Jungle Juice Bar - kuinka ne pärjäävät vaikka niissä ei käy kukaan?
Nuo mehubaarit jotka ovat aina tyhjillään ilman jonoja, silti niitä on joka paikassa. Onko joku täällä ollut sellaisessa töissä, tai ostanut sieltä jotakin? En ole tainnut nähdä koskaan niissä asiakkaita, myyjä on siellä yksin näpräämässä kännykkää. Kuinka ne voivat olla kannattavia?
Kommentit (186)
Huomaa, että harva täällä edes tietää mitä Jungle Juice myy.
Oma lempparismoothieni sisältää pinaattia, ananasta, lehtikaalia, vehnäkuitua, päärynää, sitruunaa, mangoa ja omenaa.
En keksi montaakaan tätä terveellisempää välipalaa. Kuinka moni teistä urputtajista syö vaikka kolmesti viikossa lehtikaalia ja pinaattia? Ja nyt ihan käsi sydämellä, eikä näitä anonyymeja "no MINÄ syön noita AINAKIN kolmesti päivässä AINA".
Yhdessäkään heidän tuotteessahan ei ole lisättyä sokeria. Joten siinä mielessä tämä omg sokerilitkua on ihan turha valitus. Totta kai hedelmissä on sokeria, hedelmäsokeria. Ei valkoista sokeria. Eli tässäkin puhutaan ihan eri terveyteen liittyvistä asioista. Kannattaa ottaa selvää ihan oikeasti siitä, mikä on terveellistä, eikä vain automaattisesti olettaa, että kaikki sokerit, hiilarit ja esim rasvat ovat epäterveellisiä.
Kävin kerran. Oli ihan ok, muttei hinnan väärtti. Teen kotona parempaa smoothieta halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:

Taas kummallinen myytti, ettei hedelmäsokeri olisi haitallista. Hedelmäsokeri lihottaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa sokeri. Ei ole mitään merkitystä, ettei kyseessä ole lisätty sokeri.
Juodut kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita, sillä ne eivät lisää kylläisyyden tunnetta kuten hedelminä nautitut kalorit. Lisäksi ne nostavat verensokeria nopeammin ja laskevat nopeasti edeltänyttä tasoa alemmalle tasolle.
Esimerkiksi samat kalorit omenasoseena aiheuttavat nopeamman verensokeripiikin kuin omenina syödyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko oikeesti niin tyhmiä että luulette omenan sisällön muuttuvan jos se muutetaan toiseen muotoon? Ei hyvää päivää
Ihan tutkitusti se hedelmä nestemäisessä muodossa lihottaa, koska nostaa nopeammin verensokerin ja myös laskee sen matalammalle tasolle. Nestemäisenä nautitut kalorit ei lisää kylläisyyden tunnetta kuten kiinteänä nautittu ruoka.
Nyt oikeesti mitä hemmettiä. Se omena muussaantuu viimeistään teidän suussanne! Voi elämän kevät teidän kanssa.
Onko teidän mielestänne vesi ja jäätynyt vesikin eri ainetta? Täyttävät mahaa eri tavalla?
Juuri siihen se perustuu että kun pureskelee ruokaa, niin tulet kylläiseksi nopeammin, verrattuna siihen että juot nesteenä hedelmät.
Mutta tästä huolimatta en usko että pari hedelmää päivässä ketään lihottaa vaikka ne muussattuna tulisikin nautittua. Ja toisaalta enpä minä jaksa paljon mitään kiloja seuraillakaan.
Kylläiseksi nopeammin? Voitko selittää tämän? Mitä väliä sillä on jos sulla on edessäsi vaikka 3 hedelmää jotka ovat sun ainoa aamupala. Joko muussaat ne suussa tai blenderissä. Mahaan ne menee joka tapauksessa. Lopputulos on sama. Ja lopettakaa se mehusta puhuminen. Hedelmästä PURISTETTU mehu on eri asia kuin muussattu hedelmä.
Itse asiassa smoothie pitää nälkää paremmin, sillä usein vaihtoehtona on syödä esim yksi banaani tai smoothie, johon laitetaan se sama banaani, plus paljon muutakin. Se on ihan urbaanilegendaa, että se pureskelu auttaa pitämään nälän poissa... Samalla logiikalla voi juoda sen smoothien ja jauhaa vaikka purkkaa jälkeenpäin.
Itse asiassa juotuna nautitut kalorit ei pidä nälkää. Eikä ole legendaa vaan tutkittua tietoa, että samat kalorit nestemäisenä ei lisää kylläisyyden tunnetta toisin kuin kiinteässä muodossa. Ne kyseisen firman smoothiet on ainakin itse siellä käydessäni koostumukseltaan lähinnä mehua muistuttavaa, jäillä toki.
Olen eri jolle kirjoittelet, mutta ohiksena on pakko kysyä. Miksi smoothie pitää minulta sitten nälän poissa?
Mulla on tapana töihin mennessä hakea tuollainen apple alligator, ja painan sillä koko työpäivän. Enkä tunne nälkää. Siinä on 253kcal/6dl, se sisältää luomu chiaa, omenaa, ananasta, appelsiinia, passionhedelmää, päärynää ja jäitä. Päivän aikana en tosiaan syö muuta, kahvitauolla juon maitokahvin ja vettä pitkin päivää.
Enkä nyt voi ainakaan lihavaksi tai lihottavaksi sanoa tuota smoothieta, kun mittani ovat 161/45.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että harva täällä edes tietää mitä Jungle Juice myy.
Oma lempparismoothieni sisältää pinaattia, ananasta, lehtikaalia, vehnäkuitua, päärynää, sitruunaa, mangoa ja omenaa.
En keksi montaakaan tätä terveellisempää välipalaa. Kuinka moni teistä urputtajista syö vaikka kolmesti viikossa lehtikaalia ja pinaattia? Ja nyt ihan käsi sydämellä, eikä näitä anonyymeja "no MINÄ syön noita AINAKIN kolmesti päivässä AINA".
Huomaa, että riistolafkan edustajat ovat löytäneet tämän keskustelun, kun tulee näin monia tuotteita kehuvia viestejä tänne ketjun loppupäähän.

Ap:lle tuli pahamieli, kun tajusi, ettei ollutkaan oikeassa.
Ainakin Ison Omenan myyntipisteellä on aina jono.. muista en tiedä, kun en juuri muissa kauppakeskuksissa käy. Mutta niillä hinnoilla ei montaa mukia tarvitse tunnissa myydä, kun on jo omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että harva täällä edes tietää mitä Jungle Juice myy.
Oma lempparismoothieni sisältää pinaattia, ananasta, lehtikaalia, vehnäkuitua, päärynää, sitruunaa, mangoa ja omenaa.
En keksi montaakaan tätä terveellisempää välipalaa. Kuinka moni teistä urputtajista syö vaikka kolmesti viikossa lehtikaalia ja pinaattia? Ja nyt ihan käsi sydämellä, eikä näitä anonyymeja "no MINÄ syön noita AINAKIN kolmesti päivässä AINA".
Huomaa, että riistolafkan edustajat ovat löytäneet tämän keskustelun, kun tulee näin monia tuotteita kehuvia viestejä tänne ketjun loppupäähän.
Yhyy vaan sinulle. Tulet ensin kyselemään, että kuka tuolla käy ja kun saat vastauksen, alat länkyttämään.
Olit tuotteista mitä mieltä tahansa, niin hitaammankin pitäisi tajuta, ettei ketju voi olla olemassa montaa vuotta ja laajeta useille paikkakunnille ilman kysyntää.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran. Oli ihan ok, muttei hinnan väärtti. Teen kotona parempaa smoothieta halvemmalla.
Totta kai, niin jokainen. Onhan se nyt halvempaa kun ei tarvi henkilökunnan palkkoja, liiketilan vuokria tms kustantaa. Mutta moni meistä joilla ei ole rahasta tiukkaa mielellään välillä maksaakin siitä, että ei tarvi itse tehdä.

Juurikin näin. Aika usein palvelun oston takana on se, että se on helmpomaa, ei halvempaa tai edes välttämättä parempaa.
Tuon kylläisyysjutun voi jokainen ihan itse testata. Mulla kyllä ainakin smoothie pitää paljon paremmin nälkää kuin mehu. Jos juon vaikka appelsiinimehun, jano siitä hetkeksi lähtee mutta eipä juuri nälkä. Kunnon smoothie kyllä lykkää nälkää 1-3 tunnilla sen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään heidän tuotteessahan ei ole lisättyä sokeria. Joten siinä mielessä tämä omg sokerilitkua on ihan turha valitus. Totta kai hedelmissä on sokeria, hedelmäsokeria. Ei valkoista sokeria. Eli tässäkin puhutaan ihan eri terveyteen liittyvistä asioista. Kannattaa ottaa selvää ihan oikeasti siitä, mikä on terveellistä, eikä vain automaattisesti olettaa, että kaikki sokerit, hiilarit ja esim rasvat ovat epäterveellisiä.
Taas kummallinen myytti, ettei hedelmäsokeri olisi haitallista. Hedelmäsokeri lihottaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa sokeri. Ei ole mitään merkitystä, ettei kyseessä ole lisätty sokeri.
Juodut kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita, sillä ne eivät lisää kylläisyyden tunnetta kuten hedelminä nautitut kalorit. Lisäksi ne nostavat verensokeria nopeammin ja laskevat nopeasti edeltänyttä tasoa alemmalle tasolle.
Esimerkiksi samat kalorit omenasoseena aiheuttavat nopeamman verensokeripiikin kuin omenina syödyt.
En sanonut, että hedelmäsokeri olisi mitenkään terveellistä. Mutta hedelmässä on paljon hyötyjä, jotka voittavat tuon "haitan". Toiseksi, ellet ole laihduttamassa raskaasti, ei ole mitään syytä välttää _kaikkia_ sokereita. Normaali ihminen, joka syö normaalin terveellisesti voi hyvällä omatunnolla nauttia hedelmiä. Vaikka niissä onkin sokeria. Hedelmäsokeri ei ole haitallista sinänsä. Tämä jankkaus kaloreista ja siitä, ettei edes hedelmiä saisi enää syödä ettei liho menee jo sairaalloiseksi. Terveellinen ruokavalio sisältää hedelmiä (ihan missä tahansa muodossa). Vain himolaihduttaja pelkää jopa hedelmiä. Vedelläkö sitä pitäisi elää?
Edelleen tässä ketjussa ei ole kyse siitä, pystyykö ihminen laihduttamaan elämällä Jungle Juicen tuotteilla. Kyse oli siitä, ostaako niitä ihmiset. Olet ainoa, joka jankkaa sitä, ettei ne laihduta. Ruoka voi olla terveellistä, vaikka se ei laihduttaisikaan. Tästä täydellisenä esimerkkinä juuri hedelmät.
Vierailija kirjoitti:
Tuon kylläisyysjutun voi jokainen ihan itse testata. Mulla kyllä ainakin smoothie pitää paljon paremmin nälkää kuin mehu. Jos juon vaikka appelsiinimehun, jano siitä hetkeksi lähtee mutta eipä juuri nälkä. Kunnon smoothie kyllä lykkää nälkää 1-3 tunnilla sen sijaan.
Oliko joku ketjussa väittänyt, että mehu vie nälän? Ehkä en nyt ihan jokaista viestiä lukenut läpi, mutta enemmänhän väittely koski sitä, onko hedelmän muusamisella smoothieksi vaikutusta verrattuna siihen, että syö hedelmän kokonaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään heidän tuotteessahan ei ole lisättyä sokeria. Joten siinä mielessä tämä omg sokerilitkua on ihan turha valitus. Totta kai hedelmissä on sokeria, hedelmäsokeria. Ei valkoista sokeria. Eli tässäkin puhutaan ihan eri terveyteen liittyvistä asioista. Kannattaa ottaa selvää ihan oikeasti siitä, mikä on terveellistä, eikä vain automaattisesti olettaa, että kaikki sokerit, hiilarit ja esim rasvat ovat epäterveellisiä.
Taas kummallinen myytti, ettei hedelmäsokeri olisi haitallista. Hedelmäsokeri lihottaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa sokeri. Ei ole mitään merkitystä, ettei kyseessä ole lisätty sokeri.
Juodut kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita, sillä ne eivät lisää kylläisyyden tunnetta kuten hedelminä nautitut kalorit. Lisäksi ne nostavat verensokeria nopeammin ja laskevat nopeasti edeltänyttä tasoa alemmalle tasolle.
Esimerkiksi samat kalorit omenasoseena aiheuttavat nopeamman verensokeripiikin kuin omenina syödyt.
Kaikki ruoka lihottaa. Jos ruoassa on edes yksi kalori, se lihottaa. Joten ellet elä pelkällä vedellä, tulet aina laittamaan suuhusi lihottavia asioita. Se ei silti tee niistä automaattisesti haitallisia tai epäterveellisiä.
Helsingin keskustassa niihin on usein jonotkin. Samoin Triplassa siinä junalaitureiden lähellä.
Itse ostan niitä melko säännöllisesti, jos käyn toimistolla. Ovat hyvä välipala. Samoin lapset vien mielummin Jungleen kuin esim. johonkin kahvilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon kylläisyysjutun voi jokainen ihan itse testata. Mulla kyllä ainakin smoothie pitää paljon paremmin nälkää kuin mehu. Jos juon vaikka appelsiinimehun, jano siitä hetkeksi lähtee mutta eipä juuri nälkä. Kunnon smoothie kyllä lykkää nälkää 1-3 tunnilla sen sijaan.
Oliko joku ketjussa väittänyt, että mehu vie nälän? Ehkä en nyt ihan jokaista viestiä lukenut läpi, mutta enemmänhän väittely koski sitä, onko hedelmän muusamisella smoothieksi vaikutusta verrattuna siihen, että syö hedelmän kokonaisena.
Edelleenkään sillä EI ole väliä tekeekö sen muussaamisen blenderillä vai hampailla. Kokonaisena et hedelmiä saa syötyä millään tavalla, sorge.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään heidän tuotteessahan ei ole lisättyä sokeria. Joten siinä mielessä tämä omg sokerilitkua on ihan turha valitus. Totta kai hedelmissä on sokeria, hedelmäsokeria. Ei valkoista sokeria. Eli tässäkin puhutaan ihan eri terveyteen liittyvistä asioista. Kannattaa ottaa selvää ihan oikeasti siitä, mikä on terveellistä, eikä vain automaattisesti olettaa, että kaikki sokerit, hiilarit ja esim rasvat ovat epäterveellisiä.
Taas kummallinen myytti, ettei hedelmäsokeri olisi haitallista. Hedelmäsokeri lihottaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa sokeri. Ei ole mitään merkitystä, ettei kyseessä ole lisätty sokeri.
Juodut kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita, sillä ne eivät lisää kylläisyyden tunnetta kuten hedelminä nautitut kalorit. Lisäksi ne nostavat verensokeria nopeammin ja laskevat nopeasti edeltänyttä tasoa alemmalle tasolle.
Esimerkiksi samat kalorit omenasoseena aiheuttavat nopeamman verensokeripiikin kuin omenina syödyt.
Eli mielestäsi haitallinen ruoka on sellainen joka lihottaa? Kerro ihmeessä, mitä sitten pitäisi syödä? Mitkä ruoat ovat terveellisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäkään heidän tuotteessahan ei ole lisättyä sokeria. Joten siinä mielessä tämä omg sokerilitkua on ihan turha valitus. Totta kai hedelmissä on sokeria, hedelmäsokeria. Ei valkoista sokeria. Eli tässäkin puhutaan ihan eri terveyteen liittyvistä asioista. Kannattaa ottaa selvää ihan oikeasti siitä, mikä on terveellistä, eikä vain automaattisesti olettaa, että kaikki sokerit, hiilarit ja esim rasvat ovat epäterveellisiä.
Taas kummallinen myytti, ettei hedelmäsokeri olisi haitallista. Hedelmäsokeri lihottaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa sokeri. Ei ole mitään merkitystä, ettei kyseessä ole lisätty sokeri.
Juodut kalorit ovat ylimääräisiä kaloreita, sillä ne eivät lisää kylläisyyden tunnetta kuten hedelminä nautitut kalorit. Lisäksi ne nostavat verensokeria nopeammin ja laskevat nopeasti edeltänyttä tasoa alemmalle tasolle.
Esimerkiksi samat kalorit omenasoseena aiheuttavat nopeamman verensokeripiikin kuin omenina syödyt.
Itse asiassa hedelmäsokeri (fruktoosi) ei lihota samalla tavoin kuin glukoosi, vaan valitettavasti pahemmin. Fruktoosi käyttäytyy elimistössä hieman eri tavoin ja asettuu suoraan vyötärölle, toisin kuin tavallinen sokeri. Siksi hedelmien sokeri aiheuttaa esimerkiksi rasvamaksaa aggressiivisemmin kuin muut sokerit (pl alkoholi).
Eri, mutta vähän hölmöä kutsua hedelmiä, marjoja ja vihanneksia pelkäksi sokeriksi. Ja jos terveellisyydestä on puhe niin valkoinen patonki ei koskaan ole terveellistä, ihan sama vaikka sen tunkisi täyteen pelkkää pinaattia (jota muuten laitetaan moneen smoothieen). Huikopalahan tuo smoothiekin on.