Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

Samaa olin tulos kommentoimaan! Olen sinua vanhempi (?), 50-luvun lopulla syntynyt, mutta hyvin perehtynyt tähän kiintymyssuhdeteoriaan. Ja ylipäätään se mitä näen nykyäitiydessä eroja esim 70-luvun äitiyteen, niin parempaan päin ollaan menty tai menossa: nyt suositellaan pitkää imetystä (2v+ saakka), ja painotetaan lähisuhteiden tärkeyttä vauvan kehitykselle (Ei alle vuoden ikäisiä päivähoitoon). Seitkytluvulla moni lapsi ei vierastanut ollenkaan vauvana tai taaperona, no onko mikään ihme kun tapana oli jättää jopa 3kk ikäinen hoitoon ja lähteä töihin, vauva saatettiin jättää myös yksin leikkikehään ja käydä itse kaupassa :(

Juu, ei ihme ollenkaan kun oli niin hiljaisia ja paikallaan pysyviä lapsia, kunnraukat oli ihan peloissaan siitä kaikesta hylkäömiskokemuksesta mitä tuommoinen teettää !!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

Samaa olin tulos kommentoimaan! Olen sinua vanhempi (?), 50-luvun lopulla syntynyt, mutta hyvin perehtynyt tähän kiintymyssuhdeteoriaan. Ja ylipäätään se mitä näen nykyäitiydessä eroja esim 70-luvun äitiyteen, niin parempaan päin ollaan menty tai menossa: nyt suositellaan pitkää imetystä (2v+ saakka), ja painotetaan lähisuhteiden tärkeyttä vauvan kehitykselle (Ei alle vuoden ikäisiä päivähoitoon). Seitkytluvulla moni lapsi ei vierastanut ollenkaan vauvana tai taaperona, no onko mikään ihme kun tapana oli jättää jopa 3kk ikäinen hoitoon ja lähteä töihin, vauva saatettiin jättää myös yksin leikkikehään ja käydä itse kaupassa :(

Juu, ei ihme ollenkaan kun oli niin hiljaisia ja paikallaan pysyviä lapsia, kunnraukat oli ihan peloissaan siitä kaikesta hylkäömiskokemuksesta mitä tuommoinen teettää !!!!

Ihan hyvää analyysiä ja täysin paikkansapitävää settiä nää kaks vikaa viestiä! Mutta....

Miten liittyy ketjun aiheeseen "Anoppi luulee että häntä luullaan vauvan äidiksi"?

😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

Samaa olin tulos kommentoimaan! Olen sinua vanhempi (?), 50-luvun lopulla syntynyt, mutta hyvin perehtynyt tähän kiintymyssuhdeteoriaan. Ja ylipäätään se mitä näen nykyäitiydessä eroja esim 70-luvun äitiyteen, niin parempaan päin ollaan menty tai menossa: nyt suositellaan pitkää imetystä (2v+ saakka), ja painotetaan lähisuhteiden tärkeyttä vauvan kehitykselle (Ei alle vuoden ikäisiä päivähoitoon). Seitkytluvulla moni lapsi ei vierastanut ollenkaan vauvana tai taaperona, no onko mikään ihme kun tapana oli jättää jopa 3kk ikäinen hoitoon ja lähteä töihin, vauva saatettiin jättää myös yksin leikkikehään ja käydä itse kaupassa :(

Juu, ei ihme ollenkaan kun oli niin hiljaisia ja paikallaan pysyviä lapsia, kunnraukat oli ihan peloissaan siitä kaikesta hylkäömiskokemuksesta mitä tuommoinen teettää !!!!

Ei liity aiheeseen, mutta pitää ehdottomasti paikkansa ! Haluan kuitenkin muistuttaa, että meitä kotiäitejä oli myös tuolloin 70-luvulla, jotka imetimme lapsentahtisesti (vaikkei se ollutkaan silloin yhtään trendikästä, heh) emmekä jättäneet lapsiamme leikkihäkkeihin, saati pitkiksi päiviksi vieraiden hoitoon, vaan hoidimme lapset kotona, kunnes aloittivat koulun, ja silloin minäkin vasta menin työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

Samaa olin tulos kommentoimaan! Olen sinua vanhempi (?), 50-luvun lopulla syntynyt, mutta hyvin perehtynyt tähän kiintymyssuhdeteoriaan. Ja ylipäätään se mitä näen nykyäitiydessä eroja esim 70-luvun äitiyteen, niin parempaan päin ollaan menty tai menossa: nyt suositellaan pitkää imetystä (2v+ saakka), ja painotetaan lähisuhteiden tärkeyttä vauvan kehitykselle (Ei alle vuoden ikäisiä päivähoitoon). Seitkytluvulla moni lapsi ei vierastanut ollenkaan vauvana tai taaperona, no onko mikään ihme kun tapana oli jättää jopa 3kk ikäinen hoitoon ja lähteä töihin, vauva saatettiin jättää myös yksin leikkikehään ja käydä itse kaupassa :(

Juu, ei ihme ollenkaan kun oli niin hiljaisia ja paikallaan pysyviä lapsia, kunnraukat oli ihan peloissaan siitä kaikesta hylkäömiskokemuksesta mitä tuommoinen teettää !!!!

Tuolle on ihan nimi. Sosiaalinen rajattomuus. Se on yleistä lastenkotilapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Mulle ei tule mieleen mitään sellaista tilannetta, missä anoppi voisi sanoa miniälleen, että tämän tulee häntä totella.  Mikä ihme se voisi olla?

.

Minäpä kerron. Anoppi oli tuonut taas kerran meille kasan vaatteita lapselle. Oli saanut "iliman" kaverin tyttären kirppikseltä myymättä jääneitä vaatteita. Ne oli mun lapselle liian isoja, lisäksi vaaleanpunaisia. Mulla on vain poikia. En luvannut ottaa niitä vastaan. Anoppi suuttui, ja oli seuraavan "lahjan aika".

Anoppi oli omia kätköjään kaivaessa löytänyt verhot meidän olohuoneeseen. En luvannut pistää niitä ikkunaan, koska olivat rumat. Olen myös niin paha, että haluan ihan itse sisustaa kotini ilman anopin puuttumista asiaan. Mieheni mielipide otetaan päätöksissä huomioon.

Niistä verhoista jaksoi länkyttää. Käskin jo lopettamaan, sain kuulla olevani tyhmä, ruma ja kiittämätön, kun en huoli hänen rakkaita verhojaan. Ei muuten kelvannut hänellekään ne verhot, mutta mun ikkunaan pitäisi kelvata. Sitä sättimistä kuunnellessa meni hermot, joten sanoin hänelle, että jos aikoo olla tekemisissä, hänen tulee kohdella mua kuin ihmistä.

Siitähän meni kuppi nurin anopilla ihan tosissaan. Huusi pää punaisena jalkaansa polkien, että hänen ei tarvitse mua totella, vaan minun pitää totella häntä.

Aloin nauramaan, olihan tuo ihan älyttömän absurdi tilanne. Seuraavaksi anoppi alkoi väännellä naamaansa, yritti raivoissaan edes yhden kyyneleen saada valumaan pitkin poskea. Käskin hänen lopettaa, kun näen kyllä hänen teatteriesityksensä läpi. Sitten anoppi lähti ovet paukkuen.

Oli kyllä erittäin wtf-tilanne.

Teillä varmaan taloudellisesti huono tilanne , otaksun. Anoppi yrittää auttaa tavoilla joilla osaa.

Voihan ne vaatteet kipata uff laatikkoon.

Nuo verhot on niin klassinen vale etten viitti edes ottaa kantaa. " Anoppi kävi salaa vaihtamassa verhot".

Otaksut väärin. Taloudellinen tilanne on ihan hyvä, vaikka tili ei ole vielä täynnä. Verhot saan uusittua tarvittaessa ilman, että perheen tarvitsee nähdä nälkää.

Ei tuo anoppi halua/halunnut auttaa, vaan kontrolloida meidän kodin sisustusta. Anoppi ei tykkää, kun tykkään vaaleasta ja pikkunätistä. Anoppi haluaa, että kaikki on ruskeaa. Hän ei meillä asu, mutta silti mun sisustustyyli häntä on kovasti kynsittänyt.

Ihan varmasti uffin laatikkoon toivotaan tavaraa, joka ei mene normaalilla kirppiksellä kaupaksi. Olisivat vieneet ne rievut suoraan sinne, ei mun koti ole uffin välivarasto.

Nuo verhot on tositarina. En mäkään sitä uskonut, ennen kuin koin sen itse.

No herran tähden, työnnä roskikseen sitten. Älä aikuinen ihminen ole noin avuton.

Miten ihmeessä teillä alunperin anopit häärää, se ei millään sovi minun kokemuksiini sukulaispiireistä tai omastakaan.

Mun miniät ei haulu mun 70- lukulaista sisustysta ja minä hymisen kehuen jos he näyttävät jotain uutta kodissaan.

Klassiset jutut lehdistä poimittuina ovat huvittavia. "Anopin verhot", heh.

Kiva. Maksan sitten jätemaksuakin vielä.

Eri

Keräyslaatikoiden käytöstä ei tarvitse maksaa.

Ja jos omakotitalossa asutte on tosiaan taloudellisia vaikeuksia jos jätemaksut tuottaa vaikeuksua 300 -500 tuhannen lukaalissa.

Ei tule keräyslaatikoista maksuja, mutta pahimmillaan me oltaisiin tarvittu isompi roskis tai tiheämpi tyhjennysväli, jos oltaisiin kaikki anopin lahjoitukset viety roskiin. Siitä kyllä tulee isompi lasku. Olisimme kyllä saaneet sen maksettua.

Mutta! Ei tässä raha ole se ongelman ydin, vaan se, anoppi toi milloin mitäkin meille täysin hyödytöntä ja usein rikkinäistä tavaraa. Niistä olisi vielä pitänyt kauniisti kiittää. Kirjaimellisesti oltiin kierrätyspisteen välivarasto. Kun sanottiin että ei saa tuoda meille enää mitään, niin kauhea itku ja parku kun häntä ei arvosteta. Ja seuraavalla viikolla uusi ikea-kassillinen roskaa odotti oven edessä, kun tultiin kotiin. Kun vietiin muutaman kerran niitä hienoja löytöjä anopille, niin alkoi ymmärtää, että ei voi levittäytyä meidän kotiimme. Itsellään on jo okt, mökki ja pari varastoa täynnä ties mitä. Alkaen sota-aikaisista suksista, sieltä voi löytyä ihan mitä vain.

Toiko kangaspuutkin?

Itseasiassa meillä on jo :D Tulivat talon mukana. Ovat varastossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Mikä marttyyrinviitta?

Entä jos vaan pelottaa? Ei siinä silloin uskalla yhtään mitään, niin moni asia voidaan tulkita väärin.

olen eri, mutta näin ajattelen jo minäkin. Niin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Mikä marttyyrinviitta?

Entä jos vaan pelottaa? Ei siinä silloin uskalla yhtään mitään, niin moni asia voidaan tulkita väärin.

olen eri, mutta näin ajattelen jo minäkin. Niin

Mihinkäs se vanhuksen viisaus nyt on pudonnut? Normaalit käytöstavatkin täyttä utopiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Mikä marttyyrinviitta?

Entä jos vaan pelottaa? Ei siinä silloin uskalla yhtään mitään, niin moni asia voidaan tulkita väärin.

olen eri, mutta näin ajattelen jo minäkin. Niin

Eli kun joku tuntematon on purkanut sydäntään kauheasta anopistaan internetissä, niin sitten ei uskalla edes tutustua pojan puolisoon? Kyllä tuossa heitetään kirves kaivoon jo ennen kättelyä.

Toisaalta. Olisipa oma anoppi ajatellut samoin, monelta murheella olisi säästytty. Jos tunnistat että olet persoonallisuushäiriöinen kpää jolla ei ole kykyä antaa poikasi perheen elää tavallaan, niin tee miniällesi (ja pojallesi) palvelus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki! Olen onnellinen anoppi, minulla on malesialainen miniä. Hän on hyväsydäminen, kohtelias ja suunnattoman ahkera, työskentelee siivoojana. Tämä pieni reipas nainen poimii marjoja ja sieniä vapaa-ajallaan. Nyt mustikkaa on jo 160 litraa ja kanttarelleja 4 ämpärillistä. Tuo meillekin niin paljon kuin tarvitsemme. Heillä on kolme pientä lasta, mutta koskaan hän ei valita väsymystä. Hyvä mieli näkyy päällepäin koko perheestä. Kiitollinen olen, että esikoinen on löytänyt noin hyvän vaimon. Toivottavasti kahta nuorempaa poikaa onnistaa yhtä hyvin.

Vanha sanonta "Vaimon viisaus talon rakentaa" pitää paikkansa. Heidän ok-talo nousee hyvää vauhtia ja jouluksi pääsevät asumaan.

Oi miten ihanaa! Pitääpä suositelle omille pojille kosiomatkaa Aasiaan.. ;)

Meidän naapurissa on thai-miniä, hän on todella mukava ja auttavainen. Pesee naapureiden ikkunat ja auttaa talvella lumitöissä. Kesäisin kerää valtavat määrät marjoja ja myy niitä lisätienesteikseen.👍

Ja myy itseään, jotta saa elättää aiemmat lapsensa ja muun suvun kotiseuduilla. Jos poikaa ei satunnaiset tippurit haittaa, niin kyllä, kosiomatkaa vaan järkkäämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Tää on tämän ketjun hauskin tyyppi. Eihän kukaan oikeasti ole noin vainoharhainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Tää on tämän ketjun hauskin tyyppi. Eihän kukaan oikeasti ole noin vainoharhainen?

Niin. Helppo väittää toista vainoharhaiseksi, kun ei tiedä koko tarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Tää on tämän ketjun hauskin tyyppi. Eihän kukaan oikeasti ole noin vainoharhainen?

Kyseinen mummo on tuomittu lähestymiskieltoon stalkkaamisen takia, kaapannut lapset jo kerran.

Ennen lähestymiskieltoa hiippaili jatkuvasti kotimme lähellä, lasten koulun ympärillä jne. Yritti hakea päiväkodista.

On ikävää ettet ymmärrä että maailmassa on häiriintyneitä ihmisiä.

Mitään muuta syytä kuin me ei tuohon bussiin ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Mikä marttyyrinviitta?

Entä jos vaan pelottaa? Ei siinä silloin uskalla yhtään mitään, niin moni asia voidaan tulkita väärin.

olen eri, mutta näin ajattelen jo minäkin. Niin

Mihinkäs se vanhuksen viisaus nyt on pudonnut? Normaalit käytöstavatkin täyttä utopiaa.

Normaalit käytöstavat velvoittavat vain nuorempaa sukupolvea. Vanhemmat "saavat kertoa totuuden", eli haukkua, mitätöidä ja huseerata lastensa kodissa, hyvää hyvyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Tää on tämän ketjun hauskin tyyppi. Eihän kukaan oikeasti ole noin vainoharhainen?

Kyseinen mummo on tuomittu lähestymiskieltoon stalkkaamisen takia, kaapannut lapset jo kerran.

Ennen lähestymiskieltoa hiippaili jatkuvasti kotimme lähellä, lasten koulun ympärillä jne. Yritti hakea päiväkodista.

On ikävää ettet ymmärrä että maailmassa on häiriintyneitä ihmisiä.

Mitään muuta syytä kuin me ei tuohon bussiin ole.

Miten muuten lapset koki kaappaustilanteen? Jäikö heille pelkoa tms, vai muistavatko asiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen joku tuore äiti valitteli, kun isovanhemmat eivät olekaan kiinnostuneita lapsenlapsesta.

Minustakin tuntuu, että jos poika saa lapsen, en uskalla olla siitä yhtään kiinnostunut. Sanoisin vielä vahingossa  itseäni sen äidiksi ja sehän olisi maaimanloppu.

Tytöt jos saa lapsia, niin niitä ei haittaa, vaikka minä itseäni sanoisin vahingossa lapsen äidiksi. Naureskelisivat ehkä, mutta ei mitään vakavampaa . 

Pelottaa jo olla tekemisissä nimiän kanssa, kun näitä av juttuja lulee. Tekipä niin tai näin, aina on tehnyt väärin. Omien tyttöjen kanssa ei tuota ongelmaa ole.

Ota tuo marttyyriviitta pois harteilta ja kohtele miniääsi ihmisenä. Jos ette sovi saman kahvipöydän ympärille, niin sitten on asia niin. Saattaa hän olla ihan mukava tyyppi. Todennäköisyys tulla toimeen miniän kanssa nousee, kun ei toimi kuten anopit näissä kauhuanopit ketkuissa.

Kannattaako tulla "neuvomaan" kun ei sinulta ole neuvoja kysytty ja minä osaan kyllä olla ihmisten/miniän kanssa ja onkin ihan ok tyyppi, mutta kun lukee näitä av juttuja, niin alkaa epäilemään, että onko kaikki anopin tekemiset kuitenkin päin per...ttä vaikka tekisi niin tai näin. Jos olet kiinnostunut siitä ehkä joskus syntyvästä lapsesta, yrität omia sen ja jos et ole kiinnostunut, sekin on paha.

Lähes koko ajan täällä pyörii jokin ketju, jossa haukutaan anoppeja. Milloin siitä, että omii lapsen, milloin siitä, ettei anoppia lapsi kiinnosta. 

No toivottvavasti poika ja kihlattunsa ei tee lapsia, niin ongelmaa ei tule.

Minusta ei saa hankalaa anoppia tekemälläkään. En ota kantaa mihinkään , enkä anna kenellekään yhtään mitään ja nään avominiää ehkä kerran vuodessa, koska asuvat kaukana. 

Olemme kohteliaita toisillemme, kuten vieraat ihmiset ovat toisiaan kohtaan.  Meinaan vaan, että jos saavat lapsen, ei sitä uskalla olla niin eikä näin tai ehkä poika käy lapsen kanssa kahdestaan meillä, silloin ei ongelmia tule.

Minua ei haittaa, vaikka en olisi missään tekemisissä lasteni puolisoiden kanssa. Enkä ainakaan haasta riitaa, eikä muutenkaan kiinnosta miten kukin kotinsa sisustaa. En käy kylässä heillä, kaikki asuu aika kaukana ja  saavat kyllä ihan rauhassa elää omaa elämäänsä. 

Mutta ehkä sekin on väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.