Minkä ikäisenä sinusta tuli kaunis? Oma tilanne: 40-vuotiaana
Olen valokuvaaja, mistä syystä otan aina itse passikuvani. Muuten minusta ei paljon kuvia olekaan, kun en käytä somea, en juurikaan käy missään muiden kameroiden ulottuvilla, enkä ole linssiludetyyppiä muutenkaan. Siispä viiden vuoden välein näen itsestäni kuvan, jossa ei ole ylimääräisiä härpäkkeitä, ilme on neutraali ja hiukset ja silmälasit pois kasvoilta. Ja jota ei ole käsitelty mitenkään, eikä varsikaan kuvattu nykyisten kännykkäkamerafiltterien läpi.
Olen nyt 44 ja otin juuri uusimman kuvan. Olin 39-vuotiaana sitä mieltä että siinä taisi tulla elämäni paras passikuva ja tästä eteenpäin on tiedossa alamäkeä, mutta vielä mitä! Ihan hämmentää kuinka selvästi olen kaunistunut vielä tuon jälkeen.
Olen ollut aina sellainen "kuukasvo", ja vasta nyt poskiin on ilmestynyt pientä muotoa. Ei selkeitä kuoppia vaan sellaiset lievät painaumat, jollaisia olen aina toivonut. Silmät eivät ole ainakaan pienentyneet ja leukalinjasta on tullut erottuvampi, varmaan siksi että minulta on hitaasti lähtenyt jonkin verran painoa (normaalipainon rajoissa). Rypyt ja juonteet eivät ole vielä sitä kaliiberia että ne erottuisivat passikuvassa.
Älkää nuoremmat uskoko niitä juttuja, että 25 vuoden jälkeen ulkonäkö vain huononee. En varmasti ole ainoa, jolla on mennyt päin vastoin. Olisi kiva kuulla myös muiden kommentteja siitä, minkä ikäisenä olette ns. puhjenneet kukkaan!
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan koska olen mies.
Kyllä miehetkin voi olla kauniita, ja usein parhaimman näköiset miehet onkin ns. kauniita miehiä. Tai siis aina se on näin.
Makukysymys tietysti, mutta itselläni näin.
Makukysymys? Kerronko minä nuo ominaisuudet, jotka sinäkin ajattelet tuolla kauniilla miehellä olevan....
Kerro toki niin pääsen ampumaaaaan virheelliset, täysin ennalta-arvattavat sössötyksesi alas.
Tummat hiukset, täydellinen hiusraja, pituus yli 183 cm, selkeästi piirtyvät lihakset, rasvaprosentti 8-12 (mahdollistaa kulmikkaat kasvot ja leukaperät), virheetön vaatetyyli ja valkoinen suora hammasrivistö (valkaistut mahdollisesti). Tämän lisäksi yleensä parransänki on tumma ja tiheä, silmät ovat mantelimaiset ja eivät alaspäin kääntyneet.
52 ikäisestä lähtien, kiva että se aika koitti mullekin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Puhutaan omasta mielestä kauniista. Ei minua muiden naisten, saati miesten, mielipiteet kiinnosta.
Mutta koska sinua tuntuu miesten mielipiteet kiinnostavan, niin kyllä minä sen kadulla ja puolituttujen miesten reaktioista huomaan olenko mennyt siinä mielessä huonompaan vai parempaan suuntaan.
Toivon sinulle parempaa vointia huomiseksi!
ap

Joo väärin meni, kuten jo kirjoitin.
En ole koskaan ollut kaunis, mutta sanosin että 26v oli varmaan huippu kun se vauvan pöyreys alkoi kadota. NYt 30 vuotiaana näytän jo aika väsyneeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan koska olen mies.
Kyllä miehetkin voi olla kauniita, ja usein parhaimman näköiset miehet onkin ns. kauniita miehiä. Tai siis aina se on näin.
Makukysymys tietysti, mutta itselläni näin.
Makukysymys? Kerronko minä nuo ominaisuudet, jotka sinäkin ajattelet tuolla kauniilla miehellä olevan....
Kerro toki niin pääsen ampumaaaaan virheelliset, täysin ennalta-arvattavat sössötyksesi alas.
Tummat hiukset, täydellinen hiusraja, pituus yli 183 cm, selkeästi piirtyvät lihakset, rasvaprosentti 8-12 (mahdollistaa kulmikkaat kasvot ja leukaperät), virheetön vaatetyyli ja valkoinen suora hammasrivistö (valkaistut mahdollisesti). Tämän lisäksi yleensä parransänki on tumma ja tiheä, silmät ovat mantelimaiset ja eivät alaspäin kääntyneet.
Joo väärin meni, kuten jo kirjoitin.
No missä kohtaa ammuit ne alas? Mitä noista ominaisuuksista muuttaisit toisenlaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen nelikymppisenä onnistunut ottamaan itsestäni tuollaisen samanlaisen mustavalkoisen ns. jopa taidekuvan, vakava kuin passikuvassa, hiukset kiinni. Mutta jotenkin kaikkein kauneimmillani. Sellainen viisas katse jos itseään saa kehua :) Tulee mieleen jotkut kirjalijakuvat teostensa takakansissa.
Kuulostaa ihanalta! Minusta ihminen näyttääkin silloin usein kauneimmalta, kun kaikki ylimääräinen krumeluuri on riisuttu pois. Vanhoissa valokuvissa, niiltä ajoilta kun valotusajat olivat pitkiä ja ihmiset näyttävät siksi vakavilta (kun piti pystyä pitämään sama ilme pitkään) on joskus vähän samaa fiilistä.
Passikuvahan pitää ottaa vähän samaan tyyliin: ei saa liikaa hymyillä, suun täytyy olla kiinni ja silmien auki, istutaan suorassa ja kasvot suoraan kameraan, symmetrinen valo, jne.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Puhutaan omasta mielestä kauniista. Ei minua muiden naisten, saati miesten, mielipiteet kiinnosta.
Mutta koska sinua tuntuu miesten mielipiteet kiinnostavan, niin kyllä minä sen kadulla ja puolituttujen miesten reaktioista huomaan olenko mennyt siinä mielessä huonompaan vai parempaan suuntaan.
Toivon sinulle parempaa vointia huomiseksi!
ap
Nuoria naisia miehet eivät kehtaa kuolata niin avoimesti.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut kaunis. Jotenkin katkerana luen näitä tarinoita että siinä ja siinä iässä tajusin kauneuteni. Mulla meni toisinpäin että heti nuorena/teini-iässä tajusin olevani ruma. Toki se mulle ihan kerrottiinkin, mutta näin sen myös ihan itse peilistä. Ongelmana nimenomaan kasvot, vartaloani en ole koskaan pitänyt erityisen rumana enkä ole koskaan ollut ylipainoinen.
Edelleen näin nelikymppisenä vältän kameroita parhaani mukaan. Harmittaa oma ulkonäkö edelleen. En varmaan ikinä tule olemaan sujut itseni kanssa.
Olisi hauska nähdä jostain kristallipallosta, miten koet ulkonäkösi vaikkapa 70-vuotiaana. Siinä vaiheessa kun kudokset löystyvät ihan kunnolla, kasvonpiirteet muuttuvat tosi paljon ja se mikä on aiemmin näyttänyt jonkun kasvoissa epäsopusuhtaiselta (esim. suuri nenä tai leuka) voi yhtäkkiä ollakin sopusuhtaista. Ja toisin päin.
Ethän vain loukkaannu tästä kommentista. Emme tietenkään tiedä mitä juuri sinun kasvoillesi jatkossa käy, mutta minusta on ihan hauska ajatus että niiden havaittavissa olevalle kauneudelle tosiaan voi käydä melkein mitä tahansa. Ehkäpä sinusta tulee vanhainkodin kauneuskuningatar!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Puhutaan omasta mielestä kauniista. Ei minua muiden naisten, saati miesten, mielipiteet kiinnosta.
Mutta koska sinua tuntuu miesten mielipiteet kiinnostavan, niin kyllä minä sen kadulla ja puolituttujen miesten reaktioista huomaan olenko mennyt siinä mielessä huonompaan vai parempaan suuntaan.
Toivon sinulle parempaa vointia huomiseksi!
ap
Nuoria naisia miehet eivät kehtaa kuolata niin avoimesti.
Voi kyllä kehtaavat. Tuntuu, että mitä nuorempi sen parempi. Minua alettiin "kuolaamaan" jo 11-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Puhutaan omasta mielestä kauniista. Ei minua muiden naisten, saati miesten, mielipiteet kiinnosta.
Mutta koska sinua tuntuu miesten mielipiteet kiinnostavan, niin kyllä minä sen kadulla ja puolituttujen miesten reaktioista huomaan olenko mennyt siinä mielessä huonompaan vai parempaan suuntaan.
Toivon sinulle parempaa vointia huomiseksi!
ap
Nuoria naisia miehet eivät kehtaa kuolata niin avoimesti.
Huomenna kun tulen sinua kadulla vastaan, kuolaat minua joka tapauksessa. Avoimesti tai salaa. Tähänhän vaikuttaa myös persoonallisuus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Puhutaan omasta mielestä kauniista. Ei minua muiden naisten, saati miesten, mielipiteet kiinnosta.
Mutta koska sinua tuntuu miesten mielipiteet kiinnostavan, niin kyllä minä sen kadulla ja puolituttujen miesten reaktioista huomaan olenko mennyt siinä mielessä huonompaan vai parempaan suuntaan.
Toivon sinulle parempaa vointia huomiseksi!
ap
Nuoria naisia miehet eivät kehtaa kuolata niin avoimesti.
Minkä ikäluokan lasket tässä nyt mieheksi ja mikä on nuoren naisen raja, joita ei aikuinen mies saa enää katsoa?
40 vuotiaana hyväksyin itseni, eli varmaan silloin.

Älkää ruokkiko väsynyttä trollia!
Noin 30v., silloin treenasin vartaloni tosi kauniiksi. Naama oli perusnätti. Tuolta ajalta on muistissa paljon eri miesten kuvailuja ulkonäöstäni. Eräs mies sanoi baarissa minun muistuttavan ballerinaa. Hän myös kysyi, saako nähdä unta minusta. Eräs mies totesi minun olevan kaunis nainen, jolla on kuitenkin huolettomat hiukset. Eräs nainen oli todennut minusta, että olen virheettömän kaunis. No, nyt kaikki tuo on muisto vain, mutta ei haittaa, sellaista elämä on. Kiitollinen siitä, että olen vielä täällä kulkemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kysymys on siitä puhutaanko ketjussa naisten mielestä kauniista vai miesten mielestä kauniista. Siinä on iso ero.
Naiset katsovat niitä poskipäitä, se on jotenkin iso asia. Ja hoikkia sääriä.
Miesten silmissä se nuori kuukasvo on lähes aina kauniimpi. Nuoruus vetoaa (tutkitusti useimpien 20-50v miesten silmissä 21v nainen on kaunein, riippumatta miehen iästä), ja usein "vauvanpyöreys" tarkoittaa enemmän mutoja pepussa ja reisissä, mikä on miehille erittäin olennainen juttu. Jos katsot keskivartalon sivuprofiilia 20v vs 50v, sama nainen, huomaat eron.
Siis miten niin kysymys on siitä, kun aloituksessa aivan selkeästi kysyttiin ihmisen OMAA KOKEMUSTA kauneudestaan?
Viestiisi liittyen tosin pakko sanoa, että itse naisena arvostan enemmän naisten kauneuskäsitystä, sillä se perustuu todelliseen estetiikan tajuun, kun taas miehillä tuo nuoruuden ihannointi sekoittaa.
Toki miehissäkin on poikkeuksia ja jotkut ymmärtävät kauneuden päälle, mutta ns. perusmies ei ollenkaan.
Siksi tyylitietoisen naisen ja homomiehen arvio on aina pätevämpi, kuin perus heteromiehen.
Nyt on kyllä täyttä paskaa koko kommentti. Naiset ja homomiehet määrittävät kauneuden?
-eri
Nainen alkaa rupsahtamaan kolmekymppisenä. Ja naiset, jotka väittävät vastaan ovat todella noloja. Aikuistukaa. N22
Pilaako nuo palstalla ulisssevat miehen kuvatukset useinkin ketjut?
Alan ymmärtää, miksi av-mammojen keskustelutyyli on niin aggressiivinen. Ovat vain niin kyllästyneitä u l i e n jankutuksiin.