Tulipa paha mieli kun näin ystävän kaupungilla
Olin pyytänyt ystävältäni, että lähdetään syömään ulos tai Amos Rexiin tai vaikka Suomenlinnaan. Hän sanoi, että ihan kiinni töissä koko päivän. Kävin etsimässä uusia vaatteita ja törmäsin ystävääni, joka oli siellä toisen ystävänsä kanssa. Sain selityksen: Ihan nopeasti vaan olivat pistäytymässä kahvilla. Silti oli ostoskasseja käsissä. Niin varmaan, nopeasti kahvilla, ajattelin, ja mustasukkaisuuden aalto vyöryi yli.
En tykkää siitä, jos minulle ei puhuta totta. Jos ei halua lähteä museoon tai Suomenlinnaan tai ulos syömään tai minnekään, niin sanoo suoraan, ettei nyt huvita eikä selittele työkiireillä.
Toisaalta aikuiset ihmiset eivät ole enää missään selittelyn velassa toisilleen, mitä tekevät ja kenen kanssa.
En tiedä miksi naisten väliset suhteet tuntuvat joskus olevan monimutkaisia. Jo tytöstä asti. Jos kaveri leikkii pihalla toisen kaverin kanssa, siihen tuleva kolmas kaveri on liikaa. Opitaanko me jo lapsena valehtelemaan, ettei pahoita mieltä.
Kommentit (168)
Kaverisi olisi voinut sanoa, että olen jo sopinut menosta toisen kaverin kanssa, joten kävisikö joku toinen päivä. Sen sijaan valehteli, joten miettisin pitääkö hän sinua kaverina ollenkaan vai miksi olet vähempi arvoista seuraa kuin se toinen? Jos sinulla on muita kavereita keskity heihin ja unohda tämä valehtelija.
Vierailija kirjoitti:
Mä etsisin sinuna uuden ystävän ja ihan vaan unohtaisin tuollaisen valehtelijan.
Mulle hyvä ystävä sanoi joskus kysyessäni meille illalliselle, ettei onnistu kun on menoa. Viikkoa myöhemmin kysyi voisiko heidän lapset tulla meille sinä viikonloppuna kun olisimme illallistaneet. Syynä oli se, että meni toisen kaverin kanssa baariin.
Mikä tuossa on ongelma? Hänellähän oli menoa. Ja kai nyt ystävää voi lapsenvahdiksi pyytää omien menojen ajaksi. Suostua ei tietenkään tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Mä etsisin sinuna uuden ystävän ja ihan vaan unohtaisin tuollaisen valehtelijan.
Mulle hyvä ystävä sanoi joskus kysyessäni meille illalliselle, ettei onnistu kun on menoa. Viikkoa myöhemmin kysyi voisiko heidän lapset tulla meille sinä viikonloppuna kun olisimme illallistaneet. Syynä oli se, että meni toisen kaverin kanssa baariin.
Mikä tuossa nyt sitten oli vikana? Hänhän kertoi sinulle suoraan, että hänellä on muuta menoa. Oletteko siis aikaisemminkin toimineet lastenvahteina kun tällä kaverilla on ollut muuta menoa? Jos olette, niin silloin kysyminen lasten tulossa myös ei ole outoa. Jos ette ole vahtineet lapsia aikaisemmin, niin sitten ymmärrän kummastelun.
Minulle ainakin on joskus sanottu ihan suoraan, kun olen pyytänyt kaveria esim. lounaalle jonain tiettynä päivänä, että hän on silloin sopinut tapaavansa omaa kaveriaan. Ei siinä mun mielestä ole mitään erikoista. Jos on jo ehtinyt sopia menoa niin sitten on , that´s it.
Ehkä hänellä oli jo tämä tapaaminen sovittuna ja hän tietää taipumuksesi mustasukkaisuuteen eikä halunnut pahoittaa mieltäsi.
Varmaan siks piti narrata kun muuten jäät jankuttamaan.
Tuossahan valehdeltiin kahdesti, valhe ja hätävalhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hän ei halunnut lähteä sun kanssa, mutta halusi lähteä ystävänsä kanssa.
Ihmiset jotka sanovat toistuvasti olevansa niin kiireisiä etteivät ehdi tavata sinua eivät halua tavata sua.
Tämä kuuluu elämän ikäviin tosiasioihin.Olisitko mieluummin kuullut että "en välitä tavata sua koska sun kanssa on tylsää"?
Miten olisi: Minulle ei sovi, koska on muuta menoa?
Ehei, vaan pakko on valehdella. Olet hieno ihminen.
On ihmisiä, jotka suuttuvat, jos ystävällä tuntuu olevan muitakin ystäviä. Osa sinkuista aikuisista on kuin "parisuhteessa" ystävänsä kanssa.
Ei tosiaankaan hyvätapaiset ihmiset ala tiukkaamaan, että mitä muuta. Mulla on myös vaikeuksia välillä tasapainottaa ystävien tapaamista, mutta pyrin kyllä siihen, että jos ollaan menossa esim. baariin, niin sovin suoraan niin, että tapaan esim. ensin yhden ystävän syömässä, jotta voimme jutella niitä asioita, joita hän ei ehkä muille tahdo ja sanon toiselle, joka pyytää samaa iltaa, että hei liity seuraan, kun lähdemme syömästä baariin. Koska oikeasti siellä baarissa ei enää syvällisyyksiä puhuta, joten miksi ei mahtuisi mukaan joku/jotkut muutkin.
Näin on hyvin toiminut, mutta tietysti sitten on heitä, kenelle ei kelpaa, vaan ovat suu mutrullaan, kun eivät voi tulla jo siihen alkuiltaan, vaan valitettavasti näiden tapauksien kanssa sitten jää yhteenpitokin vähemmälle.
Ja samalla tavalla itse olen liittynyt seuraan myöhemmässä vaiheessa tyyliin lähettäkää tekstari, kun olette baariin menossa niin mä tulen sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hän ei halunnut lähteä sun kanssa, mutta halusi lähteä ystävänsä kanssa.
Ihmiset jotka sanovat toistuvasti olevansa niin kiireisiä etteivät ehdi tavata sinua eivät halua tavata sua.
Tämä kuuluu elämän ikäviin tosiasioihin.Olisitko mieluummin kuullut että "en välitä tavata sua koska sun kanssa on tylsää"?
Niinpä. Ei kukaan näistä jotka valittavat valehtelusta sano itse suoraan että ei nyt huvita lähteä kanssasi.
Tosi ikävää kun kaveri ei halua viettää aikaa yhdessä, mutta näin se menee. Tekosyiden keksiminen tuollaisessa tilanteessa kuuluu hyvään käytökseen, sekä miehillä että naisilla. Oikeasti ap:ta harmittaa kun kaverilla oli mieluisempaa seuraa, ei mikään naisten monimutkaiset suhteet.
Sinulle sama kommentti kuin edelliselle:
Miten olisi "Minulla on jo muuta menoa"?
Silloin toinen tietenkin kysyy, mitä menoa. Ja jos kertoo totuuden, ap loukkaantuu.
Jos kaveri sanoo, että on muuta menoa en koskaan ala kyselemään mitä sulla on jos ei itse kerro.
Kyllä tahdittomat alkaa kyselemään ja heitä on paljon.
Ja änkeämässä joukkoon. Se eniten ärsyttää, kun sanon, en pääse tänään, olen sopinut muuta, alkaa hirveä jankkaus, että mihin olet menossa. Ja tunkeilijana,että voin lähteä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hän ei halunnut lähteä sun kanssa, mutta halusi lähteä ystävänsä kanssa.
Ihmiset jotka sanovat toistuvasti olevansa niin kiireisiä etteivät ehdi tavata sinua eivät halua tavata sua.
Tämä kuuluu elämän ikäviin tosiasioihin.Olisitko mieluummin kuullut että "en välitä tavata sua koska sun kanssa on tylsää"?
Miten olisi: Minulle ei sovi, koska on muuta menoa?
Ehei, vaan pakko on valehdella. Olet hieno ihminen.
Onhan sekin valehtelua, jos sanoo olevan muuta menoa, vaikka ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin, että pahoitit mielesi.
Mutta nolompaa tuo on ystävällesi kuin sinulle. Hän on näköjään valmis valehtelemaan noinkin vähäpätöisestä asiasta. Kannattaa miettiä onko tuollainen ystävä sinun arvoinen.
Kylläpä täällä ollaan tiukkoja. Eihän edes tiedetä onko valehtelua tapahtunut. Mitä jos työkiireitä onkin ollut, mutta sitten joku on kysynyt kahville ja kaveri on ajatellut että jospa sitä tässä ruokkiksella kuitenkin kävisi kahvilla.
Ap se hlö ei pidä sua ystävänä vaan tuttavana. Ymmärrän kyllä miksi. Otat kaiken vähän hlökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin, että pahoitit mielesi.
Mutta nolompaa tuo on ystävällesi kuin sinulle. Hän on näköjään valmis valehtelemaan noinkin vähäpätöisestä asiasta. Kannattaa miettiä onko tuollainen ystävä sinun arvoinen.
Näin. Todella noloa käytöstä "ystävältäsi". Onneksi tiedät nyt totuuden hänestä ja hänen tavoistaan. Ottaisin kyllä ihan reilusti etäisyyttä, en luultavimmin olisi enää missään tekemisissä. Hymyilisin vaan jos sattuisin jossain törmäämään, ja jatkaisin matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin, että pahoitit mielesi.
Mutta nolompaa tuo on ystävällesi kuin sinulle. Hän on näköjään valmis valehtelemaan noinkin vähäpätöisestä asiasta. Kannattaa miettiä onko tuollainen ystävä sinun arvoinen.
Kylläpä täällä ollaan tiukkoja. Eihän edes tiedetä onko valehtelua tapahtunut. Mitä jos työkiireitä onkin ollut, mutta sitten joku on kysynyt kahville ja kaveri on ajatellut että jospa sitä tässä ruokkiksella kuitenkin kävisi kahvilla.
Ja vähän shoppailemassa. Jos oikeasti haluaa nähdä, aikaa kyllä voi järjestää. Jos ei juuri ap:n ehdottamana ajankohtana, normaali ihminen ehdottaa uutta aikaa myöhemmäksi ajankohdaksi.
Christiiina kirjoitti:
Minulle ainakin on joskus sanottu ihan suoraan, kun olen pyytänyt kaveria esim. lounaalle jonain tiettynä päivänä, että hän on silloin sopinut tapaavansa omaa kaveriaan. Ei siinä mun mielestä ole mitään erikoista. Jos on jo ehtinyt sopia menoa niin sitten on , that´s it.
Tämä. Voi sanoa ihan suoraa et on sopinut muuta jonkun muun kanssa, niin minäkin teen.
Omaa tyhmyyttä, jos onkin ollut kyse siitä, ettei halua nähdä aloittajaa, eikä ole ollut edes mitään menoja, ja sit menee sopimaan jonkun kivemman kaverin kanssa kaupunkireissun. Kyllähän tuossa pitäisi tajuta että noinhan siinä sit käy että näpeille voi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin, että pahoitit mielesi.
Mutta nolompaa tuo on ystävällesi kuin sinulle. Hän on näköjään valmis valehtelemaan noinkin vähäpätöisestä asiasta. Kannattaa miettiä onko tuollainen ystävä sinun arvoinen.
Kylläpä täällä ollaan tiukkoja. Eihän edes tiedetä onko valehtelua tapahtunut. Mitä jos työkiireitä onkin ollut, mutta sitten joku on kysynyt kahville ja kaveri on ajatellut että jospa sitä tässä ruokkiksella kuitenkin kävisi kahvilla.
Ja vähän shoppailemassa. Jos oikeasti haluaa nähdä, aikaa kyllä voi järjestää. Jos ei juuri ap:n ehdottamana ajankohtana, normaali ihminen ehdottaa uutta aikaa myöhemmäksi ajankohdaksi.
Mulla on sellainen työ, että hyvin vaikea sopia etukäteen arkipäiville yhtään mitään. Mutta mulla saattaa jokin palaveri yllättäen peruuntua ja siten pääsenkin lähtemään töistä aikaisemmin. Joten seillaisten ihmisten, jotka pääsevät lyhyellä varoitusajalla tapaamaan, kanssa tapaamiset voivat onnistua silloin.
- eri
Vierailija kirjoitti:
No hän ei halunnut lähteä sun kanssa, mutta halusi lähteä ystävänsä kanssa.
Ihmiset jotka sanovat toistuvasti olevansa niin kiireisiä etteivät ehdi tavata sinua eivät halua tavata sua.
Tämä kuuluu elämän ikäviin tosiasioihin.Olisitko mieluummin kuullut että "en välitä tavata sua koska sun kanssa on tylsää"?
Pehmeä ei ja kova ei. Pehmeä ei on sitä, että sanotaan kohtelias tekosyy, joka säilyttää molempien kasvot.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu rehellisyys isona arvona, siksi moni täällä hämääntyy pehmeästä eistä, vaikka moni sitä käyttääkin. Esim. Aasiassa pehmeä ei on normi, jota kaikki käyttävät ja ymmärtävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hän ei halunnut lähteä sun kanssa, mutta halusi lähteä ystävänsä kanssa.
Ihmiset jotka sanovat toistuvasti olevansa niin kiireisiä etteivät ehdi tavata sinua eivät halua tavata sua.
Tämä kuuluu elämän ikäviin tosiasioihin.Olisitko mieluummin kuullut että "en välitä tavata sua koska sun kanssa on tylsää"?
Niinpä. Ei kukaan näistä jotka valittavat valehtelusta sano itse suoraan että ei nyt huvita lähteä kanssasi.
Tosi ikävää kun kaveri ei halua viettää aikaa yhdessä, mutta näin se menee. Tekosyiden keksiminen tuollaisessa tilanteessa kuuluu hyvään käytökseen, sekä miehillä että naisilla. Oikeasti ap:ta harmittaa kun kaverilla oli mieluisempaa seuraa, ei mikään naisten monimutkaiset suhteet.
Mutta onkohan tämä tekosyiden keksijä kuitenkin sellainen, joka näyttelee ystävää silloin, kun se on hänelle hyödyllistä. Voisi olettaa näin, koska tuskin ap ihmettelisi jonkun puolitutun puolivillaisia selityksiä kieltäytymiselleen.
On saattanut sopia tuon ystävänsä kanssa tehdyn shoppailureissun ajat sitten ja ehkä ne työkiireet ovat juuri tulossa, eikä pysty sopimaan suoralta kädeltä mitään museo/Suomenlinnareissua, koska niitä keikkoja ei vaan heitetä vartissa, vaan menee aikaa useampi tunti. (Pitääkö tämä nyt tosiaan tällä tavalla (oletettavasti) aikuiselle ihmiselle selittää?)Mielen saa toki ihan vapaasti pahoittaa, mutta aina siinä ei ole oikein järkeä.