Masentunut ystävä raskasta seuraa

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä. Itselläni on ollut teini-iästä lähtien keskivaikea-vakava masennus, joka on elämässäni vaikuttanut kaikkeen. Myös ystävyyssuhteisiin. Siksi luin tekstiäsi surullisena.

Ystäväsi voi olla raskas, mutta se kuuluu sairauteen. Hän voi alkaa voida paremmin, jos saa apua esim.masennuslääkkeistä tai terapiasta. Ehdota sitä hänelle! Sano, että kannustat häntä eteenpäin.

Älä hylkää ystävääsi, vaikka täällä ajattelemattomat kommentit niin kehottavat. Hän voi olla pian taas oma itsesi.

Tällä hetkellä hän on tarvitseva ja sinä antaja. Et kuitenkaan voi luottaa siihen, ettetkö itse voisi olla joskus se tarvitseva osapuoli! Muista se.

Samaa mietin minäkin. Keskivaikea masennus ja terapeutti nimenomaan pitämään ystäviin yhteyttä ja jo se auttaa paljonkin. Tosin en koe, eikä ystävätkään ole valittaneet, että seurani olisi raskasta. Enkä kyllä valita omista asioistani, vaikka kysyttäessä saatan muutamalla sanalla asioitani kommentoida. Pystyn kyllä mielestäni puhumaan ihmisten kanssa ihaqn yleisistäkin asioista.

Joo niin olen. En tosin haluakaan olla kenenkään kanssa tekemisissä. Ps. en ole tuo ystäväsi, en soittele kenenkään kanssa.

Mun läheisellä on vakava masennus, muttei hän pura ongelmiaan kavereilleen ollenkaan. Kuulen puhelinkeskusteluja.

Olen itse kärsinyt masennuksesta vuosia. On ihan diagnosoitu pitkittyneitä traumaoireita, keskivaikeaa masennusta etc.

Tiedän, kuinka kuormittavaa voi läheiselle olla pidemmän päälle saada osakseen vain se kuuntelijan ja lohduttajan osapuoli.  Alkuun olin valitettavasi itsekkin se, joka vaan vatvoi ja vatvoi samoja murheita muille.

Mutta aika pian tajusin, ettei se voi mennä näin. En voi pitää itsestään selvyytenä sitä, että oksennan pahaaoloani jatkuvasti ystävieni niskaan.  Siksi hakeuduin terapiaan. Ei se oikea heti löytynyt, ja monta kertaa piti vaihtaa, kun kemiat eivät yksinkertaisesti vaan kohdanneet.  Mutta sitten löytyi "helmi".  Hän on ymmärtäväinen, kuunteleva, mutta myös samaanaikaan välillä tarvittavan tiukka, että saa laajennettua kapeahkoa ajatusmaailmaani, mikä on masentuneelle tyypillistä ja herranjestas mikä muutos on itsessäni tapahtunut.

Nyt saan paremmin tsempattua itseni useammin tekemään muutakin kuin ahdistumaan. Ystävien kanssa on ihana tehdä kaikenlaista kivaa ja niidenkään ei tarvitse olla mitään ihmeellisiä juttuja.

Nyt olen itse siinä ap:n tilanteessa.  Minulla on pari ystävää ja yksi lähiomainen jotka pitävät minua terapeuttinaan.  Tähän lähiomaisen suruun itsekkin liityn ja siksi on niin haastavaa yrittää kuunnella päivästä toiseen kuunnella sitä kapeahkoa ajatusmaailmaa, kun olisi omakin suru surtavana. Olenkin hyödyntänyt kaikkien kohdalla omia terapiakokemuksia kertomalla heille vinkkejä, miten itse aloin päästä hieman jaloilleni.

Ei auttanut lopulta muu, kuin kertoa lempeästi mutta samalla päättäväisesti näille kaikille kolmelle, että voin kyllä puhua, kuunnella ja surra heidän kanssaan, mutta heidän terapeutti en voi olla.  Tämä lause hieman säikäytti alkuun heistä jokaista, mutta hetken asiaa pureskeltuaan, alkoivat ymmärtää pointtini.

Tsemppiä ap, ja tee mitä täytyy että säilytät oman mielenterveytesi kuormituksen alla. Siihen ei tarvita ilkeyttä, vaan lempeyttä, kärsivällisyyttä ja ripaus päättäväisyyttä.

Entä jos se raskas henkilö on saman katon alla asuva puoliso?

Voisin vaikka selvittää miten kunnallisen terapiaan pääsee ja kertoisin, etten jaksa olla terapeuttina.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se raskas henkilö on saman katon alla asuva puoliso?

Ohjaisin lääkäriin. Jos ei lääköri auta, menisin itse samalla lääkörille ja sanoisin, etten enää jaksa kuunnella vaan sairastuttaa. knutkin. Eiköhön sitten viimeistään jotain tapahdu.

Märinän kuuntelu ei auta masentunutta. Hän tarvitsee jonkun, joka repäisee hänet irti itsesäälinarratiivista tavalla tai toisella.

Itseä auttoi aikanaan, kun eräs tuttu haukkui minua aiheesta. Totta kai se tuntui pahalta, mutta herätti myös miettimään, miten masentavaa seuraa varmasti olin.

Eräälle omalle masentuneelle tutulle hoen aina positiivisia vaihtoehtoja. Jos hän valittaa jostakin, totean vaan että eikö se ole ihan hyvä juttu jos x. Esim. Valittaa siitä, että joku ei pidä yhteyttä häneen, kysyn että eikö se kerro että kaverilla on paljon tekemistä ja menee hyvin.

Itsesääli ja muut negatiiviset narratiivit ovat tapa, jotka ylläpitävät pahaa oloa ja ahdistusta. Surulliselle tekee hyvää olla välillä myös vähän vihainen, siinä on elinvoimaa. Lempeää ohjailua muihin ajatusmalleihin. Jos mikään muu ei auta, voi hänelle ärähtää, että lopettaa valittamisen. Jos hän laittaa tästä hyvästä välit poikki, niin menkööt. Kuten sanoit itsekin, et ole terapeutti. Senkin voi kaverille sanoa, kun alkaa taas valittamaan. Todeta, ettei osaa auttaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sun on pakko vastata puhelimeen?

Sovimme aina etukäteen juttelutuokioista. Mulla on aina ollut toivonkipinä, että puhuisimme muitakin asioita, mutta en jaksa enää.

Laita kaveri kaiuttimeen ja siivoa samalla. Vastaile välillä tyyliin semmoista se on, niinhän se tuppaa olemaan, niin no, no niin..

Mulla on raskasmielinen anoppi, hän juoruaa ja valittaa koko puhelun ajan. Selaan vauvaa koneella samalla ja tokaisen väliin noita lyhyitä toteamuksia. Joskus kun on joku tosi raskas juttu niin laitan anopin hiljaiselle ja äänen vasta sitten kun juttu on ohi. Tämä on toiminut hyvin. Sovin puhelut harvakseltaan.

Itsellänikin on masennus mutta en puhu tästä paljon muille. 

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä. Itselläni on ollut teini-iästä lähtien keskivaikea-vakava masennus, joka on elämässäni vaikuttanut kaikkeen. Myös ystävyyssuhteisiin. Siksi luin tekstiäsi surullisena.

Ystäväsi voi olla raskas, mutta se kuuluu sairauteen. Hän voi alkaa voida paremmin, jos saa apua esim.masennuslääkkeistä tai terapiasta. Ehdota sitä hänelle! Sano, että kannustat häntä eteenpäin.

Älä hylkää ystävääsi, vaikka täällä ajattelemattomat kommentit niin kehottavat. Hän voi olla pian taas oma itsesi.

Tällä hetkellä hän on tarvitseva ja sinä antaja. Et kuitenkaan voi luottaa siihen, ettetkö itse voisi olla joskus se tarvitseva osapuoli! Muista se.

Ei kukaan neuvo hylkäämään läheistä heti ensimmäisestä masennusoireesta. Ehkä et ole itse kokenut vastaavaa mutta on oikeasti ihmissuhteita joissa se toinen osapuoli vuositolkulla käyttää läheisiä terapeuttinaan. Heillä voi siinä ohessa olla muutakin ammattiapua mutta he silti kaatavat läheisten niskaan niin paljon että siinä sairastuvat ne läheisetkin jos eivät irrottaudu tilanteesta. Ei se ole ajattelemattomuutta tai ilkeyttä. Päinvastoin se voi olla vuosikausia kestäneen auttamisen ja itselleen äärirajoille ajamisen tulos.

Sairastan itse masennusta (olen sairastanut noin 20 vuotta) ja kokisin kauheana jos joku minun itsekkyyteni takia sairastuisi itsekin. Masennus tekee itsekkääksi ja siinä pitää oikeasti muistutella itelleen ettei voi purkaa kaikkea pahaa oloaan jatkuvasti muihin. Tuo on vain totuus, ei mikään yritys loukata.

Toivottavasti vointisi vielä helpottaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä. Itselläni on ollut teini-iästä lähtien keskivaikea-vakava masennus, joka on elämässäni vaikuttanut kaikkeen. Myös ystävyyssuhteisiin. Siksi luin tekstiäsi surullisena.

Ystäväsi voi olla raskas, mutta se kuuluu sairauteen. Hän voi alkaa voida paremmin, jos saa apua esim.masennuslääkkeistä tai terapiasta. Ehdota sitä hänelle! Sano, että kannustat häntä eteenpäin.

Älä hylkää ystävääsi, vaikka täällä ajattelemattomat kommentit niin kehottavat. Hän voi olla pian taas oma itsesi.

Tällä hetkellä hän on tarvitseva ja sinä antaja. Et kuitenkaan voi luottaa siihen, ettetkö itse voisi olla joskus se tarvitseva osapuoli! Muista se.

Ei kukaan neuvo hylkäämään läheistä heti ensimmäisestä masennusoireesta. Ehkä et ole itse kokenut vastaavaa mutta on oikeasti ihmissuhteita joissa se toinen osapuoli vuositolkulla käyttää läheisiä terapeuttinaan. Heillä voi siinä ohessa olla muutakin ammattiapua mutta he silti kaatavat läheisten niskaan niin paljon että siinä sairastuvat ne läheisetkin jos eivät irrottaudu tilanteesta. Ei se ole ajattelemattomuutta tai ilkeyttä. Päinvastoin se voi olla vuosikausia kestäneen auttamisen ja itselleen äärirajoille ajamisen tulos.

Sairastan itse masennusta (olen sairastanut noin 20 vuotta) ja kokisin kauheana jos joku minun itsekkyyteni takia sairastuisi itsekin. Masennus tekee itsekkääksi ja siinä pitää oikeasti muistutella itelleen ettei voi purkaa kaikkea pahaa oloaan jatkuvasti muihin. Tuo on vain totuus, ei mikään yritys loukata.

Toivottavasti vointisi vielä helpottaa!

Masennus tekee itsekkääksi tai sitten itsekkyys masentaa. Joskus kun itsellä on paha olo, mietin mitä voisin tehdä auttaakseni muita tai antaakseni muille, ja teen sen. Siitä tulee heti parempi olo.

Toinen ihminen ei koskaan ole kaatopaikka. Masentuneen kuunteleminen ei saa tarkoittaa sitä, että se kuuntelijakin uupuu. Pidä huoli omista rajoistasi, se on viime kädessä myös ystäväsi etu.

Itse olin koko lapsuuteni ja pitkälle keski-ikään asti muiden kuuntelija ja terapeutti oman jaksamiseni kustannuksella. Olen sittemmin joutunut pitämään tarkempaa huolta rajoistani.

Esim. en ole yhteydessä sisareeni kuin ihan pakollisissa kuvioissa. Hän on juuri tuollainen kroonisesti masentunut ihminen, joka on tottunut käyttämään minua kaiken pahanolonsa ja masennuksensa kaatopaikkansa, eikä millään mitä ehdotan tilanteen parantamiseksi ole oikeastaan mitään väliä.

Kuulosti nimittäin aika tutulta tuo ystäväsi lause, että ei mikään auta. Tuollaisen sanominen on oikeasti toisen ihmisen epäsuoraa syyllistämistä ja vastuuttamista omasta pahasta olosta.

Sun kannattaakin siksi vain keskittyä vetämään napakasti rajoja  ja kertomaan siitä, että uuvut roolissasi ainaisena terapeuttina ja kuuntelijana. Voit ihan reilusti sanoa, että voitte tehdä yhdessä jotain muuta, mutta samojen negatiivisten asioiden märehtimiseen et voi enää lähteä. Usein kyllä tällaiset negatiiviset märehtijät eivät ole tähän muuhun tekemiseen valmiita, mutta se ei ole sun syy.

Sun ei kannata potea mitään huonoa omaatuntoa rajojen vetämisestä. Et oikeasti ole vastuussa hänen tunnetiloistaan ja hänen elämästään. Ystävillä on oma roolinsa elämässä, mutta mitään koko toisen elämän kannattelijoita he eivät ole.

Masennus on tavallaan äärimmäistä itsekkyyttä, itseensä käpertymistä, näköalattomuutta, olematonta itsetuntoa, mitähän vielä. Vaikeahan se huomio on pois itsestä kääntää kun ei ole luottoa varsinkaan itseensä, mutta ei juuri mihinkään muuhunkaan. Kaikenlainen normaalin rikkominen, olkoon vaikka niin pientä kuin eri reittiä kävely kuin tavallisesti, herättelee jotain aivoratoja ja sieltä toivottavasti joku reitti alkaa löytyä pois pimeydestä. Jos hän ei jaksa lähteä Karhunkierrokselle, käykää lähipuistossa (tai seuraavassa, jos se on jo tuttu). Puhe ylipäänsä ei kaikille ole se paras vaihtoehto, jonkunlaista toimintaa kannattaa ainakin koittaa sen sijaan/rinnalla. Toksista suhdetta ei tarvitse sietää (eikä huonoa terapeuttia, yhden hyvä voi olla toisen huono), aseta ja kunnioita omia rajojasi.

Mun masentunut läheinen alkaa kertoa kaikki traumat juuri kun luulen että nyt tehdään sitä jotakin muuta kuin vatvotaan ongelmia. Olen ollut eräänkin kerran mökillä/puistossa/vaelluksella josta ei edes pääse pois tilanteesta eikä välttämättä ole mitään sijaistoimintoa (työ/mobiililaitteet/televisio/kaupassa käynti), johon hetkeksi pääsisi lepäämään.

Empaattiset ihmiset ottavat usein vääränlaista vastuuta toisista ihmisistä. Viime kädessä toisen ihmisen tunnetilaa tai elämänsuuntaa ei voi muuttaa ennen kuin hän itse on valmis ottamaan askeleen parempaan suuntaan.

Kaikki masentuneet ovat jossain määrin itsekeskeisiä, mutta kaikki masentuneet eivät kuitenkaan kaada pahaa oloaan suodattamatta muiden päälle. Joku ihminen voi olla hyvinkin masentunut, mutta ei kuormita sillä muita.

Ystävän huolia ja murheita voi kuunnella tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei oma jaksamisen kustannuksella, Kerrot, että sulla on omiakin huolia, silloin varsinkaan ei voi olla rajattomasti muiden huolten kaatopaikkana.

Vierailija kirjoitti:

Märinän kuuntelu ei auta masentunutta. Hän tarvitsee jonkun, joka repäisee hänet irti itsesäälinarratiivista tavalla tai toisella.

Itseä auttoi aikanaan, kun eräs tuttu haukkui minua aiheesta. Totta kai se tuntui pahalta, mutta herätti myös miettimään, miten masentavaa seuraa varmasti olin.

Eräälle omalle masentuneelle tutulle hoen aina positiivisia vaihtoehtoja. Jos hän valittaa jostakin, totean vaan että eikö se ole ihan hyvä juttu jos x. Esim. Valittaa siitä, että joku ei pidä yhteyttä häneen, kysyn että eikö se kerro että kaverilla on paljon tekemistä ja menee hyvin.

Itsesääli ja muut negatiiviset narratiivit ovat tapa, jotka ylläpitävät pahaa oloa ja ahdistusta. Surulliselle tekee hyvää olla välillä myös vähän vihainen, siinä on elinvoimaa. Lempeää ohjailua muihin ajatusmalleihin. Jos mikään muu ei auta, voi hänelle ärähtää, että lopettaa valittamisen. Jos hän laittaa tästä hyvästä välit poikki, niin menkööt. Kuten sanoit itsekin, et ole terapeutti. Senkin voi kaverille sanoa, kun alkaa taas valittamaan. Todeta, ettei osaa auttaa häntä.

tämä totta!

Vierailija kirjoitti:

Mun masentunut läheinen alkaa kertoa kaikki traumat juuri kun luulen että nyt tehdään sitä jotakin muuta kuin vatvotaan ongelmia. Olen ollut eräänkin kerran mökillä/puistossa/vaelluksella josta ei edes pääse pois tilanteesta eikä välttämättä ole mitään sijaistoimintoa (työ/mobiililaitteet/televisio/kaupassa käynti), johon hetkeksi pääsisi lepäämään.

Se on sitten kuntoon nähden vääränlaista toimintaa, jos ehtii kääntyä ruminoinniksi. Ja onhan hänellä oma vastuu oltava, ymmärrettävä, että nyt keskitän voimani siihen, että tuijotan vaikka tuota kukkaa ja pidän pääni kiinni. Ruminointi kuluttaa ystävien empatian loppuun ja heikentää masentuneen ongelmanratkaisukykyä, jota pitäisi jaksaa omatoimisesti kuntouttaa - tetris, shakki, sanaristikot, sudoku, mikä nyt ei täysin ylivoimaisen vastenmieliseltä tuntuisi. Kivaltahan ei välttämättä tunnu mikään.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan aikaa, jolloin oli vain lankapuhelimet ja ne oli sellaisia, joissa ei ole tulevan numeron näyttöä..

Minä en taas kaipaa tätä. Joskus on helpottavaa, että voi skipata puhelun, jos ei jaksa jutella jonkun kanssa juuri sillä hetkellä. 

Itelläni oli sama juttu ja otin etäisyyttä. Tuntui jo että itekkin masentui toisen seurasta ja sitä en halunnut.

Pilkkaa masentunutta kaveriasi vähättelemällä hänen masennustaan. Niin moni on nykyisin masentunut, koska lääkäri määrittelee masentuneisuuden ruksi ruutuun-lomakkeella ja yleiskatsauksella. Hän ei ole masentunut. Hän on heikko luuseri.