Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi

Luultavasti lipsautti vahingossa. Olen itse kutsunut itseäni maukuvan kissani äidiksi ("Äiti antaa sulle kohta raksuja").

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Mihinkähän tääkin edes liittyy?

Entisajan äideiltä lähtis sillä hoidolla kaikki lapset nykyään huostaan.

Pikkutytti kirjoitti:

Luultavasti lipsautti vahingossa. Olen itse kutsunut itseäni maukuvan kissani äidiksi ("Äiti antaa sulle kohta raksuja").

Oma kissa on ihan ok. Toiswn ihmiswn lapsi ei.

Mä en oikeesti tiedä mitä mun pitäisi ajatella, mutta usko alkaa loppumaan. Tälle ketjulle näyttää olevan ominaista huutelu ja syyttely ja jopa inhottava kommentointi liittyen yhden kommentoijan miniän etniseen taustaan. Nuorille naisille irvaillaan et ovat heikkoja inisijöitä ja et pitäisi vaan kestää rajattoman anopin perseilyt, koska lapset ja puoliso kärsii jos miniä ei vaan kasvata itselleen paksua nahkaa. Ja ei, läheskään kaikki anopit eivät ole kauhuanoppeja. Mun kokemuksella ainoastaan yhden exän äiti oli kauhuanoppi. Muut ovat olleet mukavia, toki ei ole välttämättä ollut ikäeron vuoksi kovin paljon yhteisiä juttuja.

Toinen mitä on todella vaikea ymmärtää on rajattoman käytöksen loputon puolustelu. Mutta ei kuitenkaan osata vastata ihan käytännön esimerkkeihin miksi rajaton käytös (oli se sitten oma äiti tai anoppi tai isoäiti) on ok. Loputtomasti puolustellaan ja vedotaan isovanhempi-lapsisuhteen tärkeyteen vaikka esimerkeissä isovanhemman käytös on enemmän haitallista lapselle. Vertailu sisaruksiin/serkkuihin, suosiminen lasten välillä, manipulointi (pelottelu, lupailu, annetaan lapsen ymmärtää väärin tahallaan, uhkailu, kiristäminen), lasten terveyden riskeeraaminen tahallaan, hitto soikoon "väärän" lelun piilottaminen! Huomauttaisin, että tällainen käytös myös vanhemman harjoittamana on erittäin iso red flag ja väärin lasta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Truedat!

Ja muistakaamme, ettei seitkytluvulla esimerkiksi ollut yhtä laajaa sossu- ja lastenkititoimintaa. Ei niitä lasuja tehtailtu samaan tahtiin kuin nyt, vaikka syytä ehkä olisi ollut.

Nimim. 70-luvulla kasvanut, jos lapsuuteni teleportattais nykyaikaan, minutkin varmasti olisi jo taaperona otettu huostaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Hahaha, tää on surullista mutta kovin totta! :D

Ennen myöskään ollut niin paljoa niitä tahoja, jotka ois puuttuneet huonoon vanhemmuuteen. Nykyään lasu tulee helposti ja jopa ilman aihettakin , tyyliin "lapsella oli rikkinäiset sukat tullessaan päiväkotiin" :D (tositarina, ei oma vaan kaverin muksu.) Juu no minä kuljin varmaan koko lapsuuteni reikäsissä vaatteissa eikä ketään kiinnostanu.

Minä olin lapsi 70-luvulla ja äitiäni pidettiin superäitinä eli poikkeuksellisen huolehtivaisena.

Lapset sai loipottaa itsekseen ihan taaperosta. Kolmivuotias laitettiin vain yksin ulos leikkimään.

Hampaita ei pesty, täynnä reikiä.

Vaatteet pestiin kerran viikossa kun oli sauna. Lapsi peseytyi siis myös kerran viikossa.

Ravinto hyvin yksipuolista. Allergioista ei piitattu. Kala-allergikkona oksentelin kalasopat silakkalaatikot jne ja sain saarnan nirsoudesta.

Ei harrastuksia.

Vaatteet aina perittyjä. Talvella aina kylmä.

Koulussa ei autettu missään ikinä. Se oli lasten hommaa.

Paljon yksinäisyyttä. Kaverisuhteista ei huolehdittu.

Paljon tapaturmia, mm jalka ja käsi poikki kun olin valvomatta.

Isosisko kiusasi rääkkäsi ja mukiloi eikä kukaan puuttunut.

Loputtomiin huonoa ja laiminlöivää hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Helevetin hyvä teksti! Saman ilmiön havainnut eri kouluissa, eri puolilla pääkaupunkiseutua työskennellessä!

M43

Miksi lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy niin kovaa vauhtia tänä päivänä? Mt-ongelmat räjähtävät käsiin. Tilanne on pahempi kuin milloinkaan Suomessa, vaikka lapsia syntyy ennätys vähän. Onko syy mummoissa vai kenties äideissä? Hyvin harvoin mummot nykyään edes hoitaa lastenlapsia. Että hirveästi ei voisi sen perusteella mummoja syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, niin ajattelen jälleen kerran (niinkuin aina anoppiketjuja lukiessa) että kuinka mukavaa on kun on ihan normaalilla järjellä varustetut miniät. 

Ehkä osaat kohdella miniöitäsi ihmisinä, etkä tallo heitä jokaisen mahdollisuuden tullen? Kyllä hyvät välit ovat mahdolliset, jos molemmat osapuolet ovat ns normaaleja ihmisiä. Oman anopin kanssa tukee toimeen vain, jos alistuu hänen tahtoonsa. Hän on ihan suoraan sanonut minulle, että minun tulee totella häntä. Tätä et varmaan edellytä omilta miniöiltäsi?

Aika oudolta tuntuu tuollainen tottelemisen vaatiminen, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset. Tämän ketjun aiheeseen liittyen kerran meille tuli toisen miniän kanssa väärinkäsitys, mieheni ja minä olimme vierailulla poikani ja miniäni luona, heillä oli silloin pieni vauva jonka kanssa makoilin lattialla ja vauva alkoi tuoksahtamaan, otin vauvan syliini ja sanoin: äiti vaihtaa vaipan, miniä otti vauvan hieman vihaisen näköisenä, mietin mitä nyt tein väärin kunnes hetken kuluttua vauva alkoi hieromaan silmiään ja itkeä tihruttamaan ja taas nostin vauvan lattialta ja sanoin: äiti laittaan sinut nukkumaan, miniä sieppasi vauvan vihaisena ja sanoi: et sinä ole hänen äiti. En ollut tarkoittanutkaan itseäni sanoessa äiti vaan tietenkin miniääni. Tämä väärinkäsitys onneksi selvisi heti, ei jäänyt kumpaakaan vaivaamaan, useasti ollaan miniän kanssa naureskeltu että "kuka on kenenkäkin äiti"

Semmonen ns hupaisa tarina siellä.

Paljon hupaisia tarinoita täällä. Koko ketju täynnä, hupaisin tuo, joka vahtii ikkunasta kun bussi ajaa ohi, että istuuko anoppi siinä. Ja aina on sen siinä näkevinään. Harhaisuuden huippu.

Jos äitiys (pojan äidin) loppuu silloin, kun miniä astuu kuvioon, niin milloinkahan anoppius loppuu?

Minä nimittäin oikein mielelläni lakkaisin olemasta anoppi ex-miniälleni, mutta hän vaan sitkeästi pitää minua anoppinaan. Ei minua kiinnostaisi.

Hän vielä avioerosta kymmenen vuoden jälkeenkin soittelee minulle ja kyselee pojastani ja tämän uudesta vaimosta, valittelee vaikeuksiaan ja pyytelee rahaa. Alussa annoin, kun halusin auttaa, mutta enää en sitä tee. On vaan niin marttyyrin rooli päällä, vaikka pitäisi sitä jo tuossa ajassa osata mennä jo eteenpäin.

No osaanhan minä tietysti olla vastaamatta kun näen kuka soittaa, mutta sitten taas vastaan kun kun ajattelen, että jos on vaikka joku oikea hätä tai muuten ihan oikeata asiaakin. Muutaman kerran kun on niinkin ollut, mutta yleensä ei muuta kuin valittamista.

Siinä vaiheessa kun on jo joutunut hakemaan lähestymiskiellon mummolle ja tämä sen jälkeen muuttaa kahden kilometrin päähän sinun bussisi päättärille niin eipä siinä paljon naurata. Samainen mummo kaapannut lapset jo kertaalleen puistosta ja nyt sitten ajelee talon ohi edestakaisin, bussista suoraan näkymä pihalle.

Hihii kun onkin hauskaa.

Miksi se anoppi ei saisi bussia käyttää?  

Siksi että ainoa syy käyttää ko bussia on meidän ahdistelemisemme.

Ahahahaha, ihan uskomatonta ajattelua!

Sieltä menee toinen suora bussi. Täällä kiertämiseen ei ole mitään muuta syytä.

Tää on tämän ketjun hauskin tyyppi. Eihän kukaan oikeasti ole noin vainoharhainen?

Kyseinen mummo on tuomittu lähestymiskieltoon stalkkaamisen takia, kaapannut lapset jo kerran.

Ennen lähestymiskieltoa hiippaili jatkuvasti kotimme lähellä, lasten koulun ympärillä jne. Yritti hakea päiväkodista.

On ikävää ettet ymmärrä että maailmassa on häiriintyneitä ihmisiä.

Mitään muuta syytä kuin me ei tuohon bussiin ole.

Siis tapaus äkkijyrkkä. Noh meissä anopeissa on myös tasaisia hämäläisiä. Ollaan hiljaa jos veetuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin lapsi 70-luvulla ja äitiäni pidettiin superäitinä eli poikkeuksellisen huolehtivaisena.

Lapset sai loipottaa itsekseen ihan taaperosta. Kolmivuotias laitettiin vain yksin ulos leikkimään.

Hampaita ei pesty, täynnä reikiä.

Vaatteet pestiin kerran viikossa kun oli sauna. Lapsi peseytyi siis myös kerran viikossa.

Ravinto hyvin yksipuolista. Allergioista ei piitattu. Kala-allergikkona oksentelin kalasopat silakkalaatikot jne ja sain saarnan nirsoudesta.

Ei harrastuksia.

Vaatteet aina perittyjä. Talvella aina kylmä.

Koulussa ei autettu missään ikinä. Se oli lasten hommaa.

Paljon yksinäisyyttä. Kaverisuhteista ei huolehdittu.

Paljon tapaturmia, mm jalka ja käsi poikki kun olin valvomatta.

Isosisko kiusasi rääkkäsi ja mukiloi eikä kukaan puuttunut.

Loputtomiin huonoa ja laiminlöivää hoitoa.

Kuin kuvaelma omasta lapsuudestani, kala-allergian tilalle vain maitoallergia ! Kyllä, maitoallergia, ei laktoosi-intoletanssi. Oma äiti valitti myös nirsoudestani.

Tyttären tyttärellä oli myös maitoallergia, niin paha että tyttäreni joutui itsekin jättää maitotuotteet kokonaan pois, kun imetti lasta 1,5-vuotta. Mun äitini tätä sitten päivitteli, että Jestas mitä hyysäystä, senkus totuttaa lapsen vaan väkisin! :O

Joo hyvinpä minäkin "totuin", olen yhä maitoallergikko mummoikäisenä! Ja hirveän alipainoinen oli koko lapsuuden. No ihmekös tuo, kun vatsa meni kuralle liki päivittäin, koska maitotuputus.

On niitä allergioita ennenkin ollut, niitä vaan ei huomioita. Lapsi oli vaan nirso tai huono syömään. Tai kenkkuili.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Olen itse ollut lapsi-ja kouluikäinen 70 luvulla ja todella vapaasti saatiin olla, usein lapsuudenystävien kanssa ihmetelty kuinka me ylipäänsä pysyttiin elossa mutta koulussa oli rauhallista, ei ollut väkivaltaa, ketään ei huostaanotettu, kaikki oli hyväkäytöksisiä, ei ollut mielenterveysongelmia ja kunnioitettiin omia vanhempia ja myös vanhempia ihmisiä. Tämä vain usein mietityttää kun nykyään on niin paljon monenlaista ongelmaa lapsillakin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy niin kovaa vauhtia tänä päivänä? Mt-ongelmat räjähtävät käsiin. Tilanne on pahempi kuin milloinkaan Suomessa, vaikka lapsia syntyy ennätys vähän. Onko syy mummoissa vai kenties äideissä? Hyvin harvoin mummot nykyään edes hoitaa lastenlapsia. Että hirveästi ei voisi sen perusteella mummoja syyttää.

Lue viesti nro 531. Siinä hyvin pähkinänkuoressa syitä.

Mt-ongelmat ym ongelmat kasautuvat näille huono-osaisille, perheisiin joissa ollut jo useamman sukupolven ajan työttömyyttä, mt-ongelmia, traumoja, huonoja äitisuhteita..... nyt ne on ns räjähtäneet käsiin.

Hyvinvoivissa idylliperheissä lapset ja nuoret voi hyvin, ja heistä huolehditaan paremmin kuin ikinä.

Kun ao. kaltaiset aivopierut lykätään framille ja aletaan kommentoimaan, eipä siinä paljon voi vaatia! 😂

TÄMÄ:

"Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi.

Tuli vaunulenkiltä harhaisena. No, antaa olla, ajettelen, kun tekee hänet niin onnelliseksi?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Olen itse ollut lapsi-ja kouluikäinen 70 luvulla ja todella vapaasti saatiin olla, usein lapsuudenystävien kanssa ihmetelty kuinka me ylipäänsä pysyttiin elossa mutta koulussa oli rauhallista, ei ollut väkivaltaa, ketään ei huostaanotettu, kaikki oli hyväkäytöksisiä, ei ollut mielenterveysongelmia ja kunnioitettiin omia vanhempia ja myös vanhempia ihmisiä. Tämä vain usein mietityttää kun nykyään on niin paljon monenlaista ongelmaa lapsillakin.

Ei kai niitä ollut kun mitään ei nähty eikä huomattu. Samanlaisia olemattomuuksia kuin allergiatkin.

Nykyään pienimmästäkin tehdään lasu ja pieninkin poikkeama kirjataan.

Huostaanotot ovat suuri tuottoisa bisnes. Ulkomaiset jättiyritykset niillä rikastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Olen itse ollut lapsi-ja kouluikäinen 70 luvulla ja todella vapaasti saatiin olla, usein lapsuudenystävien kanssa ihmetelty kuinka me ylipäänsä pysyttiin elossa mutta koulussa oli rauhallista, ei ollut väkivaltaa, ketään ei huostaanotettu, kaikki oli hyväkäytöksisiä, ei ollut mielenterveysongelmia ja kunnioitettiin omia vanhempia ja myös vanhempia ihmisiä. Tämä vain usein mietityttää kun nykyään on niin paljon monenlaista ongelmaa lapsillakin.

Asun nykyään alueella jossa on juuri tuollaista: lapset on hyväkäytöksisiä, sosiaalisia, liikunnallisia ja iloisia, täällä ei kellään mt-ngelmia, ei rikollisuutta, ketään ei huostaanotosta, kunnioitetaan toinen toisiaan.

Olen kotoisin alueelta, jossa jo lapsuudessani 70-luvulla oli mt-ongelmia, päihdeongelmia, väkivaltaa perheissä, lapset ja nuoret kapinoi ja haistatteli, aina sai varoa ettei joudu tappeluun...

Eli sosioekonomiset erot näkyy eri alueilla, myös eri aikakausina. 70-luvulla oli myös lapsilla ja nuorilla ongelmia, ei niihin vain puututtu samoin kuin nykyään, eikä niitä tilastoitu mihinkään Iltalehden sivuille nähtäväksi!

Vierailija kirjoitti:

Kun ao. kaltaiset aivopierut lykätään framille ja aletaan kommentoimaan, eipä siinä paljon voi vaatia! 😂

TÄMÄ:

"Anoppi kuvittelee että häntä luullaan vauvan äidiksi.

Tuli vaunulenkiltä harhaisena. No, antaa olla, ajettelen, kun tekee hänet niin onnelliseksi?"

Juu, ihan kauhean harhainen tuo mummo. Kannattaa soittaa piipaa auto hakemaan pois sekava mummo. Myös mummon onnellisuus viittaa psykoosiin, tai vähintään maniaan. Hoitoon mummo ja pian!🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole parjatumpi kuin nykyäiti. Ihan vapaata riistaa. Jokainen saa haukkua, tehdä johtopäätöksiä ja länkyttää. Joka päivä media täynnä ohjeita miten tehdä aina vaan täydellisemmin.

Suurimpia haukkujien joukkoja on eläköityneet isovanhemmat. Isoisät ja isoäidit.

Kun mikään ei riitä.

Ettei vain olisi itse aiheutettu ongelma, kun kaikesta vedetään herne nenään ja jostakin syystä, monet vauvan saatuaan, lakkaavat elämästä ja elävät lapsen kautta.

Ei edes isät, saati isovanhemmat osaa hoitaa lasta ja linnoudutaan neljän seinän sisälle kotiin ja kaiken elämän ulkopuolelle, usein vuosiksi.

On todella huolestuttavaa, kun taaperoikäiset pelkäävät ja vierastavat muita ihmisiä, itkevät pelosta, jos joku muu, kuin äiti on metrin päässä.

Ja äiti on ainoa lapselle luotettava aikuinen, ei edes isän syli kelpaa.

Ja ilmiötä jotkut äidit pitävät normaalina ja kuuluvan kehitykseen. Ei kuulu.

Työskentelen lasten parissa, enkä tunnista tätä kuvailemaasi ilmiötä :D ehei. Kyllä suurinosa nykypäivän vanhemmista jakaa lastenhoitovastuun, itseasiassa isät ovat enemmän läsnä kentän lastensa elämässä kuin moniin, moniin vuosikymmeniin! Sellaista menneiden aikojen "vaimo linnoittautuu lastensaannin jälkeen 10 vuodeksi kotiin"-kotiäitikulttuuria ei tod enää ole! :D nekin äidit, jotka hoitaa lapsensa kotona esim 3-vuotiaaksi, eivät erakoidu lasten kanssa neljän seinän sisälle, vaan lasten kanssa todellakin tehdään asioita! Käydään leikkipuistoissa, metsäretkillä, asukaspuistojen tapahtumissa, muskarissa ja vauva-uinneissa.... ihan eri meininki, mitä esim omassa lapsuudessani oli 70-luvulla.

Ja tutustupa sellaiseen termiin kuin terve kiintymyssuhde, tai eroahdistus. Terveen kiintymyssuhteen omaavalla lapsella tukee useita eroahdistuskausua elämänsä ensimmäiset 2 vuotta, mikä on ihan tervettä ja kehitykseen kuuluvaa, ja kielii vain ja ainoastaan siitä, että äiti on ollut läsnä tarpeeksi ja ollut vauvan/taaperon saatavilla. Ja ei, se ei tarkoita etteikö lapsi olisi ikinä viettänyt aikaa muiden ihmisten (esim isovanhempien) kanssa. Minä alan ammattilaisena ainakin huolestui, jos vauva/taapero ei IKINÄ vierasta, ja jos kapsi tulee luottavaisesti ihan kenen tahansa syliin.

Ja nuo eroahdistuskaudet menee kyllä ohi, ja mitä tiiviimmin äiti on lapsen saatavilla, sitä nopeammin ne ylensä menee. Mikään "karaisu" eli äidistä erottaminen ei ole oikea ratkaisu. Alle 2v on kuitenkin hei ihan pieni!

  Miksi sitten nykyään on kuitenkin niin paljon mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lapsia, puhumattakaan teineistä? Lisäksi myös lastensuojelu on helisemässä ilmoituksista ja huostaanotoista, sijoitusperheistä on pulaa, lasten väkivaltaisuus vain lisääntyy ja kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä.

Sosioekonomiset erot on aina vain kasvaneet, ja nuo kuvailemasi ilmiöt varmasti näkyvät eri tavalla alueittain. Tuo henkilö, joka "työskentelee lasten parissa" ja näkee lähinnä kuvaelmasta päätellen vain (ylempää-) keskiluokkaista perheidylliä, jossa työteliäät ja koulutetut, hyvinvoivat vanhemmat turvaavat lapselle kotihoidon ensimmäiset 3 ikävuotta, ja harrastavat lasten kanssa.... Ei näillä perheillä ja heidän lapsillaan ole ongelmia.

Toisaalla me voitais nähdä joku toinen "lasten parissa työskentelevä", joka välittää kuinka nykyäidit hyväksikäyttää subjektiivista päivöhoito-oikeutta, tuovat 9kk ikäisen vauvan päivähoitoon vaikka itse makaavat (ryyppäävät) työttömänä kotona!

Eli hyvinvointi on lapsiperheissäkin hyvin jakautunutta! Ei kaikki nykyäidit imetä niin pitkään kuin olisi suotavaa, saati jaksa olla läsnä lapsilleen. Ja nää, jotka ei pentujaan jaksa, tuuppaa niille älyluurit käteen jo 1v lähtien. Ne ei mitenkään lisää sitä laste hyvinvointia: seurauksena keskittymishäiriöitä, ylivilkkautta (joka sit virheellisesti mutta muodikkaasti diagnosoidaan aina adhd:ksi). Lapsia ei jakseta näussä perheessä kasvattaa, lapset ei tottele, ja toisaalta ne lapset on pienestä pitäen 9-10h arkipäivisin päiväkodiksi kutsutussa laitoksessa, jossa kroonisesta työntekijäpulasta johtuen ei heitä sielläkään erityisemmin huomioida, eli huomiota hakevat sitten mm. Väkivallalla.

Eli hyvinvoivissa perheissä lapsista huolehditaan paremmin kuin koko ihmiskunnan historian aikana, huono-osaisten perheissä on meneillään ainakin pahin ihmiskoe vuosikymmeniin...

Nykyiset huonot vanhemmat hoitaa lapsensa paremmin kuin entisajan keskivertovanhemmat.

Olen itse ollut lapsi-ja kouluikäinen 70 luvulla ja todella vapaasti saatiin olla, usein lapsuudenystävien kanssa ihmetelty kuinka me ylipäänsä pysyttiin elossa mutta koulussa oli rauhallista, ei ollut väkivaltaa, ketään ei huostaanotettu, kaikki oli hyväkäytöksisiä, ei ollut mielenterveysongelmia ja kunnioitettiin omia vanhempia ja myös vanhempia ihmisiä. Tämä vain usein mietityttää kun nykyään on niin paljon monenlaista ongelmaa lapsillakin.

Asun nykyään alueella jossa on juuri tuollaista: lapset on hyväkäytöksisiä, sosiaalisia, liikunnallisia ja iloisia, täällä ei kellään mt-ngelmia, ei rikollisuutta, ketään ei huostaanotosta, kunnioitetaan toinen toisiaan.

Olen kotoisin alueelta, jossa jo lapsuudessani 70-luvulla oli mt-ongelmia, päihdeongelmia, väkivaltaa perheissä, lapset ja nuoret kapinoi ja haistatteli, aina sai varoa ettei joudu tappeluun...

Eli sosioekonomiset erot näkyy eri alueilla, myös eri aikakausina. 70-luvulla oli myös lapsilla ja nuorilla ongelmia, ei niihin vain puututtu samoin kuin nykyään, eikä niitä tilastoitu mihinkään Iltalehden sivuille nähtäväksi!

Sama kokemus, ja naurattaa kyllä välillä, miten helposti nykyään pienimmästäkin poikkeamasta lankeaa joko lasu, tai lapselle jokin diagnoosi, tai muka-mt-ongelma. Ennen oli vain erilaisia persoonia, joku muksu oli vähän villi mut so what? ... nykymaailmassa se sama muksu ois heti muka adhd. Ennen jos lapsella ei ollut kavereita, se oli vain saamaton, nykyään se on "masentunut".

Täytyy kyllä myöntää että totta sekin, kuinka hyvinvointi ON jakautunut myös lapsiperheissä. Hyväosaiset loistaa, kurjempi sakki kurkistaa näitä edellämainittuja tilastoja.