Kaikki ahdistaa. Etenkin ajatus työelämästä. En jaksa oravanpyörää enkä kieroja työyhteisöjä. En tiedä mitä elämältä haluan.

Teen kyllä töitä, olen ahkera ja tunnollinen tyyppi. Kaksi ammattia.
En kuitenkaan jaksa työelämää, vielä 50 vuotta kai pitäisi rumbassa olla.

Mitään suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ei ole. Kunhan yritän aina jotain tehdä ja suorittaa. Ei ole haaveita lapsista tms.
Yksin olo kai eniten houkuttelee. Rahasta pidän, sillä silloin olo tuntuu turvalliselta, pakko siis tehdä töitä. En kuitenkaan kestä ajatusta siitä, että elämä on aina oravanpyörässä olemista. Se vie jotenkin elämänhalun ja merkityksen.

Haluaisin olla vain itsekseni luonnossa. En kestä paineita enkä mitään vaatinuksia siitä millainen minun pitäisi olla. Haluaisin vain hengittää ja olla henkisesti vapaa.

Viime yö meni ahdistuksessa. Mielummin kuolisin kun eläisin tätä elämää. Taas alkaa työviikko ja ahdistaa se melun ja ihmisten määrä.
Ystäviä ei oikein ole, mennyttä ovat kun käyttivät hyväkseen ja valehtelivat.
Miesystävä on mutta hänen seura ei ole oikein minulle hyväksi, kuormitun vain.

Suuntaa en elämälle tiedä.