Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minkä ikäisenä sinusta tuli kaunis? Oma tilanne: 40-vuotiaana

Vierailija
24.07.2022 |

Olen valokuvaaja, mistä syystä otan aina itse passikuvani. Muuten minusta ei paljon kuvia olekaan, kun en käytä somea, en juurikaan käy missään muiden kameroiden ulottuvilla, enkä ole linssiludetyyppiä muutenkaan. Siispä viiden vuoden välein näen itsestäni kuvan, jossa ei ole ylimääräisiä härpäkkeitä, ilme on neutraali ja hiukset ja silmälasit pois kasvoilta. Ja jota ei ole käsitelty mitenkään, eikä varsikaan kuvattu nykyisten kännykkäkamerafiltterien läpi.

Olen nyt 44 ja otin juuri uusimman kuvan. Olin 39-vuotiaana sitä mieltä että siinä taisi tulla elämäni paras passikuva ja tästä eteenpäin on tiedossa alamäkeä, mutta vielä mitä! Ihan hämmentää kuinka selvästi olen kaunistunut vielä tuon jälkeen.

Olen ollut aina sellainen "kuukasvo", ja vasta nyt poskiin on ilmestynyt pientä muotoa. Ei selkeitä kuoppia vaan sellaiset lievät painaumat, jollaisia olen aina toivonut. Silmät eivät ole ainakaan pienentyneet ja leukalinjasta on tullut erottuvampi, varmaan siksi että minulta on hitaasti lähtenyt jonkin verran painoa (normaalipainon rajoissa). Rypyt ja juonteet eivät ole vielä sitä kaliiberia että ne erottuisivat passikuvassa.

Älkää nuoremmat uskoko niitä juttuja, että 25 vuoden jälkeen ulkonäkö vain huononee. En varmasti ole ainoa, jolla on mennyt päin vastoin. Olisi kiva kuulla myös muiden kommentteja siitä, minkä ikäisenä olette ns. puhjenneet kukkaan!

Kommentit (105)

Vierailija
81/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kaunis,kun "miehet pyörivät ympärillä"..

Surullista,miten kauneus määritellään..

Omasta mielestäni en ole ikinä ollut mikään erityisen kaunis. Kauniita piirteitä löytyi kyllä. Mutta,jos tätä määritelmää "miehet pyörivät ympärillä'- käytetään niin varmaan siinä 27-34v.

Vierailija
82/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun katselen vanhoja kuvia, olin ilmeisesti nuorena varsin kaunis. En vaan koskaan tuntenut sitä itse. Noita vuosia leimaa vain jatkuva epävarmuus milloin mistäkin. Kun muistelen noita aikoja, mieleen piirtyy lähinnä itseinho.

Nelikymppisenä tuli sitten kaikkien aikojen ulkonäkökriisi, tuntui että näytin kerrassaan vaan hirveältä, pelkäsin vanhenemista, tuntui että elämässä ei ole enää mitään jäljellä.

Tuon kriisin ylitettyäni opin viimein arvostamaan itseäni. Sen myötä löysin ensimmäistä kertaa normaalin, kunnollisen ja rakastavan miehen. Se puolestaan johti siihen, että laihduin, aloin satsata ulkonäkööni järkevämmin, kävin kampaajalla ja opettelin millaiset vaatteet ja meikit minulle sopivat. Nyt 45-vuotiaana peilistä katsoo ensimmäistä kertaa elämässäni kaunis nainen.

Valitsen tämän kauneuden tuhat kertaa mieluummin kuin sen parikymppisen kauneuden, joka ei itselle tuntunut miltään vaikka varmaan miellyttikin enemmän sellaisten silmää joille nuoruus on pakkomielle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kaunis,kun "miehet pyörivät ympärillä"..

Surullista,miten kauneus määritellään..

Omasta mielestäni en ole ikinä ollut mikään erityisen kaunis. Kauniita piirteitä löytyi kyllä. Mutta,jos tätä määritelmää "miehet pyörivät ympärillä'- käytetään niin varmaan siinä 27-34v.

Jos on omasta mielestään kaunis, miehet tulee täänne huuta: YHYY et voi olla kaunis!! :-(

Vierailija
84/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähempänä 30 vuotta. Lapsenpyöreys lähti kasvoista vasta joskus 26 vuotiaana.. näytin sitä ennen lapselta, nyt vasta naiselta.

Vierailija
85/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

0-vuotiaana

Vierailija
86/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaunis en ole koskaan ollut, mutta mielestäni olen nyt parhaimmillani. Siinä 25 vuoden jälkeen huomasin selkeästi positiivista muutosta etenkin kasvonpiirteissä. En tiedä vaikuttiko, että lopetin itseni rääkkäämisen liian vähällä syömisellä ja älyttömällä määrällä kestävyysliikuntaa, ja aloin treenaamaan fiksusti voimapainotteista treeniä ja syömään kunnolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kaunis, mutta nyt keski-iän kynnyksellä (39) ero muihin samanikäisiin alkaa korostua, kun moni ikäiseni alkaa jo tätimäistyä ja lihoa. Eli sikäli näytän mielestäni suhteellisesti paremmalta nyt.

Ei se lihominen ole se millä erotut vaan ihan se kasvojen kauneus. Se on juuri naama mikä polarisoituu rajusti 40+ iässä. Eli osa rupsahtaa rajusti ja osa ei. Se osa joka ei rupsahda on sellaista kestokaunista tyyppiä eli vanhanakin kauniita. Esim tunnen häikäisevän kauniin 62 vuotiaan. En väitä siis mitään sellaista että hän on yhtä kaunis kuin 20v ikäiset, ei tietenkään. Mutta hän on säkenöivän kaunis ja todellinen harvinaisuus omassa ikäluokassaan.

Nuorena tavallaan kaikki on kauniita eikä eroja niin näy. Mutta vanhana erot näkyykin sitten selkeästi.

Vierailija
88/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vanhemmaksi tulen sen tyytyväisempi olen itseeni. Johtuu varmaankin siitä, että ei ole enää niin kriittinen ulkonäön suhteen. En yliarvioi ulkonäköäni, en ole mikään kaunotar. Enemmänkin komea nainen. Ikää kohta 60v.

Tuo on totta! Minulle on käynyt niin, ettei iän myötä ole enää ulkonäköpaineita. Osaan ottaa rennosti ja liikkua meikittä, vapaa-aikana paljon luonnossa. Ehkä se rentous ja hyvä olo näkyvät naamasta ja koko olemuksesta.

Näin on hyvä, vaikka ikää karttuukin.👍

Olitko ruma nuorempana? Haukuttiinko sinua rumaksi? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nuorena tavallaan kaikki on kauniita eikä eroja niin näy. Mutta vanhana erot näkyykin sitten selkeästi.

Tuo ensimmäinen lause on ihan kukkua. 

Vierailija
90/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa 15-30v naisista ei ole millään tavoin kauniita. Jotkus toki ovat. En ymmärrä nuoruuden hehkutusta. Superharva nuori on kaunis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No oli ehkä vuosi tai pari kun olin noin kaksikymppinen ja hyvin hoikka raskaan fyysisen työn takia ja hiukset permiksen jälkeen kauniisti kiharat. Se hoikkuus ja ne kiharat todella sopi minulle.  Sitä ennen olin susiruma ja vähän pullukka teini ja sen jälkeen en ole koskaan ollut mitenkään kaunis, en edes keskiverto hyvännäköinen vaan enemmänkin ruma. Voisin ehkä hiukan parantaa tilannetta laihduttamalla nykypainosta 10 kiloa ja värjäämällä ja kihartamalla hiukset. En vaan ole varma onko se nyt niin tärkeää.

Vierailija
92/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ammattilais valokuvaaja, joka ei ole somessa = konkurssissa oleva yrittäjä. Ihan turhaa siis tehdä tänne näinkin typeriä provoja. Valokuvaus firmojen on mainostettava itseään somessa. "Olen valokuvaaja, mutta en ole somessa". Höpö, höpö...:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku mies täällä kommentoi naisen iästä et nuorena parhaimmillaan mut jostain syystä kyllä nuoretkin miehet on ennemmin aina mun kimpussa kun reilu 20v tai 18v tyttären kimpussa jos porukalla liikutaan. Itse 46.

Se johtuu siitä, että 46-vuotiaan kanssa vapaa seksi on huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto, kuin 20 tai 18-vuotiaan. Tuon ikäiset vaatii mallimiehiä panemiseen, mutta 46-vuotiaalla kriteerit ovat jo mentaalipuolella.

Vierailija
94/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurimmalla osalla "vienti kasvaa" lähinnä koska miehet tulevat rohkeammiksi iän myötä ja vanhempaa naista on sosiaalisesti helpompaa lähestyä. Pakit ovat usein positiivinen kokemus jos vaikka kehuu ulkonäköä. Vaan jos kehut oikeasti kuuman nuoren naisen ulkonäköä, ja tämä antaa pakit, se on harvoin positiivinen kokemus.

Oikeasti se nuori nainen on paljon kauniimpi miesten silmissä, mutta myös tavoittamaton ja riskialtis lähestymiskohde.

Hässä todella hyvä blogikirjoitus aiheesta:

http://ihmissuhteet.blogspot.com/2016/07/kenella-naisista-on-korkein-ma…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla "vienti kasvaa" lähinnä koska miehet tulevat rohkeammiksi iän myötä ja vanhempaa naista on sosiaalisesti helpompaa lähestyä. Pakit ovat usein positiivinen kokemus jos vaikka kehuu ulkonäköä. Vaan jos kehut oikeasti kuuman nuoren naisen ulkonäköä, ja tämä antaa pakit, se on harvoin positiivinen kokemus.

Oikeasti se nuori nainen on paljon kauniimpi miesten silmissä, mutta myös tavoittamaton ja riskialtis lähestymiskohde.

Hässä todella hyvä blogikirjoitus aiheesta:

http://ihmissuhteet.blogspot.com/2016/07/kenella-naisista-on-korkein-ma…

Isä Laasanen viittaa Mestari 121212:n palstakirjoitukseen. Nyt on hyvää settiä, kiitos!

Vierailija
96/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin miehenä kommentoisin, että olin parhaimmillani muutama vuosi sitten 32-vuotiaana, jos valokuvia katsoo. Olin tullut juuri Intiasta ja laihtunut sen ansiosta aika lommoposkiseksi. Toki sitä ennen olin ihan komea 4-vuotiaana. Mutta vasta 35 ikävuoden jälkeen alkoi huomata, että nyt näyttää aika pahalta. Iho on alkanut kurtistua otsasta, silmistä ja naiset eivät ole enää kiinnostuneita. Lihonut en ole, mutta jotenkin vain ei näytä enää siltä, mitä se vielä hetki sitten oli.

Vierailija
97/105 |
24.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin parhaimmillani 35-vuotiaana. Sain muutamia aloitteitakin, naiset 23-40v.

Sitä ennen olin pelkkää jätettä ulkonäöllisesti: liian poikamainen, ja ei Hollywood-tavalla.

Nyt iän merkit näkyvät ja olen kouluarvosanoin sellainen kuusi miinus. Ei ruma, mutta epäkiinnostava.

Vierailija
98/105 |
25.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ammattilais valokuvaaja, joka ei ole somessa = konkurssissa oleva yrittäjä. Ihan turhaa siis tehdä tänne näinkin typeriä provoja. Valokuvaus firmojen on mainostettava itseään somessa. "Olen valokuvaaja, mutta en ole somessa". Höpö, höpö...:)

Valokuvaaja ei tietenkään voi olla mitään muuta kuin yrittäjä, ja jokaisen valokuvaajan asiakkaat ovat poikkeuksetta yksityishenkilöitä, joihin ei saa muuten yhteyttä kuin somessa.

Katkeruus vie kyvyn loogiseen ajatteluun.

Vierailija
99/105 |
25.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkein kaunein olin 35 vuotiaana. Näytin silloin naiselta, 10 v nuoremmalta, olin hoikka, mustat paksut hiukset. Nuorempana näytin rillipääpojalta ja nyt jo 10 vuotta ikääni vanhemmalta.

Vierailija
100/105 |
25.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kaunis, mutta nyt keski-iän kynnyksellä (39) ero muihin samanikäisiin alkaa korostua, kun moni ikäiseni alkaa jo tätimäistyä ja lihoa. Eli sikäli näytän mielestäni suhteellisesti paremmalta nyt.

Mulla sama. Lapset on kasvaneet ja on enemmän aikaa huolehtia itsestään. Lenkkeilen koiran kanssa ja käyn kuntosalilla, pidän hiukset hyvässä kunnossa enkä leikkauta "sähäkkää" tätikampausta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän neljä