Poikani tekeytyi hulluksi "läpällä" ja ei hemmetti mikä sotku siitä seurasi

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen vain sitä että eikö ap kerro näille hoitaville tahoille, että lapsi on täysin normaalisti käyttäytyvä ihminen kotioloissa? Manipuloitsijat kun on yhdelle yleisölle jotain muuta ja toiselle toista. Mielenterveysongelmainen ei päätä häiriönsä laatua yleisön mukaan, persoonallisuushäiriöiset manipuloitsijat päättää. Lapsi kai on järkeillyt mustamaalaavansa perheensä viranomaisille ja näin aiheuttavan heille vahinkoa ja itselleen hyötyä. Käytös viittaa siihen. Kyllähän nämä tietää, että huostaamisesta saa varoja myöhemmin ja yhteiskunta maksaa elämisen täysin vastikkeettomasti 25 ikävuoteen asti.

Mitä ihmeen mustamaalausta? Jos lapsi ei voi hyvin, on syytä hakea apua ja ottaa sitä apua vastaan.

Tuollainen sosiaalisen hyväksyttävyyden rajoja rikkova "hulluttelu" saattaa olla kapinointia. Tiedostamatonta kapinointia, joka johtuu turhautumisesta siihen, että ympäristön odotukset normaalista käyttäytymisestä ovat omasta mielestä liian tiukat.

Varhaisnuori on liian epäkypsä ymmärtämään tekojen mahdollisia kauaskantoisia seurauksia.

Paheksunta ja sosiaaliviranomaisten toimet yms. saattavat tuntua väärältä, koska kyseessähän on vain omaan itseen kohdistuva ja siten lähtökohtaisesti harmiton hulluttelu. Iän myötä kuitenkin yleensä alkaa ymmärtää, että yhteiskunnassa on noudatettava omasta mielestä turhanpäiväisiäkin tapoja.

Mikäli tästä on kyse, niin ehkä lastenpsykiatrikäynnit tms. voivat havahduttaa pojan ymmärtämään ja oppimaan edellä mainitun? 

Hullutella ja käyttäytyä omintakeisesti voi sitten valikoidussa kaveriporukassa, jolla on samanlainen huumorintaju.

Jotainhan se lapsi nyt oireilee, oli "pelleilyä" tai ei. Joten ottakaa nyt kaikki apu vastaan mitä saatavissa on ja alatte yhteistyöhön, jotta tilanteen saa selvitettyä ja mahdollisen lääkityksen kohdalleen. Äkkiä on teiniaika edessä ja sitten onkin jo päihteet (oloa helpottamaan) kuvioissa. Jotenkin tuntuu siltä että aloittaja sulkee silmänsä tilanteelta. 

Minä olisin pirun huolissani lapsesta.

Että onko hänellä aivokasvain tai jotain.

Nupullaan oleva mielisairaus tai muu häiriö ALKAA sillä, että oireet ovat peitettävissä, mutta niiden vapauttaminen rentouttaa ja vapauttaa. Vähän kuin Tourettea sairastavien tic-oireiden kanssa.

Ottaisin kaiken tarjolla olevan avun vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa tukee tarkkaan miettiä millä keinoin kuormitusta voi vähentää. Jos tilanne on oikein huono, voi alkuun ihan sairauslomakin tulla kyseeseen, mutta lyhennetty koulupäivä tukee paremmin arkirytmissä pysymistä. Läksyt pois, tai niitä helpotetaan, vaatimustasoa myös tunneilla helpotetaan (tärkeää ei nyt ole oppiminen, vaan ainoastaan koululaisen roolin ylläpitäminen, jos vointi sen verran sallii), tehtäviä voi pilkkoa, taukoja voi järjestää tavallista enemmän, istumapaikka luokassa, tarpeen mukaan kuulosuojaimet/ sermit ym apuvälineet aistiärsykkeiden minimoimiseksi. 

 mikähän on lopputulos tällaisesta?

 Nuoret osaavat kyllä näitä helpotuksia itselleen hankkia ja oikeista naruista vedellä kun saavat jonkun koulun huolestuneen aikuisen mukaan peliin. Seuraavaksi ei mennäkään koulussa ruokalaan vaan koulu käskee tehdä eväät tai antaa välipalarahaa koska kouluruokala "ahdistaa", saa jäädä pois liikuntatunneilta koska "ahdistaa" eikä pesis ole kivaa.  Ei tarvitse mennä tunnille aamulla kahdeksalta koska väsyttää, eikä olla koulupäivää kokonaan koulussa koska väsyttää, ahdistaa tai ihan mitä tahansa. Ei tarvitse tehdä läksyjä koska "eijaksaeikähuvita".

 Lopputuloksena tulee olemaan ihan tasan tarkkaan se, että viimeistään yläkoulussa on pudonnut sosiaalisesti täysin porukan ulkopuolelle, jäänyt jälkeen oppimisessa jonka takia jatko-opinnoissa pärjääminen ilman Valmaa on mahdotonta, ja poissaolomäärien takia tehdään lastensuojeluilmoitus vaikka koulu on se joka ne kaikki poissaolot ja helpotukset on antanut, usein ilman vanhemman suostumusta.

Niitä jälkiä meillä sitten korjaillaan kun ammattiopintoihin tulee uniikki lumihiutale joka ei tee mitään mikä ei huvita ja on tottunut siihen että kaikesta epämieluisasta selviää selittelemällä ja jättämällä tekemättä. Viimeistään työharjotteluissa näillä sitten jossain vaiheessa palikat loksahtavat kohdalle että hei, ihan oikeasti töihin mennään silloin kun työaika alkaa ja tehdään asiat niinkuin käsketään. loputon hyssyttely ja päähän paijaaminen ja helpottelu vain ei toimi jos ihmisestä aikoo jonkinlaisen yhteiskunna jäsenen saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata pelotella poikaa lääkityksistä ja osastohoidoista. Jos hän sellaisia tarvitseekin jossain vaiheessa, pelottelu on huono pohja. Vanhemman kannattaisi miettiä, onko hänellä riittävästi asiantuntemusta arvioimaan pojan kuntoa ja tilaa. Mitä muu lähipiiri ajattelee? Onko toista vanhempaa? Saako lapsi riittävästi huomiota olemalla oma itsensä? Onko koulu/luokka enemmän haitaksi kuin hyödyksi, jos siellä saa virikkeitä sekoiluun?

Kyllä neuroleptilääkityksen realiteetit on hyvä tehdä pojalle selväksi, se saattaa auttaa häntä ymmärtämään että pelleilyllä on vakavia seurauksia. Valistetaanhan nuoria huumeistakin.

Kannattaa ainakin kertoa että neuroleptien yksi yleinen haittavaikutus on tardiivi dyskinesia, eli poika saattaa pian irvistellä, näyttää kieltä, heilutella leukaansa jne. voimatta kontrolloida sitä mitenkään (ja sitä ei oikein voi hoitaa mitenkään vaan jää usein pysyväksi).

Lisäksi tulee mm. myös Parkinsonismia, lihavuutta, tunne-elämän latistumista, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä ja jatkuvaa väsymystä johon uni ei auta.

Ehkä osastohoito voisi olla siinä mielessä hyvä että poika pääsisi omin silmin näkemään neuroleptien haitat. Siellä on sänkyihinsä sidottuja kuolaavia potilaita tyhjä katse silmissään, Parkinson-oireiden takia rollaattoria käyttäviä teinejä ja suurin osa porukasta vain tuijottaa kaukaisuuteen apaattisesti.

Hoitamaton psykoosi itsessään on vahingoittava sairaus, ehkä parempi vain hyväksyä jotkut sivuvaikutukset, jos ne suojaavat vielä enemmän vahingoittavalta sairaudelta. Ja ei ne sivuoireet ole noin pahoja, mitä yrität tossa kuvailla ja pelotella. T. psykiatrisella työskennellyt

Miksi nimenomaan neuroleptejä, ei avoimen dialogin mallia?

Meneppä kokeilemaan avointa dialogia potilaan kanssa, jolla on paha psykoosi päällä.

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Todellisuuden erottaminen oman pään sisäisistä mielikuvista on ajoittain hankalaa.

Psykoosipotilas voi esimerkiksi uskoa, että hänen aivoihinsa on asennettu joku virtapiiri, josta tulee koko ajan viestejä. Voi epäillä asentajien olleen avaaruusolioita tai valtion salaliitto.

Tällaiselle ihmiselle on ihan mahdoton aloittaa mitään psykoterapiaa tai dialogia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa tukee tarkkaan miettiä millä keinoin kuormitusta voi vähentää. Jos tilanne on oikein huono, voi alkuun ihan sairauslomakin tulla kyseeseen, mutta lyhennetty koulupäivä tukee paremmin arkirytmissä pysymistä. Läksyt pois, tai niitä helpotetaan, vaatimustasoa myös tunneilla helpotetaan (tärkeää ei nyt ole oppiminen, vaan ainoastaan koululaisen roolin ylläpitäminen, jos vointi sen verran sallii), tehtäviä voi pilkkoa, taukoja voi järjestää tavallista enemmän, istumapaikka luokassa, tarpeen mukaan kuulosuojaimet/ sermit ym apuvälineet aistiärsykkeiden minimoimiseksi. 

 mikähän on lopputulos tällaisesta?

 Nuoret osaavat kyllä näitä helpotuksia itselleen hankkia ja oikeista naruista vedellä kun saavat jonkun koulun huolestuneen aikuisen mukaan peliin. Seuraavaksi ei mennäkään koulussa ruokalaan vaan koulu käskee tehdä eväät tai antaa välipalarahaa koska kouluruokala "ahdistaa", saa jäädä pois liikuntatunneilta koska "ahdistaa" eikä pesis ole kivaa.  Ei tarvitse mennä tunnille aamulla kahdeksalta koska väsyttää, eikä olla koulupäivää kokonaan koulussa koska väsyttää, ahdistaa tai ihan mitä tahansa. Ei tarvitse tehdä läksyjä koska "eijaksaeikähuvita".

 Lopputuloksena tulee olemaan ihan tasan tarkkaan se, että viimeistään yläkoulussa on pudonnut sosiaalisesti täysin porukan ulkopuolelle, jäänyt jälkeen oppimisessa jonka takia jatko-opinnoissa pärjääminen ilman Valmaa on mahdotonta, ja poissaolomäärien takia tehdään lastensuojeluilmoitus vaikka koulu on se joka ne kaikki poissaolot ja helpotukset on antanut, usein ilman vanhemman suostumusta.

Niitä jälkiä meillä sitten korjaillaan kun ammattiopintoihin tulee uniikki lumihiutale joka ei tee mitään mikä ei huvita ja on tottunut siihen että kaikesta epämieluisasta selviää selittelemällä ja jättämällä tekemättä. Viimeistään työharjotteluissa näillä sitten jossain vaiheessa palikat loksahtavat kohdalle että hei, ihan oikeasti töihin mennään silloin kun työaika alkaa ja tehdään asiat niinkuin käsketään. loputon hyssyttely ja päähän paijaaminen ja helpottelu vain ei toimi jos ihmisestä aikoo jonkinlaisen yhteiskunna jäsenen saada.

Ihan sama, jos joku tarvitsee enemmän tukea, niin sitten annetaan sitä tukea. Ei se ole minulta ja minun lapsiltani pois. Omat lapset on pärjänneet, eivätkä ole mitään tukia tarvinneet, olen onnellinen, että ovat pysyneet tilastollisesti keskiarvossa. Ei mua haittaa, että niitä, jotka sijoittuu käyrän loppupäähän autetaan minun verorahoistani. Aina on niitä, jotka pärjää paremmin ja niitä, jotka huonommin. Ja jos on niitä, jotka pärjää huonosti, niin sitä helpompi minun lasten on mahdollista pärjätä vähän paremmin. Ilman huonoja ei olisi hyviäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotainhan se lapsi nyt oireilee, oli "pelleilyä" tai ei. Joten ottakaa nyt kaikki apu vastaan mitä saatavissa on ja alatte yhteistyöhön, jotta tilanteen saa selvitettyä ja mahdollisen lääkityksen kohdalleen. Äkkiä on teiniaika edessä ja sitten onkin jo päihteet (oloa helpottamaan) kuvioissa. Jotenkin tuntuu siltä että aloittaja sulkee silmänsä tilanteelta. 

Ei mitään lääkityksiä, juuri ne opettavat helpoimpiin ratkaisuihin ja edeltävät muitakin huumeita. Ei missään tapauksessa ollenkaan lääkkeitä "näyttelemiseen". Jumalauta että suututtaa nämä typerysneuvot. Ei mitään vastuuta. Lapsen kanssa hoidetaan puhumalla ja rajoilla kasvatus eikä millään lääkkeillä ikinä. Ruokavalio on kyllä tsekattava ja liikunta ja harrastukset.

Mikä helvetti siinä on että ammattilaiset opetetaan tuhoamaan lapset?

No mietin että jos on oikeasti vaikka joku adhd niin sitten siihen aikanaan OIKEA lääkitys elämää helpottamaan. 

-sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotainhan se lapsi nyt oireilee, oli "pelleilyä" tai ei. Joten ottakaa nyt kaikki apu vastaan mitä saatavissa on ja alatte yhteistyöhön, jotta tilanteen saa selvitettyä ja mahdollisen lääkityksen kohdalleen. Äkkiä on teiniaika edessä ja sitten onkin jo päihteet (oloa helpottamaan) kuvioissa. Jotenkin tuntuu siltä että aloittaja sulkee silmänsä tilanteelta. 

Ei mitään lääkityksiä, juuri ne opettavat helpoimpiin ratkaisuihin ja edeltävät muitakin huumeita. Ei missään tapauksessa ollenkaan lääkkeitä "näyttelemiseen". Jumalauta että suututtaa nämä typerysneuvot. Ei mitään vastuuta. Lapsen kanssa hoidetaan puhumalla ja rajoilla kasvatus eikä millään lääkkeillä ikinä. Ruokavalio on kyllä tsekattava ja liikunta ja harrastukset.

Mikä helvetti siinä on että ammattilaiset opetetaan tuhoamaan lapset?

Älä nyt hikeenny.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nimenomaan neuroleptejä, ei avoimen dialogin mallia?

Meneppä kokeilemaan avointa dialogia potilaan kanssa, jolla on paha psykoosi päällä.

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Todellisuuden erottaminen oman pään sisäisistä mielikuvista on ajoittain hankalaa.

Psykoosipotilas voi esimerkiksi uskoa, että hänen aivoihinsa on asennettu joku virtapiiri, josta tulee koko ajan viestejä. Voi epäillä asentajien olleen avaaruusolioita tai valtion salaliitto.

Tällaiselle ihmiselle on ihan mahdoton aloittaa mitään psykoterapiaa tai dialogia.

"Joissakin tilanteissa antidepressiivinen tai antipsykoottinen lääkitys tulee aloittaa heti, mutta on olemassa vaara, että viedään pois niitä psyykkisiä voimavaroja, joita hän tarvitsisi käsitelläkseen asioitaan. Tärkeintä on löytää prosessi, joka lisää turvallisuutta mutta huomioi myös potilaan omien resurssien lisäämisen. Useissa tutkimuksissa (Barnes ym. 2000, Hoff ym. 2000, Norman ym. 2001) on todettu, että psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa tavalla, joka edellyttäisi lääkityksen aloittamista ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä. Niinpä pitempiaikaisen lääkityksen aloittamista kannattaisi pohtia useassa hoitokokouksessa. Alasen (1993) mukaan vakiintunut terapiasuhde lisää potilaan turvallisuuden tunnetta siinä määrin, että hänen tarvitsemaansa lääkeannosta voidaan vähentää tavallisesta. API-projektin aikana tuli esille myös se, että suuri osa potilaita selvisi hyvin kahden vuoden seuranta-aikana ilman neuroleptilääkitystä hyvän psykososiaalisen hoidon turvin (Lehtinen ym. 2000, Seikkula ym. 2003). Sama ilmiö on havaittu Soteria-projektissa (Bola ja Mosher 2002)."

https://www.duodecimlehti.fi/duo94071

Suomimalli: nappi eka, nappi vika. Eikä sitten muuta. Koska onhan se nyt vaan halpaa ja helppoa.

Jo 2017 oli näitä luentoja Tieteen päivillä:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnassa ei systeemi toimi oikein, jos lapsille syötetään lääkkeitä vaan ja leikki katsotaan hulluudeksi. Aikuisten pitäisi keskustella enemmän näistä ja väärinkäsityksistä. Ei ole pakko suostua kaikkeen mitä joku ehdottaa ja kai ne lääkkeetkin saa vielä pois.

Oikeastiko luulet, että poika huijasi lääkäreitä? Ehei, äiti tässä ei huomaa, että se ei ole leikkiä, se on vakava-asteinen mielisairaus.

Ai lääkäreitä ei voi huijata? Älä nyt höpötä.

Sitä paitsi julkisella näitä tilanteita arvioi yleensä "moniammatillinen tiimi", josta eniten lapsen kanssa tekemisissä on joku -nomi. Ei aina ihan hirveän terävää sakkia.

Opettajan sana painaa paljon, eikä lääkäri arvioi tilannetta välttämättä kuin papereita tutkien ja "tiimiä" kuunnellen. Ei siis välttämättä tapaa lasta ollenkaan. Lääkäri voi olla esimerkiksi endokrinologi, ei psykiatrian erikoislääkäri.

Meille tälläinen neropatti totesi tyyliin, että "kun on tutkimuksiin asti tultu niin ei täältä ilman diagnoosia lähdetä". Eli tutkitaan mitä tutkitaan, mutta joku oireyhtymä todetaan aina. Sellaista mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole, että lapsi olisi terve. Hommaan on kuitenkin edetty opettajan aloitteesta, jolla ei ole mitään pätevyyttä arvioida kenenkään terveyttä.

Vie tosiaan lapsesi alan kiistattomalle asiantuntijalle ja selitä asia. Eiköhän sieltä saa hyvät neuvot. Ja selitä toki lapsellesikin, että nyt on tosi kyseessä. Voi tietysti olla että hän on niin impulsiivinen ettei saa itse tilannetta korjattua.

Kokemusta on oman pojan kanssa vastaavasta rumbasta, jossa mukana sekä sossu että lastenpsyka. Ongelmat lähtöisin koulukiusaamisesta ja vaativasta persoonallisuudesta, testien mukaan nepsy-kriteerit eivät täyty. Erittäin monessa verkostopalaverissa istuneena voin sanoa, että systeemi toimii täysin aikuislähtöisesti eivätkä työntekijät ehdi oikein koskaan asioissa lapsen/nuoren tasolle. Sossut jaarittelevat pitkään hallintopäätösten nippeleistä ja puheessa vilisee kummallisia termejä, joita koulutetunkin vanhemman on vaikea omaksua, joten ei ole ihme, että sitä läppää kuunnellessa nuori heittää itse lekkeriksi. Tapaamisia on 3-6 kk välein ja seuraavaan tapaamiseen karauttaa aina vähintään yksi uusi työntekijä kyselemään miten teillä on nyt mennyt.

Ap, älä siis syytä itseäsi tai perhettäsi siitä, jos kävi niin, että nyt pojan tuli heitettyä läppää väärässä kohtaa ja liian kauan. Huomion hakeminen voi mennä aika rajuihinkin mittasuhteisiin, jollakin persoonallisuustypillä se voi olla tuskastuttavan loputonta. Vie seuraavaksi poika elokuviin, heti kun pientäkin positiivista on näkyvillä. Älkää aloittako lääkitystä tai salakuvaamista. En kannata myöskään lumelääkettä, koska on sossu kuvioissa ja saisit yhteistyökyvyttömän leiman. Muutenhan lumelääke olisikin varmaan erinomaista "erotusdiagnostiikkaa". Ja tärkein neuvo: luota itseesi ja havaintoihisi.

Kun jo aurikovoiteissa on syöpää aiheuttavaa ainetta niin mitäs luulisitte olevan ne riskit kuhan lääketollisuus saa tumpata nuortenkin kautta luontoon noita paskojaan? Nyt jumalauta jokainen ne aivot narikasta jo.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin pirun huolissani lapsesta.

Että onko hänellä aivokasvain tai jotain.

Alle 200,- saa yksityiseltä pään MRI:n, saa ainakin tuosta mielenrauhan. Julkiselta turha yrittääkään - tosin jos sen ottaa itse yksityisellä, julkisen lääkäri haluaisi sen kovin mielellään radiologin lausunnosta riippumatta nähdä...

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin pirun huolissani lapsesta.

Että onko hänellä aivokasvain tai jotain.

Nupullaan oleva mielisairaus tai muu häiriö ALKAA sillä, että oireet ovat peitettävissä, mutta niiden vapauttaminen rentouttaa ja vapauttaa. Vähän kuin Tourettea sairastavien tic-oireiden kanssa.

Ottaisin kaiken tarjolla olevan avun vastaan.

Onko sinulla jotain tieteellistä artikkelia tms. tämän väitteen tueksi? Olisi kiva lukea tästä ilmiöstä enemmän.

Ihan uteliaisuudesta, jos teini oireilisi kapinoiville teineille tyypillisemmillä tavoilla - karkailemalla kotoa, käyttämällä päihteitä, riehumalla ja huutamalla kotona miten paljon vihaa koko perhettään, joutumalla tappeluihin, rötöstelemällä, käyttäytymällä huonosti koulussa - mitä siitä seuraisi? Huostaanotto varmaankin pahassa tapauksessa, ja jonkin sortin terapiaa. Mutta olisiko oletus automaattisesti, että psykoosilääkkeillä tämä korjaantuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata pelotella poikaa lääkityksistä ja osastohoidoista. Jos hän sellaisia tarvitseekin jossain vaiheessa, pelottelu on huono pohja. Vanhemman kannattaisi miettiä, onko hänellä riittävästi asiantuntemusta arvioimaan pojan kuntoa ja tilaa. Mitä muu lähipiiri ajattelee? Onko toista vanhempaa? Saako lapsi riittävästi huomiota olemalla oma itsensä? Onko koulu/luokka enemmän haitaksi kuin hyödyksi, jos siellä saa virikkeitä sekoiluun?

Kyllä neuroleptilääkityksen realiteetit on hyvä tehdä pojalle selväksi, se saattaa auttaa häntä ymmärtämään että pelleilyllä on vakavia seurauksia. Valistetaanhan nuoria huumeistakin.

Kannattaa ainakin kertoa että neuroleptien yksi yleinen haittavaikutus on tardiivi dyskinesia, eli poika saattaa pian irvistellä, näyttää kieltä, heilutella leukaansa jne. voimatta kontrolloida sitä mitenkään (ja sitä ei oikein voi hoitaa mitenkään vaan jää usein pysyväksi).

Lisäksi tulee mm. myös Parkinsonismia, lihavuutta, tunne-elämän latistumista, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä ja jatkuvaa väsymystä johon uni ei auta.

Ehkä osastohoito voisi olla siinä mielessä hyvä että poika pääsisi omin silmin näkemään neuroleptien haitat. Siellä on sänkyihinsä sidottuja kuolaavia potilaita tyhjä katse silmissään, Parkinson-oireiden takia rollaattoria käyttäviä teinejä ja suurin osa porukasta vain tuijottaa kaukaisuuteen apaattisesti.

Hoitamaton psykoosi itsessään on vahingoittava sairaus, ehkä parempi vain hyväksyä jotkut sivuvaikutukset, jos ne suojaavat vielä enemmän vahingoittavalta sairaudelta. Ja ei ne sivuoireet ole noin pahoja, mitä yrität tossa kuvailla ja pelotella. T. psykiatrisella työskennellyt

Miksi nimenomaan neuroleptejä, ei avoimen dialogin mallia?

Meneppä kokeilemaan avointa dialogia potilaan kanssa, jolla on paha psykoosi päällä.

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Todellisuuden erottaminen oman pään sisäisistä mielikuvista on ajoittain hankalaa.

Psykoosipotilas voi esimerkiksi uskoa, että hänen aivoihinsa on asennettu joku virtapiiri, josta tulee koko ajan viestejä. Voi epäillä asentajien olleen avaaruusolioita tai valtion salaliitto.

Tällaiselle ihmiselle on ihan mahdoton aloittaa mitään psykoterapiaa tai dialogia.

Ja arvaappa miten monta kertaa stasi ja muut asensivat noita virtapiirejä? Hampaisiin ja vaikka minne. Ihmisten suista kuului radio-ohjelmaa ja niin edelleen. Äläkä leiki ettei ole totta. Tänä päivänä se on enemmän vielä mahdollista sekin kuin ikinä. Oletko retardi kun et pidä itseäsi kehityksen tasalla???

Mitä jos opiskelisit alkuun tämän: Katsohan mitä on menossa?

Katso edes sisällysluettelo ellet muuta jaksa.

https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuv…

:D no älä nyt lue noita niinko piru raamattua ettet mene sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

eikä lääkäri arvioi tilannetta välttämättä kuin papereita tutkien ja "tiimiä" kuunnellen. Ei siis välttämättä tapaa lasta ollenkaan. Lääkäri voi olla esimerkiksi endokrinologi, ei psykiatrian erikoislääkäri.

Meille tälläinen neropatti totesi tyyliin, että "kun on tutkimuksiin asti tultu niin ei täältä ilman diagnoosia lähdetä".

Meillä lääkäri ei osannut papereitaan selaamatta vastata kysymykseen "Tiedätkö minkä nimisen henkilön hoitokokouksessa olet?". Kysymykseen lääkityksen jatkossa totesi, että jatketaan ennallaan, vaikka koko kokouksen juurisyy oli aikaisempi virhediagnoosi (toisen lääkärin toimesta). Täysin edesvastuutonta porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta, jos teini oireilisi kapinoiville teineille tyypillisemmillä tavoilla - karkailemalla kotoa, käyttämällä päihteitä, riehumalla ja huutamalla kotona miten paljon vihaa koko perhettään, joutumalla tappeluihin, rötöstelemällä, käyttäytymällä huonosti koulussa - mitä siitä seuraisi? Huostaanotto varmaankin pahassa tapauksessa, ja jonkin sortin terapiaa. Mutta olisiko oletus automaattisesti, että psykoosilääkkeillä tämä korjaantuu?

Ei ole. Mutta mitä ihmiset ei tajua, että noita "psykoosilääkkeitä" voidaan käyttää pienillä annoksilla myös unettomuuteen tai rauhoittumiseen. Huudetaan aina hysteerisenä, että nyt sillä lapselle syötetään PSYKOOSIlääkkeitä. Noh, ei sillä lapsella tarvitse olla psykoosia siltikään. Psykoosilääkkeitä käytetään laajasti myös muuhun kuin psykoottisten oireiden hoitoon.