Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Avioliitossa olevien rahat?
24.07.2022 |
Jos olet avo- tai avioliitossa ja teillä on yhteisiä lapsia, kuinka teillä on perheen raha-asiat jaettu? Onko kaikki rahat yhteisiä, onko molemmilla omat rahat, taloustili (50-50 vai joku muu jako), entä omaisuus/lainat?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta avoliitossa. Aikuiset lapset jotka muuttaneet pois kotoa.
Omat tilit, menot puoliksi. Mies vahtii rahan kulutustani. Päätoimeni lisäksi minulla on sivutyö ja ajattelin, että tuosta työstä saamani ja ansaitsemat rahat saisin käyttää itseeni ilman motkotusta mutta ei.
Mies huomauttelee kampaamokäynneistä, kosmetiikka ostoksista, alusvaatteiden hankinnoista tai ylipäätään mitä ostan kakkostyön rahoilla.
Aikuinen poikani huomautti rahankäytöstäni vastikään. Totesin, että aikuisena voin vetää rahani vaikka pöntöstä, jos satun haluamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vaan ns.miehen rahat😅Itse siis kotona ollut 16-vuotta ja toki jotain lapsiin liittyviä tukia saan, mutta saan myös miehen rahoja käyttää vapaasti.
Samoin meillä on vain miehen rahat, siis mies on ainoa tienaaja. Tosin rahat ovat aina olleet yhteisiä, eikä meillä ole riidelty koskaan rahasta. Yhdessä ollaan oltu 40 vuotta.
Palkat menee omille tileille ja siirretään kerran kuussa rahaa yhteiselle taloustilille. Tulot ovat melko samankaltaiset.
Asunto on 60/40 ja molemmilla on henkilökohtaiset asuntolainat, jotka maksetaan omilta tileiltä. Omat harrastukset, vaatteet ja muut huvit hoidetaan omilta tileiltä. Lapsen tavarat, asuntovastikkeet, sähkölaskut, ruuat, vakuutukset jne menee yhteiseltä.
Tämä toimii meillä tosi hyvin. Meillä on avioehto eron varalle (kuolemassa ei voimassa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana.
Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.
Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.
Tämä juuri, miksi olla parisuhteessa, jossa ei halut ja elämäntapa mene yksiin? Miksi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei edes päästä kahvista yhteisymmärrykseen? En koskaan olisi parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja joka valittaisi ja nalkuttaisi mun elämäntavasta ja tai kulutuksesta. Meillä ihan kaikki on yhteistä ja jos haluaa tehdä jonkun isomman hankinnan esim. vaikka sen moottoripyörän, niin pyritään tekemään kaikille kaikki mahdolliseksi, eikä niin että valitetaan tai että tästä tulisi joku "sitten munkin täytyy saada viidellä tonnilla jotain" tyyppinen juttu. Jotenkin sairaista.
Et haluaisi elää ihanan, upean ihmisen kanssa, koska hän ostaa mieluummin markettikahvinkeittimen/merkkikeittimen kuin sellaisen, minkä sinä ostaisit? Siis jos nyt asia kiteytetään yhteen esimerkkiin? Veikkaan, että edessäsi olisi yksinäinen elämä. Tai sitten joutuisit tinkimään joistakin muista ominaisuuksista.
Meillä homma toimii näin. Puoliso saa ostella kirppareilta ja marketeista härpäkkeitään, minä ostan omia harrastustarvikkeitani ja sitten kun haluan jotain muuta niin maksan juuri sellaisesta, minkä minä haluan. Ei tarvitse koskaan miettiä, paljonko on yhteisellä taloustilillä rahaa; onko toinen maksanut sieltä kolmannen puutarhajyrsimen ja vienyt siten kuukauden ruokarahat, jne.
tai mitä jos olisit sellaisen ihanan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tarvitse pelätä, että tyhjentää itsekkäästi tilit?
Rahat ja koko talous on minun hoidossani, ollut jo vuosikymmeniä myös lasten aikana. Omaisuus nyt 80% minun nimissäni , perittyä , työssä ollessamme olin se suurempi tuloinen joten otin myös ohjat itselleni, mies ei ole valittanut . Käytän molempien hyväksi esim.remontit, auto jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana.
Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.
Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.
Tämä juuri, miksi olla parisuhteessa, jossa ei halut ja elämäntapa mene yksiin? Miksi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei edes päästä kahvista yhteisymmärrykseen? En koskaan olisi parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja joka valittaisi ja nalkuttaisi mun elämäntavasta ja tai kulutuksesta. Meillä ihan kaikki on yhteistä ja jos haluaa tehdä jonkun isomman hankinnan esim. vaikka sen moottoripyörän, niin pyritään tekemään kaikille kaikki mahdolliseksi, eikä niin että valitetaan tai että tästä tulisi joku "sitten munkin täytyy saada viidellä tonnilla jotain" tyyppinen juttu. Jotenkin sairaista.
Et haluaisi elää ihanan, upean ihmisen kanssa, koska hän ostaa mieluummin markettikahvinkeittimen/merkkikeittimen kuin sellaisen, minkä sinä ostaisit? Siis jos nyt asia kiteytetään yhteen esimerkkiin? Veikkaan, että edessäsi olisi yksinäinen elämä. Tai sitten joutuisit tinkimään joistakin muista ominaisuuksista.
Meillä homma toimii näin. Puoliso saa ostella kirppareilta ja marketeista härpäkkeitään, minä ostan omia harrastustarvikkeitani ja sitten kun haluan jotain muuta niin maksan juuri sellaisesta, minkä minä haluan. Ei tarvitse koskaan miettiä, paljonko on yhteisellä taloustilillä rahaa; onko toinen maksanut sieltä kolmannen puutarhajyrsimen ja vienyt siten kuukauden ruokarahat, jne.
No ei se kovin upea ja hieno ihminen ole jos ei parisuhteessa laita yhteistä ja toisen hyvää omansa edelle, vaan ostaa mitä sattuu välittämättä mistään. Haloo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.
Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.
Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.
Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.
Täysin samaa mieltä. Tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän tai tarjota toiselle matkoja tms, mutta en ikimaailmassa suostuisi siihen, että lähtökohta olisi prosenttiosuus tuloista silloin, kun puhutaan kahdesta terveestä aikuisesta.
Meillä ei ole tarvetta edes keskustella tuloista, toinen on kokopäivätöissä ja saa lisäksi korvauksia luottamustehtävistä, toinen on yrittäjä, jolla on myös passiivista tuloa. Kumpikin tallettaa kuukausittain saman verran yhteiselle tilille, se riittää. Olen omasta halustani tänä kesänä tarjonnut lomamatkoillamme puolisolle majoituksia ja aterioita, koska hän on omien luottamustehtävieni takia joutunut talven aikana ottamaan isompaa vastuuta kotitöistä. Minulla ei ole mitään käsitystä, onko puolisoni ansainnut enemmän vai vähemmän kuin minä, kyse on ollut siitä, että olen halunnut hemmotella minulle rakasta ihmistä.
Ja minä omasta halustani maksan enemmän kiinteitä kuluja, koska mun maksukyky on parempi. Ajattelitko että mut on jotenkin siihen pakotettu?
Juurihan minä kirjoitin, että tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän. Mutta tuo prosenttijako ei kuitenkaan ole mikään "näin kuuluu tehdä" -asia. Ajattelen itse, että jokaisen pitäisi mitoittaa elintasonsa ja elämäntapansa sellaiseksi, minkä pystyy halutessaan itsekin säilyttämään. Silloin ei ole riippuvainen toisesta eikä se toinen voi käyttää taloudellista valtaa.
Reiluin jako tuo prosenttiosuus on loogisesti ajateltuna. Toinen vaihtoehto on etsiä kumppani joka tienaa saman verran kuin itse. Aina näitä ei tiedä jos nuorena pariutuu. En voisi olla hetkeäkään ihmisen kanssa, jolle asiassa on mitään epäselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana.
Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.
Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.
Tämä juuri, miksi olla parisuhteessa, jossa ei halut ja elämäntapa mene yksiin? Miksi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei edes päästä kahvista yhteisymmärrykseen? En koskaan olisi parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja joka valittaisi ja nalkuttaisi mun elämäntavasta ja tai kulutuksesta. Meillä ihan kaikki on yhteistä ja jos haluaa tehdä jonkun isomman hankinnan esim. vaikka sen moottoripyörän, niin pyritään tekemään kaikille kaikki mahdolliseksi, eikä niin että valitetaan tai että tästä tulisi joku "sitten munkin täytyy saada viidellä tonnilla jotain" tyyppinen juttu. Jotenkin sairaista.
Et haluaisi elää ihanan, upean ihmisen kanssa, koska hän ostaa mieluummin markettikahvinkeittimen/merkkikeittimen kuin sellaisen, minkä sinä ostaisit? Siis jos nyt asia kiteytetään yhteen esimerkkiin? Veikkaan, että edessäsi olisi yksinäinen elämä. Tai sitten joutuisit tinkimään joistakin muista ominaisuuksista.
Meillä homma toimii näin. Puoliso saa ostella kirppareilta ja marketeista härpäkkeitään, minä ostan omia harrastustarvikkeitani ja sitten kun haluan jotain muuta niin maksan juuri sellaisesta, minkä minä haluan. Ei tarvitse koskaan miettiä, paljonko on yhteisellä taloustilillä rahaa; onko toinen maksanut sieltä kolmannen puutarhajyrsimen ja vienyt siten kuukauden ruokarahat, jne.
No ei se kovin upea ja hieno ihminen ole jos ei parisuhteessa laita yhteistä ja toisen hyvää omansa edelle, vaan ostaa mitä sattuu välittämättä mistään. Haloo nyt.
Siis mitä ihmettä? Ekologisesti ajatellen minusta ei ole järkevää omistaa neljää siimaleikkuria ja kahta puutarhajyrsintä jne, mutta taloudellisesti en ymmärrä miten niiden hankkiminen olisi yhteisestä hyvästä pois. Minuunko hänen ne rahat pitäisi sijoittaa? Vai ostaa ruokaa enemmän kuin mitä syömme, maksaa sähköstä ja vakuutuksista ym. asumismenoista enemmän, lahjoittaa sähkö- ja vakuutusyhtiöille? Vai mitä hänen niillä rahoilla pitäisi tehdä?
Onko se puolisoltani pois, jos minä haluan hankkia omilla rahoillani meille Smegin kodinkoneen? Tai lähteä pariksi viikoksi ulkomaille kohteeseen, joka häntä ei kiinnosta? Tai vaihtaa oman autoni? Pitäisikö minun sen sijaan antaa ne rahat hänelle? Vai ostaa ruokaa enemmän kuin jaksamme syödä, maksaa sähköyhtiölle ekstraa etten vaan käyttäisi rahoja omiin mielihaluihini?
Mihin meidän pitäisi omat rahamme laittaa, jotta emme varmasti käyttäisi niitä omaan hyväämme? Ja miksi ihminen ei saisi käyttää ansaitsemaansa rahaa omaan hyväänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on niin päin, että kaikki tulot eli palkat, sijoitusasuntojen vuokrat, metsänmyyntitulot tulevat yhteiselle tilille, josta siirretään joka kuukausi 1000€ kummankin henkilökohtaiselle tilille.
Omalta tililtä hoidetaan osake- ja rahastosijoitukset, muuhun en sitä käytä. Yhteiseltä tililtä maksetaan sitten kaikki.
Avioliitossa 4 vuotta, kaksi pientä lasta.
Yhteinen käyttötili, mihin molempien palkat tulee. Kaikki kulut menevät myös tältä tililtä. Tulotasomme on aika samaa luokkaa. Tämä on tosi toimiva ratkaisu meillä, eikä tarvitse miettiä paljoko toisella on rahaa.
Ainoa miinus ehkä, että vaimolle on vaikea hankkia lahjoja tms. ettei paljastu tilitapahtumista mitä on saamassa, täytyy käyttää näihin omia luottokortteja. Toki ei tämäkään niin vakava ongelma ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun rahat on minun rahoja ja vaimon rahat on vaimon rahoja. Yhteisesti maksetaan laskut ja kulut.
Nuorena opin että rahat ei voi olla yhteisiä koska ex tyttöystäväni tuhlasi 4000 euroa minun tililtä. Tai oikeastaan se varasti ne, ei ollut lupaa. Jouduin oikeuden kautta vaatimaan rahoja takas. Sainkin ne vuosien päästä ulosoton kautta. Siksi en anna nykyiselle tyttöystävälleni pankkitietojani enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.
Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.
Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.
Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.
Itse näen, että perhe on yhteinen kokonaisuus, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Ei silloin pohdita sitä kuka elättää ja ketä. Mutta pääasia tietysti, että pariskunta itse on samaa mieltä siitä, miten perheen rahat jaetaan ja käytetään.
Ei ole mitään PERHEEN rahoja, on vain hekilöille maksettavia rahoja (palkkaa esim) ne rahat voi käyttää perheen hyväksi mutta silti ne ovat KO. henkilön rahoja, juridisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on varakas mies joka elättää paitsi lapset niin myös minut. Mies maksaa myös lähes kaikki minun henkilökohtaiset menoni (kauneudenhoidon, kampaajat, matkat, vaatteet). Omat osa-aikatöistä kertyvät tuloni käytän lähinnä sijoituksiini ja jonkin verran omiin menoihini, kuten ulkona syömiseen.
Olemme naimisissa, avioehtoa ei ole. Tämä rahankäyttötilanne on yhteinen päätöksemme. Kun tapasimme yli 20 vuotta sitten, minäkin kävin kokopäivätöissä. Tällainen elämäntyyli kuitenkin sopii meille molemmille paremmin kuin kahden vaativan uran yhdistäminen. Olen tyytyväinen elämääni ja valintoihini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.
Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.
Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.
Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.
Silloin kulutus pitää suhteuttaa vähemmän tienaavan mukaan. Usein se paremmin tienaava haluaa myös nauttia niistä paremmista tuloista jolloin auto vähän parempi, asunto isompi ja ruoka kalliimpaa.
Mulla oli aiemmin yhteiset rahat ja yhteinen omaisuus silloisen naisen kanssa, minä tienasin paljon enemmän kuin hän ja tein paljon töitä yhteisen talomme eteen jne.. Hän osteli tavaraa ja vaatteita yms... Sitten sitten petti, otti eron, lähti toisen ukon matkaan ja puolet kaikesta, samalla mun elämä meni täysin palasiksi pitkäksi toviksi.
Sen jälkeen en ole koskaan edes ehdottanut nykyiselle naiselleni yhteistä omaisuutta. Kumpikin maksaa taloustilille saman summan, josta maksetaan nykyisen talon ja muut yhteiset kulut. Tämä on ollut puolisolleni aivan ok. Kumpikin maksaa omat laskunsa. Kaikesta isommasta toki keskustellaan ensin. Mutta autot on omat, minulla parempi, kiskatienaan enemmän. Toki puolisoaan sitä käyttää, mutta se on minun, jos ero tulisi.
Ei meillä oli mitään riitoja eikä alistamista tms. Olen vahvasti eri mieltä, että sen takia täytyisi olla yhteiset rahat, ettei alisteta toista... Höpö höpö. Suhteessa alistetaan paljon muuten, kuin sillä, että kumpikin maksaa omansa.
Naiset vaan tykkää helposti elellä miesten rahoilla.
Meillä palkat menee yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki, laitetaan säästöön ja sijoituksiin ja otetaan molemmat käyttörahaa. Minä tienaan nettona noin tonnin enemmän kuin mies, mutta kaikki on yhteistä. Ei meillä mitään lupia kysellä rahan käytölle, vaikka yhteiset rahat onkin. Molempien netto yhteensä sen verran, että bufferia on. Isoin menoerä asumisen ja auton jälkeen on lapsen harrastus.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aiemmin yhteiset rahat ja yhteinen omaisuus silloisen naisen kanssa, minä tienasin paljon enemmän kuin hän ja tein paljon töitä yhteisen talomme eteen jne.. Hän osteli tavaraa ja vaatteita yms... Sitten sitten petti, otti eron, lähti toisen ukon matkaan ja puolet kaikesta, samalla mun elämä meni täysin palasiksi pitkäksi toviksi.
Sen jälkeen en ole koskaan edes ehdottanut nykyiselle naiselleni yhteistä omaisuutta. Kumpikin maksaa taloustilille saman summan, josta maksetaan nykyisen talon ja muut yhteiset kulut. Tämä on ollut puolisolleni aivan ok. Kumpikin maksaa omat laskunsa. Kaikesta isommasta toki keskustellaan ensin. Mutta autot on omat, minulla parempi, kiskatienaan enemmän. Toki puolisoaan sitä käyttää, mutta se on minun, jos ero tulisi.
Ei meillä oli mitään riitoja eikä alistamista tms. Olen vahvasti eri mieltä, että sen takia täytyisi olla yhteiset rahat, ettei alisteta toista... Höpö höpö. Suhteessa alistetaan paljon muuten, kuin sillä, että kumpikin maksaa omansa.
Naiset vaan tykkää helposti elellä miesten rahoilla.
Tuo toimii, kun ei ole lapsia. Vaan sitten kun on lapsia, pitää maksaa lasten kulut, olla perhevapaalla ja kaksi irrallista yksilöä pitäisi toimia vanhempina.
Avoliitossa yli 20v, 2 alakouluikäistä lasta. Kaikki omaisuus erillään. Rahasta ei puutetta ja molemmat kovia tekemään töitä. Menot maksetaan suunnilleen puoliksi. Selvintä näin, ei tarvi eron tai menehtymisen takia eritellä, lapset perii molemmat kuitenkin.
Alue: Aihe vapaa
Ai niin, mitä siihen kahviin tulee, niin puoliso juo kahvia, minä vain hyvin harvoin. Ostetaan silti yhteiseltä tililtä. Samoin ostetaan se tee, mitä itse juon arjessa. Sen sijaan teeharrastukseni rahoitan omalta tililtäni eli sieltä tilaan erikoisteet ja tarvikkeet ;-)