten läsnäollessa.

Löysä johtaminen. Sama palkka, samat työt kaikilla.

Tuo on niiiiin totta. Käsittämättömän löysää johtamista nähnyt viime vuosina. Meillä oli edellisessä työpaikassa hyvä pomo, joka puhui monessa kokouksessa ja ohjeisti kaikki työntekijät, että työnjako PITÄÄ tehdä reilusti. Isompi pomo tuli käymään. Kuulin seinän läpi kirjaamistoimistoon, kuinka isompi pomo pauhasi tälle hyvälle esihenkilölle, että ei voi esittää mitään vaatimuksia kenellekään, kun muuten meille tulee taas työntekijävaje ja avi on kimpussa mitoitusten kanssa. Vaikka kuulin keskustelun seinän läpi, en uskaltanut puuttua. Mutta tuo on ihan hanurista, jos esihenkilöt ei saa tehdä omaa työtään eli antaa ohjeita työntekijöille. Henkilöstöjohtaminen oli entisaikaan muutakin kuin rekrytointia. Nyt pannaan esihenkilöt tilanteeseen, jossa ne ei voi puuttua edes työtehtävien laiminlyönteihin, kun pelätään, että joku hoitsu suuttuu ja lähtee pois.

Mun mielestä on aika mautonta, että harjoittelijoiden loppuarvioinneissa arvostellaan opiskelijoiden luonteenpiirteitä. Miten se vaikuttaa työssä suoriutumiseen, että onko opiskelija ollut tauoilla/ohjaajien kanssa puheliaita vai hiljaisia?

Oli meillä kehitysvammayksikössä jo lähes 10 vuotta sitten tilanne, että jotkut opiskelijat tai sijaiset ei oikein puheella pärjänneet. Asukkaita ohjataan pääsääntöisesti puheella ja kuvilla, kun vamma on ymmärryksen alueella. Minne mennään, mitä tehdään, ensin tee näin ja sitten tapahtuu näin.

Minusta sitä vuorovaikutusta pitäisi harjoitella enemmän koulussa, eikä odottaa, että se sujuu kaikilta luonnostaan. Kun opiskelin sosionomiksi, meillä oli ihan draamaharjoituksia, joissa sai rauhassa harjoitella asiakastilanteita. Onko siihen tullut säästöt, ettei enää paljon koulussa harjoitella. Uusista opiskelijoista osalle pitää aloittaa työpaikalla opetus siitä, miten esittelee itsensä puhelimessa tai miten vastataan puheluihin. Entisaikaan ne opetettiin jo koulussa, ainakin sosionomeilla.

Ei huolta,ainakin potilaat tykkää kyllä.

Hyi kokemusta on hoitajista joiden ääni kuuluu ja kaikuu koko hoitokodissa, puhutaan kovalla äänellä niinku kaikki olis kuuroja

Christiiina kirjoitti:

Mun mielestä on aika mautonta, että harjoittelijoiden loppuarvioinneissa arvostellaan opiskelijoiden luonteenpiirteitä. Miten se vaikuttaa työssä suoriutumiseen, että onko opiskelija ollut tauoilla/ohjaajien kanssa puheliaita vai hiljaisia?

Ei vaikuta arviointiin millään tavalla. Arvioinnissa käydään läpi tutkinnon osan arviointikriteerit! Työyhteisössä toimimisessa arvioidaan, onko osallistunut työyhteisössä tiedon jakamiseen asiakkaista, luoko hyvää työilmapiiriä, noudattaako työaikoja ja muita työelämän perussääntöjä, onko ilmoittanut poissaoloista sovittujen käytäntöjen mukaisesti, osallistuuko työyhteisön kokouksissa tuomalla esiin omia ajatuksiaan. Mitään persoonaan viittaavaa arviointikriteerit eivät sisällä eikä niitä saa edes päätökseen kirjoittaa.

Christiiina kirjoitti:

Mun mielestä on aika mautonta, että harjoittelijoiden loppuarvioinneissa arvostellaan opiskelijoiden luonteenpiirteitä. Miten se vaikuttaa työssä suoriutumiseen, että onko opiskelija ollut tauoilla/ohjaajien kanssa puheliaita vai hiljaisia?

Kun opiskelin lähihoitajaksi, arviointi oli asteikolla 1-3. Näyttökeskustelussa ohjaaja olisi halunnut antaa minulle 2, koska olin muuten pärjännyt hyvin, mutta olin liian hiljainen luonteeltani.

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Mun mielestä on aika mautonta, että harjoittelijoiden loppuarvioinneissa arvostellaan opiskelijoiden luonteenpiirteitä. Miten se vaikuttaa työssä suoriutumiseen, että onko opiskelija ollut tauoilla/ohjaajien kanssa puheliaita vai hiljaisia?

Ei vaikuta arviointiin millään tavalla. Arvioinnissa käydään läpi tutkinnon osan arviointikriteerit! Työyhteisössä toimimisessa arvioidaan, onko osallistunut työyhteisössä tiedon jakamiseen asiakkaista, luoko hyvää työilmapiiriä, noudattaako työaikoja ja muita työelämän perussääntöjä, onko ilmoittanut poissaoloista sovittujen käytäntöjen mukaisesti, osallistuuko työyhteisön kokouksissa tuomalla esiin omia ajatuksiaan. Mitään persoonaan viittaavaa arviointikriteerit eivät sisällä eikä niitä saa edes päätökseen kirjoittaa.

Silloin kun minä opiskelin sairaanhoitajaksi heti lukion jälkeen, olin silloin ujompi kuin nykyään. Silloin sain yhdessä harjoittelussa ohjaajalta kirjallisen arvioinnin: "opiskelija oli hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt eikä ottanut kontaktia muihin työntekijöihin". Eli ohjaaja arvioi minun luonteenpiirteitäni. On minunkin nykyisessä työpaikassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että parikymppiset (ja vanhemmatkin) opiskelijat ja työntekijät koko kahvi-/lounastauon ajan vain ruokailun ohessa selaavat puhelintaan. En minä silti epäile, etteivätkö he suoriutuisi hyvin työstään.

Christiiina kirjoitti:

Mun mielestä on aika mautonta, että harjoittelijoiden loppuarvioinneissa arvostellaan opiskelijoiden luonteenpiirteitä. Miten se vaikuttaa työssä suoriutumiseen, että onko opiskelija ollut tauoilla/ohjaajien kanssa puheliaita vai hiljaisia?

Tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä pitää arvostella sitten myös ne ohjaajat. Siellä kun monesti löytyy tosiaan niitä "luonteita".

Jätä tuollaisen opettajan kommentit omaan arvoonsa. Se on vain yhden ihmisen mielipide. Minullekin sanottiin samaa opiskeluaikana (sosiaalialalla). Työelämässä olen pärjännyt hyvin ja asiakkailta olen saanut pääosin positiivista palautetta työstäni, tehokkuudestani sekä taidosta kuunnella oikeasti, mitä heillä on sanottavaa. Opettajien tulisi olla kannustavia, eikä lannistavia. Terveydenhuollossa ja sosiaalialalla on muutenkin pulaa työntekijöistä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että en mä sinne ole kavereita tulossa tekemäänkään vaan töitä.

rahaa sinne mennään tekemään. ei siellä potilaiden kanssa kuulu keskustella