Oikeastiko osa ei laita pikkukoululaisiaan lainkaan iltapäivätoimintaan?

Meidän tyttö ei ollut eskarissakaan iltapäivähoidossa, koska ei halunnut. Eikä todellakaan suostunut päiväkodin tiloissa järjestettyyn iltapäiväkerhoon koulun jälkeen. On ainut lapsi ja tottunut siihen että on rauhallista ja viihtyy ja keksii hyvin leikkejä itsekseen. Ei ikinä viihtynyt päiväkodissa ja oli tyytyväinen kun pääsi siitä lopullisesti eroon koulun alkaessa.

Koska eskari on nykyään pakollinen, sinne saa koulukyydit jos ei ole päivähoidossa sen lisäksi ja matkaa on tarpeeksi (meillä 12 km). Lapsi kulki eskarin alusta asti matkat koulutaksilla ja tuli kotiin omilla avaimillaan. Kerran viikossa iltapäivän seurana oli hoitaja, yleensä kerran viikossa isovanhemmat ja päivänä tai parina jompi kumpi vanhemmista etätöissä. Eli 1-2 päivänä viikossa oli reilu 3 h yksin kotona. Oikein hyvin pärjäsi, söi valmiiksi laitetut välipalat, lepäili ja puuhasi omiaan. Seurana oli kissoja, ja aina kotona olevat tutut eläkeläisnaapurit pellon toisella laidalla alle 100 m päässä. Joka kerta soitin lapselle kun näin kännykän paikannuksesta että oli päässyt kotiin, ja enimmäkseen oli lähinnä "joojoo, heippa"-asenteella, eli ei todellakaan peloissaan tai ahdistunut.

Ekaluokkalaisena myös lapsen paras saman taksireitin varrella asuva kaveri sai olla iltapäivät yksin kotona, joten aika usein menivät yhdessä jomman kumman luo. Molemmat tytöt olivat ja ovat fiksuja ja harkitsevia ja kilttejä ponityttöjä, jotka eivät ole pienempinäkään harrastaneet vaarallisia päähänpistoja ja riehumista. Nyt 10-vuotiaina niille voi määrätä iltapäiviksi sopivia koti- tai tallihommiakin, niin ei tule lojuttua koko aikaa tubevideoiden äärellä.

En missään nimessä laittaisi omaa lastani koulun iltapäiväkerhoon. Kerhon ohjaajat ovat järjestään työllisyystuella palkattuja pitkäaikaistyöttömiä, eikä suurimmalla osalla ole mitään kokemusta saati koulutusta alalta. Vaikeat tilanteet he käsittelevät HUUTAMALLA lapsille. Tämän ovat kertoneet sekä lapset että koulun aikuiset, kun ovat toimintaa ohikulkiessaan nähneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerhossa on mielestäni sellainen "vika", jos näin voisi sanoa, ettei niitä aikuisia kiinnosta ne lapset yksilöinä. Ei tutustua vaan enemmän ovesta sisään ja myöhemmin ulos. 

Tästä on toisaalta aivan turhauttavaa vängätä, kaikki lapset on erilaisia, selviytyvät eri tavalla, herkkyydet on erilaisia, vanhemmat on erilaisia ja perheet yleensä. Joku toinen lapsi on aivan sinut kerhossa, toinen ei tunne olevansa oikeassa paikassa kun ei tule kuulluksi. Kaverit on toki tärkeitä, mutta kyllä se koti ja oma perhe on tuossa kohtaa se tärkein. Näin minä ainakin toivon, että kaikilla lapsilla on. 

Lapsemme aloitti koulun aika isossa koulussa viime vuonna. Ip:oon ei laitettu kun jompikumpi tai molemmat vanhemmista voi olla aina kotona vastassa. Olisi sinne kyllä halunnut kovasti ja välillä jäi koulun jälkeen leikkimään koulun pihalle ip:n lasten kanssa. Joskus kun kävin hakemasta sieltä koulun pihalta/menin vastaan niin huokaisin vain helpotuksesta, että onneksi en tuostakaan toiminnasta maksa mitään. Yleensä siellä jostain nurkan takaa löytyi ne 5 aikuista mitä siellä oli ehkä sataa ekaluokkalaista kohden. Muilta vanhemmilta kuulin myös kuinka oli käynyt sellaisiakin tapauksia, että joku lapsista oli tullut ihan pahoinpidellyksi ja varastettu esim. puhelin tai karkkia lapselta kerhon aikana. En yhtään ihmetellyt näitä tapauksia sinänsä, 100 6-7 v:tä kun oli koottu pihalle keskenään "tarkkikset" mukaanlukien eikä niitä aikuisia ikinä näkynyt missään ulkoilujen aikana. Meniköhän aivan asetusten mukaan edes?

En tiedä nykyään mutta ennen ohjaajat oli työllistettyjä. Osa huippuja ja osa vain ilmaantui paikalle saadakseen sen kulukorvauksen. Oli harjoittelijoita ja yhdistelmätukilaisia, nykyään kai näillä on eri nimikkeet mutta käytännössä sama.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.

Minun ei onneksi tarvinnut tulla yksin koulusta kotiin juuri koskaan, sillä äiti oli yleensä kotona ja sisaruksia myös.

Joskus harvoin kun piti tulla yksin koulusta kotiin ja olla jonkin aikaa yksin kotona, niin ryntäsin suoraan ulko-ovelta jääkaapin kautta paniikissa pikkuvessaan, ja olin siellä ns. turvassa lukkojen takana niin kauan kunnes äiti tuli kotiin. :D

Oma lapseni taas halusi lopettaa iltapäivätoiminnan aika nopeasti, ja tulla yksin koulusta kotiin.

Hänellä oli kyllä usein kaveri seurana tai meni kaverin luo, eli ei aina yksin ollut, mutta hän ihan tykkäsi olla yksin iltapäivisin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.

Kaikilla ei ole yhtä huono muisti niin kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä laittaisi omaa lastani koulun iltapäiväkerhoon. Kerhon ohjaajat ovat järjestään työllisyystuella palkattuja pitkäaikaistyöttömiä, eikä suurimmalla osalla ole mitään kokemusta saati koulutusta alalta. Vaikeat tilanteet he käsittelevät HUUTAMALLA lapsille. Tämän ovat kertoneet sekä lapset että koulun aikuiset, kun ovat toimintaa ohikulkiessaan nähneet.

Joo, onpa taas yleistystä kerrassaan

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.

Itse kyllä muistan erittäin hyvin sen miten koulussa kiusattiin erityisesti juuri sillon 7-vuotiaana. Olisi ollut kidutusta jos vielä koulun jälkeen olisi pitänyt samoja kiusaajia kestää vielä jossain iltapäiväkerhossa. Meillä oli järjestelmänä että kolusta kotiin päästyäni soitin isälle jahän opasti mitä syön välipalaksi+muut vastaavat oleelliset tiedot ja kyseli miten koulupäivä oli mennyt. Parin tunnin päästä isoveli tuli koulusta kotiin. Jos menin koulun jälkeen kavereille niin soitin isälle sitten sieltä että missä olen ja hän kertoi kotiintuloajan. Velejänikään ei aikoinaan pakotettu mihinkään iltapäiväkerhoihin ja hän myös nautti suuresti siitä että sai olla koulun jälkeen hetken yksin ja soittaa pianoa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Kerhossa on mielestäni sellainen "vika", jos näin voisi sanoa, ettei niitä aikuisia kiinnosta ne lapset yksilöinä. Ei tutustua vaan enemmän ovesta sisään ja myöhemmin ulos. 

Tästä on toisaalta aivan turhauttavaa vängätä, kaikki lapset on erilaisia, selviytyvät eri tavalla, herkkyydet on erilaisia, vanhemmat on erilaisia ja perheet yleensä. Joku toinen lapsi on aivan sinut kerhossa, toinen ei tunne olevansa oikeassa paikassa kun ei tule kuulluksi. Kaverit on toki tärkeitä, mutta kyllä se koti ja oma perhe on tuossa kohtaa se tärkein. Näin minä ainakin toivon, että kaikilla lapsilla on. 

Minusta kouluikäisten iltapäivätoiminnaksi riittää ihan hyvin se, että on joku joka katsoo perään kun lapset leikkii mitä leikkii. Puuttuu kiusaamiseen tai muuhun perseilyyn, mutta ei tarvitse sen kummempaa. Koulussa on riittävästi ohjattua toimintaa, leikki on riittävä puuha sen jälkeen. Ei ne lapset yksin kotonakaan saa aikuisilta yksilöllistä huomiota jne., ja eihän se perhe siellä silloin yleensä ole kuitenkaan. Jos vanhempi on kotona, tai sisaruksia, niin eihän sitä iltapäiväkerhoa silloin tarvitse, tai jos vanhempi tulee kotiin aikaisin ja se yksinolo ei ole kovin pitkä, ja lapsi on reipas ja viihtyy yksin.

Kun minä aloitin koulun ('97), ei pienehkössä kyläkoulussa ollut mitään iltapäivätoimintaa edes tarjolla. Olin toki tullut edellisvuonna eskaristakin välillä itsenäisesti kotiin, eli mitään uutta siinä ei ollut. Minulla on 2v vanhempi isosisko, joka toki oli monesti suht aikaisin iltapäivästä kotona myös.

Mutta kyllä: kotona yksin oleminen oli lapsena suurta luksusta! Tykkäsin valtavasti myös siitä, kun menin joskus myöhempään kouluun ja sain omassa rauhassani katsoa aamu-tv:tä (:D) puurolautasen äärellä. Myös iltapäivisin aika kului rattoisasti välipalaa syöden ja telkkaria katsoen. Usein menin tietysti myös kavereiden luo tai joku tuli meille. Ihania muistoja!

Meille ip oli hyvä ratkaisu. Lapsi ei uskaltanut olla viittä tuntia yksin kotona ja ipssä oli kaikki parhaat kaveritkin. Toisaalta olikin ihan älytöntä, että ekaluokkalaisilla koulu loppui yleensä jo 11 maissa, kun vanhemmat pääsivät lähtemään töistä viideltä.

Vierailija kirjoitti:

Ja lisäys edelliseen, että yhdessä kerhossa oli välipalalla riisikakkuja. Meidän pojat syö niin järkyttävästi, kun liikkuvatkin paljon, että noilla riisikakuilla lapsi oli itku silmässä jo klo 16.30 kun nälkä oli niin kova. 

Tsemppiä kaikille koulun ja kerhon aloittaville, on se aikamoinen mankeli..

Näin ne lapset on erilaisia. Riisikakut on meillä juuri se yksinolevan lapsen helppo välipala. Rouskuttaa pari sellaista ja ottaa valmista smoothieta jääkapista. Juuri tänään ostettiin eri makuisia riisikakkuja kaappiin. (Syödään meillä muutakin, mutta tulipa mieleen).

Vierailija kirjoitti:

Meille ip oli hyvä ratkaisu. Lapsi ei uskaltanut olla viittä tuntia yksin kotona ja ipssä oli kaikki parhaat kaveritkin. Toisaalta olikin ihan älytöntä, että ekaluokkalaisilla koulu loppui yleensä jo 11 maissa, kun vanhemmat pääsivät lähtemään töistä viideltä.

Joo ekaluokkalaisten koulupäivät on kyllä tosi lyhyitä. Voisi edes jonnekin kahteen asti olla, vaikka enemmän liikuntaa ja käsitöitä tai jotain leikkitunteja. Sitten suurin osa jo pärjäisikin iltapäivät ilman kerhoja jos yksinoloaika olisi vaan joku pari tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.

Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.

Pelaa ehkä viisikin tuntia päivässä?

Mitä sitten? Meillä kaveri vetää niin hyviä numeroita koulussa, että pelatkoon vaikka 10 tuntia päivässä. Se on nykyään myös sosiaalista toimintaa, luokkakaverit ovat siellä samassa pelissä ja siinä jutellaan samalla.

Näitä kavereita näkee lastensuojelussa paljon. 13 -vuotiaana löytyy huoneistaan vuosia pelkillä nuudeleilla ruokittuja olmeja, jotka ei saa kouluun enää mentyä ja vetävät itseään pienempää äitiä turpaan, jos yrittää rajata pelaamista. Perässä tulee joku hintelä isä, joka selittää miten itsekin oppi enklantia peleistä.

Varmasti tuollaisiakin on. Ongelma ei kuitenkaan ole yksin niissä peleissä vaan aivan muualla.

Eli toisinpäin; jos muut asiat sujuu, niin miksi pelaamista pitäisi rajoittaa esim. tuntiin päivässä?

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monissa maissa alle 12-vuotiaita ei saa jättää yksin. Meillä on kyllä valtava ero tuohon. 7 vuotias... 12 vuotias.  Täällä saa selitellä jos jotain ysivuotiastakaan ei vielä jätä yksin. Muualla tajutaan, että kyseessä on vain lapsi. Ei pikkuaikuinen. 

Mistähän tuo johtuu? Sekö että meillä ei ole (enää) kotiäitikulttuuria, niin tästä ei edes puhuta? Lapsen etuhan se ei ole, että on paljon yksin. Ei ne ala-asteikäiset saa koulussakaan olla koskaan yksin, aina on aikuinen oltava paikalla. Ei saa edes laittaa käytävään yksin. 

Koulun jälkeen iltapäivällä suurin osa lapsista pärjää jotenkin, mutta koulujen kesälomat on se isoin ongelma. Silloin ollaan kokonaisia työpäiviä yksinään, jossain. 

Jos puhut omasta lapsestasi, älä luule, että kaikilla on tuollaisia äiti(?)riippuvaisia lapsia.

Enpä luulekaan, huoh. Kuten kirjoitin, että sitä joutuu selittelemään, jos ysivuotias ei vielä pärjää yksin. Kun ei selitä, vastaus on yhtä asenteellinen kuin sinulla.

Selitetään nyt sitten, että kyse ei ole äitiriippuvaisuudesta, vaan meidän vanhin lapsi on erityisellä tuella ja oikeutettu iltapäivätoimintaan koko peruskoulun ajan. Kun ei voi jättää yksin, satuttaa itsensä ja muita. Mutta ei siellä ippessäkään pärjää, kun aikuisia ei ole tarpeeksi vahtimaan erityisiä siellä pienempien joukossa. Lapsella ei myöskään jaksaminen tahdo riittää pitkiä päiviä (autismin kirjolla).  Olen nyt sitten kotona, omaishoitajan tuella.

Mutta löytyyhän niitä lapsia jotka on "normaaleja", "tavallisia",  kuitenkin on niillä rajoilla, pärjääkö vai ei. Osa vanhemmista ei halua edes myöntää, että oma lapsi ei ole taidoiltaan ikätasolla. Yksin ne jätetään kotiin ja toivotaan parasta. Tuttavan lapsi oli vähällä jäädä omalla pihalla perheen auton alle, kun oli yksin kotona (oli laskenut käsijarrun pois ja sitten yritti pysäyttää autoa).

Kaikki ei kehity samaan tahtiin, pitäisi se nyt varmaan ymmärtää ja se on normaalia, että kehitys on yksilöllistä. Se ei tarkoita että olisi jotenkin äitiriippuvainen. Ihan jo jos on syntynyt loppuvuodesta, voi näkyä että on taidoiltaan vähän muiden perässä. 

Ja sanon vielä sen mitä ei saisi sanoa, pojat kehittyy hitaammin kuin tytöt. 

Omat lapset kaikki ovat jo ykkösen keväällä lopettaneet iltsussa. Ovat rasittuneet melusta, koulupäivä jo takana sosiaalisia kontakteja ja hälyä, niin iltsu alkoi tuntumaan liialta siihen päälle. Kotona parempi olla rauhallisemmassa ympäristössä, ja ladata akkuja seuraavaan koulupäivään. Hyvin pärjäsivät!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pärjää jos on normaaliälyisestä lapsesta kyse. Toki jos on jotain haasteita toimintakyvyssä tai älykkyydessä niin IP on ihan hyvä vaihtoehto.

Koulusta kotiin, soitto vanhemmalle, läksyt ja välipala. Sitten saa pelata, mennä omaan pihaan tai leikkiä. Mitä nyt keksiikään. Eipä tuossa läksyjen ja välipalan jälkeen jää kuin 1-2h odoteltavaa.

Pelaa ehkä viisikin tuntia päivässä?

Mitä sitten? Meillä kaveri vetää niin hyviä numeroita koulussa, että pelatkoon vaikka 10 tuntia päivässä. Se on nykyään myös sosiaalista toimintaa, luokkakaverit ovat siellä samassa pelissä ja siinä jutellaan samalla.

Näitä kavereita näkee lastensuojelussa paljon. 13 -vuotiaana löytyy huoneistaan vuosia pelkillä nuudeleilla ruokittuja olmeja, jotka ei saa kouluun enää mentyä ja vetävät itseään pienempää äitiä turpaan, jos yrittää rajata pelaamista. Perässä tulee joku hintelä isä, joka selittää miten itsekin oppi enklantia peleistä.

Varmasti tuollaisiakin on. Ongelma ei kuitenkaan ole yksin niissä peleissä vaan aivan muualla.

Eli toisinpäin; jos muut asiat sujuu, niin miksi pelaamista pitäisi rajoittaa esim. tuntiin päivässä?

-eri

Otetaan nyt huomioon että 7-vuotiaan tai vaikka 12-vuotiaan kehitystaso on aivan erilainen. 12v voi pelata paljon enemmän, 7-vuotiaan lapsen kuuluisi vielä leikkiä paljon. Lisäksi riittävä liikunnan saanti on aika olennaista, pelien lisäksi pitää riittää aikaa liikkumiseen. Kavereitten kanssa ulkona leikkiessä liikuntaa tulee kuin itsekseen, pelin ääressä ei. Tottakai on mahdollista pelata ja paljon ja myös liikkua paljon, mutta kyllä runsaan pelaamisen ja vähäisen liikunnan välillä on selvä yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä luulen että nämä "ihan parasta olla yksin kotona iltapäivällä koulun jälkeen ihan eka koulupäivästä alkaen"-muistot on aika värittyneitä tai ei ota huomioon sitä, että kouluaika kestää sen 9 vuotta, ja ne ensimmäisten vuosien muistot on kaikkein hämärimpiä. Minä muistan hyvin hämärästi että olin ekaluokalla naapurissa, en muista oliko kivaa vai tylsää. Tai ehkä ennemmin tylsää, koska ei ollut kavereita siellä, mutta toisaalta olin kyllä aika itsenäinen puuhailija ja muistan tehneeni isoa palapeliä. Joskus vähän isompana tulin kotiin tai mentiin esim kavereille.

Kaikilla ei ole hämärä lapsuus. Useimmat muistavat erittäin hyvin asioita lapsuudestaan, myös kouluikää edeltäviä.

On kyllä surullista jos kaikissa kunnissa ja kouluissa ei ole mahdollisuutta iltapäiväkerhoon kaikille halukkaille :( asettaa kyllä perheet eriarvoiseen asemaan.

Noihin "kyllä normaalilapsen pitää pärjätä 6-vuotiaana 5 tuntia yksin kotona, jos ei tykkää siitä on jotenkin vammainen/pilalle hemmoteltu/vääränlainen"- kommentteihin en viitsi edes sanoa mitään, niin älyttömiä ne kaiken nykytiedon valossa on.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne niin vaan lapsia laiteta. Jos meinaa saada lapselle koulukyydin, sen saa vain kyseisen luokan koulupäivän loppumisen jälkeiseen kuljetukseen. Jos laittaa lapsen ip kerhoon, pitää itse hakea lapsi sieltä.

Tämä on lapsia ja perheitä eriarvoistavaa. Jos perhe asuu koulun lähellä, he saavat tämän edullisen lapsenvahtipalvelun. Syrjäkylillä lapset joutuvat pärjäämään omillaan.

Vanhemmilla on vapaus valita perheen asuinpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muka ei pärjäisi? Meillä ei vielä ole kouluikäisiä lapsia, mutta muistan ihan omasta lapsuudesta, ettei ollut mikään ongelma tulla yksin koulusta kotiin, syödä välipalaa, tehdä läksyt ja mennä vaikka ulos leikkimään tai katsoa telkkua ja odottaa, että vanhemmat tulee. Tosin voi olla, että siihen vaikuttaa se missä asuu?

Ehkä ero oli se että välipalan ja läksyjen jälkeen on treffattiin ja leikittiin muiden lasten kanssa. Nyt kaivetaan kännykkä laukusta ja sosiaalinen on elämä on on aika nuorillakin pääosin siellä.