Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Vierailija kirjoitti:

Tytöt/naiset/tädit/mummot tykkää saada huomiota

Onkos se parempi tilanne jos nuorta äitiä pidetään lapsen isosiskona tai muuna lastenvahtina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Menee täysin ohi aiheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en tule toimeen muiden kanssa = se toinen on narsisti.

Itse olen rauhallinen ja sosiaalisesti taitava.

Tuo juuri toistuu tällä palstalla lähes kaikissa keskusteluissa.

Olen tullut allergiseksi koko termille.

Aina jos ei pidä toisen tavasta toimia, napsahtaa diagnoosi.

Jos ongelma on toisen reviirille (kotona, lasten kanssa) tunkeva rajaton ihminen (isoäiti joka ei tiedä mikä ero on äidillä ja isoäidillä), se ongelma on tämä reviirille tunkeva rajaton ihminen. Se ei ole se ihminen joka on omalla reviirillä ja ymmärtää kenen kotona ollaan ja kuka on äiti.

Sulla on selkeästi vain mt-ongelmia, jos et tätä edes erota.

Oikeesti, vaikutat hyvin suppealta ja itsekkäältä ihmiseltä. Ei se anopin poika koskaan ole varovasti sanonut pitäiskö teidän hakeutua johonkin perheneuvontaan ja saaman apua vihamieliseen käytökseen?

Vai onko se koti niin sinun reviiriä että mieskin on ulkopuolinen ja sivullinen ilman sananvaltaa?

Älä nälvi. Keskustele ketjun aiheesta, älä solvaa keskustelijoita.

Servaa, solvaa, syyllistä, lokeroi ja mitätöi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee muutamia vuosia, niin tämän päivän nuori äiti on itse anoppi tai mummu ja muuttuu silloin hulluksi hirviöksi.

Jos olen onnistunut kasvattamaan lapseni päinvastoin kuin oma äitini kasvatti minut enkä toista hänen virheitään, enköhän sitten aikanaan isovanhempana itse pysty samaan.

Äitiys on laji, jossa on vaikea onnistua.

Jos teet niissä asioissa, joissa vanhempasi tekivät virheitä päinvastoin, voit myöhemmin kuulla lastesi taholta tehneesi toisissa asioissa virheitä, joita et osannut ajatellakaan. Lapsetkin ovat lisäksi yksilöitä ja kokevat asiat eri tavalla kukin.

Anoppius taas tuntuu olevan laji, jossa on mahdotonta onnistua, ainakin näiden ketjujen mukaan. Mutta ainakin osa tänne kirjoittelevista miniöistä tuntuu erityisen pahantahtoisilta ja kaunaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Olin lapseni perheen lemmikkiä ruokkimassa ja sanoin vahingossa, että äiti lähtee nyt. Korjasin sitten, että mummi lähtee...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Oma koira on vähän eri asia kuin jonkun toisen lapsi. En pitäisi kauhean viattomana, jos naapurin rouva alkaisi yhtäkkiä kutsua itseään minun lapsen äidiksi.

Entäs jos naapurin mies alkaisi kutsua itseään lapsesi isäksi🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee muutamia vuosia, niin tämän päivän nuori äiti on itse anoppi tai mummu ja muuttuu silloin hulluksi hirviöksi.

Jos olen onnistunut kasvattamaan lapseni päinvastoin kuin oma äitini kasvatti minut enkä toista hänen virheitään, enköhän sitten aikanaan isovanhempana itse pysty samaan.

Äitiys on laji, jossa on vaikea onnistua.

Jos teet niissä asioissa, joissa vanhempasi tekivät virheitä päinvastoin, voit myöhemmin kuulla lastesi taholta tehneesi toisissa asioissa virheitä, joita et osannut ajatellakaan. Lapsetkin ovat lisäksi yksilöitä ja kokevat asiat eri tavalla kukin.

Anoppius taas tuntuu olevan laji, jossa on mahdotonta onnistua, ainakin näiden ketjujen mukaan. Mutta ainakin osa tänne kirjoittelevista miniöistä tuntuu erityisen pahantahtoisilta ja kaunaisilta.

Miniänä 50 vuotta on opettanut eräitä anoppitaitoja eli kun toimii päinvastoin kuin oma anoppi, saa toivon mukaan uuden miniän tuntemaan itsensä tervetulleeksi perheeseen ja sukuun.

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Äitini ei ole tavannut anoppiaan koskaan, oli kuollut jo. Silti edelleen puhuu anopistaan kaikkea negaa, millainen olisi varmaan ollut.

Uskomatonta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

Tuo äidiksi kutsuminen lapsena hoitaessa on vilpitöntä ehkä kerran-kaksi sattuessa.

Minun anoppi jatkoi tuota kunnes lapset olivat jo 2v ja 4v ja mies lopulta sanoi suuttuneesti, että nyt lopetat tuon pelleilyn.

Anoppi myös ihan pokkkana väitti, että hänellä on oikeus kutsua itseään äidiksi lapsillemme koska kyllä hänkin on äiti.

Ja joo ei, ei ole turvallinen aikuinen. Oksettava nainen, jonka haluan pysyvän kaukana lapsistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Oma isäni on joskus kutsunut itseään isäksi minun pojilleni, siis tyyliin "annas kun isä ojentaa sen sinulle" tms. Joskus ei itse huomaa mitään, joskus tajuaa ja nauraa, että "ei kun siis vaari ojentaa".

En ole huomannut mieheni reagoivan tällaiseen mitenkään. Tuskin on edes huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Miksi ihmeessä hakeudut yhä uudelleen ja uudelleen jälleen uuden narsistin lähipiiriin? Onko tutkasi jotenkin vioittunut tai onko syy kenties sinussa itsessäsi? Diagnosoit muut, mutta et itseäsi.

Missään ei lukenut että hakeutuisin yhtään mihinkään. Synnyin sellaiseen. Otin etäisyyttä jo kymmenvuotiaasta alkaen enkä enää ole tekemisissä.

Näen kyllä edelleen kaikki tuhot mitä siinä syntyy koska en ole ainoa lapsi.

Tämän jälkeenkö määrittelet palstalla tuntemattomia ihmisiä narsisteiksi?

- ohis

Tunnistan narsistin ja narsistisen käytöksen, kyllä.

Äitini mielestä isäni oli narsisti. Kun kävin lukemassa narsistin tuntomerkit, tuli lähinnä äitini mieleen.

Suhtaudun erittäin varauksella siihen mitä joku kertoo omasta parisuhteestaan.

Anopin ja miniän/vävyn tai äidin ja tyttären/pojan suhde ei ole parisuhde.

Suomessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Näiden ihmisten tulkinta muista ihmisistä ja tapahtumista on vääristynyt. Omalla äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Ihmettelin pitkään miten hän tulkitsee ihan omituisesti joitain tilanteita, joissa olin itsekin ollut paikalla. Erittäin negatiivista tulkintaa.

Persoonallisuushäiriöistä on se että kuvittelee itsensä toisen naisen lapsen äidiksi.

Harhaluuloisuushäiriöinen äitini ei kuvitellut itseään lastenlastensa äidiksi, mutta hän kärsi ihan hillittömästä anoppivihasta. Isoäitini on kuollut jo 30 vuotta sitten, mutta äidin jupinoissa hän elää edelleen.

Täällä vauvapalstalla näitä miniöitä on kasvamassa suuri joukko jotka jauhavat hoitokodissaankin vielä anopista.

Jos anoppi on tehnyt parhaansa mollatakseen miniää kymmenet vuodet, kyllä se mielipaha elää yhä hoitokodissakin.

T. nim. hoitodeissa vieraileva

En kuullut koskaan mummoni tai isäni haukkuvan äitiäni. Sen sijaan äitini haukkuu molempia edelleen.

Etäännyttää tehokkaasti, minimiyhteydenpito.

Narsistit osaavatkin solvata salaa. Ja piikitellen piilopiikkejä, joita lapsi ei todellakaan tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä oli outoa, kun äitini sanoi vahingossa itseään äidiksi lapselleni. Olen itse nyt äitinä ollut 14 vuotta eikä se sana kyllä muille ole lipsahdellut.

Kun vanhenet ja olet mummo pääsi voi , etenkin väsyneenä, toimia ihan toisin .

Ihan kokemuksesta sanon kun olen puolivälissä kahdeksaakymmentä.

Itse en enää jaksaisi vauvojen ja taaperoiden kanssa, isompien kanssa jaksan askarrella ja touhuilla lautapelejä, lähteä uimista katsomaan jne.

Mutta jos se on pelkkää väsymystä, miten se aina osuukin just miniään. Ei ikinä muihin. Aina just se raja häviää, joka on toisen huushollin ja oman huushollin välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Se on kauheaa myös lapsille, jos on niitä pienempiä serkkuja, joista tulee ne uudet suosikit. Meilläkin miehen vanhemmat hylkäsi meidän lapset täysin, kun nuorempi ohitti taaperovaiheen. Samaan aikaan miehen sisko alkoi saamaan lapsia ja näitä nyt lellitään ihan urakalla. Tänä kesänä jätimme miehen sukujuhlat väliin, kun emme halunneet, että lapset joutuvat katsomaan miten isovanhempien elämä pyörii yhtäkkiä niiden pienempien ympärillä ja meidän lapsia ei valehtelematta edes huomata. En ymmärrä miten vaikeaa olisi huomioida tasapuolisesti kaikkia.

Tämä on kyllä todella omituista. Itse en ole vielä läheskään mummoikäinen, mutta voisin kuvitella, että aivan erityisesti näihin isompiin kannattaisi panostaa. Sehän on a) itsellekin helpompaa kuin vaipparalli, ja b) raadollisesti ajatellen isommat lapset muistavat sinut kun sinusta aika jättää, joten kannattaisi antaa hyvä muisto, jos haluaa "kuolemattomuutta".

Isompia ei pysty käsittelemään palikoina. Niillä on jopa ikävästi oma tahto ja ne lörpöttää vanhemmille.

Lörpöttölee ne isovanhemmillekin. Minun lapsenlapseni haluaisi muuttaa luokseni, koska asun onnellisessa talossa. Voi kuinka monta kertaa olen joutunut selittämään, että lasten paikka on vanhempien luona. Koen, että olen hankalassa välissä, en jaksaisi ottaa lasta niin usein kuin vanhemmat pyytävät, mutta lapsen puheiden takia teen parhaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Se on kauheaa myös lapsille, jos on niitä pienempiä serkkuja, joista tulee ne uudet suosikit. Meilläkin miehen vanhemmat hylkäsi meidän lapset täysin, kun nuorempi ohitti taaperovaiheen. Samaan aikaan miehen sisko alkoi saamaan lapsia ja näitä nyt lellitään ihan urakalla. Tänä kesänä jätimme miehen sukujuhlat väliin, kun emme halunneet, että lapset joutuvat katsomaan miten isovanhempien elämä pyörii yhtäkkiä niiden pienempien ympärillä ja meidän lapsia ei valehtelematta edes huomata. En ymmärrä miten vaikeaa olisi huomioida tasapuolisesti kaikkia.

Tämä on kyllä todella omituista. Itse en ole vielä läheskään mummoikäinen, mutta voisin kuvitella, että aivan erityisesti näihin isompiin kannattaisi panostaa. Sehän on a) itsellekin helpompaa kuin vaipparalli, ja b) raadollisesti ajatellen isommat lapset muistavat sinut kun sinusta aika jättää, joten kannattaisi antaa hyvä muisto, jos haluaa "kuolemattomuutta".

Isompia ei pysty käsittelemään palikoina. Niillä on jopa ikävästi oma tahto ja ne lörpöttää vanhemmille.

Lörpöttölee ne isovanhemmillekin. Minun lapsenlapseni haluaisi muuttaa luokseni, koska asun onnellisessa talossa. Voi kuinka monta kertaa olen joutunut selittämään, että lasten paikka on vanhempien luona. Koen, että olen hankalassa välissä, en jaksaisi ottaa lasta niin usein kuin vanhemmat pyytävät, mutta lapsen puheiden takia teen parhaani.

Höpsistä rallaa taas.