Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi aiheen, mutta jännä juttu tuo vain ihan pienistä lapsenlapsista kiinnostuminen. Meillä isovanhemmat, varsinkin anoppi ja appi, olivat omasta halustaan valtavan isona apuna, kunnes nuorempi täytti kolme. Meillä on siis kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Isovanhemmat halusivat nähdä lapsia monta kertaa viikossa ja yökylätarjouksia sateli.

Nyt isompi on jo kohta koululainen, mutta isovanhempia ei enää kiinnosta yhtään. Voin vain haaveilla, että pääsisimme joskus jossain käymään vain miehen kanssa. Nyt sitä apua ja omaa aikaa vasta tarvitsisi, kun on työelämässä ja aivan poikki koko ajan.

Se on kauheaa myös lapsille, jos on niitä pienempiä serkkuja, joista tulee ne uudet suosikit. Meilläkin miehen vanhemmat hylkäsi meidän lapset täysin, kun nuorempi ohitti taaperovaiheen. Samaan aikaan miehen sisko alkoi saamaan lapsia ja näitä nyt lellitään ihan urakalla. Tänä kesänä jätimme miehen sukujuhlat väliin, kun emme halunneet, että lapset joutuvat katsomaan miten isovanhempien elämä pyörii yhtäkkiä niiden pienempien ympärillä ja meidän lapsia ei valehtelematta edes huomata. En ymmärrä miten vaikeaa olisi huomioida tasapuolisesti kaikkia.

Tämä on kyllä todella omituista. Itse en ole vielä läheskään mummoikäinen, mutta voisin kuvitella, että aivan erityisesti näihin isompiin kannattaisi panostaa. Sehän on a) itsellekin helpompaa kuin vaipparalli, ja b) raadollisesti ajatellen isommat lapset muistavat sinut kun sinusta aika jättää, joten kannattaisi antaa hyvä muisto, jos haluaa "kuolemattomuutta".

Sillä kolmevuotiaalle on jo oma tahto, eikä häntä ole enää niin helppo manipuloida vaikka leikkimään anopin tuomalla lelulla, vaan valitsee oman suosikin. Mikä on tietysti paha, jos lelu on lapsen äidin tai superpahiksen, sen toisen isoäidin hankkima! Meillä meni jopa niin pitkälle, että lapsen lempileluja oli piilotettu hattuhyllylle, kun lapsi ei ilmeisesti ollut halunnut leikkiä anopin mielestä "oikeilla" leluilla.

Joo. Jostain syystä anoppi ei muista näitä tempauksia, kun hän on aina vain halunnut hyvää....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Meillä mies puolestaan säännöllisesti sotkee puheessaan kissamme ja poikamme nimet (sattuvat alkamaan samalla kirjaimella). Jotkut ihmiset nyt vain sekoilevat puhuessaan enemmän kuin toiset, ihan vahingossa.

Edelleen saman perheen jöseniä kaikki. Aika harva alkaa sekoilla toisten kissoista ja lapsista.

Tästä päästään taas siihen keskusteluun, ovatko isovanhemmat perheenjäseniä vai eivät. Minusta ovat, mutta toki lapsella on vain yhdet vanhemmat. Silloin tällöin sekaantuvat sanat ovat kyllä aika "easy mistake", jos anoppi leikkiessään vaikkapa juuri ajattelee omaa poikaansa ja miten tämän kanssa aikoinaan tuli touhuttua.

Easy mistake tuossa tilanteessa olisi nimittää sitä pojanpoikaa poikansa nimellä. Sen sijaan että sekoaa itsensä ja ventovieraan miniän nimityksistä.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Seliseli. Siinä välissä on kuitenkin ainakin parikymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee muutamia vuosia, niin tämän päivän nuori äiti on itse anoppi tai mummu ja muuttuu silloin hulluksi hirviöksi.

Jos olen onnistunut kasvattamaan lapseni päinvastoin kuin oma äitini kasvatti minut enkä toista hänen virheitään, enköhän sitten aikanaan isovanhempana itse pysty samaan.

Turha toivo :D sulle tulee miniä, joka saa lapsen, josta on jostain syystä todella mustasukkainen, samoin kuin miehestään, ja kaikki hyvät tarkoituksesi onpvat perverssejä.

Historialla on tapana toistaa itseään.

Tämä anoppiviha kun ei ole uusi ilmiö, vaan kumpuaa jostain ihmisten alimmista järjettömistä vaistoista ja tunnereaktioista.

Höpö löpö. Mulla on viisautta tunnistaa tilanteet ja käyttäytyä niissä toisin kuin oma narsistinen äitini. Ongelma ei ole ollut siis anoppi vaan oma äiti.

Voit olla vaikka miten hyvä mummeli, mutta miniäsi voi olla asioista silti hormonihuuruissaan aivan eri mieltä

Näin se menee sukupolvesta toiseen, siinä sitten ihmettelet, mitä tapahtui, kun olet narsistimummo.

Se että joku on narsistimummo ei johdu mitenkään vieraan ihmisen hormoneista. Se johtuu siitä omasta narsismista.

Minä olen narsistin tytär, eikä minusta tullut narsistimummoa. En ole edes ollut narsistiäiti.

Äläs sano. Minunkin äitini on narsismiin taipuvainen ja olen koko ajan saanut olla varuillani, etten toteuta samoja kuvioita omien lasteni kanssa. Opittuina käytösmalleina. Nekin voi istua tiukassa.

Olisi paljon helpompaa olla itse äiti jos se oma äidinmalli ei olisi ollut niin hankala ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee muutamia vuosia, niin tämän päivän nuori äiti on itse anoppi tai mummu ja muuttuu silloin hulluksi hirviöksi.

Jos olen onnistunut kasvattamaan lapseni päinvastoin kuin oma äitini kasvatti minut enkä toista hänen virheitään, enköhän sitten aikanaan isovanhempana itse pysty samaan.

Turha toivo :D sulle tulee miniä, joka saa lapsen, josta on jostain syystä todella mustasukkainen, samoin kuin miehestään, ja kaikki hyvät tarkoituksesi onpvat perverssejä.

Historialla on tapana toistaa itseään.

Tämä anoppiviha kun ei ole uusi ilmiö, vaan kumpuaa jostain ihmisten alimmista järjettömistä vaistoista ja tunnereaktioista.

Höpö löpö. Mulla on viisautta tunnistaa tilanteet ja käyttäytyä niissä toisin kuin oma narsistinen äitini. Ongelma ei ole ollut siis anoppi vaan oma äiti.

Voit olla vaikka miten hyvä mummeli, mutta miniäsi voi olla asioista silti hormonihuuruissaan aivan eri mieltä

Näin se menee sukupolvesta toiseen, siinä sitten ihmettelet, mitä tapahtui, kun olet narsistimummo.

Se että joku on narsistimummo ei johdu mitenkään vieraan ihmisen hormoneista. Se johtuu siitä omasta narsismista.

Minä olen narsistin tytär, eikä minusta tullut narsistimummoa. En ole edes ollut narsistiäiti.

Äläs sano. Minunkin äitini on narsismiin taipuvainen ja olen koko ajan saanut olla varuillani, etten toteuta samoja kuvioita omien lasteni kanssa. Opittuina käytösmalleina. Nekin voi istua tiukassa.

Olisi paljon helpompaa olla itse äiti jos se oma äidinmalli ei olisi ollut niin hankala ihminen.

Ei minun äitini ole minun äidinmallini. Kaamea ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Seliseli. Siinä välissä on kuitenkin ainakin parikymmentä vuotta.

Missä välissä? Olen lapsilleni edelleen äiti ja käytän sitä sanaa edelleen itsestäni heille puhuessani ajoittain. Helposti voisin puhua itsestäni äitinä samaan syssyyn lapsenlapsellekin. Ei itseasiassa tekisi tiukkaakaan sellainen vahinko vaikka tiedän oikein hyvin kuka hänen äitinsä on enkä missään nimessä enää äidin hommia haikailekaan. Ja varmaan korjaisin jos huomaisin virheeni, että eikun mummi mutta siis menee minusta täydellisesti vahinkona muutaman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menee muutamia vuosia, niin tämän päivän nuori äiti on itse anoppi tai mummu ja muuttuu silloin hulluksi hirviöksi.

Jos olen onnistunut kasvattamaan lapseni päinvastoin kuin oma äitini kasvatti minut enkä toista hänen virheitään, enköhän sitten aikanaan isovanhempana itse pysty samaan.

Turha toivo :D sulle tulee miniä, joka saa lapsen, josta on jostain syystä todella mustasukkainen, samoin kuin miehestään, ja kaikki hyvät tarkoituksesi onpvat perverssejä.

Historialla on tapana toistaa itseään.

Tämä anoppiviha kun ei ole uusi ilmiö, vaan kumpuaa jostain ihmisten alimmista järjettömistä vaistoista ja tunnereaktioista.

Höpö löpö. Mulla on viisautta tunnistaa tilanteet ja käyttäytyä niissä toisin kuin oma narsistinen äitini. Ongelma ei ole ollut siis anoppi vaan oma äiti.

Voit olla vaikka miten hyvä mummeli, mutta miniäsi voi olla asioista silti hormonihuuruissaan aivan eri mieltä

Näin se menee sukupolvesta toiseen, siinä sitten ihmettelet, mitä tapahtui, kun olet narsistimummo.

Se että joku on narsistimummo ei johdu mitenkään vieraan ihmisen hormoneista. Se johtuu siitä omasta narsismista.

Minä olen narsistin tytär, eikä minusta tullut narsistimummoa. En ole edes ollut narsistiäiti.

Äläs sano. Minunkin äitini on narsismiin taipuvainen ja olen koko ajan saanut olla varuillani, etten toteuta samoja kuvioita omien lasteni kanssa. Opittuina käytösmalleina. Nekin voi istua tiukassa.

Olisi paljon helpompaa olla itse äiti jos se oma äidinmalli ei olisi ollut niin hankala ihminen.

Ei minun äitini ole minun äidinmallini. Kaamea ihminen.

Elät täydellisyydenharhassa mitä tulee sinuun itseesi. Vaarallinen tyyli minä hyvä, muut paha.

Ne on lähinnä papat, jotka postailee facessa, että "tällanen nuori ja komee pappa tässä pojanpojan kanssa vaunulenkillä" : D ikinuoria mukamas. No leikki leikkinä. Itse olen viiskymppinen ja mua luullaan kolmekymppiseksi ja tytötellään, joten onhan se mahdollista, että esim nelikymppistä anoppia luullaan vauvan äidiksi. Tää nyt on vaan tällanen provo-kirjoitus. Pulskat äidit täällä kateellisina, kun anopit on timmejä viiskymppisiä, jotka pitää vartaloistaan huolta :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Juuri näin. Meillä oli kerrostalon pihalla jollain vieraalla lapsella ongelma, jossa tarvitsi apua. Kutsuin siinä touhutessa itseäni äidiksi. Siis tyyliin: "annakun äiti kokeilee..." 

Onneksi kukaan ei kuullut :D

(Paitsi tietysti se lapsi ja sen kaveri, mutta toivon etteivät kerro kotona hullusta akasta vaan naapurin rouvasta, jolta sai apua)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Meillä mies puolestaan säännöllisesti sotkee puheessaan kissamme ja poikamme nimet (sattuvat alkamaan samalla kirjaimella). Jotkut ihmiset nyt vain sekoilevat puhuessaan enemmän kuin toiset, ihan vahingossa.

Edelleen saman perheen jöseniä kaikki. Aika harva alkaa sekoilla toisten kissoista ja lapsista.

Tästä päästään taas siihen keskusteluun, ovatko isovanhemmat perheenjäseniä vai eivät. Minusta ovat, mutta toki lapsella on vain yhdet vanhemmat. Silloin tällöin sekaantuvat sanat ovat kyllä aika "easy mistake", jos anoppi leikkiessään vaikkapa juuri ajattelee omaa poikaansa ja miten tämän kanssa aikoinaan tuli touhuttua.

Easy mistake tuossa tilanteessa olisi nimittää sitä pojanpoikaa poikansa nimellä. Sen sijaan että sekoaa itsensä ja ventovieraan miniän nimityksistä.

Mietippä uudestaan. Onhan se mummukin edelleen äiti. Äitiys ei mihinkään katoa lastenlasten synnyttyä. Ja jos henkilö on ollut 20-30... vuotta elämästään äiti ja vaan muutaman vuoden mummuna, niin kumpi nimitys tulee helpommin selkäytimestä? Kyseessä ei siis ole se, että erehtyisi pitämään itseään miniänään (ts. ei kutsu itseään miniän etunimellä) vaan lipsahtaa "äiti" joka pitää täysin paikkansa. Ei vaan juuri sen taaperon äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Seliseli. Siinä välissä on kuitenkin ainakin parikymmentä vuotta.

Missä välissä? Olen lapsilleni edelleen äiti ja käytän sitä sanaa edelleen itsestäni heille puhuessani ajoittain. Helposti voisin puhua itsestäni äitinä samaan syssyyn lapsenlapsellekin. Ei itseasiassa tekisi tiukkaakaan sellainen vahinko vaikka tiedän oikein hyvin kuka hänen äitinsä on enkä missään nimessä enää äidin hommia haikailekaan. Ja varmaan korjaisin jos huomaisin virheeni, että eikun mummi mutta siis menee minusta täydellisesti vahinkona muutaman kerran.

Se sellainen äiti tulee, anna kun äiti näyttää jne loppuu ennen kuin lapsi on kymmenen. Sen jälkeen on vuosia väliä ennen kuin on isoäiti.

Ja normaalimpaa isoäidin on sanoa lapsenlasta lapsensa nimellä kuin alkaa erehtyä aikuisten rooleista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Meillä mies puolestaan säännöllisesti sotkee puheessaan kissamme ja poikamme nimet (sattuvat alkamaan samalla kirjaimella). Jotkut ihmiset nyt vain sekoilevat puhuessaan enemmän kuin toiset, ihan vahingossa.

Edelleen saman perheen jöseniä kaikki. Aika harva alkaa sekoilla toisten kissoista ja lapsista.

Tästä päästään taas siihen keskusteluun, ovatko isovanhemmat perheenjäseniä vai eivät. Minusta ovat, mutta toki lapsella on vain yhdet vanhemmat. Silloin tällöin sekaantuvat sanat ovat kyllä aika "easy mistake", jos anoppi leikkiessään vaikkapa juuri ajattelee omaa poikaansa ja miten tämän kanssa aikoinaan tuli touhuttua.

Easy mistake tuossa tilanteessa olisi nimittää sitä pojanpoikaa poikansa nimellä. Sen sijaan että sekoaa itsensä ja ventovieraan miniän nimityksistä.

Mietippä uudestaan. Onhan se mummukin edelleen äiti. Äitiys ei mihinkään katoa lastenlasten synnyttyä. Ja jos henkilö on ollut 20-30... vuotta elämästään äiti ja vaan muutaman vuoden mummuna, niin kumpi nimitys tulee helpommin selkäytimestä? Kyseessä ei siis ole se, että erehtyisi pitämään itseään miniänään (ts. ei kutsu itseään miniän etunimellä) vaan lipsahtaa "äiti" joka pitää täysin paikkansa. Ei vaan juuri sen taaperon äiti.

OMA NIMI.

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tuo on outo ilmiö. Yrittävätköhän hyvittää poikansa kanssa tekemänsä kasvatusvirheet noin tai jotain?

Oikea kyökkisykoloki siellä. Mistä teitä sikiää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Meillä mies puolestaan säännöllisesti sotkee puheessaan kissamme ja poikamme nimet (sattuvat alkamaan samalla kirjaimella). Jotkut ihmiset nyt vain sekoilevat puhuessaan enemmän kuin toiset, ihan vahingossa.

Edelleen saman perheen jöseniä kaikki. Aika harva alkaa sekoilla toisten kissoista ja lapsista.

Tästä päästään taas siihen keskusteluun, ovatko isovanhemmat perheenjäseniä vai eivät. Minusta ovat, mutta toki lapsella on vain yhdet vanhemmat. Silloin tällöin sekaantuvat sanat ovat kyllä aika "easy mistake", jos anoppi leikkiessään vaikkapa juuri ajattelee omaa poikaansa ja miten tämän kanssa aikoinaan tuli touhuttua.

Isovanhemmat ovat sukulaisia, eivät perhettä. Ja siinä välissä on selkeä raja. Eikä ole millään tasolla normaalia ajatella itseään ihan toisen naisen lapsen äidiksi.

Miksi ihmeessä kuvittelet että hän kuvittelee itsensä lapsenlapsensa äidiksi?

Vierailija kirjoitti:

Mistähän saisi sellaisen koulutuksen, että pystyisi määrittelemään ihmisen narsistiksi ihan vain kirjoitusten perusteella?

Vai vaaditaanko siihen joku eronnut yh-äiti joka sohvalla makaa ja bisseä kulauttelee kirjoitustensa lomassa?

Sen saa sillä kun elää narsistin vaikutuspiirissä. Sen jälkeen näkee otsallaankin ne kaikki kiemurat ja kommervenkit. Se on usein kuin hidasta kolaria seuraisi, kun se kehityskaari on aina sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Tällainen voi olla viatontakin. Mä sanon itseäni usein meidän koirankin äidiksi.

Meillä mies puolestaan säännöllisesti sotkee puheessaan kissamme ja poikamme nimet (sattuvat alkamaan samalla kirjaimella). Jotkut ihmiset nyt vain sekoilevat puhuessaan enemmän kuin toiset, ihan vahingossa.

Edelleen saman perheen jöseniä kaikki. Aika harva alkaa sekoilla toisten kissoista ja lapsista.

Tästä päästään taas siihen keskusteluun, ovatko isovanhemmat perheenjäseniä vai eivät. Minusta ovat, mutta toki lapsella on vain yhdet vanhemmat. Silloin tällöin sekaantuvat sanat ovat kyllä aika "easy mistake", jos anoppi leikkiessään vaikkapa juuri ajattelee omaa poikaansa ja miten tämän kanssa aikoinaan tuli touhuttua.

Isovanhemmat ovat sukulaisia, eivät perhettä. Ja siinä välissä on selkeä raja. Eikä ole millään tasolla normaalia ajatella itseään ihan toisen naisen lapsen äidiksi.

Miksi ihmeessä kuvittelet että hän kuvittelee itsensä lapsenlapsensa äidiksi?

Nimittää itseään äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä aiheestahan on monta ketjua esim. onko vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä jne. 

Lukekaa, osa isovanhemmista höyrähätää ihan täysin kun syntyy lapsenlapsia eivätkä tajua rooliaan.

Tuolta saa vertaistukea.

Luojan kiitos se on itsellä jo ohi kun se lapsenlapsi on jo aikuinen eikä isovanhempi enää ole vuosiin pystynyt puuttumaan lastenkasvatukseen.

Meillä välimatka ja lapsen kasvaminen auttoi tähän. Muutimme takaisin anopin lähelle, kun lapsi meni kouluun. Nyt ei ole niin kiinnostunut elämästämme, kun vaan vauvat ja pikkulapset on se juttu. Koululainen on jo vähän plääh ja miehen veljellä on niitä vauvoja ja taaperoita anopille lellittäväksi.

T. 1

Mun äidillä on ollut samaa, siis todella suuri puuttumisongelma raivokohtauksineen silloin kun ainoa lapsenlapsensa oli pieni. Sittemmin tosiaan isompi koululainen ei jaksa enää niin kiinnostaa ja on haalinut hoidettavia pieniä naapureista yms tilalle. Olen miettinyt (näin siis äitini lapsena) että onkohan hänellä oikeasti jotain narsistisia taipumuksia ja pärjää ainoastaan pikkulasten kanssa jotka on "helppo" saada tottelemaan mutta isompia / aikuisia muuten kuin kiristämällä ei. Meille tuli myös luojan kiitos välimatka avuksi eikä nykyään enää tarvitse nähdä edes joka vuosi.

No nyt on kyllä vainoharhaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi itse kutsui itseään pari kertaa äidiksi, kun leikki lapseni kanssa vauvana. Oli kuulemma vahinko, kun oli siihen niin tottunut. En tiedä oliko, mutta oli oli vauvaa muutenkin niin paljon, että tuntui tuon jälkeen entistä epämukavammalta. Oli aika helpotus, että muutimme miehen töiden perässä muutaman sadan kilometrin päähän, niin anoppi ei ollut enää siinä leikkimässä äitiä jatkuvasti.

Vahinko.

Sitä kun on kutsunut itseään äidiksi omien lastensa kanssa vuosikymmeniä, niin helposti voi vahingossa lipsahtaa pienen lapsen kanssa touhutessa.

Mummiksi opettelu voi viedä vähän aikaa.

Seliseli. Siinä välissä on kuitenkin ainakin parikymmentä vuotta.

Missä välissä? Olen lapsilleni edelleen äiti ja käytän sitä sanaa edelleen itsestäni heille puhuessani ajoittain. Helposti voisin puhua itsestäni äitinä samaan syssyyn lapsenlapsellekin. Ei itseasiassa tekisi tiukkaakaan sellainen vahinko vaikka tiedän oikein hyvin kuka hänen äitinsä on enkä missään nimessä enää äidin hommia haikailekaan. Ja varmaan korjaisin jos huomaisin virheeni, että eikun mummi mutta siis menee minusta täydellisesti vahinkona muutaman kerran.

Vahinkona menee muutaman kerran. Mutta se, että toistuvasti ja tahallaan kutsuu itseään äidiksi lapsenlapselle puhuessa, niin se ei ole vahinko, eikä millään muotoa hyväksyttävää.