Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oikeastiko osa ei laita pikkukoululaisiaan lainkaan iltapäivätoimintaan?
Kommentit (364)
Kaikkeen löytyy hyvät ratkaisut jos ymmärrystä ja halua on. Me ihmiset tämän elon ja maailman luomme.
Turvallista matkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kyllä ihmettelen sitä, että ei oo mitään ohjetta siitä, kuinka kauan olisi hyvä olla yksin kotona. Meillä välillä luokan watsapp laulaa puoli kahdeksalta illalla, kun vanhemmat tulee kotiin ja aletaan etsiä lasta. Kotiin päästy klo 12 ja ilmeisesti koko aikana ei ole oltu lapseen yhteydessä. Onneksi lapset on vielä löytynyt, mutta kyllä pelotti jo lapsen puolesta, kun oli pimeää ja kovat pakkaset.
pelien pelaaminen koulun jälkeen ei hyvä joten mieluummin jos mahdollista ip kerhoon tai leikkipuistoon jos sellainen on
Vierailija kirjoitti:
Minä vietin 90-luvulla pääosin iltapäivät yksin kotona aina klo 17 asti. Olin alussa yhden, sitten kaksi iltapäivää viikosta iltapäiväkerhossa. Pelkäsin enemmän niitä päiviä kun oli kerhoa, koska silloin jouduin kävelemään pimeässä yksin kotiin monta kilometriä naapurintytön mentyä kotiin koulun päätyttyä. Ei ollut vielä katuvaloja koko matkalla silloin.
Se on kyllä pelottavaa, eikö vanhemmat hakeneet? Hain aikanaan leikkipuistosta pojan joka halusi mennä sinne eka ja tokaluokalla kun oli muitakin luokkalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vietin 90-luvulla pääosin iltapäivät yksin kotona aina klo 17 asti. Olin alussa yhden, sitten kaksi iltapäivää viikosta iltapäiväkerhossa. Pelkäsin enemmän niitä päiviä kun oli kerhoa, koska silloin jouduin kävelemään pimeässä yksin kotiin monta kilometriä naapurintytön mentyä kotiin koulun päätyttyä. Ei ollut vielä katuvaloja koko matkalla silloin.
Se on kyllä pelottavaa, eikö vanhemmat hakeneet? Hain aikanaan leikkipuistosta pojan joka halusi mennä sinne eka ja tokaluokalla kun oli muitakin luokkalaisia.
En kyllä laittaisi 7 -vuotiasta kävelemään yksikseen kilometrien matkaa valoisallakaan. Pistää muutenkin ihmetyttämään vanhemmuus tässäkin katjussa. Pieni lapsi jätetään täysin heitteille, ei kukaan katso perään ja luimistelevat sitten yksinään kotona. Ei ihme, että eivät myöhemminkään ole oppineet sosiaalisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.
Kyllä se jäisi mieleen, jos kokisi niin pienenä lapsena jotain ahdistusta yksinolosta.
Minä en muista lapsuudestani yhtään mitään. Perhe oli tavallinen mutta pitkää työpäivää tekevä, ja olin ainoa lapsi. Äiti on jälkeenpäin kertonut että ip-kerhopaikan puutteessa jouduin olemaan arkisin 5h yksin kotona, ja olin siellä itkenyt aina vanhemman tullessa kotiin. Tämä oli 2000-luvun alkua ja vanhemmat yritti keksiä ratkaisua, mutta kaverit asui kaukana ja sukulaiset toisella puolella Suomea.
Nykyään olen aikuinen joka edelleen pelkää pimeää, yksinoloa, yksinäisyyttä, hylkäämistä, kas kun ei vielä mörköjä ihan varmasti on vaikuttanut, vaikka aktiivisesti en muistakaan mitään. Päällepäin olen kuitenkin ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti, mutta nämä pelot selittyy aivan takuulla tuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.
Kyllä se jäisi mieleen, jos kokisi niin pienenä lapsena jotain ahdistusta yksinolosta.
Minä en muista lapsuudestani yhtään mitään. Perhe oli tavallinen mutta pitkää työpäivää tekevä, ja olin ainoa lapsi. Äiti on jälkeenpäin kertonut että ip-kerhopaikan puutteessa jouduin olemaan arkisin 5h yksin kotona, ja olin siellä itkenyt aina vanhemman tullessa kotiin. Tämä oli 2000-luvun alkua ja vanhemmat yritti keksiä ratkaisua, mutta kaverit asui kaukana ja sukulaiset toisella puolella Suomea.
Nykyään olen aikuinen joka edelleen pelkää pimeää, yksinoloa, yksinäisyyttä, hylkäämistä, kas kun ei vielä mörköjä ihan varmasti on vaikuttanut, vaikka aktiivisesti en muistakaan mitään. Päällepäin olen kuitenkin ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti, mutta nämä pelot selittyy aivan takuulla tuolla.
Lapsi itkee päivittäin pelkoa ja yksinäisyyttä, mutta vanhemmat ei tee asialle mitään. Ihan kammottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ihmettelen sitä, että ei oo mitään ohjetta siitä, kuinka kauan olisi hyvä olla yksin kotona. Meillä välillä luokan watsapp laulaa puoli kahdeksalta illalla, kun vanhemmat tulee kotiin ja aletaan etsiä lasta. Kotiin päästy klo 12 ja ilmeisesti koko aikana ei ole oltu lapseen yhteydessä. Onneksi lapset on vielä löytynyt, mutta kyllä pelotti jo lapsen puolesta, kun oli pimeää ja kovat pakkaset.
Tämä ollut myös meillä. Joku luokkakaveri on illalla täysin hukkateillä ei vanhemmilla mitään käryä, eikä ole ollut huoltakaan aiemmin.
Meillä parin luokkakaverin kohdalla puuttui täysin kotiintuloajat, ja puhun niistä pikkukoululaisista, 7-8 vuotiaista. Olisivat saaneet kukkua kaverin luona vaikka kuinka kauan. Niin jos vanhemmat edes tiesivät, minkä kaverin luona olivat. Vähitellen opin, ettei näiden perään kukaan kysele (tai kyselee vasta lähempänä iltaysiä) joten aloin saattelemaan heitä sitten itse kotiin. Pyörällä tai kävellen. Yksi ei olisi uskaltanut kotiinsa mennä, "jos ei kukaan ole vielä kotona".
***
Suomalainen tapa kasvattaa on ollut jo varhaiseen itsenäisyyteen ohjaava. Mutta onko se hyvä tapa? Itsemurhariski tai masentuneisuus on täällä aika huipussaan. Jos olisi enemmän perheen ja suvun tukema (aikuisenakin), jaksettaisiinko paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.
Kyllä se jäisi mieleen, jos kokisi niin pienenä lapsena jotain ahdistusta yksinolosta.
Minä en muista lapsuudestani yhtään mitään. Perhe oli tavallinen mutta pitkää työpäivää tekevä, ja olin ainoa lapsi. Äiti on jälkeenpäin kertonut että ip-kerhopaikan puutteessa jouduin olemaan arkisin 5h yksin kotona, ja olin siellä itkenyt aina vanhemman tullessa kotiin. Tämä oli 2000-luvun alkua ja vanhemmat yritti keksiä ratkaisua, mutta kaverit asui kaukana ja sukulaiset toisella puolella Suomea.
Nykyään olen aikuinen joka edelleen pelkää pimeää, yksinoloa, yksinäisyyttä, hylkäämistä, kas kun ei vielä mörköjä ihan varmasti on vaikuttanut, vaikka aktiivisesti en muistakaan mitään. Päällepäin olen kuitenkin ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti, mutta nämä pelot selittyy aivan takuulla tuolla.Lapsi itkee päivittäin pelkoa ja yksinäisyyttä, mutta vanhemmat ei tee asialle mitään. Ihan kammottavaa.
On kammottavaa, ja on näitä vieläkin. Lapsen yksilötasoinen kehitys sivuutetaan, se jää kaiken muun varjoon. Yksinhuoltajalla ei välttämättä ole vaihtoehtoja, mutta itse puhuin edellä lapsista, jotka olivat ydinperheistä, kaksi vanhempaa asuu saman katon alla. Silti lapsen kanssa ei iltaisin ole kukaan ja soitellaan ja etsitään kotiin vasta tosi myöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun opetus: Jos et ole lapsena iltapäiväkerhossa, et saa koskaan ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun opetus: Jos et ole lapsena iltapäiväkerhossa, et saa koskaan ystäviä.
No ei ne sosiaaliset taidot kehity, jos on yksin kotona päivät pitkät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun opetus: Jos et ole lapsena iltapäiväkerhossa, et saa koskaan ystäviä.
No ei ne sosiaaliset taidot kehity, jos on yksin kotona päivät pitkät.
Niinpä. Iltapäivä kerho on maailman ainoa paikka missä voi kehittää sosiaalisia taitojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.
Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.
Juuri näin.
Kyllä, juuri näin. Jos siis koulu loppuu klo 13 ja matkaan menee 45 minuuttia ja äiti tulee jo kolmelta. Mitäs jos koulu loppuu vaikka 11:45, koulumatka kestää 5-10 minuuttia ja äiti tulee vasta klo 17 tai 19:45 eikä ole isompia sisaruksia. On ihan hyvä, että lapsi pääsee ip-kerhoon, ettei tarvitse olla kotona esim kahdeksaa tuntia yksin.
Mulla on muutama työpäivä kuukaudessa, jolloin olen kotona tosiaankin 19:45. Ihan kohtuuton aika lapsen olla yksin kotona. Iltapäiväkerho on mielestäni tarpeellinen noina päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun opetus: Jos et ole lapsena iltapäiväkerhossa, et saa koskaan ystäviä.
No ei ne sosiaaliset taidot kehity, jos on yksin kotona päivät pitkät.
Niinpä. Iltapäivä kerho on maailman ainoa paikka missä voi kehittää sosiaalisia taitojaan.
No missä se lapsesi vapaata leikkiä saa muualla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vietin 90-luvulla pääosin iltapäivät yksin kotona aina klo 17 asti. Olin alussa yhden, sitten kaksi iltapäivää viikosta iltapäiväkerhossa. Pelkäsin enemmän niitä päiviä kun oli kerhoa, koska silloin jouduin kävelemään pimeässä yksin kotiin monta kilometriä naapurintytön mentyä kotiin koulun päätyttyä. Ei ollut vielä katuvaloja koko matkalla silloin.
Se on kyllä pelottavaa, eikö vanhemmat hakeneet? Hain aikanaan leikkipuistosta pojan joka halusi mennä sinne eka ja tokaluokalla kun oli muitakin luokkalaisia.
En kyllä laittaisi 7 -vuotiasta kävelemään yksikseen kilometrien matkaa valoisallakaan. Pistää muutenkin ihmetyttämään vanhemmuus tässäkin katjussa. Pieni lapsi jätetään täysin heitteille, ei kukaan katso perään ja luimistelevat sitten yksinään kotona. Ei ihme, että eivät myöhemminkään ole oppineet sosiaalisuutta.
Monilla on useampia kuin yksi lapsi. Lisäksi monilla asuu naapurustossa kavereita, joten yksin ei tarvitse olla jos ei halua. Mutta SAA olla yksin jos haluaa - minä ainakin halusin aika useinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muka ei pärjäisi? Meillä ei vielä ole kouluikäisiä lapsia, mutta muistan ihan omasta lapsuudesta, ettei ollut mikään ongelma tulla yksin koulusta kotiin, syödä välipalaa, tehdä läksyt ja mennä vaikka ulos leikkimään tai katsoa telkkua ja odottaa, että vanhemmat tulee. Tosin voi olla, että siihen vaikuttaa se missä asuu?
Itsekin ihmettelen samaa. Onko lapset jotenkin taantuneet sitten omien lapsuusvuosieni (70-80 lukua)? Ei ollut mitään ongelmaa. Kotiin mentiin suoraan koulusta, sitten tehtiin läksyt ja syötiin vähän välipalaa, ja sitten kaverien kanssa ulos. Viideksi syömään. Siitä taas ulos ja kahdeksaan kotiin. Ei ollut mitään pärjäämisongelmia suurimmalla osalla. Joitakin erityislapsia oli, mutta ne oli tosi harvassa. Lähiössä asuttiin.
Jos vauvasta asti opetetaan pelkäämään elämää, niin on varmaan mielenterveys koko ajan rasituksen alla.
Meillä ainakin 2. luokalle menevä tyttö on helpottunut, kun ei tarvitse olla ip-kerhossa.
Hän tulee kotiin itse, ja kotona oltava aika vaihtelee 2-4 tunnin välillä. Käytännössä hän ei ole kuitenkaan varmaan koskaan yksin, koska viilettää kavereillaan.
Samaten nyt kesälomalla oli ns. yksin muutamia viikkoja työpäivien ajan, käytännössä koko ajan kavereillaan tai kaverit meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muka ei pärjäisi? Meillä ei vielä ole kouluikäisiä lapsia, mutta muistan ihan omasta lapsuudesta, ettei ollut mikään ongelma tulla yksin koulusta kotiin, syödä välipalaa, tehdä läksyt ja mennä vaikka ulos leikkimään tai katsoa telkkua ja odottaa, että vanhemmat tulee. Tosin voi olla, että siihen vaikuttaa se missä asuu?
Itsekin ihmettelen samaa. Onko lapset jotenkin taantuneet sitten omien lapsuusvuosieni (70-80 lukua)? Ei ollut mitään ongelmaa. Kotiin mentiin suoraan koulusta, sitten tehtiin läksyt ja syötiin vähän välipalaa, ja sitten kaverien kanssa ulos. Viideksi syömään. Siitä taas ulos ja kahdeksaan kotiin. Ei ollut mitään pärjäämisongelmia suurimmalla osalla. Joitakin erityislapsia oli, mutta ne oli tosi harvassa. Lähiössä asuttiin.
Meillä päin lapset toimivat edelleenkin juuri noin. Kaikki ovat tyytyväisiä.
Meillä vanhemmilla on toistemme yhteystiedot ja Familylink puhelimeen asennettuna, joten tiedämme, missä lapset menevät milloinkin.
Asumme pienehkön kaupungin okt-valtaisella alueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun opetus: Jos et ole lapsena iltapäiväkerhossa, et saa koskaan ystäviä.
No ei ne sosiaaliset taidot kehity, jos on yksin kotona päivät pitkät.
Niinpä. Iltapäivä kerho on maailman ainoa paikka missä voi kehittää sosiaalisia taitojaan.
No missä se lapsesi vapaata leikkiä saa muualla?
Oletko tosissasi vai vitsailetko?
Alue: Aihe vapaa
Minä vietin 90-luvulla pääosin iltapäivät yksin kotona aina klo 17 asti. Olin alussa yhden, sitten kaksi iltapäivää viikosta iltapäiväkerhossa. Pelkäsin enemmän niitä päiviä kun oli kerhoa, koska silloin jouduin kävelemään pimeässä yksin kotiin monta kilometriä naapurintytön mentyä kotiin koulun päätyttyä. Ei ollut vielä katuvaloja koko matkalla silloin.