Aikuinen, älä kysele köyhältä lapselta, mitä kesälomalla on tehty ja mitä kouluun on ostettu
Tää on ihan kamalaa.
Lapsen kesä on ollut tosi ankea, kun rahat eivät pitkäaikaissairaalla yksinhuoltajalla riitä tässä taloustilanteessa. (Ja ennen kuin lynkkaatte minut, niin olen maisteri, en tupakoi, juo, käy kampaajalla tai shoppaile mitään, hoidan laskut yms tunnollisesti, mutta olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean sairauden vuoksi, joka verottaa myös voimiani joka päivä)
Heinökuu on kauhea, kun kaikki matkustavat, joten edes kavereita ei ole. Meidän kesä on kulunut pääasiassa kaupungissa. Meillä on kiva, kaunis koti kivalla, kaunilla alueella Helsingissä (josta olen kotoisin ja jossa lapsen isä ja muu suku asuu), asiat ihan kunnossa, mutta ei, meillö ei ole varaa matkailla ulkomaille tai tehdä erityisiä asioita. Lintsillä on käyty, yksi kotimaan matka tehty ja kivoja kesäpäiviä vietetty, mutta verrattuna muihin on ollut ankeaa.
Niin eikö jokainen aikuinen tee tätä "no MITÄS sinä olet tehnyt kesällä ja OLETTEKO ostaneet uuden repun ja penaalin ja vaatteita kouluun taas jne jne".
Lapsen elämä on ollut pettymysten sietämistä. Sitten ihan fiksutkin aikuiset hierova5 suolaa haavoihin. Meidän rahat menevät ruokaan, lääkkeisiin, arkeen ja kotiin, eivätkä oikein riitäkään. Olen mestaru löytämään hienoja, mieluisia vaatteita käytettynä, Helsingissä se onnistuu kirppareitten ansiosta.
Eikö voisi kysyä jotain muuta, ÄLÄ kysy minne on matkustettu, ellet tiedä ihan varmaksi, että perhe on vauras ja huoltaja terve (en pystyisi matkustamaan juuri nyt vaikka olisi rahaakin). Ymmärrän kyllä sen keskustelun avauksen pointin, olen tähän varmaan itsekin syyllistynyt aiemmin ja se hövettää takautuvasti, mutta kun lapsi on jo valmiiksi surrut tylsää kesäänsä joka päivä ja ilta, niin tuo myös nöyryyttää häntä muiden lsten edessä.
Joku voi kysyä, eikö ole suvun mökkiä ja tuttuja. Joo, on, mutta kun en itse voi ikinä kutsua vastavuoroisesti, ei ihmiset enää montaa kesää kutsu. Ihmiset ei tajua, että pelkät matkat sinne mökille tarkoittaa, että kuun vikalle viikolle ei ole ruokaa. Vaikka kuinka tarjoaisitte kaiken, enkÄ minä pysty menemään ilman tuliaisia ja viemisiä kyllä minnekään. Ja nyt siis sairaus estää oman siirtymiseni pidemmäs ja huonompiin olosuhteisiin (usealla mökillä nukkuminen ja eläminen on käytännössä vaikeempa ja sen joutuu sairauden kanssa vain ottaan huomioon.)
Kommentit (213)
Lapseni ei milloinkaan halunnut kouluun mitään uutta. " Miks? Mulla on jo kyniä". Kolmella repulla meni 12 vuotta( + vielä 2 yliopistovutta... eka oli ostettu, toinen arpajaisvoitto, kolmas ostettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa puhut. Se vain jäi ihmetyttämään, että eikö lapsi voi lähellä asuvan isänsä tai isovanhempien kanssakaan mitään erityistä tehdä ? Käydä telttaretkellä ja onkimassa tai fillariretkellä isän kanssa tai mummon ja papan kanssa Tukholmassa tai Kolmårdenissa esimerkiksi ?
Vanhempani ovat toinen hoivakodissa, toinen muuten sairas. Minulla menee energiaa heidän asioidensa hoitoon aika paljon.
Lapsen isä ei katso asiakseen "tuhlata lomaansa" lapsen hoitoon, mikään laki ei siihen pakota.
Käsittämätöntä, että jotkut jaksavat kettuilla asiasta. Miten joku voi oikeasti ajatella, että hei on hyvä idea olla ilkeä äidille, jolla vaikea syöpä erilaisine hoitoineen. Huom hoidan lapseni ja todellakin ostan hänelle jäätelöpuikkoja (jeesus), mutta on päiviä, jolloin en pysty edes liikkumaan kunnolla. Sori siitä, että tää aiheuttaa sinussa ongelmia. Johan kirjoitin, että perusarki meillä on kunnossa ja mukavia kesäasioita tehty, mutta aikuiset kysyvät koko ajan, minne olette matkustaneet ja mitä kaikkea on ostettu kouluun. Lapsen voisi antaa itse kertoa kesästään, mitä haluaa.
YstÄvilläni on mielestäni oikeus viettää omia lomiaan, he auttavat paljon talvella. Siksi he eivät ole kaupungissa täällä koko heinäkuuta.
Selkeästi ihmiset ei nyt saaneet kiinni ap:n pointista.
Hän pyytää, etteivät ihmiset tekisi kesän jälkeen suurta numeroa tiedustelemalla, mitä (kallista) on kesällä tehty. Tämä perhe EI ole ainoa köyhä perhe, joten tää on hyvä pyyntö.
Hän vain sitten selitti auki tilannetta, että miksi pyytää, ettei lapselta kuulusteltaisi spektaakkelimaisia kesäuutisia.
Mitä ihmettä te täällä toistelette, että menkää retkille ja ostakaa jäätelöä. Siitä ei ollut kyse. Ja Lintsit ja kotimaan matka jopa tehty, jos viitsitte lukea.
Ap:n perhehön ei ole köyhä eikä lapsi ole mitenkään osaton. Päässyt Lintsille ja matkalle. Helsinki on myös täynnä ilmaista kivaa tekemistå lapsille ja puistoissa on jopa ruokailu.
Aivan turhaa marinaa.
Minusta tää keskustelunavaus on tärkeä,
On paljon pienituloisia perheitä, joissa erityisesti nyt sinnitellään. Ja kuten ap, köyhyyden syynä ei ole joku vanhempien tuhlailu. Päinvastoin.
Niin opettajien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten TODELLA pitäisi olla tänä syksynä ja muutenkin kuulustelematta näitä kaikkia asioita. Kysytään vaikka, että minkä asian opit kesällä eikö sitä, että kuulustellaan käytännössä, kenen perhe laittoi eniten rahaa matkoihin ja ostoksiin.
En näin äitinä ja opettajana ymmärrä aloitusta ollenkaan. Tuohan on normaali ja hyvä hyväosaisen lapsen kesä. Lomailua, lintsillä käyntiä ja jopa reissu tehtynä. Sellaista se on enemmistöllä. Joillakin on paljon kurjempaa, ja jotkut käyvät vähän kauempana, mutta aloittajan kuvaus kesänvietosta on juuri se normaali.
Toivon, että tämä aloitus on provo, eikä oikea tapaus, missä äiti siirtää jotain käsittämätöntä katkeruuttaan elämästä lapseensa. Ei se, että toisilla on toisenlaista ole teiltä pois. Voi iloita siitä, mitä hyvää teillä on. Kiva koti, sukua, monenlaista hyvää, mikä puuttuu monilta. Ei ole millään tavalla hyväksi lapselle, että tätä suojelee maailmalta ja pettymyksiltä, ja että tämä ei opi käsittelemään sitä, että joku toinen saattaa saada jotain kokemuksia mitä hänellä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on muuten rasittavaa, kun lapset palaa kouluun, jossa kysellään, että mitä teit kesällä. :(
No, tähän voi vastata, että rentouduin, lomailin, näin kavereita ja otin aurinkoa. Ei tekemisen tarvitse olla kallista. Missään tätä lausetta ei myöskään kysytty, että mihin olet matkustanut tms. Taitaa vika olla vanhempien korvien välissä, jos kesätekemiset ahdistaa/hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa puhut. Se vain jäi ihmetyttämään, että eikö lapsi voi lähellä asuvan isänsä tai isovanhempien kanssakaan mitään erityistä tehdä ? Käydä telttaretkellä ja onkimassa tai fillariretkellä isän kanssa tai mummon ja papan kanssa Tukholmassa tai Kolmårdenissa esimerkiksi ?
Vanhempani ovat toinen hoivakodissa, toinen muuten sairas. Minulla menee energiaa heidän asioidensa hoitoon aika paljon.
Lapsen isä ei katso asiakseen "tuhlata lomaansa" lapsen hoitoon, mikään laki ei siihen pakota.
Käsittämätöntä, että jotkut jaksavat kettuilla asiasta. Miten joku voi oikeasti ajatella, että hei on hyvä idea olla ilkeä äidille, jolla vaikea syöpä erilaisine hoitoineen. Huom hoidan lapseni ja todellakin ostan hänelle jäätelöpuikkoja (jeesus), mutta on päiviä, jolloin en pysty edes liikkumaan kunnolla. Sori siitä, että tää aiheuttaa sinussa ongelmia. Johan kirjoitin, että perusarki meillä on kunnossa ja mukavia kesäasioita tehty, mutta aikuiset kysyvät koko ajan, minne olette matkustaneet ja mitä kaikkea on ostettu kouluun. Lapsen voisi antaa itse kertoa kesästään, mitä haluaa.
YstÄvilläni on mielestäni oikeus viettää omia lomiaan, he auttavat paljon talvella. Siksi he eivät ole kaupungissa täällä koko heinäkuuta.
Selkeästi ihmiset ei nyt saaneet kiinni ap:n pointista.
Hän pyytää, etteivät ihmiset tekisi kesän jälkeen suurta numeroa tiedustelemalla, mitä (kallista) on kesällä tehty. Tämä perhe EI ole ainoa köyhä perhe, joten tää on hyvä pyyntö.
Hän vain sitten selitti auki tilannetta, että miksi pyytää, ettei lapselta kuulusteltaisi spektaakkelimaisia kesäuutisia.
Mitä ihmettä te täällä toistelette, että menkää retkille ja ostakaa jäätelöä. Siitä ei ollut kyse. Ja Lintsit ja kotimaan matka jopa tehty, jos viitsitte lukea.
Vähän edelleen epäilen että tuo on ainoastaan ap:n tulkinta asiasta koska häntä itseään harmittaa ettei ole voinut tarjota lapselleen mitään spektaakkeleita. Kukaan ei taatusti kysy lapselta että mitä KALLISTA olet kesällä tehnyt. Omassa päässään viattomankin kysymyksen toki voi halutessaan kääntää sellaiseksi.
Asutte kivalla ja kauniilla alueella Helsingissä ja teillä on kaunis koti. Ootte käynyt lintsillä ja kotimaanreissulla. Voi hele. Ap ei ole köyhää nähnytkään. Kannattaa muuttaa kehä kolmosen ulkopuolelle ja ihmetellä siellä, miten köyhemmät viettää lomiaan, samalla säästyisi teillä rahaa ja voisitte tehdä enemmän noita kahdehdittavia kesäreissujanne. Moni lapsi olisi onnesta soikeana kun pääsisi lintsille ja yhteen reissuun edes kerran kolmessa vuodessa.
Mitä uutta pitäisi ostaa? Lapset käyttävät vanhoja reppujaan eikä mitään muitakaan koulutarvikkeita tarvitse ostaa tänä syksynä.
Eipä tullut edes mieleen, että tämäkin on ongelma. Kaikesta olemattomasta sitä jaksetaan stressata. First world problems.
En mä edes lapsena tajunnut, että olisi jotenkin surullista, kun kerroin kysyjille tai "Mitä tein kesälomalla" -esseeseen tyytyväisenä lukeneeni kotona kirjoja ja käyneeni rannalla (asuin siis kävelymatkan päässä merestä, ei mikään luksushomma).
Ei kai käynyt mielessä, että muut kertoilevat hienoista ulkomaanmatkoistaan, tai sitten en vain ollut oppinut ulkopuolisilta pitämään kotona kesän völläämistä jotenkin hävettävänä asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa puhut. Se vain jäi ihmetyttämään, että eikö lapsi voi lähellä asuvan isänsä tai isovanhempien kanssakaan mitään erityistä tehdä ? Käydä telttaretkellä ja onkimassa tai fillariretkellä isän kanssa tai mummon ja papan kanssa Tukholmassa tai Kolmårdenissa esimerkiksi ?
Vanhempani ovat toinen hoivakodissa, toinen muuten sairas. Minulla menee energiaa heidän asioidensa hoitoon aika paljon.
Lapsen isä ei katso asiakseen "tuhlata lomaansa" lapsen hoitoon, mikään laki ei siihen pakota.
Käsittämätöntä, että jotkut jaksavat kettuilla asiasta. Miten joku voi oikeasti ajatella, että hei on hyvä idea olla ilkeä äidille, jolla vaikea syöpä erilaisine hoitoineen. Huom hoidan lapseni ja todellakin ostan hänelle jäätelöpuikkoja (jeesus), mutta on päiviä, jolloin en pysty edes liikkumaan kunnolla. Sori siitä, että tää aiheuttaa sinussa ongelmia. Johan kirjoitin, että perusarki meillä on kunnossa ja mukavia kesäasioita tehty, mutta aikuiset kysyvät koko ajan, minne olette matkustaneet ja mitä kaikkea on ostettu kouluun. Lapsen voisi antaa itse kertoa kesästään, mitä haluaa.
YstÄvilläni on mielestäni oikeus viettää omia lomiaan, he auttavat paljon talvella. Siksi he eivät ole kaupungissa täällä koko heinäkuuta.
Selkeästi ihmiset ei nyt saaneet kiinni ap:n pointista.
Hän pyytää, etteivät ihmiset tekisi kesän jälkeen suurta numeroa tiedustelemalla, mitä (kallista) on kesällä tehty. Tämä perhe EI ole ainoa köyhä perhe, joten tää on hyvä pyyntö.
Hän vain sitten selitti auki tilannetta, että miksi pyytää, ettei lapselta kuulusteltaisi spektaakkelimaisia kesäuutisia.
Mitä ihmettä te täällä toistelette, että menkää retkille ja ostakaa jäätelöä. Siitä ei ollut kyse. Ja Lintsit ja kotimaan matka jopa tehty, jos viitsitte lukea.
Ap:n perhehön ei ole köyhä eikä lapsi ole mitenkään osaton. Päässyt Lintsille ja matkalle. Helsinki on myös täynnä ilmaista kivaa tekemistå lapsille ja puistoissa on jopa ruokailu.
Aivan turhaa marinaa.
Minusta tää keskustelunavaus on tärkeä,
On paljon pienituloisia perheitä, joissa erityisesti nyt sinnitellään. Ja kuten ap, köyhyyden syynä ei ole joku vanhempien tuhlailu. Päinvastoin.
Niin opettajien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten TODELLA pitäisi olla tänä syksynä ja muutenkin kuulustelematta näitä kaikkia asioita. Kysytään vaikka, että minkä asian opit kesällä eikö sitä, että kuulustellaan käytännössä, kenen perhe laittoi eniten rahaa matkoihin ja ostoksiin.
Ap lapsineen on hyväosainen ia lapsen kesä on hyväosaisen lapsen kesä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielähän tässä on kesää jäljellä. Menkää eväsretkelle. Kotieläinpuistoon. Uimaan. Telttailemaan. Näihin ei tarvitse paljoa rahaa. Niistä jää kivoja muistoja.
Niin, pyysin ettei tiedusteltaisi, minne on matkusteltu ja mitä on ostettu. Tiedoksi, useimmat aikuise5 tekevät tätä, se on tapa.
En ole IKINÄ kuullut, että koulussa kyseltäisiin lapsilta, mitä uutta on ostettu. En ikinä. Itse joskus kysyn, miten on kesä mennyt. Saa kertoa mitä haluaa.
Me ollaan hyvätuloisia, siis oikeasti etuoikeutettuja. Meidän lapset pääsee useamman kerran kesässä lintsille, omassa pihassa on uima-allas ja poreallas, käydään ulkomailla 3-4x vuodessa.
Tiedätkö mitä lapset kertoo kun joku kysyy mikä oli parasta lomalla? - Nukkua teltassa omalla pihalla, piknik mummun kanssa, se kun käytiin onkimassa ja uimassa ja paistamassa makkaraa.
Läsnäolo, teitpä sen telttaretkellä lainateltalla tai Dubaissa hienostohotellissa on se joka merkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsen luokassa sijaisena ollut opettaja kysyi todistusten jaossa kaikilta mitä aikovat tehdä lomalla. Oli jotenkin kiusallista, kun rinki kiersi, lapset kertoivat suunnitelmistaan ja vanhemmat kiemurtelevat kiusaantuneina.
Meillä oli ihan ns. kertomisen arvoiset suunnitelmat, mutta tuntui niin väärältä silti. Tuon kierroksen olisi voinut jättää väliin.
Tuohan kertoo hyvin siitä että ne on ne vanhemmat joita tuo kysymys häiritsee, ei lapset, he eivät kiemurrelleet. Miksi sitten vanhempien pitää tehdä siitä ongelma?
Tämä sijainen myös hehkutti innoissaan kaikkia reissusuunnitelmia, mutta esim. uiminen, jäätelön syönti ja koiran ulkoilutus saivat aikaan vaan ahaa-reaktion. Kyllä siinä tuli kaikille kyllä selväksi, että vertailua tehtiin myös opettajan puolesta.
Mun koululaisella oli sama reppu luokat 4-9. Nyt lukiossa käyttää siskonsa vanhaa reppua tai minun vanhaa olkalaukkua.
Reissussa kävi kaverin mökillä ja samaisen kaverien vanhempien matkassa kylpylässä.
Uusia vaatteita on ostettu hänelle viime vuonna yhdet lenkkarit ja toissa keväänä avokkaat.
Muuten kulkee siskon vanhoissa.
Kampaajaan on rahaa ja uudet silmälasit sai
Minun kokemuksen mukaan tämä on ihan keskivertoa Helsingissä. Toki perhwissä joissa lapset on eri sukupuolta ei voi periä vaatteita samalla tavalla mutta niissäkin voi myydä pois niitä pienwksi jääneitä ja hyödyntää rahat uusiin vaatteisiin.
Kesä kirjastonkirjoja lukien . Ihanaa.
Laita se isä maksamaan ettei lapsi kärsi. Näin tukiverkottomana perheenä voin sanoa, että en pyytele anteeksi jos meidän tekemiset ja menemiset tuntuu vähävaraisesta pahalta. Todellakin kompensoimme lapsille reissujen ja maksullisten aktiviteettien muodossa sitä ettei yksinkertaisesti sitä sosiaalista elämää ole. Sekin voi tuntua nimittäin pahalta, kun kysellään mummoista, serkuista ja kummeista.. Toiset käyvät kylässä ja kemuissa viikonloput ja lomat niin selitäpä siinä lapselle, että sulla ei oo kuin oma perhe
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella 90-luvulla piti kirjoittaa aina kesän jälkeen aina, missä on reissannut ja opettaja luki joitakin aineita luokalle ääneen.
Meidän reissut oli laman aikaan aina tuttavan kesämökillä, jossa ei ollut juoksevaa vettä tai sähköjä. Mut opettaja luki aina ylpeydellä mun aineet ja aina se kehui, että kaikkien ulkomaan reissujen ja huvijahtimatkojen ohella myös Suomen kesässä yksinkertaisissakin oloissa voi nauttia kesästä yhtä lailla.
Mä ihan oikeasti nautin niistä mökkireissuista, koskaan ei ollut tylsää. Iskä oli aina työmatkalla, äiti teki kahta duunia, mutta kesällä oltiin koko perhe yhdessä koossa ja paistettiin iltanuotiolla makkaraa. Sai nukkua teltassa ulkona, uida, seikkailla metsissä, rakentaa puumajoja, jousia, tutkia luonnon eläimiä, juoda lähteestä, seikkailla ympäristössä ja näimpä yhtenä kesänä jopa dinosauruksiakin jossain puistossa!
Opettajaa muistan edelleen lämmöllä. Se teki mun aineista aina ison numeron kaikille, mutta ei silleen pahalla tavalla.
Ihana opettaja
Vierailija kirjoitti:
Häh? Ei tuossa mitään muuta vikaa kuulosta olevan kuin sinun sairaus ja sinun asenne. Asutte kivalla alueella vielä Helsingissä, silti tunnet että elämä on ankeaa kun ette pääse ulkomaille?
Lapseni elämä on ankeaa. Niin hän sanoo joka päivä. Totta hitossa on ankeaa kuumassa kauoungissa ilman kavereita. Ja harva tervekään äiti jaksaa kiipeillä puissa ja leikkiä jotain poliisia kaikki päivät.
En minä kaipaa kuin terveyttäni ja lapsen iloa.
Selkeästi moni teistä ei ole kokenut sitä, että ei voi toteuttaa jotain kivaa arjen juttua, kun oma keho ei pysty siihen.
Lapseni ei tajua vielä hintoja, mutta tajuaa, ettei ole varaa lentää jonnekin ja se ahdistaa häntä. Meidän rahat oikeasti menee tarkkaan arjessa selviämiseen. Minä tingin loppukuusta ruoastani, en lapsen ruoasta. Kiva silti saada täällä ilkeyttä niskaan.
Mikä siinä muuten on, että kun joku nostaa puheeksi asian, joka ei ole tullut itselle mieleen muttei ole mitenkään itseltä poiskaan, niin miksi sitä pitää raivokkaasti vastustaa? Mitä te menetätte myöntämällä, että tällä aikuisella ja lapsella on aika raskas elämäntilanne, joka ei ole heidän syytään ja voin osaltani helpottaa sitä toteuttamalla tämön toiveen eli en kysele lapsilta, että minnekäs sinä olet matkustanut ja joko olette ostaneet sitä ja tätä uutta?
Oon sairauteni aikana muuten huomannut, että osa ihan fiksuista aikuisista provosoituu jonkun toisen syövästä ihan hirveästi ja alkaa etsiä virheitä. Ikään kuin asia pelottaisi niin paljon, että on pakko selittää itselle, että jotenkin tuo tilanne on tuon ihmisen OMAA VIKAA TMS. Ei, syövät vaan tulevat kelle tulevat, myls terveesti aina eläneille ihmisille. Melanooman voi saada ilman rusketus-hulluutta jne.
Nyt eksyin jo pitkälla alkuoeräisestä. Olisi kiva, jos kuuntelisitte, ettekä alkaisi jankuttaa vastaan ja syyllistään mua. Koen vaan, että tollainen julkinen matkojen tiedustelu olisi hyvä jättää muutenkin. Että ei korostettaisi eroja lasten perheiden välillä vaan etsittäisiin yhteisiä ylpeyden ja ilon aiheita lasten välillä.
Saako lapselta kysyä, että miten on kesä mennyt? Mitä olet lomalla puuhaillut? Odotatko jo koulun alkua?
Lentomatkustelu ei ole ensinnäkään eettistä ja toisekseen kuulostaa siltä, että olette tehneet ihan "tarpeeksi" kaikenlaista. Lomahan on rentoutumista varten. Yksi lomareissu ja lintsipäivä kuulostaa just hyvältä!
Häh? Ei tuossa mitään muuta vikaa kuulosta olevan kuin sinun sairaus ja sinun asenne. Asutte kivalla alueella vielä Helsingissä, silti tunnet että elämä on ankeaa kun ette pääse ulkomaille?