Lue keskustelun säännöt.
Onko säästäväinen ja rahaa ajatteleva ihminen rasittava parisuhteessa? Milloin tämä menee yli hilseen?
27.07.2022 |
Tiedättekö ihmisiä, jotka ajattelevat raha-asioita kohtuullisen paljon ja oletteko olleet tämmöisen kanssa parisuhteessa? Onko tämä teistä hyvä vai huono piirre ihmisessä? Missä vaiheessa koette, että rahan miettiminen menee yli hilseen?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästäväisyys on ok mutta piheys ei. Näiden kahden eron määrittää jokainen ehkä hieman eri tavalla. Minulla oli nuoruudessani pihi poikaystävä jonka mielestä oli ok kävellä nälkäisenä helteellä 2 km edullisemman hampurilaisaterian takia (tyyliin 5 markkaa joka vastaa nykyistä 1 euroa; kalliimpi oli ihan vieressä). Kävelin sisälle tuohon kalliimpaan paikkaan ja söin, poikaystävä joi veden odotellessa. Kotiin tultuamme laitoin suhteen poikki. Toki olimme opiskelijoita ja raha oli tiukassa mutta rajansa kaikella.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Itse olisin kävellyt mielelläni. Raitista ilmaa, liikuntaa ja säästöä :D Pelkkiä hyviä puolia. Mutta en kehtaisi toista pakottaa kävelemään jos tämä ei halua.
Silloin oli hellepäivä +29 astetta ja olimme muutenkin liikkuneet pitkin päivää. Olin kuumissani ja nälissäni jo valmiiksi. Mutta ehkä tosiaan joku olisi valinnutkin kävellä ja mikäpä siinä. Oli muuten yksi elämäni maukkaimpia aterioita :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan molemmat pienituloisia ja arjessa säästäväisiä (esim ne punalaputetut ruoat on fine) . Säästöjä on tilillä aina, turhaa tavaraa ei kumpikaan ostele, mutta toisaalta ollaan yhtä mieltä siitä miten hyvää vaikka viikonloppureissu toisessa kaupungissa voi tehdä. Helpottaa paljon kun on suunnilleen sama linja, etenkin kun rahaa ei ihan liikaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei ole asialla kauheasti merkitystä, mutta ottaa päähän kun pihimpi:
- vittuilee normaalien kauppareissujen jälkeen ostokset läpi, jos huomaa jotain parempilaatuisia tuotteita, mitkä olisi voinut korvata paskalaatuisella rainbow-roskalla tai punalapuilla
- hautoo pääomaa omissa säästöissään, mutta ei halua osallistua perheen isompiin hankintoihin 50% osuudella
Tässäpä se pihin ja tuhlaajan ero näkyy. Minusta on pelkästään järkevää ostaa kaupan omia merkkejä ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita kuin kalliit brändit. Usein halpistuotteella on sama valmistajakin, vain pakkaus on eri. Punalaputetut ovat myös aivan käyttökelpoisia. Tässä puhutaan yllättävän isoista rahoista, kun vaikka 10 vuotta ostetaan 20 senttiä halvempia tai kalliimpia tuotteita päivittäiseen käyttöön.
On harmillista kun eri rahankäyttöfilosofialla varustetut ihmiset päätyvät yhteen ja siitä seuraa paljon riitaa.
Tämä niin totta.
Jos perheen kauppalaskut ovat 1000 euroa kuukaudessa, se tekee 10 vuodessa 120 000 euroa. Jos punalapuilla ja valinnoilla perhe saa pudotettua kaupalaskut 800 euroon, 10 vuoden kauppalaskut tekevät 96 000 euroa ja 10 vuoden säästö on 24 000 euroa käteistä rahaa. Sillä rahalla saa jo vaikka mitä. Valinnoilla on pitkässä juoksussa isokin väli.
Viimeksi kun ostin punalappulohen, oli se viimeisenä käyttöpäivänä syömäkelvotonta. Hetken mielijohteesta siis ostin viiden euron graavilohen 2,5 eurolla. Säästinkö vai tuhlasinko?
En usko olevani ainoa ihminen maailmassa, jolla punalappuostokset johtavat hävikkiin tai turhaan kulutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ei ole asialla kauheasti merkitystä, mutta ottaa päähän kun pihimpi:
- vittuilee normaalien kauppareissujen jälkeen ostokset läpi, jos huomaa jotain parempilaatuisia tuotteita, mitkä olisi voinut korvata paskalaatuisella rainbow-roskalla tai punalapuilla
- hautoo pääomaa omissa säästöissään, mutta ei halua osallistua perheen isompiin hankintoihin 50% osuudella
Tässäpä se pihin ja tuhlaajan ero näkyy. Minusta on pelkästään järkevää ostaa kaupan omia merkkejä ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita kuin kalliit brändit. Usein halpistuotteella on sama valmistajakin, vain pakkaus on eri. Punalaputetut ovat myös aivan käyttökelpoisia. Tässä puhutaan yllättävän isoista rahoista, kun vaikka 10 vuotta ostetaan 20 senttiä halvempia tai kalliimpia tuotteita päivittäiseen käyttöön.
On harmillista kun eri rahankäyttöfilosofialla varustetut ihmiset päätyvät yhteen ja siitä seuraa paljon riitaa.
Tämä niin totta.
Jos perheen kauppalaskut ovat 1000 euroa kuukaudessa, se tekee 10 vuodessa 120 000 euroa. Jos punalapuilla ja valinnoilla perhe saa pudotettua kaupalaskut 800 euroon, 10 vuoden kauppalaskut tekevät 96 000 euroa ja 10 vuoden säästö on 24 000 euroa käteistä rahaa. Sillä rahalla saa jo vaikka mitä. Valinnoilla on pitkässä juoksussa isokin väli.
Viimeksi kun ostin punalappulohen, oli se viimeisenä käyttöpäivänä syömäkelvotonta. Hetken mielijohteesta siis ostin viiden euron graavilohen 2,5 eurolla. Säästinkö vai tuhlasinko?
En usko olevani ainoa ihminen maailmassa, jolla punalappuostokset johtavat hävikkiin tai turhaan kulutukseen.
Ei se ole alennuslapun vika jos kuluttaja ei syö ajoissa ostamiaan ruokia. Eikä sekään jos kuluttaja ostaa itselleen tarpeetonta vain siksi kun siinä on alelappu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on just niinkuin tässä on sanottu: parhaiten homma sujuu jos molemmat on suunnilleen samanlaisia rahankäyttäjiä. Tuhlari ja pihi eivät sovi yhteen, siinä tulee väistämättä ristiriitoja.
Lisäksi on vielä niitä pariskuntia kun toinen tuhlaa liikaa mutta myöntää sen ja jättää suosiolla päätökset toiselle. Ilmeisesti sekin toimii hyvin.
Joo on se mahdollista, mutta kyllähän se tekee suhteen dynamiikasta vähän oudon. Siis se että toinen holhoaa toista tuolla lailla. Mutta onhan sitä ihmisillä suhteissa muitakin outouksia, joten kai se joillain toimii.
Tarkoitin lähinnä sellaisia tilanteita kun toinen on menettänyt luottotiedot tms. Eli rahankäytössä on ihan selkeästi ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa on ongelmia tiedossa, jos osapuolten kulutustottumukset kovasti eroavat toisistaan. Liian säästäväinen tai liian tuhlaileva helposti aiheuttaa kitkaa.
En hakeudu sellaisiin psrisuhteisiin, joissa olisi yhteistä omaisuutta tai yhteisiä menoja, joten ei juuri väliä. Kunhan ei pummi minulta eikä nipota minun rahankäytöstäni, niin omillaan saa tehdä mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästäväisyys on ok mutta piheys ei. Näiden kahden eron määrittää jokainen ehkä hieman eri tavalla. Minulla oli nuoruudessani pihi poikaystävä jonka mielestä oli ok kävellä nälkäisenä helteellä 2 km edullisemman hampurilaisaterian takia (tyyliin 5 markkaa joka vastaa nykyistä 1 euroa; kalliimpi oli ihan vieressä). Kävelin sisälle tuohon kalliimpaan paikkaan ja söin, poikaystävä joi veden odotellessa. Kotiin tultuamme laitoin suhteen poikki. Toki olimme opiskelijoita ja raha oli tiukassa mutta rajansa kaikella.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Itse olisin kävellyt mielelläni. Raitista ilmaa, liikuntaa ja säästöä :D Pelkkiä hyviä puolia. Mutta en kehtaisi toista pakottaa kävelemään jos tämä ei halua.
Silloin oli hellepäivä +29 astetta ja olimme muutenkin liikkuneet pitkin päivää. Olin kuumissani ja nälissäni jo valmiiksi. Mutta ehkä tosiaan joku olisi valinnutkin kävellä ja mikäpä siinä. Oli muuten yksi elämäni maukkaimpia aterioita :)
Hyvä, että jätit miehen. Kertoo jotain, jos ei suostu maksamaan egiä, että saa maailman maukkaimman aterian.
Kuvaile vielä tuota ateriaa kolmella lauseella.
Joskus kun olen ehdottanut Tinderissä ensitreffejä ravintolaan, olen saanut vastauksen, että miehelle käy vain joko kävely tai kotona kahvittelu, niin se on turn off, jos miehellä ei ole varaa/on niin pihi, ettei halua käydä edes Pancho Villassa burgerilla, joka maksaa 15€.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse varmasti monen mielestä nuuka. Harrastan sijoittamista ja en saa oikein mielihyvää kuluttamisesta tai välitä siitä, olenko minä tai koti tarpeeksi tyylikäs tai trendikäs. Harrastukset ja vapaa-aika on ilmaista tai hyvin edullista. Silti en pidä ihmisistä, jotka puhuvat liikaa rahasta, nostavat hintoja jatkuvasti keskusteluun tai moralisoivat toisten valintoja käyttää johonkin enemmän rahaa kuin he itse tekisivät.
Kaikkein pahin red flag on lokkeilu, eli pihistely maksattamalla toisella asioita. Törkeä esimerkki on tuttavan mies, joka sijoittaa lähes koko palkkansa ja nalkuttaa pienituloisemman vaimon tuhlaamisesta. Nainen käyttää palkkansa lapsiin, kotiin ja ruokaan. Mies vittuilee minkä ehtii, mutta kummasti kelpaavat kuitenkin kaikki se, mihin ei omia rahojaan laittaisi. Talo syrjäseudulla on 50/50, muuten koko omaisuus onkin miehellä.
Olen ollut koko elämäni pienituloinen ja siksi tietynlainen säästämismentaliteetti on jäänyt päälle. Nyt kun rahatilanne on parempi, en osaa joissakin asioissa muuttaa tottumuksiani. En käy kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa, teatterissa, kampaajalla, konserteissa. En vaan koe että saisin niistä vastinetta rahoilleni. Sensijaan panostan itselleni mieluisiin asioihin kuten vuokramökillä lomailuun. Aika hassua että nuo asiat jäivät pois silloin kun niihin ei ollut varaa mutta en vieläkään osaa palata niihin vaikka nyt niihin olisi varaa. Muilla tälläistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En hakeudu sellaisiin psrisuhteisiin, joissa olisi yhteistä omaisuutta tai yhteisiä menoja, joten ei juuri väliä. Kunhan ei pummi minulta eikä nipota minun rahankäytöstäni, niin omillaan saa tehdä mitä haluaa.
Miten tuo toimii käytännössä? Esim toinen tykkää laadukkaista raaka-aineista keittiössä ja toinen halvimmasta jauhomakkarasta. Tai toinen haluaa käydä ravintoloissa ja toinen jääkiekko-otteluissa.
Vaikka rahat pidettäisiin erillään, monesti joutuu käyttämään rahaa toisen mieliksi asioihin mistä ei itse ikinä maksaisi. Jos siis yleensä tehdään yhdessä jotain mikä maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut koko elämäni pienituloinen ja siksi tietynlainen säästämismentaliteetti on jäänyt päälle. Nyt kun rahatilanne on parempi, en osaa joissakin asioissa muuttaa tottumuksiani. En käy kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa, teatterissa, kampaajalla, konserteissa. En vaan koe että saisin niistä vastinetta rahoilleni. Sensijaan panostan itselleni mieluisiin asioihin kuten vuokramökillä lomailuun. Aika hassua että nuo asiat jäivät pois silloin kun niihin ei ollut varaa mutta en vieläkään osaa palata niihin vaikka nyt niihin olisi varaa. Muilla tälläistä?
Joo, kyllä se jää päälle. Ja näkyy epäloogisina tunnontuskina kun käyttää rahaa ns turhaan. Kerran mietin päiväkausia ostanko kallista mutta laadukasta shampoota vai en. Piti sitten muistuttaa itselleni että minulla on säästössä 30 000 euroa, en mene vararikkoon shampoon takia. Mutta ostokrapula tuli silti. Onneksi niin ei käy aina kun jotain ostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka tahansa, joka on todella erilainen itsest voi olla rasittava parisuhteessa (huom, voi!). Eli jos itse ei ole yhtään säästäväinen eikö kuinnostunut omasta taloudestaan, niin varmasti on rasittavaa koko ajan kuunnella toisen juttuja rahasta ja säästämisestä. Mutta sama homma se on missä tahansa asiassa jos menee yli. Esim. intohimoinen kokkikin voi olla rasittava, jos se ei muusta puhu kuon kananmunien koostumuksesta ja pihvin punaisuudesta kaikki päivät.
Ei ole mitään universaalia lakia, että missä menee rasittavuuden raja, vaan jokainen itse tekee sen päätöksen oman puolison kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut koko elämäni pienituloinen ja siksi tietynlainen säästämismentaliteetti on jäänyt päälle. Nyt kun rahatilanne on parempi, en osaa joissakin asioissa muuttaa tottumuksiani. En käy kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa, teatterissa, kampaajalla, konserteissa. En vaan koe että saisin niistä vastinetta rahoilleni. Sensijaan panostan itselleni mieluisiin asioihin kuten vuokramökillä lomailuun. Aika hassua että nuo asiat jäivät pois silloin kun niihin ei ollut varaa mutta en vieläkään osaa palata niihin vaikka nyt niihin olisi varaa. Muilla tälläistä?
Joo, kyllä se jää päälle. Ja näkyy epäloogisina tunnontuskina kun käyttää rahaa ns turhaan. Kerran mietin päiväkausia ostanko kallista mutta laadukasta shampoota vai en. Piti sitten muistuttaa itselleni että minulla on säästössä 30 000 euroa, en mene vararikkoon shampoon takia. Mutta ostokrapula tuli silti. Onneksi niin ei käy aina kun jotain ostaa.
Tuttu fiilis! Ollaan puolison kanssa molemmat tuollaisia. Juuri eilen mietittiin, että voi vitsit kun naapurin grillaamat pihvit tuoksui niin hyvälle, mutta kun pihvit on niin kalliita😅 ja varaa kyllä olisi heittämällä, mutta harvoin edes muistaa kaupan lihatiskin olemassaoloa kun on niin tottunut siihen, ettei ole varaa.
50/30/20 -sääntö on hyvä
Yllä olevat numerot kuvaavat sitä, miten omien tulojen tulisi jakautua, jotta talous olisi mahdollisimman hyvin rakennettu kokonaisuus. Seuraavaksi tarkastellaan hieman tarkemmin, mitä näiden lukujen takaa löytyy.
50 prosenttia omista tuloista tulisi mennä niin sanottuihin välttämättömyyksiin: taloutesi on jo melko hyvässä tasapainoissa siinä vaiheessa, kun noin puolet tuloistasi riittää välttämättömien kustannuksien kattamiseen, kuten asumismenoihin sekä säännöllisiin laskuihin sekä muihin kuluihin, kuten vakuutus- ja sähkölaskuihin sekä autoon tai bussilippuun meneviin kuluihin. Yleensä jopa perus ruokakulut voidaan laskea mukaan tähän kategoriaan. Nämä menot ovat yleensä melko samat henkilöstä riippumatta, sillä suurelle osalla ihmisistä on asumiskustannuksia ja muita välttämättömiä menoja, joita voidaan kokonaisuudessaan kutsua elinkustannuksiksi. Jokainen siis joutuu maksamaan perus elinkustannuksia, mutta summat saattavat tietysti vaihdella sen mukaan, miten ja missä asutaan, sekä toisaalta millaiseen elintasoon ollaan totuttu. On kuitenkin hyvä sääntö muistaa, että omista tuloista, oli tulotasosi sitten mikä tahansa, ei kannata laittaa kauheasti ylipuolta pakollisiin menoihin, jos rahaa halutaan saada riittämään muuhunkin.
Saituus on vapaaehtoista köyhyyttä.
Vierailija kirjoitti:
50/30/20 -sääntö on hyvä
Yllä olevat numerot kuvaavat sitä, miten omien tulojen tulisi jakautua, jotta talous olisi mahdollisimman hyvin rakennettu kokonaisuus. Seuraavaksi tarkastellaan hieman tarkemmin, mitä näiden lukujen takaa löytyy.
50 prosenttia omista tuloista tulisi mennä niin sanottuihin välttämättömyyksiin: taloutesi on jo melko hyvässä tasapainoissa siinä vaiheessa, kun noin puolet tuloistasi riittää välttämättömien kustannuksien kattamiseen, kuten asumismenoihin sekä säännöllisiin laskuihin sekä muihin kuluihin, kuten vakuutus- ja sähkölaskuihin sekä autoon tai bussilippuun meneviin kuluihin. Yleensä jopa perus ruokakulut voidaan laskea mukaan tähän kategoriaan. Nämä menot ovat yleensä melko samat henkilöstä riippumatta, sillä suurelle osalla ihmisistä on asumiskustannuksia ja muita välttämättömiä menoja, joita voidaan kokonaisuudessaan kutsua elinkustannuksiksi. Jokainen siis joutuu maksamaan perus elinkustannuksia, mutta summat saattavat tietysti vaihdella sen mukaan, miten ja missä asutaan, sekä toisaalta millaiseen elintasoon ollaan totuttu. On kuitenkin hyvä sääntö muistaa, että omista tuloista, oli tulotasosi sitten mikä tahansa, ei kannata laittaa kauheasti ylipuolta pakollisiin menoihin, jos rahaa halutaan saada riittämään muuhunkin.
Parisuhteessa vaan ei toimi se että sanoo "tämä sääntö on hyvä". Toinen voi ollakin eri mieltä.
Minä olen tosin tutulta saanut sapiskaa, kun tulitikku luiskahti ja tikku meni hukkaan.
Joo on se mahdollista, mutta kyllähän se tekee suhteen dynamiikasta vähän oudon. Siis se että toinen holhoaa toista tuolla lailla. Mutta onhan sitä ihmisillä suhteissa muitakin outouksia, joten kai se joillain toimii.