Mua hävettäisi pitää häät kun ei ole kavereita joita kutsua, mutta harmittaa :(
Ollaan menossa miehen kanssa naimisiin. Nyt mietityttää kuitenkin, halutaanko juhlat vai ei. Itse haluaisin, mutta vähän typerä syy estää mua kuitenkaan niitä järjestämästä. Mun puolelta ei olisi juuri ketään, ketä kutsua, ja jotenkin hävettäisi ihan kamalasti että kaikille paljastuisi että olen luuseri jolla ei ole ystäviä tai kavereita :( Haluaisin, että olisi pienet, tunnelmalliset juhlat. Kaunis juhlapaikka, paikalla tärkeitä ihmisiä. Mutta tuo häpeä yksinkertaisesti estää mua toteuttamasta aikeita. Paikalle tulisi siis lähinnä miehen perhettä (hyvin pieni suku) ja kavereita. Sattuu ihan sydämeen ajatella. Lisäksi ahdistaa jo valmiiksi, kun tiedän, että perheenjäseneni yrittäisivät painostaa kutsumaan isäni, johon en ole minkäänlaisissa väleissä. Miten te toimisitte? Luopuisitte häistä häpeän takia vai hammasta purren miehen suvun ja kavereiden kesken? Olen jo miettinyt, että ehkä koko naimisiinmenoa pitäisi lykätä jos tilanne joskus jotenkin paranisi. Saisin taianomaisesti kavereita ja isästä henki jättäisi :P
Kommentit (25)
Sanoisin, että älä stressaa, sinua ja miestäsi varten ihmiset sinne tulevat, eivät vieraitasi.
Jos kovin pahalta tuntuu, olisiko sinulla ketään hyvää tuttua jota kutsua? Ei tartte olla parhaita kavereita. Tai ketään mukavaa tyyppiä töistä/harrastuksista yms?
Parempi pitää pienet, mukavat häät kuin katua jälkikäteen jos todella haluat hääjuhlat. Isääsi en osaa ottaa kantaa, mutta tee niin kuin parhaaksi näät.
Vihkiminen kirkossa kahdestaan, pari todistajaa tai todistajat kirkon puolesta.
Sama asia mulla ku täytän tasa vuosia, ei oo ketään ketä käskis synttäri juhliin, ku ei ole kavereita
Minä ja puolisoni mentiin naimisiin kahdestaan kirkon pienessä kappelissa. Todistajina oli suntio ja kanslisti. Mentiin vihkimisen jälkeen syömään ihanaan ravintolaan. Myöhemmin pidettiin pienet juhlat läheisille. Oli ihanat häät.
Kumpi sinulle on tärkeämpää, vihkiminen vai häät? Vihkiminen ei yleensä aiheuta stressiä, mutta häät sitä enemmän.
Me oltiin juuri häissä jossa morsiammen puolelta oli 2 työkaveria, toinen puolisoineen, ja 3 sukulaista, muut 50 miehen puolelta. Ei siinä mitään outoa mielestäni ole. Voittehan te pitää niin pienet häät että menee tasan, mies kutsuu sen verran kun sinulla on kutsuttavia kun pienet häät on toiveissa. Ja eihän se Englannin Meghankaan isäänsä kutsunut, kaikkien miljoonien katsoien seuraamana. että kyllä sinäkin pärjäät.
Me mentiin tuosta syystä vaan maistraatissa naimisiin, ei vieraita. Mun puolelta ei olisi tullut juhliin ketään, koska olen erakko ilman ihmissuhteita.
Samasta syystä minut tullaan tuhkaamaan, ei ole niin montaa surijaa, että riittäisi kantajat arkulle. Uura kulkee vaikka yksissä käsissä.
Ein se haittaa vaikka vieraat oliskin vain miehen puolelta.Ei kaikki vieraat kuitenkaan välttämättä kaikkia tunne , eikä tiedä kumman kavereita ovat.
Itsekään en voinut pitää häitä , kun ei ollut ketään ketä kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Käskekää pappi kotiin vihkimään, ilman vieraita
Transseksuaalit. Me teimme juuri näin. Juhlarahoilla matkustimme ihanaan paikkaan jossa taskos hotelli. Nautimme.
Olisiko sulla yhtään kaveria,, jota kutsua? Kutsutte vain lähimmät sukulaiset ja pari kaveria.
Voitte pitää hienot häät jollain muulla tavalla. Nuo isot häät jossa leikitään jotain seuraleikkejä on niin nähty jo. Vihkiminen voisi tapahtua jossain teille merkittävässä tai muuten erikoisessa paikassa, Suomessa tai ulkomailla. Tiedän kaksikin pariskuntaa, jotka ovat menneet jossain Kreikan saaristossa naimisiin ja mukaan ottaneet vain valokuvaajan. Tosi romanttisia kuvia! Voitte myös pitää hyvin pienen ja intiimin hääjuhlan ihan lähimmille, ja panostaa sitten täysillä tarjoiluihin. Entä oletko kuullut Hääyö-tapahtumasta? Varmaan taas järjestetään koronan jälkeen, eli useita pareja vihitään saman illan aikana kirkossa, siellä kakkukahvit ja kaikki.
Maistraattiin vaan kahdestaan (tai kirkkoon, jos tykkäätte jeesus-löpinöistä) ja sitten jonnekin itseä miellyttävään paikkaan syömään/häämatkalle. Te olette tässä naimisinmenohommassa ne tärkeimmät :)
Kiitos ihanista vastauksista <3 Tuli oikeasti tosi paljon parempi mieli. Yksinäisyys vaivaa ja hävettää ihan kamalasti, ja vaikka olenkin käsitellyt asiaa paljon, tällaisina hetkinä se jotenkin lyö kasvoille. Että olisi edes yksi hyvä ystävä, kenet voisi kutsua. Tai muutama kaveri.
Kirkkoon me ei kuuluta kumpikaan. Oltiin ajateltu vain maistraattia, mutta nyt mä haaveilen kuitenkin siitä, jos järjestäisi jonkun paikan ja juhlisi sitten vaikka vain lähiperheen + miehen hyvien kavereiden voimin. Tosiaan vaan mulla on se ajatus, että sitten paikallaolijoille paljastuisi, ettei multa ole ketään ystäviä paikalla. Olen niin tottunut häpeämään ja salailemaan tätä kaverien puutetta, että kynnys on melkoinen ylitettäväksi. Ja voi kuulostaa hullulta, mutta samasta syystä en sitten kehtaisi kutsua tuttavaa paikalle. Hän on sosiaalinen ihminen ja puhuu usein ystävistään, ja jotenkin musta olisi ihan kamalaa että hänelle paljastuisi ettei mulla ole ystäviä, vaikka hänestä muuten pidänkin. Olen kaheli, mutta jos mulle jotain on kotona opetettu niin se, että julkisivun on oltava kunnossa...
Mutta pitää vielä miettiä. Ehkä tilanne ei olekaan niin toivoton. Kiitos kaikille rohkaisusta :)
Japanissa naiset ovat ratkaisseet tällaiset ongelmat siten, että ottavat koko morsiuspaketin, vaikkei ole sulhasta. Heille tehdään kampaus ja meikki viimeisen päälle, morsiuspuku kenkineen ja kukkakimppu. Sen jälkeen puhe morsiamelle ja valokuvaus. Tapahtumapäivän jälkeen kuva-albumi kukkien kanssa muistoksi.
Suomessa olisi miljonääri jos alkaisi myydä samanlaisia paketteja naisille ja miehille. Suomessa voisi luontevasti järjestää polttari-iltoja tuleville morsioille ja sulhoille, jotka menevät itsensä kanssa naimisiin.
Kyllä naimisiinmeno toisen kanssa on jo tuohon verrattuna huomattavasti suurempi tapahtuma ilman, että olisi sovittu mitään kenenkään kanssa. Kyse kun on periaatteessa loppuiän päätöksestä. Ne vieraat pakkaavat jäämään kulissiksi noin tunteellisissa juhlissa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihanista vastauksista <3 Tuli oikeasti tosi paljon parempi mieli. Yksinäisyys vaivaa ja hävettää ihan kamalasti, ja vaikka olenkin käsitellyt asiaa paljon, tällaisina hetkinä se jotenkin lyö kasvoille. Että olisi edes yksi hyvä ystävä, kenet voisi kutsua. Tai muutama kaveri.
Kirkkoon me ei kuuluta kumpikaan. Oltiin ajateltu vain maistraattia, mutta nyt mä haaveilen kuitenkin siitä, jos järjestäisi jonkun paikan ja juhlisi sitten vaikka vain lähiperheen + miehen hyvien kavereiden voimin. Tosiaan vaan mulla on se ajatus, että sitten paikallaolijoille paljastuisi, ettei multa ole ketään ystäviä paikalla. Olen niin tottunut häpeämään ja salailemaan tätä kaverien puutetta, että kynnys on melkoinen ylitettäväksi. Ja voi kuulostaa hullulta, mutta samasta syystä en sitten kehtaisi kutsua tuttavaa paikalle. Hän on sosiaalinen ihminen ja puhuu usein ystävistään, ja jotenkin musta olisi ihan kamalaa että hänelle paljastuisi ettei mulla ole ystäviä, vaikka hänestä muuten pidänkin. Olen kaheli, mutta jos mulle jotain on kotona opetettu niin se, että julkisivun on oltava kunnossa...
Mutta pitää vielä miettiä. Ehkä tilanne ei olekaan niin toivoton. Kiitos kaikille rohkaisusta :)
Onhan sulla kuka kutsua tilaisuuteen! Ihan hyvin voisit ottaa sen rohkean askeleen, että rauhassa ja rohkeasti lasket nyt ne kulissit, joita mielenrauhasi hinnalla yrität turhaan pitää pystyssä. Todennäköisesti tulisit huomaamaan, miten paljon helpompaa on olla rehellinen. Ehkä silloin joku ystäväkin löytyisi. Ihmiset tahtovat kaikota ympäriltä, jos vaistoavat, ettei kaikki ole niinkuin heille yrittää antaa ymmärtää.
Meidän häissä ei ollut kuin 3 kaveria yhteensä. Loput olivat perhettä ja sukulaisia, mutta heitäkään ei ollut kuin 23.
Haluttiin alunperin pienet häät siten, ettei siellä olisi kuin meille läheiset joiden kanssa tulee oltua muutoinkin yhteydessä. Minun puolelta sukua olisi muutoin tullut 80, jos Elma-täti jota et ole nähnyt 10 vuoteen, olisi kutsuttu. Kukaan ei ihmetellyt miten kavereita oli "vähän". Mukavat intiimit pienet häät olivat.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihanista vastauksista <3 Tuli oikeasti tosi paljon parempi mieli. Yksinäisyys vaivaa ja hävettää ihan kamalasti, ja vaikka olenkin käsitellyt asiaa paljon, tällaisina hetkinä se jotenkin lyö kasvoille. Että olisi edes yksi hyvä ystävä, kenet voisi kutsua. Tai muutama kaveri.
Kirkkoon me ei kuuluta kumpikaan. Oltiin ajateltu vain maistraattia, mutta nyt mä haaveilen kuitenkin siitä, jos järjestäisi jonkun paikan ja juhlisi sitten vaikka vain lähiperheen + miehen hyvien kavereiden voimin. Tosiaan vaan mulla on se ajatus, että sitten paikallaolijoille paljastuisi, ettei multa ole ketään ystäviä paikalla. Olen niin tottunut häpeämään ja salailemaan tätä kaverien puutetta, että kynnys on melkoinen ylitettäväksi. Ja voi kuulostaa hullulta, mutta samasta syystä en sitten kehtaisi kutsua tuttavaa paikalle. Hän on sosiaalinen ihminen ja puhuu usein ystävistään, ja jotenkin musta olisi ihan kamalaa että hänelle paljastuisi ettei mulla ole ystäviä, vaikka hänestä muuten pidänkin. Olen kaheli, mutta jos mulle jotain on kotona opetettu niin se, että julkisivun on oltava kunnossa...
Mutta pitää vielä miettiä. Ehkä tilanne ei olekaan niin toivoton. Kiitos kaikille rohkaisusta :)[/
Hei Ap!
Eikö miehen ystävissä ole puolisoita jotka ovat myös sinulle kavereita? Itsellänikin on vain kaksi ystävää, mutta miehen puolelta (kavereiden vaimot?) tullut hyviäkin kavereita lisää.
Käskekää pappi kotiin vihkimään, ilman vieraita